Ladataan...
Kaunis utopia?

Minun piti kirjoittaa seuraava blogipostaus uudesta kissatarhasta ja sen rakennusprojektista. Eteen tuli kuitenkin ajankohtainen aihe, jota en voinut jättää käsittelemättä. Palaan siis kissatarhaprojektiin myöhemmin ja kirjoitan tässä vaiheessa toksoplasmoosista, eli Toxoplasma gondii -alkueläimen aiheuttamasta infektiosta ja siihen liittyvästä viimeaikaisesta uutisoinnista.

Miksi meistä tehdään syyttä suotta syntipukkeja?

Iltalehden taannoin julkaisema "Kissa saattaa altistaa omistajansa skitsofrenialle" -uutinen ei vielä aiheuttanut minussa muuta kuin huvittuneisuutta, mutta tänään Helsingin Sanomissa ilmestynyt tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäen kolumni "Kissojen levittämä toksoplasmoosi on luultua tappavampi -- miksi sitä ei silti oteta vakavasti?" sai vereni kiehumaan siinä määrin, että en vain voinut jättää asiaa sikseen.

En ehkä maallikkona ole pätevä kyseenalaistamaan tieto- ja tieteiskirjailijan sanomisia, mutta sen verran minulla kuitenkin on lähdekriittistä tiedonhankintakykyä, että voinen todeta Isomäen menneen toksoplasmoosi-kirjoituksessaan metsään jo otsikosta lähtien. Kissa kun ei todellakaan ole ainoa väylä saada toksoplasmatartunta, vaan sen voi saada myös raa'asta lihasta tai maaperästä. Yleisimmin toksoplasma-tartunta saadaankin - ei kissalta - vaan nauttimalla toksoplasman kystia sisältävää ja huonosti kypsennettyä lihaa.

 

tässä Muutama napakka pointti koskien kissoja ja toksoplasman tarttumista ihmiseen niiden kautta
  • Toksoplasmaa tartuttava kissa on useimmiten pentu
     
  • Toksoplasmatartunnan saaneen kissan ulosteeseen erittyy tartuttavia kystia vain muutaman viikon ajan
     
  • Vain noin 1/100 kissasta tartuttaa
     
  • Toksoplasma ei tartu tuoreesta ulosteesta, vaan toksoplasma muuttuu tarttuvaksi vasta yli vuorokauden vanhassa ulosteessa

 

Toksoplasmoosi on noussut kauhun aiheeksi lähinnä raskaana olevia naisia koskevassa keskustelussa. Huoli onkin aiheellinen, mikäli nainen saa toksoplasmatartunnan raskauden aikana tai paria viikkoa ennen raskautta, jolloin alkueläin voi siirtyä istukan kautta sikiöön. Reilusti ennen raskautta sairastettu toksoplasmoosi ei vaikuta sikiöön, eikä lisää keskenmenon riskiä.

Toksoplasmatartunnan ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimenpiteitä suositellaankin siis ainoastaan raskaana oleville naisille ja kissojen osalta niitä ovat  hiekkalaatikon tyhjentäminen päivittäin käsineet kädessä ja laatikon peseminen kuumalla vedellä. Kissan eristämistä raskaana olevasta ei nähdä tarpeellisena, sillä vain harva kissa tartuttaa toksoplasmaa. Pentukissan hankkimista raskauden aikana kannattaa kuitenkin välttää.

Tämän lisäksi raskauden aikana suositellaan puutarhatyöt tehtäväksi suojakäsineet kädessä, vihannesten ja hedelmien pesemistä tai kuorimista, raa'an lihan ja munien sekä pastöroimattoman maidon nauttimisesta pidättäytymistä. Asianmukaista ja riittävää käsihygieniaa unohtamatta.

