Ladataan...
Kaunis utopia?

 

Ihminen on kautta aikojen pyrkinyt muokkaamaan ympäristöään ja kaikkea siihen kuuluvaa. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n 1600-luvulla rakennuttaman mahtipontisen Versaillesin linnan puutarhassa ajatus ihmisen ylivoimaisuudesta ilmeni luonnottoman muotoisiksi leikattujen pensaiden muodossa. Ajateltiin että ihminen pystyy hallitsemaan luontoa ja muokkaamaan sen mieleisekseen. Luomakunnan kruunu.

Nykypäivänä tämä kristillinen ajatus ihmisestä luomakunnan kruununa ja luonnon sekä ympäristön hallitsijana elää edelleen, mutta tavat ja käytänteet joilla sitä tuodaan ilmi, ovat muuttuneet. 2010-luvun ihminen nimittäin pönkittää illuusiotaan maailman valtiudesta jalostamalla eläimiä, aikaansaaden niille koko ajan vain eriskummallisimpia ja oudompia piirteitä. Jossain vaiheessa nämä piirteet yleistyvätkin niin, että niitä aletaan pitää rotumääritelmään kuuluvina ja tavoiteltavina rotutyypillisinä ominaisuuksina.

Vuonna 2008 brittiläinen televisiokanava BBC lähetti dokumentin Pedigree Dogs Exposed, jossa pureuduttiin syvälle brittiläisen rotukoirakasvatuksen mätiin epäkohtiin. YLE näytti tämän samaisen dokkarin myös Suomessa, nimellä Sairaaksi jalostettu. Kyseinen dokkari herätti kiivasta keskustelua niin Briteissä kuin täällä Suomessakin ja vuonna 2012 BBC lähetti dokkarin jatko-osan Pedigree Dogs Exposed: three years on (suom. Sairaaksijalostettu paras ystävä?), joka nähtiin hiljattain myös meikäläisessä televisiossa. "Jatko-osassa" palataan takaisin alkuperäisen dokumentin herättämien kysymysten äärelle ja tarkastellaan sitä, onko paljon julkisuutta saaneella koirajalostusmaailman epäkohtiin tarttuneella ohjelmalla ollut todellisuudessa mitään vaikutusta niihin tahoihin, jotka viimekädessä vastaavat Britannian koirankasvatuslinjauksia koskevista päätöksistä.

Lopputulos oli järkyttävä. Britannian Kennelklubi on ollut hyvin haluton tekemään koiren rotumääritelmiin ja sääntöihinsä sellaisia muutoksia, jotka saattaisivat herättää kasvattajissa närää. Kuten dokumentissa todettiinkin; niin kauan kuin sama instanssi yrittää ajaa sekä koirien että kasvattajien etua, ristiriitatilanteissa koira on aina se joka häviää. 

Englanninbulldoggi: tutkimattomuus ei tee koirasta tervettä

Jo pelkästään vakavista hengitysvaikeuksista kärsivän englanninbulldogin rotumääritelmän muuttaminen pitkäkuonoisempia yksilöitä suosivaan suuntaan sai dokumentin mukaan Birtannian paikalliset bulldoggi-ihmiset takajaloilleen. Surullisinta tässä ehkä lieneekin se, että äärimmilleen jalostettu lyhyt kuono ei suinkaan ole tämän rodun ainoa vakava terveydellinen ongelma. Muutoksia vastustavat henkilöt puhuvat rakkaudestaan rotuun ja alkuperäisen bulldogin vaalimisen tärkeydestä. Tosin jos vertaa nykybulldoggia 1700-luvun esi-isäänsä, voi ainoastaan todeta että se alkuperäinen englanninbulldoggi on menetetty jo aikoja sitten. Rotu on käytännössä jokaista yksilöään myöten niin sairas, että joitain sairauksia ja niiden aiheuttamia oireita on alettu pitää rotutyypillisinä ominaisuuksina. On se niiiiiin söpö kun se kuorsaa!

