Perhepedissä - Arjenhallintaa part 4

Kasvukäyrillä

Nukkuminen ja sen vaikeudet ovat vilahdelleet kirjoituksissani aina aikajoin ja viimeisin viuhahdus löytyi suoraan ketutuksen keskeltä, täältä. Vähäisestä huomiostaan huolimatta voisi sanoa, että jos arjen haasteita pitäisi listata voisin vaikka vannoa, etä suurimpien konfliktien jäljet johtavat kaikki samaan osoitteeseen: väsymykseen ja unen puutteeseen.

En tiedä mitä tapahtui, mutta alku kesän jälkeen olemme saaneet heittää hyvästit täysille yöunille, sellaisia ei kerta kaikkiaan enää ole. Ollenkaan.Nukkumisestä on perusoikeuden sijaan tullut arjenluksusta, josta yritetään ottaa irti niin paljon mahdollista, niillä tunneilla, joita on käytettävissä. 

Näin ollen olemme myös heittäneet hyvästit systemaattiselle "nukutaan kaikki omissa sängyissämme" pingottamiselle. Tätä nykyään meillä nukutaan siellä minne halutaan mennä nukkumaan, olemme nimittäin tässä useiden kuukauden käytännön tutkimuksessa huomanneet, että ne yöunet on paljon rauhallisemmat, jos nukkumapaikan saa valita itse illalla. Useimmiten neiti S valitsee oman sänkynsä ja kömpii sieltä aamuyöstä meidän viereemme, mutta parina iltana viikossa on valinta ehdottomasti isoon sänkyyn.

Sitten ollaan isossa sängyssä kaikki yhdessä.

Tällä taktiikalla me saamme nukkua edes vähän, mutta en voi olla miettimättä ruokimmeko me itse tätä ongelmaa ylläpitämällä epäsäännöllistä systeemiä? Jospa onkin karhunpalvelus mennä siitä mistä aita matalin? Mutta sitten taas, jos se kainallossa kölliminen tekee pienen onnelliseksi, en voisi mitenkään sitä häneltä kieltääkään. Vai voisinko?

 

Onko muilla kokemusta taaperovaiheen uniongelmista? Mistä niitä voisi lähteä purkamaan? Kaikki apu ja vinkit otetaan ilolla vastaan, sillä nukkuminen; se on oikeasti aika nasta juttu.

 

väsähtänein terveisin

E, joka muutenkerran viikossa painuu kahdeksalta neidin kanssa yhdessä nukkumaan tasatakseen viikottaista unimäärää, sekös vasta ihanaa onkin!

Share

Kommentit

niina2014 (Ei varmistettu)

Tutulta kuullostaa nuo yöjärjestelyt unen turvaamiseksi. Meillä myös typy nukkuu kainalossa, koska sillä tavalla saadaan parhaat unet koko porukka. Silti hän saattaa yöllä herätä huutamaan ja vaatimaan pääsyä "ihan kainaloon" eli äipän kaulan päälle :). Mulla on kaksi isompaa tyttöä, koululaisia jo joiden kohdalla olin aikoinaan paljon tiukempi ja he nukkuivat omissa sängyissään ja huoneissaan pienestä asti. Nyt vähän jännää suostuuko pienin ikinä omaan huoneeseen tai edes omaan sänkyyn. Mut toisaalta on niin ihanaa kun on pieni käpertyjä vieressä...vaikeita asioita. Mitään unikouluja en taida hennoa pitää toiselle, eli me ehkä vaan jatketaan tällä linjalla.

Ps. Oon muuten jäänyt ihan koukkuun sun blogiin. Kirjoitat tosi hyvin ja niin mulle ajankohtaisista asioista :)

MinEna
Kasvukäyrillä

Hei kiitos ihanasta palautteesta! =)

Ja kyllä, ihan näitä samoja juttuja täälläkin mietitään, että kuinka sitä ikinä saa sinne omaan huoneeseen takaisin, mutta jännästi hän kyllä ihan itse aina parin kainalossa nukutun yön jälkeen haluaa mennä omaan sänkyyn.