Toksoplasmoosi on vakava zoonoosi, enkä vähättele sitä tai kyseenalaista sen olemassaoloa. On vain erittäin vaikea ymmärtää, miksi aiheesta käytävä julkinen keskustelu käydään kissan roolia liioittelemalla, enkä löydäkään muuta syytä kuin sensaationhakuisuuden ja suoranaisen kissavihan ja -pelon tarkoitushakuisen lietsomisen. Isomäen kolumnin kaltainen paniikinlietsonta, kissojen demonisointi ja niiden roolin korostaminen toksoplasma-asiassa on täysin turhaa ja perusteetonta. Viimeaikaisen uutisoinnin antama käsitys kissan roolista toksoplasman tartuttajana on kumottavissa erittäin nopealla googlauksella ja mikäli minä maallikkona kykenen tämänkaltaiseen tiedonhankintaan, niin toivoisin että toimittajat ja kolumnistitkin tekisivät taustatyönsä huolellisesti ennen kuin julkaisevat mielipiteitään faktoina.

Sen lisäksi, että tällainen harhaanjohtava kohkaaminen on omiaan lietsomaan kissavihaa, se myös vie huomion pois niistä muista tekijöistä, joiden kautta toksoplasmatartunnan todennäköisimmin saa. Se, että raskaana olevat ja kaikki muutkin alkavat hysteerisesti pelätä ja vältellä kissoja kun ei ehkäise toksoplasmatartunnan saamista muualta, esimerkiksi ruuasta.

Skitsofrenia saattaa vaania kissanomistajia, mutta aivan yhtälailla se vaanii kulinaristejakin. Oli kyseessä sitten kissa tai ruoka, on ihmisen omalla ennaltaehkäisevällä toiminnalla suuri merkitys toksoplasmatartunnan estämisessä. Toksoplasmasta käytävä keskustelu on tärkeää, mutta toivoisin sitä jatkossa käytävän ilman tarkoituksellista sensaatiohakuisuutta ja puhtailla faktoilla, ilman, että kenenkään henkilökohtaisia kissa-antipatioita vedetään mukaan, verhoamalla ne tieteeksi.

 

///

 

EDIT: Täsmennän lausuntoani hieman. Kyllä, olen tietoinen että kissa on ainoa eläin, jonka elimistössä toksoplasma lisääntyy ja että huonosti kypsennetystä tai puhdistetusta ruuastakin löytyvä koteloitunut toksoplasma on peräisin kissasta.

Tämä seikka ei kuitenkaan sulje pois minun pointtiani, joka on se, että kissan esittäminen ainoana väylänä josta toksoplasmatartunnan voi saada, on harhaanjohtava ja saa ihmiset pahimmillaan luopumaan omista kissoistaan toksoplasmatartunnan pelossa samalla, kun he jatkavat tietämättöminä ja hyvillä mielin huoletonta suhtautumistaan muihin potentiaalisiin ja välillisiin toksoplasmatartunnan lähteisiin.

Se oma kissa kun on hyvin epätodennäköinen toksoplasman tartuttaja, vaikka raakaan lihaan koteloitunut toksoplasma olisikin jostain tuntemattomasta lajitoverista peräisin.

Tässä viimeaikaisessa toksoplasmaa koskevassa uutisoinnissa minua hiertää eniten se, että otsikot, kuten "Kissa altistaa omistajansa skitsofrenialle" antavat ymmärtää oman kissan olevan omistajalleen se pääasiallisin uhka, vaikka suurempi riski tartunnan saamiseen piilee välillisissä tartuntalähteissä, eli saastuneessa lihassa, kasviksissa ja maaperässä.

Isomäen tekstissä puolestaan eniten tökkäsi se, että siinä nämä välilliset tartuntamuodot oli käytännössä jätetty huomiotta, eli niihin oli korkeintaan viitattu sivulauseessa tavalla, joka ei asiasta tietämättömälle avaudu mitenkään päin. Tällainen teksti antaa lukijalle melko yksipuolisen kuvan ja kertoo mielestäni kirjoittajansa subjektiivisesta ja mahdollisesti asenteellisesta näkemyksestä.

