Muutoksia vauva-arjessa - Ulkoilu

Kasvukäyrillä

Tähän mennessä neidin syntymän jälkeen ulkoilu on tarkoittanut vaunulenkkejä. Neiti on nukkunut visusti vaunuissansa, suojassa pakkaselta, tuulelta, viimalta ja myöhemmin keväällä auringolta. Äiti sen sijaan on lykkinyt vaunuja ja pinkonut minkä on jaksanut (ja jättänyt raskauskilonsa matkan varrelle). Mukavaa, jos on hyvä ilma. Hangessa; ei niinkään. Ja jos ei seuraa satu olemaan tarjolla; melko yksinäistä. 

Suurin haaste on kuitenkin ollut se, että kävelyt on pitänyt joka kerta ajoittaa neidin päiväuniaikaan, joita on ollut kahdet päivässä (kolmansia ei voi laskea, sillä ne aina ollut vain "kauneustorkut"). Sehän tarkoittaa sitä, että se aika jolloin äidillä olisi aikaa itselleen kuluu kävelyllä. Toki kävellä olisi voinut milloin vain, mutta olen ollut aika "pilkun viilaja" neidin rytmin kanssa alusta lähtien ettei hyvät yöunet ja hyväntuulisuus kärsisi. Siispä en ole joka päivä edes jaksanut lähteä, vaan jäänyt sisälle touhuamaan omiani (tai en mitään). Ja kaikkihan tietää minkälaiseksi olo muuttuu, kun huomaa ettei ulkoilua ole harrastettu pariin päivään: väsynyt mökkihöperö äitipää.

Nyt vihdoinkin, neidin ollessa puolivuotias ulkoilukin alkaa muuttamaan muotoaan! Rattaissa jaksetaan jo istua hereilläkin, ainakin kohtuullisia pikkulenkkejä, mikä antaa vapautta ajankohdan valintaan. Ja sitten se paras juttu: leikkipaikaltakin alkaa jo löytymään kiinnostavaa tekemistä! VIHDOINKIN.

Hiekkalaatikko on testattu: ei ole puolivuotiaan juttu (yllättäen) :D Paitsi jos ympärillä on riittävästi ihmeteltävää eikä näin ollen huomaa niitä hiekkaisia leluja, joita on aivan pakko saada laittaa suuhun.

Mutta KEINU. Se on kova juttu!

 

eiks vähän kovempaa?

Wiiiiihaaaaaaa! (tässä kohtaa äitiä alkoi jo hirvittää)

Hiekkalaatikonreunus-äidin ura on siis aloitettu ja varovaisin askelein siirrytty kohti tuntematonta. Ja pelottavaahan se oli! Nimittäin äidille, joka ensikertailaisena hiipi niiden "konkarimammojen" keskelle. Sivustaseuraajan rooli oli vielä turvallinen, onhan ne moninkertaiset hiekkalaatikonvaltaaja äidit nyt aika pelottavia. Entä jos ne huomaa, että mä en oikeasti tiedä lapsista juuri mitään? Entä jos niillä on siinä omat paikat?

 

Sitten amatööri kaipaisi vinkkejä, miten te olette viettäneet aikaa ulkona puolivuotiaan kanssa ja/tai mitä kannattaa varoa? (Niin en ehkä näyttäisi aivan niin aasilta tuolla tuntemattomassa)

 

Share

Kommentit

Tämä on minunkin eka kevääni hiekkalaatikkomammana, ja vaikka en ole ujo - päinvastoin - niin tuntuu jotenkin jännittävältä kurvata rattailla avoimen päiväkodin pihaan muiden äitien joukkoon. Jotenkin on sellainen olo, että jos jossain, niin äitiporukassa skannataan tulokkaat - sekä muksu että mamma - varpaista otsaan. Samanlaista tunnetta ei tule työhön liittyvissä asioissa, en tiedä, ehkä johtuu siitä, että olen oman alani asiantuntija, mutta äitinä vielä niin tuore.

MinEna
Kasvukäyrillä

No juurikin näin! Jokaisen meistä pitäisi vain yrittää muistaa, että on itse omalle lapselleen se maailman paras äiti, eikä sillä mitä ne muut mammat siellä ajattelee ole juurikaan merkitystä. Mutta tuosta koettelemuksesta kun selviää, niin ei työhaastattelut enää tunnu miltään ;)

Tsemppiä sinullekin DramaMama tuntemattoman tutkimiseen ja toivottavasti kuulen vielä miten teillä siellä laatikossa on sujunut :)

Kommentoi