Enkä mä kyllä tiedä ketään, joka vielä kotoa muuttaessa olisi nukkunut äidin kainalossa ;)

MinEna
Kasvukäyrillä

No just nää pelottelut mulla kaikuu mielessä kun ollaan tähän tekniikkaan päädytty, mutta kyllä se nukkuminen vaan on se verran tärkeä juttu, että pitkän tähtäimen suunnitelmien sijaan on vaan yrtettävä selvityä päivästä toiseen. Ainakin toistaiseksi.

Niin ja sitä paitsi hän tosiaan on vasta 2-vuotias <3

Veera Katariina
barbamama

Haa! Mie oon kirjottelemassa piakkoin samasta aiheesta, meillä on nimittäin jotenkin ihan vahingossa käynyt niin että seb nukkuu minun vieressä, ja se on ihanaa! En jaksa uskoa että siitä mitään haittaa on jos pieni lapsi nukkuu vanhempien vieressä, sehän on maailman luonnollisin asia. Jos joku ratkaisu lapsen kanssa helpottaa elämää ja tuntuu hyvältä kaikkien osapuolten mielestä niin mitäs sitä turhia vatvomaan. 

MinEna
Kasvukäyrillä

Tiäkkö kun mäkin olen ajatellut sitä asiaa osittain näin, että kun muuten on sellainen reippailiin ja kamalan itsenäinen (öue: uhmainen) tuo tyttö, niin jos hän nyt tässä asiassa kaipaa sitä läheisyyttä niin eihän sitä ainakaan kieltämään pidä mennä? 

Teilläkin on ollut niin spesiaalit ajat, että varmasti on tehnyt vain hyvää saada olla äidin lähellä <3

Vau mikä vauva!

Mä just yhdelle kaverille puhuin, että kyllähän lasten hoito- ja kasvatusasioissa voi aina koittaa, jos joku sillä hetkellä ookoosti toimiva asia menis vielä paremmin. Voi koittaa, saisko tiukalla unikoululla, ruokailukurilla, pottapakottamisella tai muulla jotain asioita toimiin nopeemmin tai vielä sen hetkistäkin paremmin. Mutta ite aattelen, että... miksi koittaisin. Jos vaihtoehdot on a) nyt ihan okei tilanne, jatketaan helposti tällä tai b) nyt ihan okei tilanne, otetaan riski ja ehkä saadaan se pitkällisenkin taistelun jälkeen täydelliseks, niin mä valitsen mieluummin aan. Tottakai sit jos asiasta taas on oikeesti haittaa, esim kukaan perheestä ei nuku kun puolen tunnin pätkiä ja se näkyy kaikkien arjessa, niin sit on ehkä syytä kokeilla tehdä jotain ehkä hankalaakin. Mut ihan vaan sellanen "nukkuukohan se enää ikinä omassa sängyssä, ei varmaan kun yhellä foorumilla sanottiin niin" -ajatus ei kyllä saa mua kovin radikaaleihin toimenpiteisiin.

Ja sama kun Ruusulla yllä, meilläkin tytöllä tuntuu välillä olevan kausia jollon haluaa olla tosi paljon sylissä, tosi paljon iholla, tosi paljon halailla ja suukotella ja (myös nukkumaanmenon) yksinäisyys tuntuu olevan hirmu kurjaa ja vaikeeta. Sillon musta on ihan oikein antaa sitä läheisyyttä ja turvaa.

MinEna
Kasvukäyrillä

Sitä mäki just ajattelen, että jos sitä turvaa ja lämpöä tossa asiassa kaipaa niin olisihan ihan kamalaa se kieltää! Ja se nyt tuntuu olevan tarpeen.

Kristaliina
Puutalobaby

Tsemppaukset & komppaukset täältäkin: mä jotenkin haluan uskoa, että jos vanhemmista tuntuu, että juuri tällä tavalla lapselle on paras, niin se luultavasti on just niin - ehkä teidän naperolla just nyt on sellainen vaihe, että kaipaa ihan ekstrapaljon läheisyyttä myös öiseen aikaan. Eli ihanaa vaan, että pystytte hänelle sellaista antamaan! Kyllä siellä omassa sängyssäkin ehtii vielä nukkumaan :)

MinEna
Kasvukäyrillä

<3

Mä luulen, että mä kaipaan sitä siihen viereen kun ei enää suostu tulemaan =D

"tuu ny...."