Siinä olen kuitenkin samaa mieltä Isomäen kanssa, että kissojen omatoimiulkoilua tulisi rajoittaa ja siihen kytkeytyy toksoplasman leviämisen ehkäisyn lisäksi paljon kissaa itseään koskevia eläinsuojelullisia ja sen hyvinvointiin liittyviä seikkoja.

 

///

Lähteet:
 
http://www.hyvinkaa.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/omahoito1/tartuntataudit-rokotukset-matkailu/tartuntataudit/toksoplasmoosi/
http://www.animagi.fi/yritys/uutiset/kissako-terveysriski
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00619

 

Kuvat Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Pahoittelen ennenkuulumattoman pitkäksi venähtänyttä blogitaukoa. Olen kärsinyt todella voimakkaasta siitepölyallergiasta, jonka lisäksi uuden pihan laittaminen on vienyt valtaosan vapaa-ajasta. Olemme mm. aidanneet pihamme ja tehneet terassista kissoille ulkotarhan. Palaan kissatarha-asiaan mahdollisimman pian omassa postauksessaan ja kirjoitan nyt hieman erilaisesta aiheesta.

Kyseessä on nimittäin maataloustuottajien ja eläinoikeusaktivistien kärjistyneet ja tulehtuneet välit. Eiväthän tuottajat ja eo-ihmiset koskaan ole ylimpiä ystäviä olleet, mutta viimeaikoina keskustelu on äitynyt sellaiseksi, että koin tarpeelliseksi kirjoittaa itsekin aiheesta, olenhan seurannut tilannetta jo hyvän tovin ns. sivusta.

Olen itse siis ideologialtani jossain siellä eläinoikeusihmisten ja tuottajien välimaastossa, tuottajien ja tuotantoeläinten asiat kiinnostavat nimenomaan eläinsuojelunäkökulmasta. Olen hyvissä väleissä monen tuottajan kanssa ja käynyt heidän kanssaan monia erittäin antoisia ja asiallisia keskusteluja, enkä näe siinä mitään ongelmaa. He tietävät mun näkemykseni ja hyväksyvät sen ja minä olen ihan vilpittömästi kiinnostunut maataloustuottajan ja tuotantoeläinten arjesta.

Kun lukee eläinsuojelujärjestöjen historiikkkeja (itse olen lukenut useammankin), on selkeästi huomattavissa, että maltillisilla ja laillisilla keinoilla sekä pitkäjänteisellä työllä saadaan parhaat lopputulokset aikaiseksi. Verrattain pienen, mutta keskimääräistä äänekkäämmän porukan suorittamat laittomuudet taas ovat omiaan viemään uskottavuuden maltilliseltakin eläinsuojelutyöltä, herättämään voimakkaita vastareaktioita ja tekemään hallaa koko aatteelle. Kun ns. vastapuoli niputtaa kaikki eläinsuojelusta ja -oikeuksista kiinnostuneet samaan "akltvistien" joukkoon, koetaan, ettei heidän sanomisiaan tarvitse ottaa vakavasti ja kaikki voidaan laittaa "aktivistien kohkaamisen" piikkiin ja sivuuttaa ne sillä verukkeella. Sanomattakin on selvää, että tällainen ei toimi mihinkään suuntaan tai jos toimiikin, niin lähinnä eläinsuojelu- ja oikeusaatteita vastaan.

 

"Kun lukee eläinsuojelujärjestöjen historiikkkeja, on selkeästi huomattavissa, että maltillisilla ja laillisilla keinoilla sekä pitkäjänteisellä työllä saadaan parhaat lopputulokset aikaiseksi."

 

Tuottajat alkavat olla melko kyllästyneitä kohtaamaansa mustamaalaukseen ja ymmärrän sen täysin. "Aktivistien" ja tuottajien välit ovat todella tulehtuneet ja aika monella tuottajalla onkin jo valmiiksi karvat pystyssä, eivätkä he yllättäen ole välttämättä kovinkaan vastaanottavaisia edes asialliselle eläinoikeuskeskustelulle. Tämä ei siis suinkaan johdu siitä, että tuottajilla olisi jotain pelättävää/hävettävää, vaan siitä, että he ovat yksinkertaisesti kyllästyneitä keskustelun tasoon, mikä omastakin mielestäni on paikoin todella ala-arvoinen.

