Ladataan...
Kasvukäyrillä

Oletteko vähään aikaa sattuneet lukemaan tuota blogini sivupalkkia? Itse luin juuri äsken, enkä taaskaan voinut olla hymähtämättä ajatukselle, että kenellähän se uhmikä täällä mahtaa olla? No okei, kyllähän se on tuo Pirpana, mutta helvetti: miksi kukaan ei ole kertonut, että se tarttuu?

Mitä hankalampi päivä sitä hankalampi äiti... eikun?

Että kyllä mulla tässä nyt alkaa tuntumaan, että tää aikuisena olo ei sittenkään ole ehkä ihan lastenleikkiä. Että kun ihan viilipyttynä pitäisi olla ja kuunnella 75 prosenttia kotona oltavasta ajasta itkuhuutoa ja samaan aikaan selittää kuinka äiti ymmärtää ja äiti tykkää ja voi voi kun onkin paha mieli, väistellä lenteleviä tavaroita ja yrittää keksiä jotakin joka veisi huomion edes hetkeksi johonkin muuhun, noin niiku positiivisessa hengessä ja samalla olla lahjomatta, kiristämättä ja eritoten uhkailematta, niin kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa ne itkupotkuraivarit kuulostamaan melko hyvältä vaihtoehdolta.

Henkisesti olen saanut ne jo monesti, päivässä. Todellisuudessa: lasketaanko se, jos sulkeutuu makuuhuoneeseen ja soittaa omalle äidilleen kiukutellaakseen sille kun oma lapsi kiukuttelee? Tavallaan kai.

Ääripäästä ääripäähän, niin äiti kuin tytär. Että jos joku nyt mainitsee sanan johdonmukaisuus, niin voin kertoa, että ainoa johdonmukaisuus, joka täällä tällä hetkellä vallitsee, on se, että lapsi tuntuu voittavan joka kerta. Olen voimaton.

Ja sitten se kolikon kääntöpuoli: kun raivotaan raivotaan kunnolla, mutta kun rakastetaan niin sitten kyllä rakastetaan niin, että haljetaan. Sen täytyy olla evoluution kehittämä suojelumekanismi, että edes suurin osa äideistä selviäisi urakasta noin niinku suuremmin traumatisoitumatta? Koska sitten ollaan niin söpöjä ja ihania ja halirutataan niin, että kylkiluissa rutisee. Ja onneksi, onneksi! niitäkin hetkiä mahtuu jokaiseen päivään.

 

"Mä en kyllä tajua miksi kenenkään pitäisi mennä huutamaan viereiseen huoneeseen yksinään, koska ei muka kestä omaa lastaan?" -Elina 27v. ei lapsia

 

- Mä en enää ikinä sano, mä en kyllä tajua.

 

i'm exhausted.

E

Share

Ladataan...
Kasvukäyrillä

En ole varma kummasta olisi syytä olla enemmän huolissaan: vyötärön ympäryksestä vaiko mielenterveydestä. Äiti, joka on tähän mennessä tehnyt vain sorsantappovälineeksi soveltuvia sämpylöitä, on jo toistamiseen tavattu jauhoinensa ja kauhoinensa sulattelemasta suklaata hellan äärestä. 

Selainhistorian viimeisin tieto: yleiskoneet.

Viimeisin kuulohavainto: Voisin vaikka äitienpäivälahjaksi haluta sellaisen leivontamasiinan.

Muffinit, teissä on jotain hämärää!

Vai onko se dietti, joka on koitumassa kohtalokseni?

sitruunamuffini-vadelmasydämellä, sokerikuorrutteella ja valkosuklaakreemillä,

tuletko muffinikseni?

 

Taivaallista. Ja niin hauskaa!

 

ja niitä on vielä jääkaapissa.

E

 

viikon takaiset suklaaherkut täällä

 

Share

Ladataan...
Kasvukäyrillä

Meidän perheessä se on nyt ainakin virallista, sen kevään on pakko olla tulossa. Äidin on nimittäin vallannut vuosittainen keväthulluus, eli sisustusvimma.

Kaikki alkoi viattomasti neidin huoneesta, josta lähti pinnasänky ja iso valkoinen hylly. Tilalle tuotiin uusi isojen tyttöjen sänky "pinsessa sänky" ja pienempi seinähylly. Valoa ja avaruutta.

Kuten kaikki pikkuprokkikset myös tämä yllätti työmäärällä, joten olisi voinut kuvitella inspiraation tyrehtyneen, mutta ei. Neljästä huoneesta kolme on nyt käyty läpi, jokainen on saanut uuden ilmeen. On siirretty työpöytää ja sohvaa, lamppuja huoneesta toiseen. Viimeisin kohtaus käänsi parisängyn ja yöpöydät aivan uuteen uskoon. Ja minä kun olin vain menossa petaamaan sänkyä.

siinä se taas menee 

 

Aurinko, miten onnistut tekemään tämän joka vuosi? - tiedustelee orjatyövoimaksi päätyneet viattomat urhit

 

 
 
valtaako hulluus sinutkin näin valon saapuessa vai ilmeneekö se ehkä jollain muulla tavalla?

 

E, jonka ostoslista alkaa olemaan nelostien mittainen

 

PS. Instassa todistusaineisto, reaaliajassa, @kasvukayrillablogi
Share

Pages