Kyllä, dokumentti on brittiläinen mutta on myös koirarotuja ja asioita jotka koskettavat aivan yhtälailla suomalaista rotukoirakasvatusta. Englanninbulldogit ovat täällä Suomessa aivan yhtä sairaita kuin brittiläiset toverinsakin. Vuosina 2000-2010 syntyneistä englanninbulldogeista on lonkkakuvattu vaivaiset 4%. Tutkituista koirista terveet lonkat on todettu ainoastaan yhdellä koiralla (lähde: olennaisestisairaampi.com). Silti lukuisat englanninbuldoggikasvattajat mainostavat kasvattavansa terveitä koiria terveistä vanhemmista. Ikävä tosiseikka vain on se, että pelkkä tutkimatta jättäminen ei tee koirasta tervettä.

Suomalaiset englanninbulldoggi-ihmiset eivät ole myöskään halunneet lähteä rotunsa kanssa PEVISA:n, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman piiriin. PEVISA:n piirissä oleville roduille määritellään rotukohtaiset ehdot esimerkiksi tietyt terveystutkimukset hyväksyttyine tuloksineen, jotka jalostuseläinten tulee täyttää. PEVISA:n päämääränä on ennenkaikkea terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy. 

Samoja brittidokumentissa esitettyjä argumentteja todetusti luustoterveitä ja pidempikuonoisia bulldoggeja vastaan on kuultu ihan kotimaisilta bulldoggi-ihmisiltäkin. Koiran herkästi tulehtuvien ihopoimujen vahtaaminen ja koiran takapuolen pyyhkiminen tarpeiden teon jälkeen kun kuulemma kuuluvat rodun perushoitoon siinä missä pitkäturkkisen koiran harjaus ja pesukin.

Onhan se koira varmasti söpö kun se kuorsaa, mutta mikä on sen söpöyden hinta koiralle, joka sen joutuu maksamaan elämällä rujon ruumiinsa vankina koko elämänsä? Ihminen on jälleen käyttänyt viatonta luontokappaletta oman näennäisen kaikkivoipaisuutensa ilmentämiseen. Ja joku vielä kehtaakin kutsua tätä "rakkaudeksi rotuun".

Cavalier: kun aivot eivät mahdu kalloon

Cavalierkingcharlesinspanielia on kuvailtu ihanteelliseksi seurakoiraksi. Ystävällinen, miellyttämisenhaluinen ja näppärän kokoinen, ilman seurakoiralle epätoivottuja riista-, saalis- ja vahtiviettejä. Sopii koko perheen koiraksi ja on loistava koirakaveri ihmisille vauvasta vaariin. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Niinpä niin.

Sopusuhtaisen ja terhakan ulkokuoren alla kun piilee vakavia sairauksia, joista yleisimmät lienevät chiarin kaltainen malformaatio (CM) ja syringomyelia. CM johtuu siitä, että cavalierin aivot eivät kunnolla mahdu kallon sisälle, jolloin pikkuaivot valuvat selkäydinkanavaan. On esitetty että lähes kaikilla cavaliereilla olisi jonkinasteinen chiari, mutta kaikki eivät sitä oireile. Syringomyelia taas aiheuttaa selkäydinkanavaan onteloita, jotka haittaavat selkäydinnesteen kiertoa ja painavat hermoja aiheuttaen pahimmillaan vakavia hermovaurioita. Sanomattakin lienee selvää, että oireillessaan molemmat sairaudet ovat hyvin kivuliaita ja elämänlaatua selkeästi heikentäviä. BBC:n dokumentin mukaan jopa 70% cavaliereista sairastaisi syringomyeliaa ja myös terveet vanhemmat voivat periyttää sitä jälkikasvulleen.

Brittidokumentissa myös kerrottiin syringosairaaksi diagnosoidun uroksen saaneen 43 pentuetta, joista 26 sen jälkeen kun sen sairastama syringo oli tiedossa. Käsittämätöntä! Suomalainen cavalierväki tuntuu onneksi havahtuneen rotunsa tilanteeseen hienosti ja siitä puhutaan avoimesti. Toivonkin cavalierille rotuna parempaa tulevaisuutta ja uskon että se on mahdollista saavuttaa, kunhan sopivat keinot siihen löydetään ja toimeen tartutaan välittömästi.

