Ei oo aina helppoo ekstroverteillakaan

Kaunis utopia?

Minun piti tänään rustata kesän viimeinen, järven rannalla laiturilta varpaitaan vedessä huljutteleva ja paljain jaloin pitkin maantietä kiireettömästi sipsuttava lomapostaus. Se saa kuitenkin nyt odottaa. Palasin eilen nimittäin parin päivän minimatkalta ja heittäydyin sänkyyn lukemaan reissuni aikana postilaatikkooni kolahtaneita lehtiä. Tuoreimmasta Trendistä luin Koko Hubaran kirjoittaman jutun introverteista, eli niinkutsutuista sisäänpäinkääntyneistä ihmisistä. 

Hubara kertoo kuinka hän sai lähestulkoon potkut työstään, kun ei kyennyt työskentelemään muiden ihmisten keskellä avokonttorissa. Hän kertoi myös lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Hän tiesi olevansa erilainen, mutta miksi? Lääkärit tyrkyttivät masennus- ja ahdistuneisuusdiagnoosejaan, mutta mikään näistä ei todellisuudessa täsmännyt Hubaraan. Vuosien päästä hän oivalsi ihan itse olevansa introvertti. Ei sairas, ei välttämättä ujokaan, vaan introvertti.

Hubara peräänkuuluttikin introverttien parempaa kohtelua ja asemaa "ekstrovertteja suosivassa yhteiskunnassa". Kenenkään ei tulisi joutua esittämään mitään muuta kuin on. 

Suvaitsevaisuutta introverteille?

On mielestäni toki hienoa, että erilaisista ihmisistä kirjoitetaan. Aiheesta kirjoittamalla pyrittäneen levittämään tietoa ja sitä kautta lisäämään suvaitsevaisuutta. Jalo päämäärä kieltämättä. Mutta entä jos se tietynlaisesta ihmisestä hyvään sävyyn kirjoittaminen tehdään toisenlaisten ihmisten morkkaamisen ja lyttäämisen kautta? Lisääkö se todellisuudessa silloin suvaitsevaisuutta laisinkaan?

Hubaran kirjoitus ei ole ainoa introverttiutta käsittelevä lehtikirjoitus. Se ei myöskään ole ainoa, jossa ulospäinsuuntautuneista ekstroverteista - introverttien vastakohdista - maalataan ikävä, ikävän yksipuolinen ja ilmeisesti myös kateuden värittämä kuva. 

Ensinnäkin. Näiden asiasta kirjoittaneiden introverttien mukaan ekstroverteillä on työelämässä aina niin ihanaa ja helppoa. Ekstrot kun osaavat tehdä numeron itsestään ja täten pitää huolta siitä että heidät ja heidän roolinsa työyhteisössä huomataan. Ideansakin he saavat aina kuuluville. Kun introvertti on omalle temperamentilleen luontaisesti pohtinut mietelmänsä siihen pisteeseen että on valmis sanomaan sen ääneen, tulee taas siihen joku ekstrovertti ja vie senkin mahdollisuuden introvertilta.

Toisekseen. Herää kysymys: jos peräänkuulutetaan suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää introvertteja kohtaan ja koetaan että heidän pitäisi saada olla omia itsejään joutumatta vetämään mitään roolia, niin miksi tätä samaa ei sitten suoda ekstroverteille? 

Viesti kuuluu siis: Ekstrovertit ovat ärsyttäviä suupaltteja jotka eivät koskaan anna kenellekään muulle suunvuoroa, eivätkä ota muita huomioon. Siksi he menestyvät, kun tekevät niin suuren numeron aina itsestään ja niillä on töissäkin siksi niin helppoa!

Puhua saa, mutta ei liikaa

Tietty ulospäinsuuntautuneisuus varmasti on hyödyksi työelämässä. Mutta voidaanko sen pohjalta vetää todellakin niinkin kärjistetty johtopäätös, että ekstroverttiys yksiselitteisesti on hyvä asia ja ekstroverteilla aina töissä helppoa? Ei voida.

