Ladataan...
Kaunis utopia?

HUOM! Oheinen teksti on ainoastaan allekirjoittaneen omaa pohdintaa. Se ei välttämättä siis ole tieteellisesti täsmällistä tai täysin oikeaoppista.

Toisaalla internetin syövereissä käydään tällä hetkellä kuumaa keskustelua siitä, osaako koira protestoida. Tästä keskustelu laajenikin sitten koiran (tai minkä tahansa eläimen) käytöksen ja tunteiden inhimillistämiseen ja siihen, onko sellaiselle perusteita.

Oma näkemykseni asiaan lähtee siitä, että ihminen on pohjimmiltaan eläin muiden joukossa. Muista eläimistä ihminen eroaa siinä, että se pystyy tietoisesti säätelemään toimintaansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihmiselläkin niitä viettejä ja niiden tuomia impulsseja olisi.

Ihminen on laumaeläin, jolla on laumaeläimen vaistot ja lajityypilliset käytösmallit. Ihmisellä on kuitenkin myös kyky eettiseen ja moraaliseen ajatteluun, joten hän pystyy tietoisesti ohjaamaan toimintaansa. Tällöin hänen ei tarvitse noudattaa viettiensä sanelemia käytösmalleja, vaan hän voi vaikuttaa siihen miten ne ilmenevät.

Tunteet ovat kuitenkin perustavanlaatuisia asioita, joilla on ollut oma paikkansa ja merkityksensä myös silloin, kun ihminen on ollut eläin muiden joukossa. Äidinrakkaus on taannut hoivan avuttomalle ihmislapselle, pelko on auttanut välttämään saaliiksi joutumisen, inho on estänyt tautien leviämisen ja myrkyllisten ruokien syömisen. Sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne taas on pitänyt yhteisön, eli ihmislauman kasassa ja sitä kautta hengissä. Tätä seikkaa silmälläpitäen on mielestäni erikoista väittää, että tunteet olisivat vain ihmisen yksinoikeus.

Ihmisurokset eivät ehkä juokse kuolaten ja ulisten "juoksuisen nartun" perässä pitkin kyliä, mutta tämänhetkisen tutkimustiedon mukaan miehet kyllä pitävät ovuloivaa naista viehättävämpänä, kuin kuukautiskierron muussa vaiheessa olevaa. Tämä on saatu selville, kun valvotuissa olosuhteissa on laitettu miehet haistelemaan kuukautiskierron eri vaiheissa olevien naisten erittämää tuoksua. Ovuloivan naaraspuolisen yksilön ominaistuoksun aiheuttama reaktio on ihmismiehillä ja uroskoirilla siis sama, mutta ihminen pystyy tietoisesti säätelemään käytöstään, joten se ei ilmene yhtä härskisti kuin koirilla.

No entäs kun koirat saattavat jännittävän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen purkaa päälle jääneen jännityksen tuhoamalla irtaimistoa? Eiväthän ihmiset nyt sellaista tee! Eivätkös monet ihmiset kuitenkin käy rankan päivän jälkeen jumpassa tai hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä? Niinpä, kyseessä on siis tismalleen sama käytösmalli ja sama tarkoitus kuin koiran irtaimiston tuhoamisella, mutta koska ihminen pystyy tietoisesti kanavoimaan oman toimintansa ns. oikeanlaiseen kohteeseen, niin energian purkaminen ja pään nollaaminen käy hallitummin kuin koiralla.

Jotkut ihmiset myös purkavat aggressioitaan pistämällä tavaroita säpäleiksi ja tästä klassisin esimerkki lieneekin seinään kumppanin kanssa riideltäessä lentävät astiat. Tällöin voitaneen puhua sijaisaggressiosta, jossa eläin purkaa aggressionsa herättämän turhauman muualle, kuin sen aiheuttaneeseen kohteeseen.

Eli tästä voinemme vetää johtopäätöksen, että ainoa ero koiran ja ihmisen välillä on se, että ihminen pystyy kanavoimaan tunteitaan ja toimintaansa tietoisesti. Tunteissa itsessään ei välttämättä ole eroa.

