Ladataan...
Kattungar

Olen mielessäni nimennyt oman blogini pikkuhiljaa angstiblogiksi, koska aiheeni ovat jokseenkin aika negatiivisia, tai sitten pohdin asioita niin tarkasti, että kaivan ne huonotkin puolet esiin. Vaikka väkisin. Mua vähän häiritsee, että blogiltani puuttuu punainen lanka. Tai jos lankaa on vähääkään ollut, on se väriltään ollut musta. 

 

 

Se on aika hassua toisaalta, koska olen blogin ulkopuolella mielestäni positiivinen tyyppi. Päiväni eivät kulu tosiaan murehtien elämää, vaan oikeastaan aika menee työn ja perheen parissa. Lisäksi tykkään liikkua ja urheilla, ja harrastukseni ovat minulle asia nro 2 perheen jälkeen. Siksi mietinkin, pitäisikö ujuttaa teksteihini lisää myös vaikka harrastustani? Siitäkin huolimatta, että koen positiivisista ja "tavallisista" jutuista olevan vaikeampi kirjoittaa. Onko joku muu huomannut saman? Angstitekstin pystyy kirjoittamaan kuka vaan, mutta todellinen vaikeus on kirjoittaa juuri niistä arjen askareista niin, että ne jotakin muutakin kiinnostaisivat. Olen myös huomannut, että jos kirjoitan "väkevämpää" tesktiä saa se herkemmin huomiota osakseen, mutta ei ehkä sellaista huomiota jota itse haluaisin. Lisäksi minut käsitetään välillä tekstien ja kommenttien perusteella aivan väärin, vaikka miten laittaisin hymiöitä mukaan. Siitä tulee loppujen lopuksi vain paha mieli. Olisiko siis oikeasti aika opetella kirjoittamaan? Vaikka ihan vain harrastuksestani.

 

 

Koen kyllä, että Lilya lukee sen verran valveutuneet ja viisaat ihmiset, että asiatekstit ja painavat sanat ovat niitä tekstejä joilla saa vuorovaikutusta eniten aikaan. Mutta toisaalta, itse luen paljon kevyitä aiheita ja tykkään kyllä niistäkin. Joten hip,hop ja hep! Nyt koitan parantaa tapani ja jättää murrosikäisen angstikattungarin hetkeksi (ehkä) taka-alalle. Voisin jatkossa kertoa vaikka lisää siitä, miksi minulle saliharrastus on tärkeä, ja kuinka pitkälle olen harrastustani valmis viemään. Isointa osaa arkeani näyttäytyy positiivisuus, urheilu, äitiys ja nyt kirjoitan lähinnä niistä asioista, jotka koen, että ovat isoja asioita, mutta eivät ehkä minun pääni hallittavissa. Ehkei tehtäväni ole sittenkään ottaa jokaista päänvaivaa julkiseen vuodatukseen? Tämä asia on saanut minut jopa miettimään kirjoitanko kohta enää ollenkaan, jos tekstini ovat vain synkistelyä. Kommentitkin joita saan, ovat monesti sitä, että en tiedä mistään mitään ja koitas nyt lukea muutakin kuin iltapäivälehtiä. Hehe. Siitä syystä ehkä blogini on kokenut pientä hiljaiseloa ja ehkä teen tässä hiljaiselossa jokun ryhtiliikkeen. Saa nähdä, mutta hengissä ja hereillä ollaan. Haen vain tässä itselleni jotain juurta, jotta blogi pysyy jatkossakin kasassa.

 

 

 

Miten te koette tekstit? Kevyttä menoa, vai mieluummin tummempaa painavaa tekstiä ;)

 

 

<3: Kattu

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kattungar

Sain ensimmäistä kertaa blogiaikanani kommentin, johon olisi tehnyt mieli vastata mitä sylki suuhun tuo. Kädet jo näpyttivät raivona vastausta, asiallista toki, mutta pääni ajatteli oikeasti ei helvetti, ihanko tosiaan nyt mahdoit tahallasi ymmärtää koko tekstini väärin, ja kaivaa jonkun todella epäolennaisen pointin esille. Ja kas päästä "näpäyttämään" minua, koska selkeästi ärsytän sinua jotenkin. 

