Ladataan...
Kaunis utopia?
 
Talonetsijä kipuilee, osa 1:

No niin. Olemme nyt alkaneet katsella meille uutta ja isompaa asuntoa, ensisijaisesti omakotitaloa. Täällä päin on tarjolla melko paljon kunnostettuja ja remontoituja, pääosin 1950-luvulla rakennettuja rintamamiestaloja.

Meitä kiehtoo vanhemman talon henki ja historia, mutta emme ole ikuisuusremppaajia. Meillä olisikin siis toiveissa löytää terve, hyväkuntoinen ja valmiiksi saneerattu talo, joka olisi muuttovalmis saman tien, eikä vaatisi mitään pintaremonttia kummempaa.

Päällisin puolin hienoiksi ja kiiltäviksi kunnostetut rintsikat toki ovatkin tällaisia, mutta mikä on sitten totuus kiiltävän pinnan alla? Onko päällisin puolin ja kuntotarkastuksen mukaan terve talo sitten kuitenkin mahdollinen homepesäke?

Koska meillä ei ole mainittavaa aikaisempaa kokemusta vanhoista taloista, niin tulisiko meidän vain suosiolla unohtaa rintsikkahaaveet ja muuttaa uudempaan? Voiko 1970-1980-luvuilla rakennettuihin taloihin luottaa sen enempää? Pitääkö sitä vaan kaivaa jokin sisäinen remonttireiskansa esiin, jos meinaa ylipäätään omakotitaloon muuttaa? Mihinkään tämän vuosituhannen puolella rakennettuun meillä ei ole varaa.

Rintamamiestaloja koskevien keskustelupalstojen kahlaaminen on ainoastaan herättänyt tukun uusia kysymyksiä, ja rintsikka-amatöörin pää on entistä enemmän sekaisin. Siksi vetoankin teihin, rakkaat kanssalilyilijät. Löytyisikö teistä yhtään hiljattain asuntokaupoilla ollutta ja/tai vanhan talon ostanutta?

Apua!

Kuva Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Allekirjoittanut (kuvassa) on mielummin läski, kuin "iso tyttö".

Toimittaja Marko Ahonen kirjoitti Keskisuomalaiseen mielenkiintoisen jutun koskien rumuutta, rumuuden subjektiivista kokemista sekä ylipainon suhdetta rumuuteen. Syy, miksi itse haluan tätä kirjoitusta kommentoida on se, että olen itse läski, jolla on asiaan liittyvää omakohtaista kokemusta ja tuorein niistä parin päivän takaa. 

Saimme nimittäin parin muun kanssaläskin kanssa somessa kauhistelua osaksemme, kun puhuimme itsestämme reteästi läskeinä

"Miten voit puhua itsestäsi tuolla tavalla!?" 

Eli toisin sanoen ihminen ei saisi itse todeta sitä, minkä kaikki sanomattakin näkevät, vaan ruumiinrakennettaan tulisi sen sijaan kuvailla alentavilla termeillä, kuten "iso tyttö". Itse satun olemaan todella lyhyt, enkä koe täyttäväni "ison tytön" määritelmää. Siksi olenkin mielummin ihan vaan läski, jos minua ulkonäköni perusteella kokee tarpeelliseksi luokitella.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ns. normaalipainoisten suut loksahtavat auki, heidän kuullessaan sanan "läski" läskin itsensä suusta. Omalla kohdallani sanan käyttöön liittyy myös huumoriaspekti, joka näyttää saavan ihmiset hämmentymään entisestään. 

"Eihän omaan ylipainoonsa saisi suhtautua huumorilla tai mitenkään positiivisesti!! Sitähän pitäisi hävetä ja sen tulisi olla syy itsetunto-ongelmiin, eikä vitsailuun !!", heidän ilmeensä huutavat. Tai jos eivät huudakaan, niin silmistä ainakin paistaa syvä hämmennys. 

Minun mielestäni läski kuitenkin on kauniimpi sana kuin "ison tytön" kaltaiset kiertoilmaisut, joiden käyttö viestittää ylipainon olevan asia, jota tulisi hävetä ja piilotella. Kukaan älköön siis pahoittako mieltään minun puolestani siitä, että kutsun itseäni läskiksi. Se on tietoinen valinta. 

Sitäpaitsi, lihavuus ei ole synonyymi rumuudelle! Se on median ja Photoshopilla vääristettyjen kauneuskäsitteiden luoma ja ylläpitämä harha. Ahonen itse on kuvan perusteella täysin mukiinmenevä herra, mutta tiedän ettei sillä ole merkitystä mitä muut sanovat, jos ihminen on itse päättänyt olevansa ruma.

kuva: Ari K.