No oletkos koskaan nähnyt resurssiaggressiivisia ihmisiä, jotka työpaikan ruokalassa ärisevät toisilleen tarjottimiensa ääressä, heh, heh? No en ole nähnyt, en, mutta mitä korkeampaa inhimillisyyttä esimerkiksi sodankäynti sitten ilmentää? Jonkinlaista resurssiaggressiota ja reviirikäyttäytymistä sekin kai lienee, eikä mitään sen jalompaa kuin koirankaan omistuksenhalu omista resursseistaan. Ihmiset eroavat tässä suhteessa muista eläimistä sillä, että se on keksinyt aseet.

Lisäksi mietin, voidaanko länsimaista ihmistä ylipäätään pitää resurssiaggression puuttumisen mittarina? Me kun elämme sellaisessa yltäkylläisyydessä, ettei meillä ole tarvetta kilpailla resursseista. Jos joutuisimme autiolle saarelle tai muuten resursseiltaan rajattuihin olosuhteisiin, niin meistäkin voisi kuoriutua jotain aivan pitelemätöntä. Länsimainen ja yltäkylläisyydessä elävä koira taas saattaa ilmentää resurssiaggressiota ihan vaan siksi, että kokee siihen syystä tai toisesta tarvetta. Vastaavaa aggressiota ilmenisi varmasti myös ihmisellä silloin, kun hän kokee siihen tarvetta.

Lisäksi uskon, ettei kukaan antaisi vapaaehtoisesti toisen ihmisen varastaa itseltään, tai pitäisi siitä, että omaisuuttaan tullaan lainaamaan lupaa kysymättä. Samasta asiastahan periaatteessa on kyse silloin, kun koira menee kähveltämään toisen ruokakupista ruokaa tai yrittää viedä luuta suusta. Ruoka ja lelut kun ovat koiralle varmastikin jokseenkin sama asia kuin ihmiselle raha, eli se materia jolla on kaikista eniten merkitystä sen hallitsijalle. Eivät kaikki, ihmiset kuin koiratkaan, ole samasta puusta veistettyjä ja taipumus tai herkkyys resurssiaggressioon lienee yksilöllinen piirre, lajissa kuin lajissa.

On kuitenkin tiedostettava, että ihminen ja koira ovat täysin eri lajeja ja niillä on erilaiset lajityypilliset tarpeet. Eli sellaista inhimillistämistä en ymmärrä enkä hyväksy, jossa oletetaan koiran nauttivan hörhelöistä ja synttärikemuista tai hienoista luksusleivonnaisista. Nämä kun ehkä ovat asioita joista ihminen nauttii, mutta jotka eivät välttämättä taas vastaa koiran lajityypillisiin tarpeisiin.

Tietyllä tapaa taas ymmärrän sen, että joitain asioita on helpompi käsittää kun niitä ajattelee oman itsensä kautta. Viimeksi tänään vertasin oman koirani pään nollausta lelun kanssa siihen, että ihminen käy nollaamassa omaa päätään hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä.

Mielestäni tässä keskustelussa relevanteinta ei ole se, miten tunteet ilmenevät, vaan se, että tunnekokemus siellä reaktion taustalla voi niin ihmisellä kuin koirallakin olla tismalleen sama.

Mielestäni on myös jo korkea aika luopua käsityksestä, jonka mukaan ihminen on täysin muista eläimistä poikkeava ja niihin nähden ylivertainen laji. Saamme koko ajan enemmän tietoa tätä samaa palloa kanssamme tallaavien lajien sielunelämästä ja mitä enemmän tietoa tulee, sitä enemmän huomaamme muiden eläinten muistuttavan meitä itseämme.

Voimme pohtia myös sitä, onko ihminen oikeasti ainoa eläin joka pystyy tietoiseen ja eettiseen ajatteluun, vai haluammeko vain uskotella itsellemme niin, pitääksemme yllä illuusiota luomakunnan kruunusta? Ihmisen aikakausi muiden lajien alistajana on tainnut tulla tiensä päähän.
 