Jos joitakin introvertteja pidetäänkin hiljaisuutensa ja vetäytyvyytensä takia töykeinä, niin kovin monesti kuulee "ulkopuolisten" suusta ekstrovertinkin sitä puheliaisuutensa takia olevan. Jos introvertin pitää esittää olevansa jotain muuta kuin on, esimerkiksi yrittämällä vastoin luontoaan mennä ryhmätilanteisiin mukaan, joutuu vastaavaa toiminnan tietoista säätelyä harrastamaan ekstroverttikin. Periaatteella "Puhua saa, mutta ei liikaa".

Työyhteisöissä tuntuu siis olevan hyvin tarkka käsitys siitä, minkälaista ekstroverttiyttä työntekijöiltä hyväksytään. Ekstroverttiys on jeesjees, kunhan se on tietynlaista ekstroverttiyttä. Muuten ekstrovertillä on työelämässään aivan täysin samat riskit joutua pomon puhutteluun luontaisen tempperamenttinsa takia, kuin introvertillakin.

Introvertin tavoin ekstroverttikin saattaa joutua käymään päänsisäistä dialogia siitä, miten hänen tulisi käyttäytyä työyhteisössä tullakseen hyväksytyksi ja täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Kuinka monta sanaa päivässä voi sanoa ilman, että on työkavereiden ja pomon mielestä rasittava papupata? Ekstrovertti ei myöskään aina osaa tuoda itseään "oikealla tavalla" esille, eikä se ole ekstrovertillekään mikään automaattinen ja syntymälahjana saatu supertaito.

Sen enempää kuin introverttikaan, ei työyhteisön ihannetyöntekijä siis liene ekstroverttikaan. Kaipa se ihanne olisi jokin välimuoto. Spontaanisti ideoitaan kertova, mutta tarvittaessa myös taustalle vetäytymään kykenevä. Kuka meistä sitten on tällainen unelmatyöntekijä, tiedä häntä.

Tottakai myös esimiesasemiin helpohkon näköisesti kiipivistä narsisteista ja psykopaateistakin voidaan puhua ekstrovertteinä. Heidän kohdallaan ekstroverttiys ei kuitenkaan mielestäni ole se kokonaisuuden ratkaiseva tekijä. Ekstroverttiyttä merkityksellisempää heidän kohdallaan siis lienevätkin aivan muut psykopatiaan tai narsismiin tavallisesti liittyvät tekijät, esimerkiksi taito manipuloida kanssaihmisiä.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei todellakaan ole mollata ekstroverttejä entisestään, taidanhan olla sellainen itsekin. Halusin vaan tuoda näihin "introverttiyttä väheksyvää ja ekstroverttiyttä suosivaa yhteiskuntaa" koskeviin kirjoituksiin myös tätä ekstroverttinäkökulmaa. Kabon teksti kun tosiaan ei ole ensimmäinen lukemani, jossa ekstroverteistä puhuttaessa paistaa läpi kateus ja katkeruus siitä, kun "ekstroilla on niin helppoa". Ekstrovertin näkökulmasta kun se ei sitä todellakaan ole.

Ei meitä ekstroverttejä ole mitään syytä kadehtia. Me olemme ihan samanlaisia ihmisiä kuin te introvertitkin. Ominaisuuksiltammemme ehkä erilaisia, mutta ihmisarvoltamme samanveroisia. Me ekstrovertitkin kohtaamme omat haasteemme niin työ- kuin yksityiselämässämmekin, eikä se mahdollinen menestys työssä tule meillekään ilmaiseksi.

Se osa työntekijöistä joille menestys tulee valmiina ja kultatarjottimella kannettuna, on hyvin pieni. Siihen osaan mahtunee niin ekstro- kuin introverttejäkin. Meille muille tempperamenttiimme katsomatta, työnteko on työntekoa, sanan varsinaisessa merkityksessä.