Vierailija (Ei varmistettu)

Me taisteltiin useampi kuukausi että lapsi oppisi nukkumaan omassa sängyssä. Ja taas tuli vaihe (en muista oliko kipeä tai jotain) jolloin 2-3 yöheräämisten ja omaan sänkyyn silittelyn rytmi muuttui vähintään viideksi heräämisestä. Sitten lapsi tuli viereen ja siinä on pysynyt. Nukutaan nyt hyvin tai ainakin paremmin kuin useaan kuukauteen, joten minulla ei ole minkäänlaista intoa alkaa opettamaan opettaa lasta omaan sänkyyn. Uskon että tulee aika jolloin haluaakin mieluummin omaan sänkyyn kuin ahtaasti vanhempien viereen. Ja miten ihanaa se onkaan kun aamulla herätessä pieni käpertyjä hakeutuu vielä vartiksi kainaloon heräilemään. Siinä herää itsekin ihan toisella lailla päivään kuin siihen lohduttomaan itkuun kun äiti ei ollutkaan käden ulottuvilla. Että jos tehtiin karhunpalvelus itselle niin so what, tehtiin ainakin pieni ihminen onnelliseksi.

MinEna
Kasvukäyrillä

Näin just! :)

honeychile

Heti alkuun disclaimer, mulla ei ole lapsia :) Mutta jotenkin luulisin, että kaikissa nukkumajärjestelyissä avainsana on se, tuntuuko se hyvältä vai tuntuuko se ongelmalta. Jos se on kaikista ok nukkua samassa sängyssä, niin miksi ei. Mutta jos tuntuu, että joku ei saa tarpeeksi unta, niin ehkä sitten voi pohtia jonkinlaista muutosta. 

Mutta se mitä ehkä yritin sanoa, oli se, että luin lastenneurologin kirjoituksen aiheesta, jossa todettiin ensinnäkin että lasten uniongelmat on yleisiä ja niihin ei ole neuvolassa selkeää opastusta tarjolla. Ratkaisuksi ehdotettiin unipäiväkirjan pitoa, jolla selvitetään paljonko lapsi nukkuu ja missä rytmissä. Sitten arvioidaan onko unen määrä lapselle riittävä eli onko lapsi virkeä vai ärtynyt päivisin. Lopuksi arvioidaan, onko tarjolla oleva uniaika sopiva lapsen unen tarpeeseen.

Kaikenkaikkiaan kuulosti vähän monimutkaiselta, mutta viestinä ehkä se, että myös vanhemmat tarvitsevat unta ja näille asioille voi tehdä jotain! Ehkä sieltä neuvolan kautta kuitenkin pääsisi alkuun?

MinEna
Kasvukäyrillä

Toden totta vanhemmatkin tarvitsevat unta! Ja näin sitä tällä hetkellä saadaan eniten.

Mutta on myös ihan totta, että näihin juttuihin on melko hankala saada tukea, kun "ainahan lapset valvottaa" ja unipäiväkirja on varmasti hyvä idea, saisipa ainakin selville, että miten päiväunet ja niiden pituus vaikuttaa asiaan.

Kiitos sinullekin kommentista! :)

Karuselli

Se tapa, jolla kaikki perheessä saavat mahdollisimman paljon unta, on paras. Tämähän vaihtelee vuosien varrella. Yhdessä vaiheessa se voi olla esimerkiksi omassa sängyssään nukkuva vauva, myöhemmin taapero vanhempien välissä, sitten neljän tai viiden hengen perhepeti, sen jälkeen kaikki omissa sängyissään...
Mä en laskeskelis näissä asioissa mitään muuta kuin hyvin nukuttujen tuntien määrää.

