Syksy ja uudistumisen taika

Kaunis arki

Yksi mieleisimmistäni vapaista kirjoittajista, Eeva Kolu kirjoitti osuvan tekstin siitä miten ihmisluonto kokee aina näin syksyn kynnyksellä tarvetta luoda nahkansa uudestaan, aloittaa puhtaalta pöydältä inspiroituneena siitä itsestään. Kaikki tuntuu taas mahdolliselta ja mieleen pulpahtaneita asioita ja ideoita kirjoitetaan uudenkarheaan muistivihkoon tiuhaan tahtiin. Joka ikinen syksy on ihmisissä havaittavissa samaa ihanaa paloa heittäytyä uusiin haasteisiin, oli puhe sitten harrastastamisesta, tyylistä, matkustamisesta tai unelmien toteuttamisesta niistä haaveilun sijaan. Tuttuja tunteita, tuttua toimintaa myös tekstin kirjoittajalle. 

Syys on nimenomaan uudistumisen aikaa, ja hyvä niin. Ideoita ja inspiraatiota jaetaan ystävältä ystävälle, mikäs sen parempaa. Itse muutaman ystävän kanssa samaiseen kahvipöytään istuneena koen saaneeni lisäpontta omien mielessä muhineiden, villienkin ideoiden toteuttamiseen juuri tästä kutkuttavasta syysinnosta. Mennään ja tehdään, rohkeasti, yhdessä ja yksin. Kannustetaan toisiamme toteuttamaan juuri sitä mihin intuitio meitä ohjaa. Ja ennen kaikkea, ripotellaan tätä kuuluisaa syysintoa koko vuodelle. Coelhon sanoin, jokainen päivä on erilainen. Joka aamuun kätkeytyy oma ihmeensä, maaginen hetki, jona vanhat maailmankaikkeudet tuhoutuvat ja uusia tähtiä syntyy. 

Pipo - Vestiarium

T -paita - Marimekko

Pipo ja turkis - Bik Bok

Korut - Pernille Corydon

T: Anna

Share

Kommentit

kirsihannele

Kyllä, se on juuri näin. Syksyllä aloitetaan myös uudet harrastukset, olipa se sitten kuorolaulantaa, kielten opiskelua tai maalauskurssille osallistumista. Syksy on todella uudistumisen aikaa!

korhoanna
Kaunis arki

Näimpä! Eloisaa syksyä sinulle :)

Kommentoi