//

ps. Pysykää kanavalla! Se postaus ihanaisesta reissusta ihanaan paikkaan on myös luvassa lähipäivinä! :)

Kommentit

Eeva Kolu

Tosi hyvä kirjoitus!

En tiedä itse, olenko ekstrovertti vai introvertti, koska molemmat puolet on minussa tosi vahvoina. Introverttipuoli minussa on tosi mielissään siitä, että nykyään introverttiydestä puhutaan ja aihe on saanut paljon huomiota mediassa. 

Toisaalta olen huomannut tuon saman kuin sinä: kun introverttiydestä halutaan puhua, se tehdään lähes aina ekstroverttien kustannuksella. Jutuissa ekstrovertit esitetään väkisinkin aina vähän tyhminä, yksinkertaisina turhanpuhujina, kun taas introverttien hiljaisuuden takana piilee aina syvää viisautta.

Ekstroverteillä on tietyissä tilanteissa helpompaa, mutta en usko että työelämä tai elämä ylipäätään on automaattisesti yhtään sen helpompaa ekstrovertille. Esim. itse olen huomannut monien vahvasti ekstroverttien ihmisten kohdalla, että heillä saattaa olla satoja kavereita, heidän on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja puhua pälpättää, mutta heidän voi olla vaikea avautua oikeasti vaikeista asioista, näyttää sitä "syvintä sisintään" kellekään tai luoda syvällisiä ihmissuhteita, koska muut ihmiset olettavat heidän olevan ikuisesti hyväntuulisia viihdyttäjiä.

 

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos kommentistasi. :)

Olet kyllä niin asian ytimessä. Ekstro- tai introverttiys on kuitenkin vain yksi osa ihmisen persoonaa ja olemusta, eikä vaikuta älykkyysosamäärään. Eikä ihmisten väliset tempperamentin tai persoonallisuuden eroavaisuudet itsessään tee kenestäkään toista huonompaa tai vähäarvoisempaa.

Ei se työelämäkään jokaisessa työpaikassa noudata tismalleen samaa kaavaa. On aloja, ammatteja, töitä ja työnkuvia joista toiset soveltuvat ehkä paremmin introille ja toiset ekstroille. Työntekoa itsessään ei intro- tai ekstroverttiys liene keneltäkään vielä estänyt.  

Mikäli liialliset intro- tai ekstroverttiset piirteet todella haittaavat työntekoa ja sosiaalisia suhteita, voi kyse olla lääkäriä, tutkimuksia ja hoitoa vaativasta sairaudesta. Mutta se taas on ihan toinen tarina.

Mua oikein harmittaa tämä tarve iskeä leima jokaisen kanssaihmisen otsaan. Tuo on ekstrovertti, eli se on tyhmä ja mitätön tyhjänpuhuja... Tuo on introvertti, eli se on taatusti sitä ja tätä. Jos noita leimoja on itselleen jopa tiedostamattoman ja tahattoman käytöksen tai olemuksen pohjalta helppo saada, ei niistä ole laisinkaan yhtä helppo päästä eroon tai todistaa niitä vääriksi.

Siksi toivoisinkin, että vastakkainasettelun sijaan voitais siellä työpaikallakin puhaltaa yhteen hiileen! :) Jokaiselle ekstro- ja introvertille kun on paikkansa tässä maailmassa, siihen minä haluan uskoa.

Todellaupea Layra
Mad & Fab

Minun mielestäni introvertteihin on suhtauduttu aika pitkään todella ihannoiden. On haluttua olla mystinen ja hieman sisäänpäinkääntyvä tyyppi, jossa on jotain kiehtovaa ja mystistä. Lisäksi olen lukenut tekstejä missä ihmiset toivoisivat vaikkapa introverttia puolisoa, jota en kyllä ihan täysin ymmärrä.

