Syyllisyys

Kasvukäyrillä

Syyllisyys. 

Tuttu tunne jo aikaisemmasta elämästä, äidiksi tultua: saavuttanut aivan omat sfäärinsä.

Ajoittain toistuva pahaolo ja möykky mahassa, kun maailmassa on asioita joille ei vain aina voi mitään, vaikka evoluution huippunsa kehittämä äidinvaisto sanoo, että pitäisi.

Päiväkodin aloitus on mennyt ammattilaisten näkökulmasta hyvin, mutta minä äitinä en tiedä kamalampaa kuin jättää räkäposkella itkevä, jalassani roikkuva lapsi hoitoon, kun kello tikittää jo kiirettä. Ja tekin varmasti jo tiedätte, että moinen on lähes ennenkuulumatonta neidille. Vaikka kuulen, kuinka itku loppuu minun kadotessa näkyvistä jään vellovaan syyllisyyteen koko päiväksi. 

Eikä asiaa muuten helpota se, että työni kausikiireet osuvat tietysti juuri samaan aikaan.

Eilen nipistin ja lähdin hyvissä ajoin, tänään olin kotona iltasatuaikaan, ensi viikolla työmatkalla. Sanoiko jo: syyllisyys ja asioita, joille ei voi mitään? 

Hoitopäivät itsessään ovat menneet hyvin ja päiväuniakin on nukuttu ja reippaasti leikitty koko päivä eli toivoa paremmasta ilmeisesti on? 

 

kuulisin nyt todella mielelläni teidän muiden kokemuksia päiväkotialoituksista! Onko alku ollut hankalaa? Lähtikö sujumaan?

 

kauniita unia toivottelee

M, joka haaveilee paremmasta huomisesta

Share

Kommentit

Amma
Why you little!!

Kyllä se sinne joskus vielä huutamatta jää. Oliskohan meillä mennyt kuukausi? Sen jälkeen satunnaisia hankaluusaamuja, mutta nyt jätkä viilettää leikkimään alta aikayksikön, hyvä että vaatteet ehtii saada päältä pois. Syyllisyyttä on turha potea, mutta niin, turhahan näin on sanoakin :)

MinEna
Kasvukäyrillä

Ihana kuulla, että toivoa on! Tänään nimittäin itkettiin jo hakiessa. Totaali itku kun näki mut ja juokse syliin parkumaan :( äääh, nyt mäkin jo itken! Kyllä kai se tästä.

 

on vaan niin ei yhtään meidän reippaliinille ominaista käytöstä, että minäkin menen shokkiin. Rankka viikko.

aina on hyvä muistuttaa, että ei tarvitse potea, aina se vähän vaikuttaa! :)

kuinkas kauan teillä onkaan oltu nyt hoidossa/päiväkodissa?

Amma
Why you little!!

Päivät ilman äitiä on vietetty jo vuoden verran, eka kesähän meni talkoovoimin (mummi, mummu, ukki, kummitäti, veljen vaimo jne) ja vasinainen hoitotaival perhepäivähoitajalla alkoi kun ikää oli vuosi ja kaks viikkoa. Syksy oli muutenkin muutoksen aikaa kun mä jouduin olemaan ekoja kertoja työreissuilla yötäkin, imetys väheni vähenemistään ja kevyt uhma nosti päätään. Sumuisinta aikaa lienee muutama kuukausi, pitäisi kai lukea omia vanhoja postauksia tuolta ajalta ;)

AnLottanen

Voi kurjaa. Että sulle jää pitkäksi aikaa kelju olo. Tällä hetkellä (taas) päiväkodissa työskentelevänä tiedän sen itkun monesti lakkaavan, kun selkä/auto katoaa nurkan taakse. Itku tosin alkaa välittömästi, kun kasvot/auton valot näkyvät jälleen pihapiirissä..

Lapsi on taitava tunnepelaaja. Lapsi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia ihan testimielessä niin kuin kokeillakseen, onko tarpeeksi rakas, että äiti todella palaa töistä tai jos ulvoo kurkku suorana, niin koska äiti tulee löhduttamaan. <3

Sulla on varmasti rankempaa kuin lapsella.

Jaksamista ja lämpöä!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiitos lohdutuksesta <3

toivon todella, että niin on, mutta on se vaan ollut niin reppana :(

silti uskon parempaan ka ihan varmasti tämä lähtee tästä käyntiin, kunhan pääsee kunnolla kuivioihin kiinni ja tutustuu uusiin kavereihin! 

Mindeka
Ma-material Girl

Meillä oli itkupotkuraivarivaihe, joka meni viikoissa (parissa-muutamassa, en muista tarkkaan) ohi. -Eikä muuten ilmennyt tuona aikanakaan lainkaan, jos isi (tai kuka tahansa muu kuin minä) vei pojan hoitoon.

Nyt vaihdetaan pariksi viikoksi toiseen tarhaan, kun oma tarha menee kesäksi kiinni, ja odotan mielenkiinnolla, onko tiedossa taas jonkinasteista vaihetta.

Tsemppiä. Muistan edelleen ne aamut ja itkut, mutta lohduttavaa on se, että se todellakin menee ohi, ja nyt poikaa pitää houkutella kotiin, jos joskus meneekin hakemaan aikaisemmin kuin yleensä!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.