Joskus kodinvaihto on paras ratkaisu

Kaunis utopia?

Elmo ja Hiski -kissat tulivat meille aikuisina kodinvaihtajina ja nauttivat elostaan.

Internetin ihmemaassa käydään säännöllisin väliajoin keskustelua tapauksista, joissa lemmikin omistaja joutuu esimerkiksi oman muuttuneen elämäntilanteensa takia etsimään eläimelle uuden kodin. Näiden keskusteluiden yhteydessä vedetään aina esille "koska oot kerran eläimen ottanu, pitää sun kantaa vastuus loppuun asti" -kortti, eli kun on kerran lemmikkieläimen päättänyt hankkia, niin siitä ei saisi luopua, eli "laittaa kiertoon" missään tilanteessa. Myös eläimen lopetus tällaisessa tilanteessa tuomitaan jyrkästi, joten ainoa eläinrakkaiksi itseään tituleeraavien henkilöiden määrittelemä vaihtoehto olisi pitää lemmikkieläin "väkisin" itsellään, oli elämäntilanne sitten millainen tahansa. Muuten eläin kuulemma kärsii.

Koska itse omistan ja olen omistanut melko paljon kodinvaihtajaeläimiä, koen tarpeelliseksi tuoda esille oman mielipiteeni asiasta. Kyllähän minulla nyt kahden kodinvaihtajakesyrotan, kolmen kissan ja yhden koiran myötä on varmasti jonkinlainen käytännönkokemuksen mukanaan tuoma näkemys siitä, miten kodinvaihto vaikuttaa eläimeen.

Olenkin sitä mieltä, ettei kodinvaihto kertaluontoisena tapahtumana ole eläimelle mikään katastrofi. Jos koti taas alkaa vaihtua tiheämpään tahtiin, niin tottakai eläin kärsii, kun paikka ja ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti. Pitää siis heti alkuun selväsanaisesti todeta, että kodinvaihto ja kiertoon joutuminen eivät ole synonyymejä ja niiden eläinyksilöiden kohdalla jossa jälkimmäiseen kierteeseen joutumisen todennäköisyys on suuri, tulee omistajan mielestäni tuntea vastuunsa ja miettiä vaihtoehtona myös sitä viimeistä piikkiä.

Miisu-kolli tuli meille 14-vuotiaana kodinvaihtajana ja sai elää lokoisat eläkepäivät.

Ihmisen jalot periaatteet eivät poista eläimen ahdinkoa

Pääsääntöisesti pidän eläimen kannalta selkeästi uuden kodin etsimistä huolestuttavampana tätä "kun on kerran otettu, niin pakko väkisin pitää hamaan loppuun asti" -mentaliteettia, sillä jos eläin pidetään muuttuneesta elämäntilanteesta ja sen aiheuttamista puutteellisista resursseista huolimatta väkisin vain sen takia että "niin kuuluu tehdä" , niin eläinhän se on joka tilanteesta eniten kärsii. Ei sillä ole hajuakaan mistään ihmisen jaloista periaatteista, joiden pakonomaisen noudattamisen takia se nyt tavalla tai toisella kärsii. Se tiedostaa vain oman ahdinkonsa, ei selityksiä sen takana.

Kärsimyksellä en siis tässä tapauksessa tarkoita ainoastaan suoranaista eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttävää kaltoinkohtelua, vaan myös esimerkiksi omistajan ajanpuutetta tai omistajan omaa pitkäkestoista stressiä, jotka kuitenkin vaikuttavat eittämättä eläimen yleiseen hyvinvointiin. Mikäli lemmikin omistaja kokee olevansa kykenemätön tarjoamaan lemmikilleen sitä mitä se tarvitsee, on sekin omiaan lisäämään stressiä, joka sitten tavalla tai toisella heijastuu myös eläimeen. Pahimmassa tapauksessa siitä ennen niin rakkaasta eläinystävästä voi tulla riesa, jonka välttämättömimmistä perustarpeista huolehtimisesta tulee ainoastaan ikävä velvollisuus, eikä sen seurasta ja olemassaolosta enää pysty nauttimaan.

