Naksuttelijan taival

Kaunis utopia?

Kuten ehkä on jo tullut ilmi, niin teen näitä naksutinkoulutusjuttuja niin kissojen, koiran kuin hevosenkin kanssa. Kissojen osalta asiaa onkin jo tuoreeltaan sivuttu, joten ajattelinpa tässä nyt sitten hieman pureutua hevosen kanssa tehtäviin naksutin- ja kosketuskeppiharjoituksiin ja kertoa, miten me olemme hoitotammani kanssa asiassa edistyneet.

Minulla ei ole asiasta mitään kirjaoppitietoa, vaan olen ihan itseoppinut naksuttelija. Tämä kirjoitus edustaakin siis vain ja ainoastaan työskentelyä tämän yhden nimenomaisen hevosyksilön kanssa ja perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini.

 

Lähtötilanne kevät 2013:

Kuten kuvistakin näkee, hevonen on paineistunut kosketuskepistä ja pyrkii väistämään sitä.

Perusluonteeltaan herkkä ja hieman säpäkkä hevonen säikkyi naksutinta ja siitä lähtevää ääntä. Myös pitkän kepin päässä oleva pallo aiheutti tammassa paineistumista, eli se pyrki siitä poispäin ja ikäänkuin pääsemään siitä ja sen aiheuttamasta paineesta eroon. Tarkoituksena kosketuskeppiharjoituksissa kuitenkin on, että eläin kokee kepin miellyttävänä ja tulee oma-aloitteisesti koskettamaan sitä. Naksuttimen toiminta taas perustuu siihen, että eläimen mielessä tapahtuu positiivinen ehdollistuminen. Sen tulee siis pitää naksutinta positiivisena asiana, jolloin pelkkä siitä lähtevä naksautus toimii palkitsevana tekijänä.
 

Kosketuskepistä paineistunut hevonen ei halua oma-aloitteisesti lähestyä keppiä ja on sen lähestyessä valmis väistämään sitä.

Koko homma piti siis tämän tamman kanssa aloittaa siitä, että kosketuskeppi ja naksutin saatiin sen mielessä yhdistymään mukaviin asioihin. Niinpä ensimmäinen vaihe kaikessa yksinkertaisuudessaan olikin totuttaa tamma naksuttimeen. Eli järjestelmällisesti naksauteltiin naksutinta, josta seurasi aina nami. Tätä kun toistettiin riittävän monta kertaa, alkoi tamma hiffata homman jujun. Kun se naksahduksen kuultuaan alkoi korvat hörössä odottaa herkkupalkkiota, tiesin positiivisen ehdollistumisen tapahtuneen.

Hommat pysyvät mukavina kaikille, kun ne tehdään hevosen ehdoilla.

Periaatteenamme oli, että hevonen on aina harjoituksia tehtäessä kiinni ja mukana on yksi "ylimääräinen" ihminen pitämässä tammaa pitkän narun päässä. Näissä ensimmäisissä kuvissa tamman päässä on naruriimu, jonka toimintamekanismi perustuu tietyissä kohdissa oleviin solmuihin ja niiden aiheuttamaan paineeseen. Huomasimme hyvin pian, että naruriimu on tälle herkälle tammalle liian voimakas väline temppuja tehtäessä, sillä se ei ymmärrettävästikään halua liikkua (esim. laskea päätään tai taivuttaa kaulaansa) naruriimun aiheuttamaa painetta vastaan. Niinpä jätimmekin melko alkuvaiheessa naruriimun kokonaan pois ja vaihdoimme sen ihan tavalliseen riimuun.

Talvi 2013

Huomaatteko eroa edellisiin kuviin? Hevonen on rento ja lähestyy itse korvat hörössä ja kiinnostuneena kosketuskeppiä.

Naksutteluun tuli kesän, laidunloman ja monen muun asian yhteissummana useamman kuukauden tauko. Ennen taukoa tamma oli kuitenkin ehtinyt jo ehdollistua naksuttimelle. Olen huomannut, että kun ehdollistuminen tapahtuu kerran, niin sen jälkeen koko homma on kuin pyörällä ajo. Se ei siis unohdu pidemmänkään tauon aikana, vaan pysyy kirkkaana muistissa. Silti tamman reaktio yllätti minut aivan täysin! Se oli aivan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Tämä oli ensimmäinen selkeä osoitus siitä, että tauko tekee välillä ihan hyvää. Ajoittaiset tauot kun sekä auttavat ylläpitämään eläimen motivaatiota, että antavat niille myös aikaa prosessoida oppimiaan uusia asioita. Nuorten hevosten kohdalla tällaiset "mietintätauot" ovat arkipäivää, mutta eivät ne vanhempienkaan hevosten kohdalla uutta opeteltaessa turhia ole.

Naksutin oli siis tässä vaiheessa ihan vanha ja tuttu juttu, joten pystyimme sen avulla aloittamaan totuttelun kosketuskeppiin. Luulin, että kosketuskeppiin totuttelu olisi ottanut enemmänkin aikaa, mutta naksuttimen ja siihen liittyvän positiivisen mielleyhtymän kautta kosketuskeppiin tutustuminenkin kävi tuossa tuokiossa kuin itsestään. En muista tamman tässä vaiheessa enää paineistuneen kosketuskepistä juuri ollenkaan, vaan se alkoi itse tulla korvat hörössä kosketuskeppiä kohti.

