Ladataan...
Katso tarkemmin

 

 

Kirjoitin aiemmin punastelusta ja siitä, kuinka tukalaa on, kun ei pysty salaamaan tunteitaan. Tänään olen jälleen pohtinut, miksi tuntuu niin vaikealta näyttää tunteellisuutensa, herkkyytensä. Ihmisyytensä.

 

Meissä istuu aika tiukasti ajatus, että itkeminen on noloa tai jonkinlaista heikkoutta. Tilanteessa kuin tilanteessa täytyisi pysyä vahvana ja coolina. Yleinen ajatusmaailma on, että miehet ei itke ja naiset itkee vain saadakseen huomiota. 

 

Omat muistoni itkemisen häpeämisestä ulottuvat ala-asteelle asti. Kun kissani kuoli, purskahdin itkuun kesken koulupäivän, vaikka miten yritin purra hammasta. Muistan sen taistelun, pidättelyn ja suunnattoman nolostelun, kun tunteet lopulta purkautuivat kyynelinä. Ysiluokan kevätjuhlissa olin puolestaan suunnattoman ylpeä, kun pystyin kätkemään liikutukseni. 

 

Tänään sain lievän paniikkikohtauksen. Mulla niihin liittyy melkein aina itku, niinpä tänäänkin olen vollottanut meikit poskille. Olen kirjaimellisesti ugly crier, en osaa itkeä pienesti enkä nätisti. Silmäni turpoavat palloiksi, koko vartaloni on läiskikkään punainen ja räkä lentää. Enää en häpeä asiaa niin paljon, mutta tuntuu kurjalta, jos joku huolestuu. Se näyttää pahemmalta kuin on!

Itken muutenkin helposti. Saatan liikuttua monta kertaa päivässä ja alan itkeä aina, jos näen jonkun toisen itkevän. Myötäeläminen, tunteellisuus ja herkkyys käyvät joskus raskaiksi, mutta nykyään myös arvostan sitä, että pystyn näyttämään tunteeni. Kun masennukseni oli pahimmillaan, en pystynyt itkemään. Se tukahduttava möykky rintakehässä meinasi viedä järjen. 

 

 

Suomalaisten hysteerisyys itkemistä ja muuta tunteiden näyttämistä kohtaan on huvittavaa. Miksi aina pitäisi olla niin kovin reipas, hillitty ja hallittu?

Suhtautumisen huomaa myös mediassa. Kun artisti liikuttuu Vain elämää -ohjelmassa, siitä tehdään uutinen. Miksi?

 

 

Tietysti on normaalia, että jotkut asiat haluaa pitää yksityisinä. Ei jokaista tunnetilaa ole pakko kuuluttaa koko maailmalle, jos ei tahdo. Mutta vähän rennompi suhtautuminen itkemiseen olisi tosi ookoo.

Share

Ladataan...
Katso tarkemmin

1. Kun synnyin, mulla oli korvat rullalla. Ne teipattiin auki ja ajan myötä niistä tuli normaali(hko)t. 

 

2. Olen hyvä muistamaan numerosarjoja ulkoa.

 

3. Pelkään, että kauppojen kassahenkilöille tulee paha mieli, jos en halua ottaa kuittia.

 

 

4. Mulla on märän paperin kammo. En tiedä mitään ällöttävämpää kuin nenäliinojen rämmäleet kosteilla kaduilla tai servetit, joille on läikkynyt kahvia. 

 

5. Olen hyvä pelaamaan rallipelejä. Lautapelejä sen sijaan inhoan. Ihan kaikkia. 

 

6. Olen auringonlaskuriippuvainen, haluan kuvata sen joka ilta. Kolme vuotta sitten Meksikossa en onnistunut näkemään yhtäkään kaunista auringonlaskua ja suren sitä vieläkin. 

 

 

 

7. Minusta on ahdistavaa käydä ostamassa piilolinssinestettä, viivyttelen sitä aina viimeiseen asti. En osaa järjellä selittää, miksi juuri se on niin tukalaa.

 

8. En pahemmin tykkää tomaateista. Syön niitä kyllä salaatissa ja leivän päällä, mutta vähän pitkin hampain. Tomaatit ovat usein joko liian löllöjä tai liian puisevia.

 

9. Rentoudun katsomalla meikkivideoita.

 

Share

Ladataan...
Katso tarkemmin

 

 

Aamulla viideltä

moottoritiellä ihmeen paljon liikennettä

 

soitan levyä joka tuo huonoja muistoja

ja jolle siksi haluan luoda uusia

vaikken vielä edes tiedä

tuleeko niistä hyviä

 

 

tuntuu oudolta 

monen vuoden jälkeen

pukeutua jälleen keittiövaatteisiin

 

en edes muistanut tarkistaa mahdunko enää housuihin

(onneksi mahduin)

 

kengät ovat edelleen jalkani muotoiset

 

 

nopeasti se kaikki palautuu mieleen

kiire ja paine ja kipeät lihakset

 

katastrofit

paniikkiratkaisut

 

en ole kaivannut tätä yhtään

ja kuitenkin olen.

 

 

 

Päivänä eräänä mua kuvailtiin taas kiltiksi

en tiedä miksi se sapetti mua

ehkä koska se sanottiin

kuin se olisi huono asia

 

pitäisi olla paljon kovempi

jos haluaisi edes jotenkin selviytyä.

 

 

 

Valitan aina siitä, että kaikki väheksyy

kilttejä, herkkiä, ujoja 

vaikka väheksymällä itseäni

syyllistyn ihan samaan

 

tuntuu vain niin vaikealta myöntää

kuinka paljon taistelee pysyäkseen pystyssä.

 

Share

Pages