Ihmisen mielialoille herkät eläimet aistivat ilmapiirinmuutoksen varmasti, vaikkei niihin mitään selkeää kaltoinkohtelua kohdistettaisikaan. Tällä tavalla ihmisen muuttunut elämäntilanne vaikuttaa myös eläimeen, vaikka se saisikin edelleen ruokaa nenänsä eteen ja pääsisi pihalle/puhtaaseen hiekkalaatikkoon tarpeilleen. Näin voi tapahtua kenelle tahansa, eikä se tarkoita että olisi huono lemmikinomistaja. Joskus elämä vaan heittelee sellaisiin suuntiin, joita ei kuunaan olisi voinut ennustaa ja silloin on mietittävä asioita uudestaan ja eteen voi tulla myös uuden kodin etsiminen sille rakkaalle lemmikille. En tarkoita sitä, että eläimestä tulisi luopua heti pienten vastoinkäymisten osuessa kohdalle, mutta jos tilanne alkaa käydä sietämättömäksi ja eläimen omistaminen ylitsepääsemättömän vaikeaksi, on mielestäni paras viheltää peli suosiolla poikki, tunnustaa realiteetit ja toimia niiden mukaan.

Kodinvaihto voi tietenkin aiheuttaa eläimelle stressiä, mutta mikäli koti on hyvä ja eläimelle sopiva, niin ainoastaan tilapäistä sellaista. Jos eläin taas joutuu elämään koko loppuelämänsä kodissa jossa sille ei ole aikaa/mahdollisuutta taata sen perustarpeiden täyttymistä, se tulee roikkumaan löysässä hirressä koko loppuelämänsä, vailla mahdollisuutta parempaan. Oman vahvan mutu-tuntuman pohjalta voimakas tilapäinen stressi josta eläimen on mahdollisuus palautua on pienempi paha, kuin tauotta jatkuva lievempi stressi, joka kasautuu eläimen harteille sitä raskaammin, mitä pidempään se jatkuu. Kodinvaihto on siis mielestäni tältäkin kantilta ajateltuna parempi vaihtoehto, kuin tilanteen säilyttäminen ennallaan.

Kesyrottaveljekset Vesa ja Jenkka tulivat meille kodinvaihtajina ja elivät pitkän elämän.

Uuden kodin etsiminen ei aina ole vastuun pakoilua

Tarkoitukseni ei ole tässä selitellä mitään lemmikkieläinten pitoon liittyvää kertakäyttökulttuuria tai oikeuttaa eläimen dumppaamista uuteen kotiin kun "se ei oo enää söpö pentu". Halusin vain tuoda esille kolikon toisenkin puolen, eli syyt ja perustelut miksi kertaluontoinen kodinvaihto voi olla eläimenkin kannalta joskus se paras ratkaisu.

Mielestäni ihminen kantaa vastuunsa hankkimastaan lemmikkieläimestä juuri silloin, kun hän elämäntilanteen radikaalin muutoksen edessä punnitsee omat resurssinsa ja tekee ratkaisun sen pohjalta. Se, että kokee kantavansa vastuunsa noudattamalla jotain hatusta vedettyä vastuunkannon määritelmää ja pitämällä lemmikkieläimen väkisin itsellään aiheuttaen kaikille osapuolille ylimääräistä kärsimystä, ei tuo kenellekään sitä sananlaskussa mainittua kirkkainta kruunua. Uuden kodin etsiminen voi sen sijaan tuoda helpotuksen - ei ainoastaan ihmiselle, vaan myös eläimelle.

Kodinvaihtajalemmikin uuden omistajan peruslupaus mielestäni taas on olla luovuttamatta eläintä enää uuteen kotiin, ettei kodinvaihtajasta tule kiertoon joutuvaa. Minä olenkin tehnyt kaikille minulle kodinvaihtajina tulleille eläimille lupauksen, ettei heidän tarvitse täältä meiltä lähteä enää minnekään muualle kuin sille viimeiselle matkalle sitten joskus, kun sen aika on. 