Maltillisin keinoin saavutettava muutos on toki hidas, mutta mielestäni hidaskin muutos on parempi, kuin ei muutosta ollenkaan. Fundamentalistinen, kiihkoileva ja jopa vihamielinen suhtautuminen asioihin ei ole hedelmällinen eikä rakentava. Minusta maltillisena eläinsuojeluihmisenä ja ainoastaan laillisia keinoja kannattavana on myös ikävää, että jälleen tämä tietyn ja äänekkäimmän porukan takia myös minut ja kaikki muut kaltaiseni niputetaan herkästi sinne "mustamaalaavien ituhippiaktivistien" joukkoon, vaikka itse siis olen aina kaikissa nettikeskusteluissa hyvin asiallinen ja monissa asioissa tuottajien puolella. Tällainen lokerointi ja leimaaminen on loukkaavaa, mutta toisaalta ymmärrettävää, sillä tilanne on oikeasti täysin kestämätön ja siihen pitäisi löytää joku muu ratkaisu kuin jatkuvalla sotajalalla oleminen.

 

"Muutos on toki hidas, mutta mielestäni hidaskin muutos on parempi, kuin ei muutosta ollenkaan. Fundamentalistinen, kiihkoileva ja jopa vihamielinen suhtautuminen asioihin ei ole hedelmällinen eikä rakentava."

 

Valtaosa tuottajista tarjonnee eläimilleen lain vaativat minimit täyttävät elinolosuhteet ja jotkut vielä vähän ylikin. Fakta lienee, että kaikki tuottajat tarjoavat takuulla eläimilleen niin hyvät olosuhteet kuin mahdollista ja välittävät niiden hyvinvoinnista. Yksi perustavanlaatuinen ongelma tässä keskustelussa mielestäni onkin se, että monet tuntuvat syyttävän joidenkin tuotantoeläinten elinolosuhteista suoraan tuottajia, vaikka syy ei ole yhdessäkään yksittäisessä tuottajassa. Syyttävän sormen tulisikin osoittaa EU-vetoiseen järjestelmään, joka ohjaa maataloustuotantoamme yhä tehostetumpaan suuntaan.

Voin kertoa, ettei tukiviidakossa kahlaaminen ja jatkuvasta resurssipulasta kärsiminen ole herkkua sille tuottajallekaan ja hän pyrkii ihan takuuvarmasti tekemään parhaansa hänelle annetuissa puitteissa. Se, että vaaditaan tuottajia pitämään eläimistään parempaa huolta ei auta niin kauan, kuin järjestelmä jonka puitteissa he toimivat ei sitä mahdollista. Minä kun pohjimmiltani uskon että tuottajilla ja eläinihmisillä on tismalleen sama mielenkiinnonkohde, eli eläinten hyvinvointi.

 

Ladataan...
Kaunis utopia?

Tuossa taannoin tuli useammalta eri suunnalta vastaan kysymys, miten totuttaa kissa ja koira toisiinsa. Niinpä päätin kirjoittaa omia aatoksiani tänne bloginkin puolelle, hävettävän pitkäksi venähtäneen hiljaiselon jälkeen. Tarkoitukseni ei ole neuvoa ketään toimimaan tietyllä tavalla, vaan ainoastaan kertoa miten meillä on saatu eläimet tulemaan keskenään toimeen, lajista riippumatta. Virheitäkin on tehty ja haluan niistäkin avoimesti kertoa, jotta näistä meidän kokemuksistamme voi silläkin tavalla ehkä joku toinen hyötyä ja välttää tekemästä samoja virheitä.

Taustaa:

Minulle tuli kesällä 2012 useammaksi kuukaudeksi hoitoon terrieri. Osa kissoistani (silloin 3 kpl) olivat eläneet edellisessä kodissaan koiran kanssa, mutta eivät meillä ollessaan olleet olleet koirien kanssa tekemisissä lukuunottamatta satunnaisia kohtaamisia naapurin cockerspanieleiden kanssa.