Yhdyn myös edelliseen, että ekstrovertit nähdään turhanpuhujina tai muuta vastaavaa. Ainakin joskus itseäni nolotti olla tyyppi joka tykkää puhua paljon (okei eikä nyt välttämättä asiaakaan) ja lisäksi omaan luonnostaan kovan äänen. Ainakin Suomessa mielestäni pitäisi olla hiljainen ja vähän arka, ettei tulisi negatiivisella tavalla esille..

Todellaupea Layra
Mad & Fab

Lol näköjään toistin itseäni. Perusvirhe kun tekee kahta asiaa samaan aikaan :D

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Arvostetaanko koulussa todella ulospäinsuuntautuneisuutta vai leimataanko räiskyvät persoonat helposti häiriköiksi?

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Lasten kohdalla kun tätä asiaa on hyvä tarkkailla, sillä he eivät tietoisesti säätele käytöstään samalla tavalla kuin aikuiset. He siis ovat avoimesti ja teeskentelemättä sellaisia kuin ovat, kunnes ympäristö kovalla kädellään muokkaa heitä piilottamaan persoonallisuuttaan.

Minä en ihan allekirjoita kyllä tuota, että ulospäinsuuntautuneet saisivat parempia numeroita. Kurinpito on eri asia kuin se, mitä jatkuva negatiivisen palautteen saaminen tekee lapsen minäkuvalle. Kyllähän lapsen kuin lapsen saa kuriin, mutta millä seurauksilla. Pahimmassa tapauksessa näitä juttuja ratkotaan sitten aikuisena terapiassa.

Olen työssäni (olen toiselta koulutukseltani koulunkäyntiavustaja, työskennellyt lasten ip-kerhoissa) nähnyt nimittäin niitäkin lapsia, joita on koulussa aikuisten toimesta jatkuvasti sätitty ulospäinsuuntautuneisuudestaan ja siitä että nämä lapset "käyttäytyvät huonosti". 

Tämä siitäkin huolimatta, että kyseessä on selkeästi ollut - ei enempää eikä vähempää -, kuin lapsen persoonallisuuden piirre, eikä varsinaisesta käytöshäiriöstä tai mistään diagnoosin tarpeesta voida heidän kohdallaan puhua.

Ne jotka oppivat aktiivisesti osallistumalla saattavat myös käydä opettajan hermoon ja se näkyy sitten kaikessa, myös niissä koulunumeroissa. Kuten sanottu, ekstroverttiyttä suositaan, mutta vain silloin kun se ilmenee tietyllä ja sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla. 

Omista koulukokemuksistani on jo senverran aikaa, että ne eivät ehkä sellaisenaan käy esimerkeiksi nykyaikaisesta koulumaailmasta puhuttaessa. Mutta jos nyt kuitenkin hieman omaakin peruskoululaisuuttaan muistelen, niin kyllä luokan parhaat numerot saivat ne jotka olivat tunnilla hiljaa, vastasivat kun kysyttiin ja kiskoivat kokeista parhaat numerot. Puheliaat oppilaat olivat jo minun nuoruudessani opettajan silmissä niitä potentiaalisimpia häiriköitä.

Aikuisten opiskelijoidenkin luokassa ne, jotka vastaavat opettajan kysymyksiin vuolaiten, ovat ne jotka saavat opettajan tuskastuneena huokailemaan.

Kunhan mietin (Ei varmistettu)

Luin itsekin kyseisen lehtiartikkelin ja kovasti ärsyttämään kävi. Olen itse puhelias, jopa hölösuu, joten kommenttini saattavat olla puolueellisia. Mutta juuri tämänkaltaiset artikkelit eivät itseasiassa vaikuta lukijassaan muuten kuin nostamalla ihokarvat pystyyn, provosoimalla vastakkainasetteluun ja "oman puolen" puolustamiseen. Tälloin minkäänlaista dialogista keskustelua on melko vaikeaa saada aikaiseksi, jos toinen osapuoli nostetaan korkeammalle morkkaamalla toista.