 

No, en kuitenkaan vastannut tähän kommenttiin pahasti. Koska ensinnäkin sain siitä hyvän postausaiheen, kiitos siitä. Ja toiseksi jollain tapaa olen onnistunut kirjoittamaan jotakin, joka ärsyttää jotain muuta. Mutta samalla olen kirjoittanut kuitenkin jostakin tarpeeksi kiinnostavasta, että ärsyyntyjäkin on jaksanut lukea sitä, eikös. MUTTA, jos mennään itse aiheeseen, niin kysymys oli, että onko bloggaajan tosiaan nieltävä kaikki kommentit?

 

 

Hyvin usein näkee todella tökeröitä, aiheen ohi meneviä kommentteja, jotka jopa loukkaavat kirjoittajaa. Yleensä bloggaajat vastaavat näihin fiksusti, tai eivät ollenkaan. Monesti nämä tilanteet pelastaa joku vieraileva kommentoija, tai bloggaajakollega, joka vastaa tökeröön kommenttiin kirjoittajan puolesta vähintäänkin yhtä tökerösti. Olen päässyt tosi helpolla kommenttien kanssa, vaikka iso osa lukijoista on varmasti eri mieltä kirjoituksistani. Silti suurin osa perustelee kommenteissa erimielisyytensä erittäin hyvin. Välillä jopa niin hyvin, että saatan muuttaa mieltäni kirjoituksen jälkeen, joka on minusta silloin kaikkein onnistunutta vuorovaikutusta. Eli teillä lukijoilla on hyvin iso vaikutus minuun. Joka kerta kuitenkin jännitän, kun sivusto ilmoittaa, että joku on kommentoinut tekstiäsi. Ikinä ei tiedä, mitä sieltä tulee. Toki välillä kirjoitan provosoivasti, ja tahallani aiheesta, joka herättää mielipiteitä, mutta rauhaa rakastavana ihmisenä toivon aina kasvattavaa keskustelua. Myös täällä internetin maailmassa. 

 

 Miksi siis bloggaajan pitää niellä kaikki kommentit? Nekin, jotka saavat verisuonen melkein katkeamaan?

 

No ensinnäkin se on fiksua. Toiseksi vieraileva kommentoija saattaa käväistä sivustolla vain kerran elämässään, ehkä huonona päivänä. Bloggaaja taas käy täällä useamminkin avaamassa ajatuksiaan, ja tökerönä esittäytyminen ei välttämättä olisi hyvä ratkaisu. Mutta toisaalta, kai bloggaajatkin ovat yhtä tunteellisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Eikö välillä tekisi mieli vastata yhtä roisisti, tai ainakin päästä näpäyttämään takaisin? 

 

Olen tosi "nössö" tässä asiassa, koska lisäilen paljon hymiöitä kommentteihini, etten vain loukkaa ketään. Haluan aina, että kommentoija ymmärtää, että kunnioitan toistenkin mielipidettä, vaikka olisin eri mieltä. Se on välillä vaikeata vastata kommentteihin, koska samalla haluaa tukea omaa tekstiään, ja samalla olla kiitollinen kommenteista, ja avata keskustelua lisää. Sitä paitsi rakastan kommentteja! Niitä, jotka ovat samaa mieltä ja niitä, jotka ovat eri mieltä. En koskaan haluaisi vaarantaa sitä, että teksteihini kommentoidaan. (Ellen nyt vaaranna sitä tällä postauksella, auts).