Terrieri taas oli elänyt pennusta asti kissojen kanssa ja oli täten periaatteessa kissoihin tottunut, mutta omat karkuunjuoksevat kissani saivat sen saalisvietin heräämään. Tämä vaati alkuun napakkaa puuttumista ja takaa-ajotilanteen välitöntä katkaisua. Jouduimme puuttumaan tilanteeseen huikeat kaksi kertaa, jonka jälkeen kissat ovat saaneet olla täysin rauhassa.

Sittemmin koira siirtyi kokonaan minun omistukseeni, jonka jälkeen porukkaamme on tuotu yksi uusi koiriin tottumaton kissa, ja koiraa tutustutettu vanhempieni koiriin tottumattomiin kissoihin.

Perustan omat näkemykseni siis siihen, että koiran ei voi lähtökohtaisesti sanoa olevan tottunut kissoihin. Vaikka se olisikin tottunut elämään tiettyjen kissayksilöiden kanssa, ei se osaa välttämättä yhdistää samoja käytösmalleja oman laumansa ulkopuolisiin kissoihin. Niinpä sama totutteluprosessi voidaan joutua käymään jokaisen uuden kissatuttavuuden kohdalla uudelleen läpi. Sama pätee myös toisinpäin, oman perheen koiraan tottuneet kissat saattavat pelätä vierasta koiraa, eikä kissoistakaan voi mielestäni yleisesti sanoa niiden olevan tottuneita kaikkiin koiriin.
 

Älä mystifioi

Ensimmäinen oman kokemukseni pohjalta muodostunut ajatus on: älä mystifioi kissaa koiralle. Tämä tarkoittaa sitä, että näyttää koiralle selkeästi mitä mahdollisesti suljetun oven takana on. Koira kyllä aistii vieraan eläimen läsnäolon vaikkei sitä näekään, joten siitä saattaa muodostua koiralle pakkomielteen aiheuttava mysteeri, jonka aiheuttamiin kolahduksiin ja muihin ääniin pitää reagoida epäilyllä ja mahdollisesti haukkumalla ja pörhistelemällä. Oman koirani kohdalla kyse on ennenkaikkea saalisvietistä, mutta voisin kuvitella myös vahtimaan taipuvaisten koirien reagoivan siihen, jos niiden reviiriltä kuuluu outoja ääniä joiden aiheuttajaa ne eivät tiedä.

Meillä koiraa ja vanhempieni kissoja toisiinsa totuttaessa tehtiin sellainen perustavanlaatuinen virhe, että eristimme aluksi kissat asunnon yläkertaan ja koiran alakertaan. Tällöin koira ei meinannut oikein päästä selville siitä, mikä yläkerrasta kuuluvat äänet aiheutti. Tämä sai sen herkäksi reagoimaan haukkumalla yläkerrasta kuuluviin kilahduksiin ja kolahduksiin, mikä taas pelästytti kissoja entisestään, hidastaen tottumisprosessia.

Tilanne ratkesi sillä, että toimme yhden kissan kerrallaan kuljetuskopassa koiran luokse ja saivat siinä hetken haistella toisiaan. Kun tämä oli tehty pariin kertaan, alkoivat kissat tulla oma-aloitteisesti alakertaan koiran läsnäollessa. Samalla koiralta meni mielenkiinto kissoihin, eikä se noteeraa niitä tai niiden aiheuttamia ääniä nykyään juuri ollenkaan.

 

"On muutenkin ensisijaista totuttaa koira kissaan eikä toisinpäin, koska kun koira lakkaa osoittamasta mielenkiintoa kissaa kohtaan, kissa rentoutuu useimmiten todella nopeasti ja alkaa itse ottaa kontaktia koiraan ja haluaa oma-aloitteisesti tehdä tuttavuutta."

