Ladataan...
Kasvukäyrillä

Joulukuu ja ensimmäinen adventti toi Tampereelle lumen. Neidille se tarkoitti ensikosketusta tuohon valkoiseen höttöön, joka peittää maan ja puut huntuunsa.

Ulos lähtiessämme kiljuen ulos juoksemisen sijaan neiti S pysähtyi kuin seinään valkoisen maiseman nähdessään. Höh-öh! Kädestä piti pieni ihmettelijä taluttaa ulos, kun ei ihmetykseltään kyennyt kävelemään.

Eipä siinä kuitenkaan kauan nokka tuhissut kun uteliaisuus oli jo ottanut vallan ja tuttu touhukkuus ilmestyi taas.

Ja ei muutakuin eteenpäin!

Neidin kävely on muuten jo niin sujuvaa, että ulkonakin painellaan menemään omin jaloin. Ja nopeasti. Turvareppu on kirjoitettu joulupukinlistalle, äidin toimesta. Lumessa haastetta oli astetta enemmän, kun suojalumi pakkautui kengänpohjiin, mutta vähän tuo menoa hidasti!

Mitäs me lumesta sitten tuumasimme?

Aika nasta juttu!

Pakolliset lumipallot. Yritin kyllä tehdä pientä lumiukkoakin, mutta se jäi vain yritykseksi; neiti S rikkoi sen aivan yhtä nopeasti kuin kaikki hiekkalinnarakennelmien alutkin. Siispä oli tyydyttävä palloihin, neidistä nekin olivat onneksi jo enemmään kuin tarpeeksi riemastuttavia <3

Minulle sen sijaan se tarkoitti kaivattua valon pilkahdusta pimeyteen. Olen jo pitkään haikaillut valosta pimeään asfalttiviidakkoon. Etenkin nyt kun alkuviikko kuluu työhuoneen keinovalossa, tuntuu minusta siltä ettei ulkona ole sitä oikeaa valoa ja raikkautta ollenkaan. Kotona lunta ei valitettavasti ole vieläkään, mutta ehkä jo kohta?

Voi kuinka kauniiksi maisema muuttuikaan kun valkoinen otti vallan!

Kotiin päästyäni kaivoin jouluvalot esille, asettelin neidin pikkujoululahjatontun kynttilöiden viereen ja aloin haaveilemaan joulukinkusta! Vaikka en erityisemmin jouluihmiseksi (lue: hössöttäjäksi) tunnustaudukaan, niin kyllä siinä silti on sitä jotain!

 

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille ja toivotaan yhdessä sitä valkoista valoa jo tänne pääkaupunkiseudullekin, jookos!

Share