Mutta aina se ei ole helppoa, koska väliin mahtuu niitäkin, jotka eivät todellakaan kunnioita kenenkään muiden mielipiteitä kuin omiaan. Yleensä heillä on tarkoitus vain päästä toisen ihmisen tunteisiin, mahdollisesti loukkaamalla, tai ainakin ärsyttämällä tappiin saakka. Ja näille ihmisille ainakin minun tekisi mieli joskus sanoa, että h***** ******n ***** *****!!!!!!! ;)

 

Mitäköhän tuo tähtikuvio tarkoitti, mene ja tiedä ;)

 

Onko teidän joskus vaikea hillitä itseään? Tai onko joihinkin kommentteihin vaikea vastata? Tai vaikka et kirjoittaisi blogia, tekeekö jonkun muun puolesta joskus vastata jotain ohi suun? ;)

 

<3: Kattu

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kattungar

Jouluisia otsikoita, ja meemejä vilisee silmissä. Töissä on kiire, kaikkia harmittaa, joka puolelta satelee jouluaiheisia kysymyksiä. Voisin vastata otsikoihin ja kysymyksiin. Tässä tulee Kattungarin mietteitä.

 

En ole vielä ostanut joululahjoja. Enkä tiedä ostanko ollenkaan. Fiilispohjalla mennään. 

 

Aion totta mooses syödä itseni jouluähkyyn. En missään nimessä yritä vältellä sitä. 

 

Ostan ruuat, kun kerkeän, ehkä perjantaina. Teen kinkun, kun on fiilistä. Ehkä perjantai-lauantai yönä. 

 

Piti laittaa kuusi pystyyn. Joo huomenna kyllä!

 

Muista katsoa vihdoinkin Frozen leffa jouluna (mies huutelee, kun kirjoitan). Tiedän sitten vihdoinkin, mitä tyttömme fanittaa. 

 

Päivitä Facebookin jotain mieltärauhoittavaa (check)

 

Älä ainakaan stressaa. Juu en osaisikaan.

 

 

Jouluvalot check! Oho!

 

Olen mennyt tällä kaavalla melkein kaikki joulut aikuisiällä. Ainakin viimeistään sen jälkeen, kun musta tuli äiti. Joka vuosi joulu on tullut, vaikka en sitä ole stressannutkaan. Joka vuosi mulla on jouluruokien jälkeen vatsa niin pullea, etten tiedä missä asennossa olisin. Joka vuosi olen siitä selvinnyt. Joka vuosi olen joutunut paistamaan kinkun. "Olen laittanut joulupöytää pystyyn". Hyvin harvoin pääsen edes "valmiiseen joulupöytään". Joka joulu ruuat ovat silti olleet pöydässä. Ja ovat vieläpä maistuneet hyviltä. 

 

Mä en vaan jaksa stressata.

 

Mutta, enpähän mä stressaa nykyään mitään muutakaan. Musta on tullut vähän jopa holtiton. Parhaiten tämän on huomannut ehkä nuorempi siskoistani, jonka kanssa käymme usein yhdessä salilla. Välillä tulen sinne ilman juomapulloa, välillä ilman kenkiä, välillä en muista millä tulen ja koska. Mutta aina olen päässyt perille. En vain osaa stressata. Olen kyllä töissä aina ajoissa, ja teen kyllä työni. Jotenkin olen kait niin paljon elämässäni stressanut, etten näe mitään syytä stressata. En ainakaan mistään juhlapyhästä, jonka tärkein pointti ei ole lahjat, eikä täydellinen kinkku. Tärkein pointti pitäisi olla, että kerran vuodessa unohtaisimme kiireen, HUOM KIIREEN, ja katselisimme kiitollisina niitä, kenen kanssa joulupöydässä tänäkin vuonna istumme. Ja jos pöydästä puuttuu joku tärkeä, muistaisimme häntäkin lämmöllä, ja rakkaudella, ja kiittäisimme niistä hetkistä joita hänen kanssaan oli, tai on ollut. 

 

Joten koitetaan nauttia elämästä, ja myös joulua edeltävästä ajasta. Joulu on vain kerran vuodessa ja se kestää onneksi vain noin 1-3 päivää ;)

 

Ihanaa joulunodotusta kaikille Lilylaisille, ja lukijoille <3

 

<3: Kattu

Share
Ladataan...

Pages