Puolisoni on, ja itseasiassa kaikki aiemmat poikaystäväni ovat olleet introverttejä, ja keskustelemme aiheesta usein. Kumpi pääsee helpommalla työ- tai koulumaailmassa? En kyllä itse voi väittää koskaan hyötyneeni siitä, että olen ekstrovertti. (Jätetään se keskustelu jaottelusta pois tästä tekstistä) Päin vastoin, aina sain kantaa lippulappua kotiin, jossa motkotettiin, että tuo oli taas äänessä, häiriköi tunnilla, vaikka mielestäni olin vain aktiivinen. En kyllä miellä että olisin koskaan saanut parempaa arvosanaa sen vuoksi, että olen äänessä. Sama pätee työelämässä: saan kaikenlaisia nakituksia töissä kontolleni, koska "olen niin reipas". Tämä on minun mielestäni aivan älyttömän epäreilua, koska jos istuisin (kärjistetysti) hiljaa nurkassa, olisin säästynyt moneltakin epämieluiselta ja haastavalta työtehtävältä. Jos reippauteni on jokin nakituksen peruste en ymmärrä, miksi työpaikalle ylipäänsä palkataan niitä hiljaisempia, joita paremmin minun "reippaana" ajatellaan homman hoitavan? Samasta työstä kaikille maksetaan. Samoin palavereissa kun jaetaan ns. ylimääräisiä hommia ne hiljaisimmat eivät useinkaan joudu nakituksen kohteeksi, he voivat luottaa, että syvän hiljaisuuden vallitessa joku puhelias suostuu ennen muita. Tämän saman ilmiön olen huomannut monessa työpaikassa, en vain nykyisessäni. Tietenkin tässä on kyse huonosta esimiestoiminnasta ja perusteluiden ontuvuudesta. Tällä yritän vain avata sitä, että jos introvertti kärsii työpaikalla tempramentistaan, niin niin kyllä kärsii ekstroverttikin. En myöskään ole koskaan nähnyt minkäänlaisia "ymmärrä ekstroverttiä"-kirjoituksia, jotka kiertelisivät Facebookissa, introverteistä useampiakin.

Toisaalta työni puolesta (olen opettaja) ymmärrän, kuinka vaikeaa introverteillä saattaa olla. Parikymmentä ihmistä kuuntelee, kun vastaat ja kaikenlaisia puheharjoituksia tulisi pystyä suorittamaan tuosta noin vaan. Ei ole helppoa puheliaallekaan. Suomalainen koulukulttuuri nojaa myös melko vahvasti siihen, että apua ja huomiota pitää osata ja uskaltaa itse pyytää, tasapuolisuus ei aina ole (valitettavasti!) täysin itsestäänselvä juttu. Luokassa istuu monta kymmentä erilaista temperamenttia ja persoonaa, jotka kaikki tulisi huomioida joka päivä. Myös ne puheliaat.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Nimenomaan! Lähtökohtana tuntuu olevan (vääristynyt ja kirjoittajiensa osalta subjektiivinen) käsitys siitä, että ekstrovertteja lähtökohtaisesti suosittaisiin introverttejä enemmän ja täten ekstroverttiyden haasteista ei koeta tarpeelliseksi. Tämä on huolestuttavaa juuri keskustelun halveksuva "me ollaan parempia kuin te!" -sävy ja ihmisten keinotekoinen kahtiajako, perustuen johonkin todella suppeaan ja kärjistettyyn tekijään.

Se että jotkut (ja ne äänekkäimmät) introvertit ovat sitä mieltä että ekstroverteillä on helppoa työelämässä (ja koulussa?), ei kerro mitään siitä miten asia todellisuudessa on tai miten ekstrovertit itse tämän asian näkevät ja kokevat. Siksi olenkin harmissani siitä julkisen keskustelun yksipuolisesta näkökulmasta, joka antaa aika vääristyneen käsityksen koko tilanteesta. :(

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.