Ei, englanninbulldoggi ja cavalier eivät ole ainoita sairaita koirarotuja. Jokaisella koirarodulla on omat perinnölliset sairautensa, aivan kuten ihmisilläkin. Oman subjektiivisen - joskin vahvaan objektiiviseen tietoon pohjautuvan - näkemykseni mukaan englanninbulldoggi ja cavalier ovat kuitenkin kokonaistilanteeltaan koirarotujen sairaimmasta päästä. Molempia rotuja käsiteltiin myös Sairaaksijalostettu paras ystävä? -dokumentissa, joten siksi päätin itsekin ottaa ne esimerkeiksi.

Mikä sokeuttaa ihmiset oman lemmikkinsä ahdingolle?

Yksi brittidokumenttia ja kotimaista jalostuskeskustelua yhdistävistä seikoista on tiettyjen rotujen lohduttoman terveystilanteen kieltäminen rotujen piirissä. Mikäli joku kehtaa avata suunsa ja kritisoida oman rotunsa terveydentilaa, on lynkatuksi tulemisen todennäköisyys suuri. Myös ulkopuoliset kritisoijat pyritään vaimentamaan toteamalla "sä vaan vihaat tätä rotua ja yrität mustamaalata sitä." Jokainen lemmikkieläinyksilö on omistajalleen maailman tärkein ja on varmasti vaikea kuulla negatiivisia asioita sen edustamasta rodusta. 

Vaikka kritiikkiä ei olisi tarkoitettukaan henkiökohtaisesti juuri omaa lemmikkiä kohtaan, tulee siitä helposti henkilökohtaista sen vahvan tunteen takia, joka itsellä kyseiseen eläimeen on. Ihmisen psyyke on myös tietyllä tapaa armollinen ja pyrkiikin selittämään kaiken parhain päin. "Ne ei vaan tykkää susta. Ei kukaan ole täydellinen. Eikö sairaita muka saa rakastaa? Pitääkö koiran olla perfecto että sillä olisi oikeus olla rakastettu? Minun Nekkuni on ainakin minulle rakas juuri sellaisena kuin se on. Tää on sen rotunen että sen KUULUU kuorsata." Kolmen kissan omistajana, yhden koiran ja yhden hevosen hoitotätinä ymmärrän nämä ajatukset erittäin hyvin. Jos joku sanoisi kissaani rumaksi, kolahtaisi se minun tunteisiini samalla tavalla kuin joku olisi juuri päin naamaa sanonut minua itseäni rumaksi. Se on tunne kun puhuu.

Omaa lemmikkieläintä saa ja kuuluu rakastaa sellaisena kuin se on, ilman muuta. Voimakkaat tunteet on suuri osa ihmisen ja eläimen välistä suhdetta, eikä sitä käy kieltäminen. Tunteen hyvä pari onkin sitten se paljon puhuttu järki. Koska me olemme ihmisiä, on meidän tehtävämme asettaa tunne ja järki keskinäiseen sopusointuun päätöksiä tehdessämme, etenkin jos ne koskevat itsemme lisäksi toista osapuolta, ihmistä tai eläintä. Rakkaus on voimakas tunne ja melko usein sillä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Jos rakkaus jättää kaiken muun alleen, se voi rakkauden kohteen näkökulmasta kääntyä hyvin voimakkaasti itseään vastaan. Ihmisen "rakkaudesta rotuun" meillä on edelleen olemassa nämä vääjäämätöntä umpikujaa kohti kulkevat koirarodut. Sen takia maailmaan syntyy kokoajan lisää syntymästään asti sairaita eläimiä, rakastettaviksi ja hoivattaviksi. Silti toivon, että tulevaisuudessa se sama rakkaus rotua kohtaan tulisi olemaan voima, joka auttaa nämä koirat pois ahdingostaan.

