Ladataan...
Kasvukäyrillä

Sunnuntai, jona kellot siirrettiin kesäaikaan, piti tänä vuonna sisällään kaksi kappaletta ekoja kertoja, pienen neidin ja sen vanhempien elämässä. Molemmat hetket niin kauniita ja ainutkertaisia, että Äidillä oli itkussa pitelemistä.

1. Kävelyn Isin kanssa käsi kädessä meren rannassa.

2. Äidille tienvarresta poimitut leskenlehdet.

Katselin kauempaa päiväretkellämme Inkooseen kolme elämäni rakkautta: Isiä, neitiä ja merta. Seurasin kuinka Isi ja neiti S tepastelivät käsi kädessä rantaa kohti ja keskustelivat linnuista ja vedestä, hämmästelivät veneitä (niitä harvoja, jotka olivat jo päässeet takaisin veteen) ja puhuivat "sitten kesällä mennään taas mökille" -turinoitaan. (Tarkennettakkoon, että Isi puhui, neiti S vastaili ja huuteli yksisanaisillä lauseillaan, jotka jättävät tulkinnan varaa.) En voinut olla ajattelematta, että: Wau, tähän on nyt todella tultu: meillä on lapsi. Siis onhan se ollut meillä jo kohta puolitoista vuotta, mutta pitkään hän oli vauva, mikä on ihan eri juttu, tiedättekö? 

Entäs ne kukat? Voi itku mä sanon! Olin keittiössä laittamassa ruokaa, kun kuulin ovelta Isin supatusta: vie ne äidille, muistatko kenelle ne piti viedä?  Niin sieltä tepasteli hiekkaisissa lenkkareissa, haalari päällä pieni tyttö, joka ojensi kätensä minua kohti; kädessä kolme leskenlehteä. Äiti, kukka! Ota.

Niin, että arvatkaa meinasiko itkettää? Ehkä yksi äitiyden huippuhetkiä tähän mennessä. Enpä muuten olisi ikinä voinut kuvitellakaan kuinka uskomattomalta kauniilta ja suurilta ne kolme (lievästi rypistynyttä) leskenlehteä voikaan näyttää! Kauneimmat kukat ikinä <3

 

Kyllä tällä taas jaksa puurtaa! <3

 

mukavaa tulevaa viikkoa ja mahdollisimman helppoa sisäisenrytmin tasausta!

M

 

PS. Nämä kuvat ja paljon muuta reaaliajassa, löydät Instagramista, kun klikkailet itsesi seuraamaan käyttäjää @kasvukayrilla!

Ladataan...
Kasvukäyrillä

Viikko on taas vierähtänyt hulinassa! Ulkona paistaa aurinko täyttä päätä, joka tarkoittaa sitä, että tämä äiti viettää päivät katsellen likaisesta toimiston ikkunasta ulos haikaillen ja on kateellinen neiti S:lle, joka saa rakennella kakkuja hiekkalaatikolla päivät pitkät.

Aurinko ja lämmin ilma herättivät tämän äidin myös siihen faktaan, että talvikengät taitavat olla jo hieman liikaa ulkona täyttä päätä painavalle pikkusintille! Kevät yllätti äidin!

Siispä, kun viime viikolla hihkuin Pomp de Lux -löytöjä, nyt on kevätkenkien vuoro!

Koska töissä juostessa, ja kotona vain pari hassua tuntia neidin kanssa iltaisin viettäessä, ei kauppoihin kenkä metsästyksen pariin lähtö saanut minua syttymään sitten laisinkaan, tein hankintani kotisohvalta. Minua palveli sujuvasti Footway.fi, toimittikin muuten kengät parissa päivässä, ja tällä kertaa ihan oikean koonkin! Edellisellä kerralla ei mennyt ihan niin hyvin ;)

Näillä me sitten talsitaan tämä kevät kausi:

 

JOS talsitaan, sillä neidin jalka ei ollut kasvanut juuri yhtään sitten talvikenkien hankinnan, eli voinemme odottaa parin koon pyrähdystä milloin vain...? Toivottavsti ei nyt kuitenkaan aivan heti, sillä etenkin nuo addut: en haluaisi, että ne jäävät pieneksi koskaan! (vaikka kulutus se taitaa pitää huolen siitä, että eivät ne kovin pitkää ikäiset ole)

Vaaleanpunaiset nahkakengät ovat ruotsalaiset Vincentit. Neidin viime kevään ja kesä kengät olivat saman merkin ja olin niihin todella tyytyväinen. Toivottavasti nämä osoitautumat yhtä kestäviksi!

 

Joko teillä on kevät kamppeet hankittu?

 

ihanaa viikonloppua kaikille

M

 

 

Ladataan...
Kasvukäyrillä

Pomp de Lux, lastenvaatemerkki, jota monet ystäväni, äitibloggaajat ja "äitityypit" joiden kanssa on pikaisesti vaihdettu muutama sana siellä täällä, ovat kehuneet. Tai oikeastaan jopa hehkuttaneet. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän skeptinen kuuntelija, enkä oikein ole löytänyt sisäistä "vaatekutsuäitiäni". Näin ollen neiti S:n vaatevalikoimastakaan ei ole niitä löytynyt, ennen kuin nyt.

Pomp de Lux haaremihousut pienille tytöille sekä body

Päätin uudelle paikkakunnalle muutettaessa käydä tutustumassa paikalliseen Mannerheimin lastensuojeluliiton ylläpitämään perhekahvilaan, meillä kun on perjantait kotipäiviä neidin kanssa edelleenkin, ja paikalla sattui silloin olemaan Pomp de Luxin esittelijä vaaterekkeineen. (Virhe.) Ja niinhän siinä kävi, että äiti meni ja hullaantui: ihania vaatteita!

Pomp de Lux body ja pieni haaveilija <3

Värimaailmat iskivät minuun täysillä: hempeä roosa, harmaa, oliivi ja hailakka keltainen. Näppituntumalta materiaalit tuntuivat pehmeiltä ja laadukkailta, eikä hinnatkaan olleet mitään mitä monella muulla suositulla merkillä on. Testissä tuotteet eivät vielä ole olleet eli pesunkestävyydestä en osaa sanoa, osaako joku muu? Mutta palaan siihen, kunhan vaatteet ovat käyneet muutaman kierroksen koneessa.

Parasta tietoa mielestäni oli kuitenkin se, että minun ei tarvitsekaan löytää sisäistä "vaatekutsuäitiäni" vaan vaatteet ovat saatavilla myös verkkokaupasta. (but never say never: nyt jo vähän houkuttaisi järjestää ihan omat kutsut!?)

 

Osaisiko joku kertoa mistä äitikin saisi tuollaiset housut? Ne näyttää niin mukavilta!

 

Onko sinulla kokemusta Pomp de Luxista tai muista "kutsuvaatteista"? Hitti vai huti?

 

mukavaa viikonloppua

M

Pages