Vai mopo alle ja menoksi vaan?

Kuva: Pinterest

Ohho, hiljaiseksi on näppiksen naputtelu täällä blogosfäärissä vaimennut. Delegoin syytökset työminän harteille, joka vie sorminivelistä ja aivosoluista kaiken puhdin. Siitä energiasta, mitä työpäivän jälkeen jäljellä olisi, armoton talvi lohkaisee omansa. Viimeisillä voimilla olen kuluneina kuukausina raahautunut satunnaisesti salille (ai siitä pitäisi saada lisää voimaa?). Kotona elinpiirini on rajoittunut sängyn, jääkaapin ja sohvan rajaamalle alueelle. Kaamos, kooma ja eksistentialistinen kriisi - elämäni kolme peruspilaria.

Siinä vaiheessa kun tajusin, että talvi on ja pysyy, olen ajan hengen mukaisesti pyrkinyt suhtautumaan kaikkeen mahdollisimman positiivisesti. Koska hei "the happiness of your life depends upon the quality of your thoughts" ja sitä rataa. Toisin sanoen olen siis yrittänyt huijata itseäni pitämään talvesta. (Epäilen kylläkin buddhan olevan oikeassa - elämä on kärsimystä ja kärsimyksestä vapautuu vasta kun hyväksyy kärsimyksen osaksi elämää.)

Ensinnäkin uhmasin tervettä järkeä ja uskaltauduin lumilautailemaan ensimmäisen kerran sitten yhdeksään vuoteen. Ja selvisin hengissä! Kuvittelen jopa pitäneeni koko päivästä (rinnerommilla ja kodassa paistetuilla makkaroilla saattaa olla osuutensa asiassa). Toiseksi vietin viime viikonlopun saaressa vailla sähköä, vessaa tai juoksevaa vettä. Somessa elvistelin pilkkikuvilla. Mitään ei tullut - tietenkään. Mutta luulen, että aktiviteetin mielenterveydelliset vaikutukset olivat varsin hyvät. Ja hei, naskalit ja ahkio nyt vaan tekivät mun habituksesta pirun uskottavan. 

Jotkut tykkää aussisurffareista, jotkut (paremman puutteessa) tutkimusmatkailijoista.

Kuvat: Pinterest

Lokakuu.

Oi-joi-joi, oi-jo-jo-joi...

Ellen paremmin tietäisi, voisin olla varma, että Bob huokailee edessä olevalle talvelle. 

Lokakuu jos mikä saa passivoituneenkin matkattomuuspahoinvoinnin hiipimään pintaan. Eikä Roosan Afrikka-suunnitelmat helpota tästä parantumattomasta vaivasta kärsivää... sitä kaipuuta kylläisten väriyhdistelmien ja pyöreiden tuoksujen perään.

Joku voisi tähän sanoa, että Suomen ilma on ihanan kuulasta.

Pah. Talven hönkäillessä kulman takana, minä uskallan sanoa, että se on ikävän ohutta ja yksiulotteista. Eikä se siitä huolimatta edes kirkasta ajatuksia. Minun mieleni puhdistuu matkalla. Olen sen hyväksynyt.

Vintin pääsen siivoamaan seuraavan kerran ehkä ensi vuonna. Nyt maantieteilijän matkatili on, kiitos vuoden ensimmäisen puolikkaan reissujen, tyly.

Onneksi on kirkasvalolamppu.

Ja sauna, jonka keskilaudetta koristaa kaukaisen rannan hiekalta taskuun noukittu korallikiven pala.

Kyllä tästä selvitään. Bob ja minä. 

Aivan käsittämättömän hyvä TED-puhe haavoittuvuuden hyväksymisestä.

Tuli ihan järjettömän

kevyt

olo.