Tunne on vahvasti mukana myös siinä, kun teemme lemmikin hankintaa koskevia päätöksiä ja valintoja. On sanottu, että meitä ohjaa vaisto. Haluamme hankkia ihmisvauvan näköisiä lyttynaamaisia ja sairaita koiria täyttämään luontaisen hoivaamisen tarpeemme. Järjen ja tunteen täydellisen tasapainon saavuttamista odotellessa voimmekin pohtia, ovatko ihmisen "mutku mä haluun!" -tunne ja hoivaamistarpeen tyydyttäminen tärkeämpiä, kuin jokaisen elollisen oikeus hyvään elämään.

Ei ole olemassa vapautta ilman vastuuta tai oikeutta ilman velvollisuutta. Tämä koskee ennenkaikkea ihmistä, luomakunnan kruunu tai ei.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Otsikon mukainen toimenpide meni meillä pari päivää sitten täytäntöön ja onhan kissan peseminen aina raportoinnin arvoinen ohjelmanumero. Meillä on siis kolme kissaa, joista yksi on puolipitkäkarvainen ja kaksi lyhytkarvaista. Lyhytkarvaisia kissoja harvoin tarvitsee pestä ja yleensäkin pesu niiden kohdalla tulee ajankohtaiseksi vain silloin jos ne ovat sotkeneet itsensä yltä päältä kuraan/liejuun/eritteeseen. Puolipitkäkarvaisten ja pitkäkarvaisten kissojen turkki sensijaan vaatii enemmän ihmisen apua pysyäkseen kunnossa.

Allekirjoittanuthan ei todellakaan ole luonteeltaan mikään puunailija saatika föönailija, joten tuon meidän Taikatohvelin Tepon kanssa kävi loistotuuri. Sen turkki kun on runsaaksi ja pörheäksi puolipitkäkarvaiseksi todella helppohoitoinen. Se ei takkuunnu juuri laisinkaan, eikä vaadi säännöllistä harjaamista tai muita huoltotoimenpiteitä. Enemmän tai vähemmän säännöllisen pesun se kyllä vaatii, muuten turkki alkaa selkeästi takkuuntumaan herkemmin. Jatkuvasti sitä ei siitä huolimattakaan tarvitse pestä, vaan nyt näyttelytauolla ollessamme pari kertaa vuodessa riittänee. Näyttelyissä käydessä näyttelytahti määrittää myös pesutahdin, sillä kissa pestään aina ennen näyttelyä. Teppo Taikatohvelihan on kotikissa (eli ns. "roduton") ja näiden turkkien laatua ja hoidon vaativuutta ei millään voi ennakkoon tietää tai ennustaa. Kotikissoissa on niin paljon variaatiota että puolipitkäkarvaisen turkin laatu, takkuuntuvaisuus ja muut ominaisuudet ovat täysin yksilöllisiä. Tällöin pesurutiini ja -tyyli sekä kissalle parhaiten sopivat aineet löytyvät vain ja ainoastaan kokeilemalla.

Kissan pesemisen keinot, syyt ja seuraukset

Itselläni kesti hyvä tovi oppia pesemään Tepukainen oikein. Ensimmäisistä näyttelyistä tuomareilta tuli poikkeuksetta noottia "likaisesta" ja "huonosti valmistellusta" turkista, vaikka olin pessyt kissan läpikotaisin muutamaa päivää aikaisemmin. Kun sitten yrityksen ja erehdyksen kautta opin joskus rakettitiedettäkin vaikeammalta tuntuneen kissan turkin puunaamisen salat ja löysin siihen sopivat tökötit, on kissan turkista tullut näyttelyissäkin huomattavasti parempaa palautetta. :D

Tulemme viettämään tämän meneillään olevan vuoden kokonaisuudessaan näyttelytaukoa, joten ensimmäistä kertaa tuli eteen tilanne jolloin kissan pesun tarve tuli arvioida ilman näyttelykalenterin asettamaa aikataulua. Pesu tulikin ajankohtaiseksi hiljattain ensimmäistä kertaa reilu puoleen vuoteen, kun huomasin kissan turkin takkuuntuvan todella herkästi. Löysin esimerkiksi sen selästä kaikkien aikojen ensimmäisen takun! Ehdottomasti selkeä vihjaus siihen suuntaan, että ois korkea aika pestä kissa.