Voiko koiralauman ja lapsiryhmän käyttäytymisessä nähdä yhtäläisyyksiä? Monissa laumaeläinlaumoissa syrjitään tietynlaisia yksilöitä ja hierarkia on kova. Toisaalta lapset ja koiralauma eivät taas siinä kohtaa liene vertailukelpoisia, että jälkimmäinen koostuu harvoin pelkästään keskenään saman ikäisistä yksilöistä. Lapset taas ovat usein keskenään samanikäisten yksilöiden muodostamissa ryhmissä, jolloin samanlaista dynamiikkaa ei pääse syntymään. Lapset joutuvat myös usein taistelemaan keskenään samoista resursseista (esim. aikuisen huomio), eikä heillä tässä tilanteessa ole välttämättä iän mukanaan tuomaa hierarkiaa. Sisaruksista puhuttaessa asia tietenkin on hieman eri, mutta tässä tarkoitin nyt saman ikäisistä koostuvaa päiväkotiryhmää tai koululuokkaa.

Ja sanottakoot tässä nyt heti asiaa sen enempää retostelematta, että olen itsekin entinen koulukiusattu. Eli en todellakaan pyri tällä pohdinnallani tekemään esim. koulukiusaamista hyväksyttäväksi tai ymmärrettäväksi. Ihmisellä kun on edelleen lähtökohtaisesti kyky eettiseen ja moraaliseen ajatteluun ja mielestäni sitä pitää tässä kohtaa käyttää. Syrjimistä ihonvärin, sukupuolen tai muun ominaisuuden takia ei siis todellakaan tule hyväksyä.

Eläinten kohdalla vanhemmat opettavat jälkeläisilleen taitoja, joilla ne pärjäävät elämässä. Lintuemot opettavat poikasiaan lentämään, kissaemot taas pentujaan saalistamaan. Ihmisten kohdalla näihin elämäntaitoihin kuuluu mielestäni etiikka ja moraali, jotka "lauman aikuisten", eli vanhempien ja muiden kasvattajien tulee lapsille opettaa.

Ei se sen kummempaa ole.

Lähteet:

http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288334790976.html

Kuvat:  Ari K. (muokkailut allekirjoittaneen)

Ladataan...
Kaunis utopia?

Anteeksi. Olen taas viimeaikoina ollut niin tuli persiin alla, että blogin päivittäminen on jäänyt. :( Nyt kun sain opinnäytetyöni viimeisen version viimeinkin palautettua ja voinen sanoa olevani viittä vaille Media Designer, jää minulle taas enemän aikaa myös bloggailuun. Ei sillä, että minulla vapaa-ajankäyttöongelmia kyllä tule jatkossakaan olemaan, minä kun en osaa sanoa ei. Kevät tuo siis tullessaan paljon uusia ja kivoja projekteja, joista kerron enemmän kunhan aika on kypsä. :)

Olen minä tässä töiden paiskimisen ja opiskelun ohella ehtinyt aloitella uusia harrastuksiakin. Kissojen kanssa aloiteltiin agilityä (kyllä, luit oikein, kissa-agilityä) ja koiran kanssa aloittelimme vapaamuotoiset ja omatoimiset koiratanssiharjoitukset. Kissojen kanssa ollaan nyt siinä pisteessä, että innostunein agilitykissa osaa mennä niille hankkimani pujottelu- ja yli-ali-esteet pienenä ratana ja koira taas puolestaan osaa jo pujotella jalkojeni läpi muutaman pujottelun sarjoissa. Hevosen kanssa taas ollaan päästy naksutteluissa siihen asti, että se on harjoitusten ajan nyt kentällä vapaana ja seuraa minua eri askellajeissa.

KUVA: Maarit K.
 

Tässäpä tällaiset pikakuulumiset pitkästä aikaa. Yritän nyt taas ryhdistäytyä. Kiitos ja anteeksi.