Hevonen lähestyy rentona keppiä ja kun se koskee sitä turvallaan, se saa palkkioksi naksautuksen ja herkkupalan. (Allekirjoittanut pahoittelee kerrassaan tyylitöntä toppatakkiaan... se vaan oli niiiiin lämmin, joskin näiden kuvien myötä esteettisistä syistä käytöstä poistettu.)

 

Kevät 2014

Nyt olemme päässeet vaiheeseen, jossa hevonen on temppuja tehdessä irti ja vapaana ratsastuskentällä. Hevosen ollessa vapaana on sillä entistä suurempi merkitys, että hevonen tekee asioita omasta vapaasta tahdostaan, ei pakotettuna tai painostettuna.

Alkuun meillä oli periaate, että hevonen pidetään harjoituksia tehdessä kiinni, jotta se tietää olevansa töissä. Päätimme kuitenkin kerran hetken mielijohteesta kokeilla, miten tamma toimii irti ollessaan. Sehän innostui asiasta niin paljon, ettei sitä ole juurikaan kiinni tarvinnut sen koommin pitää. Kerran kokeilimme tehdä harjoituksia hevosen ollessa kiinni, kun kentällä oli meidän lisäksemme toinenkin ratsukko. Tamma ei innostunut hommasta yhtään, mutta irti päästyään oli taas aivan eri ääni kellossa. Parhaiten harjoitukset siis tällä hetkellä toimivat hevosen ollessa vapaana. Mielestäni oli silti hyvä aloittaa harjoittelu hevosen ollessa kiinni ja siirtyä pikkuhiljaa kohti vapautta.

Nyt, kun hevonen on aivan täysin ehdollistunut naksuttimelle ja kosketuskepille, on harjoituksiin voitu lisätä haastetta. Kosketuskeppiharjoituksissa haasteen lisääminen asteittain ja sopivissa määrin on tärkeää motivaation ylläpitämiseksi. Eli heti kun jokin asia sujuu ongelmitta, siirrytään astetta vaikeampiin harjoituksiin, jotta hevosen mielenkiinto säilyy. Liian suuria askeleita kannattanee kuitenkin välttää, ettei tarkoitus käänny itseään vastaan.

Kun hevonen on vapaana, kaiken mitä se tekee, se tekee omasta vapaasta tahdostaan.

Tällä hetkellä olemme siis pisteessä, jossa hevonen seuraa kosketuskepin liikettä. Voin pyöriä kosketuskepin kanssa paikallaan ympyrän ja hevonen seuraa keppiä ja pysähtyy kun keppikin pysähtyy. Voin laittaa kosketuskepin pallon maahan tai hevosen etujalkojen väliin ja se laskee päätään/taivuttaa kaulaansa koskettaakseen sitä. Olemme nyt tehneet seuraamisharjoituksia eri askellajeissa. Eli kun minä juoksen, niin hevonenkin ravaa perässäni ja kun pysähdyn, niin se pysähtyy myös ja koskettaa turvallaan kosketuskepin palloa. Tämän harjoituksen tiimoilta ollaan nähty tammalta nyt ensimmäiset ilopukitkin, joten eipä tää ihan mälsää hommaa voi olla.

Tällä hetkellä työn alla on myös luoksetulo. Eli hevonen seisoo paikallaan ja minä kuljen vähän matkan päähän siitä, kosketuskeppi pois hevosen näkyviltä. Kun olen sopivan matkan päässä, laitan kosketuskepin hevosen näkyville ja se tulee luokseni koskettamaan turvalla keppiä. Vielä tarvitsemme tässä harjoituksessa ulkopuolista kiinnipitäjää, mutta tarkoitus olisi yrittää opettaa tammalle "paikka-käsky", jotta se malttaisi odottaa, eikä lähtisi seuraamaan minua. Aloitimme luoksetuloharjoituksen lyhyellä etäisyydellä, pikkuhiljaa etäisyyttä kasvattaen.

Olemme tulleet todella pitkän matkan ahdistuneesta ja epäluuloisesta hevosesta rentoon, innokkaaseen ja yhteistyöhaluiseen tammaan. Tällä taipaleella minä olen oppinut vähintään yhtä paljon - ellen jopa enemmän - uutta, kuin tamma. Paljon meillä on tässä silti vielä yhteistä opeteltavaa ja pääni onkin täynnä uusia ideoita siitä, miten tamman kanssa tästä etenemme.

Mikäli jaksoit lukea tämän maraton-postauksen loppuun, huuda hep! Mikäli haluat lukea lisää tämänkaltaisia postauksia (minulla onkin jo seuraava idea tämänkin suhteen muhimassa), huuda hop!

Kuvat: Mila J., Maarit K. ja Jami Pursiainen

Kommentit

Laura M (Ei varmistettu) http://fyysikon-sheltit.blogspot.fi/

Mielenkiintoista, eli ehdottomasti lisää!

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Hienoa, kiitos. :) Lisää on siis luvassa! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.