Uusin kodinvaihtajatulokkaamme on borderterrieriuros Kari, joka saa elää stressitöntä elämää.

Kuvat Ari K.

Kommentit

Looking for...

Olen aivan samaa mieltä siitä, että jos ihmisen elämäntilanne jättää eläimen huonoon asemaan niin on vastuullisen omistajan tunnusmerkki miettiä vaihtoehtoja, joista yksi voi olla uuden kodin etsiminen. Tietenkin kun lemmikin hankkii tulee ajatuksena olla se, että siitä pidetään huolta hamaan loppuun saakka, mutta me emme ole oraakkeleja. Omistaja voi sairastua, eläin ei hyväksykkään lasta, elämäntilanne voi muuttua monesta syystä, joten omistajia on turha syyllistää niistä.  

Minä olen hoitanut asiat niin, että tiedän minne Coco otettaisiin vastaan, jos minulle kävisi jotain. Toivottavasti se on vain turha järjestely, mutta jos minulle käy jotain tai jostain syystä Coco ei voi enää olla luonani tiedän missä hän on ja, että hänestä välitetään. Se on hyvä turvaverkko jo koiraa varten. Koska lopettaminen vain sen vuoksi, että ihminen ei näe vaivaa uuden kodin etsiäkseen on jo sitten todella törkeää. 

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos kommentistasi. :)

Juuri näin. Tottakai se eläin otetaan aina periaatteella että siitä pidetään huolta loppuun asti, mutta aina elämä ei tosiaankaan mene suunnitelmien mukaan ja silloin on vaan parempi luovuttaa. Lopettaminen pelkästään sen takia että "se on helpointa" on toki tuomittavaa, mutta joissain tapauksissa aivan perusteltua sekin. On myös omistajan vastuulla tuntea lemmikkinsä ja tiedostaa, jos se ei sovi uuteen kotiin. Tällöin mielestäni kaikille armeliaampaa on päästää eläin ikiuneen, jos sen pitäminen on mahdotonta.

Jos puhutaan esimerkiksi vakavasti käytöshäiriöisistä koirista, joille ei meinaa löytyä riittävän asiantuntevia koteja, niin mielestäni on vastuutonta laittaa sellaista uuteen kotiin, koska se voi a) olla vaaraksi ympäristölleen b) joutua hyvin suurella todennäköisyydellä kiertolaiseksi, jos uusi koti ei sen kanssa pärjää. Mitä itse olen keskustelua aiheesta sivusta seurannut, olen pistänyt merkille, että ne ihmiset joilla olisi tarvittava tieto, taito ja osaaminen tällaisen koiran pitoon ja kuntoutukseen, ovat niitä, jotka eivät tällaisia "rikkinäisiä" koiria halua. He haluavat hankkia koiransa pentuina ja kouluttaa niistä itse alusta asti omaan käteensä sopivat harrastuskaverit. Eikä heitä tästä voi syyttää.

Ne ihmiset jotka sitten taas olisivat valmiita tarjoamaan uuden kodin näille koirille, eivät välttämättä tiedä, mitä olisivat ottamassa. Koira ei osaa tuntea kiitollisuutta siitä että se on pelastettu, eikä himmaile käytöstään minkään tekosyyn varjolla. Jos uudessa kodissa ei osata reagoida ja suhtautua ongelmaisen koiran käytökseen, ei kodinvaihto palvele yhtään ketään, ei varsinkaan sitä koiraa itseään.