En kuitenkaan suosi kissan pesemistä aivan jatkuvalla syötöllä, enkä peseskele sitä pelkästä pesemisen ilosta. Liika peseminenkin kun voi pahimmassa tapauksessa tehdä huonoa turkille viemällä jatkuvasti siitä esimerkiksi kaiken siihen kuuluvan luontaisen rasvan. Näyttelyissäkään emme ihan joka viikko ole käyneet, joten näyttelyihinkin on kissaa pesty tiheimmilläänkin vain noin 3kk välein.

Toinen puolipitkäkarvaisen kissan pesua helpottava seikka on se, että kissaa on pennusta asti käsitelty paljon ja myös pesty jonkin verran. Se on siis tottunut myös pesemiseen, jolloin kaikki yleisimmät kissan pesuun liitetyt mielikuvat saadaan melko suurella todennäköisyydellä vältettyä. Puuta koputellen täytyykin todeta, että Tepukainen on aina ollut todella helppo pestävä. Ei se vedestä kyllä tykkää, mutta ei protestoikaan. Pahin protesti mitä siltä on pesun yhteydessä kuultu ja nähty, on sydäntäraastava brittiaksentilla ilmoille kajautettu "Nööööööööööy!" -huuto. Meillä siis ei kissan pesusta saada suurinta mahdollista draamaa aikaiseksi, vaikka kissa aina pesun jälkeen melkoisen järkyttyneeltä, loukatulta ja rääkätyltä näyttääkin.

Kissan kuivaaminen, föönillä vai ilman?

Helpoin tapa kissan kuivattamiseen on fööni. Meillä tosin sitä ei käytetä, koska kertaluontoinen testi sai kissan totaalisen paniikin valtaan. En halua traumatisoida puhisevalla föönillä muuten niin helposti pestävää kissaa ja hankaloittaa sillä koko pesutapahtumaa. Siksi meillä mennäänkin kissan kuivaamisen suhteen hieman pidemmän kaavan mukaan. Heti pesun jälkeen koko kissa menee korviaan ja hännänpäätään myöten pyyhkeen sisään, jolla kuivaan sen pyyhekuivaksi. Sitten kampaan mahakarvat auki, mikä kannattaa tehdä märkänä. Tämä on oikeastaan ainoastaan piintynyt tapa näyttelypesujen jäljiltä. Jos mahakarvoja ei nimittäin kampaa suoriksi heti tuoreeltaan pesun jälkeen, ne menevät taatusti kuivuessaan kiharalle. Kiharat masukarvat taas ovat näyttelytuomareille yhtäkuin likainen turkki ja noottia tulee takuuvarmasti. Loput saakin sitten hoitaa kissa itse. Kun se nuolee useamman tunnin itseään kuivaksi, niin jo alkaa tulosta näkyä. Periaatteessahan sitä turkkia voi myös kammata kuivumisen aikana useampaankin kertaan, mutta itse en ole kokenut tuon kanssa siihen tarvetta. Terveisin nimimerkki "Laiska ja mukavuudenhaluinen kissatäti".

Kissan kunnolliseen pesuun tarvitaan myös asianmukaiset tökötit

Monet kissanpesun ekspertit kehottavat investoimaan suorilta eläinkaupan laadukkaisiin - ja hintaviin - pesuaineisiin. Minä en tosin ottanut vinkkiä kuuleviin korviini, vaan lähdin liikkeelle halvoista markettisampoista. Ainoa aine johon olen rahallisesti investoinut on eläinkaupasta ostettu kissojen hoitoaine. Se maksoi neljä kertaa enemmän kuin omat hiustenhoitotuotteeni, mutta on ollutkin kyllä riittoisuudessaan ja laadussaan hintansa väärti! Kaikista ennakkoluuloista huolimatta myös jok'ikinen marketista ostamani kissanpesutökötti on ollut hinta-laatusuhteeltaan loistava ja soveltunut myös näyttelykissan puunaamiseen.

