Toinen adventti - piparkakkutalo

Kasvukäyrillä

Piparkakkutalo. Ensimmäinen laatuan, minun omin pikkukätösin näperretty. Neljä ja puoli tuntia siihen kului, mutta siinä se nyt on, koristamassa ruokapöytäämme ja tuomassa piparin(joulun)tuoksua kotiimme! 

Aikalailla ylpeä olen kyllä tästä saavutuksesta. Isi ei sitten millään meinannut uskoa, että talo nousisi ikinä pystyyn, nähtyään minun ensikertalaisen (suurunhullun) suunnitelman, mutta minähän sain siitä vain lisäsisua! ;)

Kaavat piirrettiin näppärästi leivinpaperille suoraan tietokoneen näyttöä vasten, sillä niin pitkää harkintaa ja suunnitelmallisuutta projektissani ei ollut, että olisin työpaikalla tulostanut ne ennakkoon. Onnistui hyvin näinkin, neidin myrkyttömällä vaatteidenmerkintätussilla. Hätä keinot keksii. (Voitte ehkä kuvitella, että isin epäusko se vain voimistui tässä vaiheessa projektiani?)

Mattoveitsi käy aivan hyvin myös piparkakkutaikinan leikkaamiseen! Kunhan muistaa laittaa alustan taikinan ja pöydän väliin. Sillä oli myös helppo nostella pienet ikkunapalat pois tieltä. Taikinan kaulin suoraan leivinpaperille, sen verran nimittäin epäilin taitojani, että en uskonut saavani paloja siirrettyä ehjänä enää minnekään. Ja oikea valinta; paperi pellille paloineen ja uuniin, helppoa!

Amatöörinä huomasin vasta kasausvaiheessa, että olin tehnyt tuplamäärät ulkoseiniä, mutta olinpa varmistanut selustani, parempi liikaa kuin liian vähän;)

Koristeina toimivat perinteiset Ranskanpastillit, sokerikuorrute, sekä mansikkatomusokerista tehty vaaleanpunainen kuorrute (sekin muuten ensimmäinen laatuaan, minun käsistä.)

Kasaus perinteisesti sokerisulalla, mutta olen kuullut, että kuumaliimapistooli on myös varsin kätevä tässä talonrakennusprojektissa. Talon syötävyys huononee melkoisesti tällä tyylillä?

Tönö nousi pystyyn klo 22.00. Harjakaisia vietettiin isin ja äidin kesken nauttimalla lasillinen hyvää punaviiniä <3

 

HAH, I MADE IT!  (ai miten niin vähän ylpeä?) 

 

Löytyykö teiltä piparkakkutalo tai tullaanko sellainen tekemään? Mielelläni näkisin muidenkin aikaansaannoksia, jaa siis kuva sinun luomuksestasi tähän postaukseen!

 

Share

Kommentit

Silkkitassu

Yritän väsätä täällä huusia. Palat on jo leivottu, nyt pitäisi sitä sokerisulaa tehdä ja koristella... we'll see how that goes... Palat on tehty ihan ilman mitään muotteja tai edes suoria viivoja jämäpiparkakkutaikinasta. Eli kuorrute korjaa minkä arkkitehti on mokannut..

MinEna
Kasvukäyrillä

OOikea asenne :) Kuvaa odotellessa ;)

Silkkitassu

Olivat liian pitkään tuossa pöydällä niin piparin nälän iskiessä sorruin syömään ne... No, onneksi ensi viikon loppuna ollaan jo vanhempien luona niin siellä voi sit leipoa vaikka mitä!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kyllä niitä vielä ehtii näpertämään :) Pikein ihanaa jouluodotusta ja pohjoisenmatkaa teille koko perheelle <3

 

Elina U.
Lentoaskeleita

Vau! Tosi hieno! En ole koskaan tehnyt piparkakkutaloa, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos sellaisen tänä jouluna innostuisin tekemään. Se on siitä kiitollista touhua meinaan, että jos epäonnistuu niin sitten vaan syö koko talon. :D

MinEna
Kasvukäyrillä

OIkea asenne :D Anna mennä ja ehdottomasti kuva minulle kiiitosh :)

 

Satu / Kurkistus (Ei varmistettu) http://pikkuseikkailija.blogspot.fi/

Vau! Hieno. :) Tästä sainkin sellaisen kärpäsen pureman, että pitääkin tehdä tuon meidän pojan kanssa piparkakkutalo! Hieno siitä ei varmastikaan tule, mutta ehkäpä hauskaa senkin edestä. ;)

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiva, että puri. TUliko se jo tehdyksi? Millainen oli lopputulos? Varmasti hieno!

Melina G

Ei apua miten hieno! Mä en ole vielä kertaakaan yrittänyt piparkakkutalon tekemistä, koska en oikein usko omiin kykyihini piparileipurina. Onneksi lasten täti hoitaa aina tämän perinteen. :-) 

MinEna
Kasvukäyrillä

No, siis enhän mäkään todellakaan ole mikään jauhopeukalo, mutta jos sulla on noin hyvin jo ulkoistettu talon rakennus, niin asiathan on paremmin kuin hyvin ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.