Jos tällaisesta eläimestä tulee ajankohtaiseksi luopua, tulisi minun mielestäni punnita vaihtoehtoja erittäin tarkkaan ja miettiä, millaiselle ihmiselle erityistarpeita omaavan eläimen voi ja uskaltaa antaa. Fakta kun lienee, että asiantuntevia ja oikeasti hyviä koteja ei tällaisille eläimille roiku ihan joka oksalla ja niitä kodinetsijöitä on tässä kategoriassa enemmän kuin niitä hyviä kotitarjokkaita. Sama pätee myös kissoihin, joilla on esimerkiksi idiopaattisia (eli syy tuntematon) hutipissausongelmia. Tällaisella kissalla lienee todella suuri riski joutua kiertolaiseksi, jos uusi koti ei tiedä tasan tarkkaan mitä on ottamassa ja ole valmis paneutumaan ongelman ratkaisuun.

Tiedän, että tällaisillekin eläimille on löytynyt hyviä koteja ja ne ovat saaneet elää hyvää elämää asiantuntevissa käsissä, MUTTA tiedostan myös, että nämä tapaukset lienevät ennenkaikkea poikkeuksia, eivätkä mitään itsestäänselviä läpihuutojuttuja.

Mikäli tällaisen ongelmaisen eläimen sijoittaa "väkisin" uuteen ja mahdollisesti täysin epäsopivaan kotiin koska ei halua tehdä niitä lopullisia päätöksiä, on kyseessä mielestäni raukkamainen vastuunpakoilu ja sen siirtäminen pois omilta harteiltaan. Vastuun kantaminen hankkimastaan eläimestä ei tarkoita mielestäni sitä, että se pitäisi pitää väkisin hamaan loppuun asti, mutta se tarkoittaa sitä, että jos eläintä ei pysty itse pitämään, niin on kyllä ihan itse pystyttävä tekemään ne ratkaisut ja päätökset, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Pahoittelut että aloin nyt turinoimaan hieman aiheen vierestä. Mielestäni on hienoa, että olet miettinyt Cocon osalta kaiken valmiiksi, ihan varmuuden vuoksi. Tottakai sitä aina toivoo, ettei näiden suunnitelmien täytäntöönpanoon koskaan olisi mitään tarvetta, mutta tuo varmasti mielenrauhaa, kun tietää miten asiat menisivät tapauksessa, jossa ei enää itse voi niihin vaikuttaa.

Oikein ihanaa uutta vuotta!

- Utopisti

Looking for...

Tässäkin olet oikeassa. En antaisi pois vanhempieni koiraa Daraa enää kenellekkään, sillä koira on niin traumatisoitunut että luottaa vain minuun ja isääni sekä äitiini. Raukka kun syntyi pentutehtaassa ja tuli meille sattumien kautta todella kaltoin kohdeltuna. Isot miehet saavat koiran suorastaan sekaisin pelosta. Isäni on kuitenkin lähes pikkupoika kooltaan.... Vanhempani onneksi asuvat niin syrjässä kaikesta, että vahtikoira joka haukkuu kun jokin liittyy tuo vain ja ainoastaan turvaa. Lisäksi isäni on samanlainen kuin minäkin: kasvanut koirien kanssa. Häneltä löytyy kärsivällisyyttä ja keinoja kouluttaa tälläinen arka eläin sekä antaa sille elämisen arvoinen elämä. Lopettaminen olisi ollut mahdollisuus, mutta isä halusi vielä yrittää. Onneksi me onnistuimme. Mutta emme ikinä voisi antaa koiraa toiseen kotiin. 

Minä en pidä ajatuksena koiran lopettamisesta vain ihmisten tarpeiden takia, mutta jos eläin on niin vaikea, että uusi koti merkitsisi vain suurempaa stressiä, jatkuvaa kierrettä kodista toiseen... On armeliaampaa jo laittaa koira ikiuneen. 

Nämä ovat vaikeita aiheita, mutta todella tärkeitä puhuttavia ihan neutraalilla maalla.

Hyvää uutta vuotta sinnekin! 

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitoksia. :)

Itse toivon nimenomaan neutraalia ja asiallista keskustelua. Jos keskusteluun lähtee pelkältä tunnepohjalta, käy helposti niin, että eläintä inhimillistetään tilanteissa, joissa se kääntyy eläimen hyvinvointia vastaan.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.