 

On muutenkin ensisijaista totuttaa koira kissaan eikä toisinpäin. Kun koira lakkaa osoittamasta mielenkiintoa kissaa kohtaan, kissa rentoutuu useimmiten todella nopeasti ja alkaa itse ottaa kontaktia koiraan ja tehdä oma-aloitteisesti tuttavuutta. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei kissan tarvitse pelätä koiraa ja että se voi tuntea olonsa sen läsnäollessa täysin turvalliseksi. Koiran ei siis saa antaa missään nimessä jahdata kissaa takaa, sillä se hidastaa kissan tottumista koiraan, kissan kokiessa henkensä uhatuksi.

Meillä takaa-ajokohtauksia on päässyt syntymään muutamia, mutta ne on pyritty katkaisemaan välittömästi, jotta kissat huomaisivat ettei niiden tarvitse pelätä. Oma koirani tuskin vahingoittaisi kissoja vaikka sattuisikin saamaan ne "kiinni", sillä sille tärkeintä tuntuu olevan kissojen pöläyttäminen "lentoon". Koiriin tottumaton kissahan ei tätä tiedä, vaan luulee joutuvansa pakenemaan henkensä edestä. Stressittömään ja turvalliseen yhteiseloon pyrittäessä takaa-ajokohtaukset eivät muutenkaan ole mielekkäitä, sillä ne aiheuttanevat turhaa stressiä kissoille ja saavat koirankin syyttä suotta kierroksille.

 

Eristämisestä

Itse olen suosinut myös niin vähäistä eristämistä kuin turvallisuuden kannalta vain suinkin mahdollista, jotta eläimet pääsevät oikeasti tutustumaan toisiinsa. Riippuu toki koiran rodusta ja luonteesta, mutta ainakin oma saalisviettinen terrierini muodostaa helposti pakkomielteen, jos kuulee vieraan eläimen läsnäolon, muttei pääse näköyhteyteen eikä selville siitä mikä se näkymätön kolistelija oikein on miehiään. Pidemmän päälle myös se, että eläimet ovat vuorokauden ympäri eristyksissä toisistaan muodostanee niille ikään kuin omat ja toisistaan erilliset reviirit talon sisälle, jolloin kynnys oma- ja vapaaehtoiseen tutustumiseen ja nenäkkäin kohtaamiseen kasvaa.

Jos eläimet kuitenkin ovat ainakin alkuun eristyksissä toisistaan, niitä voi totuttaa toisiinsa "hajuja vaihtamalla" eli hieromalla kättä vaikka koiran turkkiin ja antamalla sitten kissan haistella ja puskea sitä ja sitten taas haistattamalla sen kissan puskeman käden koiralla. Jos koira jännittää kissaa, kissan voi ottaa syliin ja antaa koiran haistella sen selkää/häntää niin, että suora katsekontakti estetään. Vaikka kissat ja koirat puhuvatkin muuten eri kieltä, on suora silmiintuijotus molemmille yksiselitteisen uhkaava signaali ja monien eläinten onkin helpompi lähestyä toista takaapäin. Omat kissanikin ovat aina lähestyneet koiraa ensin takaapäin sen häntää ja takajalkoja haistellen, jolloin suoraa katsekontaktia ja sen aiheuttamaa jännitettä ei ole päässyt syntymään.

 

"Jos eläimet kuitenkin ovat ainakin alkuun eristyksissä toisistaan, niitä voi totuttaa toisiinsa "hajuja vaihtamalla" eli hieromalla kättä vaikka koiran turkkiin ja antamalla sitten kissan haistella ja puskea sitä ja sitten taas haistattamalla sen kissan puskeman käden koiralla. Jos koira jännittää kissaa, kissan voi ottaa syliin ja antaa koiran haistella sen selkää/häntää niin, että suora katsekontakti estetään."