Itse käytän kissan pesussa ylimääräisen rasvan poistajana myös Fairyä, mikä jakaa kissanpesijät mielipiteissään aikalailla kahtia. Jotkut ovat sanoneet että se kuivattaa kissan ihoa. Jotkut taas ovat sitä mieltä että koska se on käsitiskiaine, ei se sitä mittavissa määrin tee. Itse olen kallistunut jälkimmäisen suuntaan, meillä kun ei kissaa niin usein pestä että Fairystä olisi haittaa kissalle, kuivattaa se sitten ihoa tai ei. Eri asia toki on kissat joita pestään jopa viikottain, niiden iholle Fairyn jatkuva käyttö voikin olla suurempi ongelma.

Fairyllä (puuttuu kuvasta) siis aloitetaan. Se hierotaan ihan ensimmäisenä kuivaan turkkiin ja huuhdellaan huolellisesti pois. Sen jälkeen laitetaan turkkiin ehdoton henkilökohtainen suosikkini, Kotipellon Luomu Lemmikkisampoo (kuvassa kesk.). Maksaa kaiketi himppasen yli 2 € / 500 ml (tarkkaa hintaa en tähän hätään nyt muista). Sitä on saatavilla jopa meidän lähimarketista. Ehdottoman riittoisaa ja jättää jälkeensä miellyttävän, viljaisen tuoksun. On kotimainen ja sisältää luonnonmukaisia ainesosia, luonnonmukaisesti viljeltynä. Kaiken muun hyvän lisäksi se vielä toimii! Kaikki mitä hyvältä sampoolta voi kuunaan toivoa yhdessä ja samassa pullossa! Tällä meillä pestään tuo terrierikin ja välillä sillä tekisi mieli pestä omatkin hiuksensa.

Best Friend Clean 2:1 shampoo: shampoo ja hoitoaine yhdessä (kuvassa oik.), ostettiin niin ikään lähimarketista alunperin siksi, että erillistä hoitoainetta ei ollut juuri sillä hetkellä saatavilla. Olen jotenkin hysteerisesti kissanpesutapoihini jumittunut, joten tämän lisään aina kissan turkkiin huuhdeltuani luomusampoon ensin huolellisesti pois. Mitenkään tarpeellinen aine tämä ei varmastikaan ole, mutta eipähän siitä ole haittaakaan ollut. 

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä! Suurin investointini mitä olen kissanpesuaineiden suhteen kuunaan tehnyt. Natural Espree Silky Show Cat Conditioner (kuvassa vas.) on niin ikään luontaisista ainesosista koostuva hoitoaine, joka viimeistelee kissan turkin antaen sille kiiltoa. Se ei rasita ympäristöä eikä sitä myöskään ole testattu eläinkokein, joten sillä voi pestä kissansa hyvillä mielin. Aine hierotaan siis kissan turkkiin pesun jälkeen ja annetaan vaikuttaa mahdollisuuksien mukaan noin 2 minuuttia. Meillä tämä pakkauksessa lukeva vaikutusaika ei tosin koskaan toteudu. :D Hoitoaine jättää jälkeensä melko voimakkaan, mutta miellyttävän "veden tuoksun", jonka pakkauksessa olevan tekstin mukaan pitäisi rauhoittaa kissaa. Itse en ole pesutilanteissa jo lähtökohtaisestikin rauhallisen kissan kanssa pistänyt aineen erityisiä rauhoittavia vaikutuksia merkille, mutta muuten se toimii kuten hoitoaineen pitääkin! Suosittelen. :) 

Eipä sitä ihminen voisi ihan heti arvata kirjoittavansa romaanipostausta aiheesta kissan pesu. Näin nyt kuitenkin pääsi vahingossa käymään. Toivottavasti jaksoit kuitenkin lukea tämän maratonpostauksen loppuun asti.

Löytyykö muita pitkä- tai puolipitkäkarvaisen kissan omistajia ja pesijöitä? Parhaat pesu- ja pesuainevinkit jakoon!

Kaikki kuvat: Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?
Meilläkin pukeudutaan Ivana Helsingin Teltta-kuosiin!