Kyllä sen sitten huomaa, kun jokin ratkaisu lakkaa toimimasta ja riesan määrä ylittää hyödyn määrän. :-)

Nukkumiskysymyksissä jokaisen perheen pitäisi löytää itselleen paras ratkaisu - muihin vertailematta. Meillä kaikki nukkuvat parhaiten omissa sängyissään. Toki imetysaikoina vauvat jäivät joskus viereen... Ja toki pienet ovat joskus yöllä kömpineet vanhempien sänkyyn. Mutta reilun vuosikymmenen kokemuksella osaan jo omasta katraastani sanoa, että olemme onnellisia yksinnukkujia. :-

Karuselli

Oho, hymiöltä putosi suu pois. :-)

Niin joo, pikkulasten uniongelmista on meidän perheessä kokemusta kyllä. Yksi lapsosistamme heräili yöt läpeensä useamman vuoden ajan. (Toki toisetkin ovat öisin välillä heräilleet, mutta vain "normaalin verran".)

Enpä oikein osaa sanoa, mikä tällä yhdellä tapauksella lopulta auttoi. Sen ainakin tiedän, ettei iltarutiineilla tms. ollut mitään vaikutusta mihinkään. Ne olivat vuodesta toiseen samat, ja perheen elämäntyyli muutenkin varsin muuttumaton.

Ehkä hänen tapauksessaan ikä ja aika auttoivat. Ja myöskin pois vanhempien makuuhuoneesta, lastenhuoneeseen siirtyminen oli hänen ollessa kyseessä selvä edistysaskel. Mikään muu, mitä vuosien aikana yritimme, ei kyllä vaikuttanut oikein millään tavalla.

Mutta sen voin iloisena kertoa, että jopa tämä vuosia huonosti nukkunut lapsi on nyt nukkunut jo useamman vuoden ajan yöt läpeensä kuin tukki. Miten ihanalta se tuntuukaan!

MinEna
Kasvukäyrillä

Eli toivoa on! Se on tärkeintä ;D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en koskaan unohda sitä, että mut kannettiin aina pienenä lastenhuoneeseen omaan sänkyyn, kun pyrin isän ja äitin väliin. Mua pelotti usein nukkua omassa sängyssä, vaikka olikin sisaruksia ympärillä. Nuorin siskosai sitten meidän muidenkin edestä, kun nukkui 7-vuotiaaksi välissä ja sen jälkeen halusi itse omaan sänkyyn. Jotenki lunkein tapaus siitä sitten tulikin. ;-)

Omaa lasta en voi ottaa viereen, kun en saa sitten nukuttua, mutta pidetään sen sänky aivan meidän sängyssä kiinni, että yöllä yltää silittämään, jos tarvii. Omaan huoneeseen saa siirtyä vasta sitten, kun haluaa sitä itse. Välillä vähän herkkä tapaus kun hänkin tuntuu olevan.

MinEna
Kasvukäyrillä

Mä muistan hei myös omasta lapsuudesta miten aina piti nukahtaa omaan sänkyyn, mutta sitten yöllä sai mennä väliin nukkumaan, ja pitkään sitä teinkin. Ja muistan myös sen miten yksin omassa huoneessa ahdisti, ehkä juuri siksi olenkin niin "lepsu" tämän asian kanssa, kun omat muistot elävät vieläkin.

Varmasti hyvä ratkaisu mys tuo, että sänky on siinä vieressä, meillä ei valitettavasti makuuhuoneeseen mahu neidin sänkyä. Mutta toisaalta, kun hän kuitenkin aina välillä haluaa myös omaan huoneeseen, niin hyvä seo n kai näinkin. Kunhan yöheräilyt on minimissä ;)

Karuselli

Mä luulen, että unikoulut on vähän myös niille, joilla yöheräilyt ja -valvomiset ovat jatkuneet jo aika pitkään, eivätkä maitopullot tai viereen ottamiset auta. Jos perheenjäsenten terveys tai esimerkiksi työkyky alkavat olla vaakalaudalla, eikä heräilevä lapsi ole enää vauva, on toisinaan ihan fiksuakin kokeilla (lempeitä) unikouluja. Rankka yöheräily on pitkään jatkuessaan haitallista lapselle itselleenkin.

Kommentoi