 

Meillä kun tuo viimeisin kissatulokas oli ensimmäiset päivät eristyksissä, kävin yksitellen sen "osastolla" muiden eläinten kanssa. Kiinnitin eläinten huomion pois Jujusta ruualla, - joka on muuten hyvä jäänmurtaja, kunhan pitää huolen ettei tule kilpailutilannetta, vaan molemmilla omat herkut - ja Juju sai rauhassa tutkailla tilannetta toisen eläimen keskittyessä tuijottelun sijasta syömiseen. Samalla muut eläimet näkivät kuka siellä "suljetulla osastolla" oikein lymyilee, eikä sieltä kuuluviin ääniin sen jälkeen tarvinnut reagoida.

Otin eläimet tässä vaiheessa siis yksitellen mukaan Jujun luokse, että mahdollisia yllätystilanteita olisi ollut helpompi hallita, eikä kahden eläinyksilön välille syntyvä kärhämä olisi vaikuttanut muiden eläinten väleihin. Tämä oli siis varotoimenpide, joka onneksi osoittautui tässä tapauksessa turhaksi.

Kun heittelin muille eläimille ruokaa lattialle, tuli uusi tulokaskin nopeasti apajille. Sitten vaan ruokaa molempien naamojen eteen sellaisella etäisyydellä että tilanne pysyy rentona, eikä aiheuta resursseista ja niiden puolustamissta johtuvaa tuiskahtelua. Siitä se sitten lähtee omalla painollaan ja Juju solahtikin alle viikossa meidän porukkamme täysivaltaiseksi jäseneksi.

Etenkin kissojen välisessä totuttamisessa yritän antaa asioiden edetä mahdollisimman pitkälti omalla painollaan, enkä halua liikoja olla puuttumassa, koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Koiran ja kissan toisiinsa totuttamisessa ihmisellä on sinänsä suurempi rooli, että tutustuminen pysyy turvallisena, eikä pääse muodostumaan saalistaja-saalis-asetelmaksi.

 

Paikan merkitys

Oman kokemuksen mukaan myös sillä on eroa, tuoko uuden kissatulokkaan koiran omalle reviirille, vai viekö koiran sille täysin vieraaseen paikkaan, vieraiden kissojen keskelle. Ainakin oman koirani on ollut paljon helpompi ymmärtää uudet kissatulokkaat osaksi laumaa silloin, kun ne on tuoda pätkäytetty koiran omalle reviirille. Meidän koira on siis sellainen, että haluaisi ajaa ulkona näkemänsä irtokissat puuhun, mutta omaan porukkaan kuuluvat kissat saavat olla täysin rauhassa.

Vieraassa paikassa olevia vieraita kissoja ainakin meidän koiran on vaikea mieltää samantien osaksi laumaa, sillä se ei näytä tekevän eroa vieraissa paikoissa olevien vieraiden kissojen välillä sen perusteella, ovatko ne sisällä vai ulkona. Kun koira käy useamman kerran samassa paikassa samojen kissojen luona, niin mieltää kissat kyllä sitten ”ei jahdattaviksi” ja kuuluviksi omaan porukkaan. Aivan itsestään ja samantien se ei ole tapahtunut, vaan vasta paikan ja sen asukkaiden muodostuttua koiralle tutuiksi.

Kun taas toimme Jujun meille kotiin eli koiran omalle reviirille, koira suhtautui siihen alusta asti täysin välinpitämättömästi ja tutustuminen kävi alusta asti täysin kissan ehdoilla.

 

"Vieraassa paikassa olevia vieraita kissoja ainakin meidän koiran on vaikea mieltää samantien osaksi laumaa, sillä se ei näytä tekevän eroa vieraissa paikoissa olevien vieraiden kissojen välillä sen perusteella, ovatko ne sisällä vai ulkona."

 

Miten totuttaa kissa ja koira toisiinsa? Oman kokemukseni mukaan vastaus tähän kysymykseen on yksinkertainen: kannusta eläimiä hienovaraisesti tutustumaan toisiinsa alusta asti, mutta älä puutu ja painosta liikaa. Huomioi turvallisuusseikat ja anna asioiden edetä niiden puitteessa omalla painollaan. Siinä se. :)

Oletteko te tutustuttaneet koiria ja kissoja toisiinsa? Jos, niin miten ja millä lopputuloksella? :)

Pages