Ladataan...
Katso tarkemmin

 

 

 

Joskus tuntuu että

olen pudonnut kyydistä

 

kaikilla on niin kiire

toteuttaa unelmiaan

etteivät ehdi edes miettiä

miksi haluavat

niiden toteutuvan

 

 

en ole kilpailuhenkinen

kunnianhimoinen

tai tosi hyvä missään

 

ja ahdistun täällä missä

monet käyttävät elämänsä

ollakseen parhaita

näkyvimpiä, korkeimmalla

 

 

sillä entä jos onkin niin

että kun etenee pienin askelin

toimii osana tiimiä

tekee oman parhaansa

 

se riittää?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Katso tarkemmin

 

 

Katsoin eilen dokumenttia erityisherkkyydestä (dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa) ja vaikka olen lukenut aiheesta paljon, koin monta ahaa-elämystä. 

Monet sanovat, että erityisherkkyydestä on tullut muoti-ilmiö ja että sen varjolla ihmiset puolustelevat tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Dokumentissa oli loistava pointti tähän liittyen: 

"Kun puhutaan herkkyydestä, siinä on myös vaaransa. Jotkut saattavat luulla, että vaadimme jotain vähemmistölle ja että he tarvitsevat erityishoitoa ja -kohtelua. Se ei ole totta. Eritysherkkyys on vain piirre muiden joukossa. 20 prosenttia väestöstä on eritysherkkiä, 80 prosenttia ei. Tärkeämpää olisi miettiä sitä, miten yhdistämme näiden ryhmien vahvuudet. Silloin voisimme hyötyä toistemme persoonallisuuden piirteistä."

 

Erityisherkkyys sekoitetaan helposti ujouteen tai sosiaaliseen taidottomuuteen, vaikka kyse on oikeasti vain siitä, että ihminen kokee ympäristönsä voimakkaampana, tuntee tunteet vahvempina ja joutuu helposti ylivirittyneeseen tilaan, jonka seurauksena uupuu nopeammin. 

Lasten kasvatuksessa ja koulumaailmassa tätä ei ymmärretä. Herkkiä lapsia pidetään vääränlaisina, ja heitä yritetään karaistaa sekä pakottaa reippaammiksi. Kyseinen kohtelu on karhunpalvelus lapselle, joka helposti vetäytyy tämän seurauksena vielä enemmän kuoreensa. 

Vielä työelämässäkin eritysherkkien voi olla vaikea löytää paikkaansa. Herkkä uupuu huonoon työilmapiiriin helpommin kuin muut ja huomaa asioita, joita muut eivät ehkä huomaa ollenkaan. Hyvässä, turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä empaattinen ja tarkkanäköinen erityisherkkä sen sijaan kukoistaa. 

 

 

Kun olin 11, minua alettiin kiusata koulussa. Olin aina ollut herkkä, levoton, huono nukkumaan ja kova näkemään painajaisia, mutta olin kuitenkin ollut äänekäs, iloinen ja sosiaalinen lapsi. Kiusaaminen romutti minut kokonaan. 

Mitä sulkeutuneemmaksi muutuin, sitä enemmän opettajat yrittivät pakottaa minua aktiiviseksi. Minut käskettiin usein lukea tunneilla ääneen (vaikka juurikin puheviasta minua eniten kiusattiin), minut pakotettiin esiintymään eräässä aamunavausnäytelmässä ja kuudennen luokan kevätjuhlassa minun olisi pitänyt pitää puhe, koska minulla oli luokkani paras keskiarvo. Kun kieltäydyin (äitini joutui soittamaan opettajalle koska minua tämä ei uskonut), opettaja loukkaantui kovasti ja arvosteli minua vielä luokankin edessä. Hän ei ymmärtänyt, miten mahdoton ajatus minulle oli nousta koko koulun ja vanhempien eteen pitämään puhetta, ja miten typerältä olisi tuntunut puhua liibalaabaa ihanasta alakouluajasta kun viimeiset pari vuotta olivat olleet täyttä tuskaa. 

Vaikka kiusaaminen loppui kun koulu vaihtui, sen jättämät haavat saivat minut pysymään pelokkaana ja sulkeutuneena koko yläasteen ajan. Jouduin edelleen kokemaan epäoikeudenmukaista kohtelua asian takia; vaikka pärjäsin kokeissa hyvin, numeroitani alennettiin, koska en ollut tarpeeksi aktiivinen tunneilla (jopa käytösnumeroa!). Kun pidin äidinkielentunnilla esitelmän ääni väristen ja kädet täristen, opettaja piti pitkän arvostelupuheen siitä, miten minun olisi pitänyt olla rennompi ja katsoa enemmän yleisöä. No tottahan se oli, mutta opettaja ei taaskaan ymmärtänyt, miten suuri voitto minulle olis ylipäätään se, että sain pidettyä koko esitelmän (kerran olin jo lintsannut koulusta sen takia).

 

Olen nyt 26-vuotias ja kiusaaminen vaikuttaa elämääni edelleen. 

Olen aina vakuuttunut siitä, että olen huono eikä minusta pidetä. Koen usein olevani outo ja puhuvani täysin vääriä ja noloja asioita. Jos kuljen nauravan ihmisjoukon ohi, minusta tuntuu, että he nauravat minulle. Koen usein ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteita. Minun on vaikea sopeutua työyhteisöihin, yritän niin kovin esittää reipasta, että lopulta uuvun täysin. 

Aiemmin minua nolotti, että kiusaamisesta jäi niin syvät arvet. Eihän minua nyt niin pahasti kiusattu ja sitä kesti vain kaksi vuotta. Monia on hakattu koko kouluaika ja silti heistä on kasvanut vahvoja aikuisia.

Alussa mainitsemaani dokumenttia katsoessani ymmärsin kuitenkin, että tässäkin asiassa ihmiset ovat erilaisia. Koska olen herkkä, ikävät kokemukset vaikuttavat minuun syvemmin kuin toisiin. Dokumentissa sanottiin, että ne voivat aiheuttaa ongelmia koko loppuelämäksi, muunmuassa masennusta ja ahdistuneisuutta. Been there, done that!

 

Olen päässyt pitkälle. Olen voittanut monet pelkoni ja saanut ahdistuksen suurimmilta osin hallintaan. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja arvostamaan herkkyyttäni.

Elän täysillä, en pelkojeni vankina, vaikka se onkin joskus vaikeaa. 

Share

Ladataan...
Katso tarkemmin

 

 

Aikoja jolloin en jaksa olla mitään mieltä

väistelen keskusteluja, ohitan väittelyt

 

sillä monellakaan asialla ei loppujen lopuksi

ole mitään merkitystä

 

ja niillä joilla on 

on tuhansia kulmia

miljoonia säikeitä joihin tarttua

 

ja joskus ei vaan jaksa

 

 

 

 

 

mitä jos ymmärtää molemmat puolet?

jokaisen kulman, jokaisen säikeen?

 

ei ehkä hyväksy, ei ehkä samaistu

 

 

mutta ymmärtää

Share

Pages