Stailaus: Kari-koira
Malli: Kari-koira
Asu: Ivana Helsinki ♥ Pirkka -kestokassi n. 1 € // K-supermarket Korso
Possu: Kuvausrekvisiittaa
Kuva: Ari K.

Tyylikästä vai mitä?

Meiltähän löytyy myös samainen asu Paola Suhosen suunnittelemassa Auringonkehrä-kuosissa, mutta kyllä tuo jo klassikon aseman saavuttanut Teltta on jokaisen tyylitietoisen koiran ykkösvalinta! Jos haluaa mätsätä asusteet, on K-kaupoissa saatavilla myös samaisella kuosilla varustetut lautasliinat ja kertakäyttöastiat. Lautasen voi laittaa päähän hellehatuksi ja servetin kääräistä kaulaan tyylikkääksi huiviksi. Kyllä kelpaa sen jälkeen kävellä kaupungilla!

Hoitotädin omaa sydäntä lämmittää myös näiden tuotteiden takana oleva ekoidea. No joo, kertakäyttöastioiden ekologisuudesta nyt voidaan olla montaa mieltä, mutta kuten Pirkan omilla sivuillakin kerrotaan, on näiden astioiden teossa otettu ympäristö huomioon. Lisäksi tuotteet on valmistettu Suomessa ja niille onkin myönnetty sekä Avainlippu, että Joutsenmerkki. Eli jos kertakäyttöastioita on tarvis ostaa esim. mökille tai piknikille mukaan, niin nämä Ivana ♥ Pirkka -tuotteet ovat kyllä mielestäni hyvinkin varteenotettava ja harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Eikä sekään haittaa pätkääkään, että ne sattuvat olemaan kaikenlisäksi vielä kivan näköisiäkin. :)

Kestokassejakaan ei koskaan ole liikaa ja olen tykästynyt noihin omiin Ivana ♥ Pirkka -kasseihini koska ne ovat kestäviä, tilavia ja vielä sen näköisiäkin että niissä kehtaa raahata ostokset kotiin vaikka pidemmänkin matkan takaa. Omassa arjessani ne ovatkin syrjäyttäneet lähes täysin kaikki rispaantuvat ja jo uutenakin kulahtaneen näköiset puuvillaiset kangaskassit. Lisäksi kuten Suomen Ympäristökeskuksen teettämästä tutkimuksestakin selviää, on keinokuidusta valmistettu kestokassi puuvillaista ympäristöystävällisempi.  

Toinen asia miksi halusin kirjoittaa tästä Pirkan ja Ivana Helsingin yhteistyöstä on se, että mielestäni on kerrassaan loistavaa että design tuodaan myös ihan tavallisten ihmisten ulottuville. On hienoa että voit hankkia oman osasi kotimaisesta huippudesignista ilman, että sinun tarvitsee säästää siihen kuukausikaupalla rahaa. Koska kyseessä on suomalaisen suunnittelijan design, tukee jokainen euron kestokassinkin osto suomalaista suunnittelutyötä. Kun puhutaan kotimaisista tekijöistä, voidaan myös aika pitkälti olla varmoja siitä ettei lopputuotteen halpa kuluttajahinta ole pois suunnittelijan toimeentulosta.

Mikään ihan tuore juttuhan tämä Ivana Helsingin ja Pirkan yhteistyö ei ole, vaan se sai alkunsa jo reilu vuosi sitten osana World Design Capital 2012 -vuotta. WDC-hypen aallonharjalla järjestettiin Helsingissä paljon erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia sekä viriteltiin paljon erilaisia yhteistyökuvioita. Niin hieno juttu kuin tuo designvuosi olikin, mietin että näinköhän kyseisestä vuodesta tulee kuitenkaan jäämään mitään pysyvämpää jälkeä pääkaupunkiseudun katukuvaan. Siksi ilahduinkin ikihyviksi, kun männä viikolla kaupassa käydessäni huomasin Aurinkokehrä-kassien rinnalle ilmestyneet Teltat. Ainakin osa siitä mitä World Design Capital -vuoden merkeissä pistettiin alulle, on kantanut hedelmää myös pitkälle seuraavaan vuoteen. :) Kauan eläköön Suomi-design!

Pages