Ladataan...
Kaunis utopia?

Koska mulla on tähän asti ollut sata ja yksi eri blogia  - jokaiselle eri kiinnostuksenkohteelle omansa -, on blogien päivittäminen ja ylläpito ollut melko hankalaa ja aikaavievää ja täten myöskin hyvin epäsäännöllistä. Niinpä ei tarvinnut kauaa pohtia, kun päätin yhdistää koko elämäni kaikkine kiinnostuksenkohteinenien"yksiin kansiin", yhteen ja samaan blogiin.

Lily valikoitui luontevasti tämän uuden blogin kodiksi, olinhan juuri lukenut postilaatikkooni kolahtaneesta Trendistä sen ja Lilyn yhdistymisestä. Rohkaistuin siis sen myötä itsekin perustamaan uuden blogin Lilyyn. Suurin ja oikeastaan ainoa tavoite tämän blogin suhteen on postata jotain uutta blogiini joka päivä. :)

Asiat joista elämäni koostuu ovat melko monimuotoisia ja keskenään erilaisia. Toivon silti että jokainen tänne löytänyt (tai eksynyt) lukija löytäisi blogista jotain itseään kiinnostavaa tai ajatuksia herättävää. Pääpiirteittäin blogini aihealueet voisi jaotella näin:

ELÄIMET

Kissat

Omistan kolme kotikissaa, joiden kanssa olen harrastanut kaikenlaista. Teppo Taikatohvelin kanssa olemme käyneet näyttelyissä ja lisäksi koen kissojen aktivoinnin ja sen keinot tärkeiksi. Meillä harrastetaankin "tempputassuilua", eli temppujen opettelua kera kissojen. Lisäksi kissamme ulkoilevat valvotuissa olosuhteissa, riehuvat ja pelaavat aktivointipelejä. Pyrin parhaani mukaan järjestämään kissoilleni riittävästi niiden kaipaamaa aktiviteettia, vaikka omatuntoni soimaakin siitä että voisin sitä kyllä ajoittain tarjota enemmänkin.

Kissan maineen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen on niin ikään minulle sydämen asia. Voinkin siis luvata että tästä aiheesta on luvassa blogipostauksia tulevaisuudessa. Enemmän kuin yksi.

Kissojemme sivut löytyvät täältä.
 

Koirat


Koiraa en ole koskaan omistanut, mutta säpäkät ja kompaktit pikkuterrierit ovat olleet jo 15-kesäisestä (eli aika kauan) koiramaailman ehdottomia suosikkejani. Niinpä kohdalle osuikin oikea lottovoitto, kun viimekesänä sain monen mutkan kautta borderterrieri-uros Karin meille kolmeksi kuukaudeksi hoitoon. Kari on meillä tälläkin hetkellä, ollut pääsiäisestä asti ja tulee olemaan juhannuksen yli. 

Kari-koiran myötä olen saanut paljon sellaista koirakokemusta mitä ei muuten voi kartuttaa kuin koiran kanssa tekemällä. Se on myös kouluttanut minua vähintään yhtä paljon kuin minä sitä. Tämä tuskin tulee olemaan Kari-koiran viimeinen hoitokerta meillä, joten koira-amatöörin pohdintoja lienee tulevaisuudessakin luvassa. 
 

Hevoset

"Kerran ponityttö, aina ponityttö." "Kun hevoskärpäsen pureman kerran saa, niin siitä ei koskaan parane". Nämä vanhat fraasit pitävät omalla kohdallani täysin paikkansa. Lapsena aloitettuun hevosharrastukseen tuli olosuhteiden sanelema muutaman vuoden tauko, jonka jälkeen olen taas aika tasan vuosi sitten palannut takaisin hevosten pariin.

Tällähetkellä käyn paapomassa 16-vuotiasta herkkää tammaa ja samalla tulee rapsuteltua myös saman omistajan toistakin hevosta, lähes 30-vuotiasta lämminverimummelia. Hevosiin - kuten eläimiin yleensäkin -,  pätee sääntö: "Koskaan et voi olla täysin valmis ja oppinut. Taitavimmallakin ratsastajalla on aina jotain missä kehittyä."

Ratsastajana olen puskaratsastaja tasoa helppo Ö ja kaikki vähäinenkin luonteessani oleva kilpailuvietti menee työelämässä sumplimiseen. Oma hevosteluni onkin siis hyvinkin rentoa köpsöttelyä, ainoana tavoitteena hyvän suhteen luominen hevoseen.

 

KULTTUURI

 

Graafinen suunnittelu, kuvitukset ja design

Olen siis ammatiltani graafinen suunnittelija ja kuvittaja ja toimin "yksinyrittäjänä" oman toiminimeni kautta. Blogin sisältö tuleekin osaltaan koostumaan ammattiani koskevista asioista, onhan tämä työ minulle ennenkaikkea kutsumus ja elämäntapa. Tulen varmasti kirjoittamaan blogiini paljon tätä aihetta sivuavia kirjoituksia, niin alaa ja kulttuurikenttää yleensäkin kuin omaa arkeani luovan alan yrittäjänä. Varmasti blogissa tulee vilahtelemaan myös joitain tekemiäni töitä.

Nettisivuni löytyvät täältä.

 

Taide- ja kulttuurihistoria

Olen Euroopan taide- ja kulttuurihistorian intohimoinen harrastaja. Monesti ihmisillä on historiasta tieteenalana ja harrastuksena sellainen kuva, että se koostuu pelkästä kuivasta kirjaopista ja vuosilukujen pänttäämisestä. Voin kertoa, että minulle se edustaa jotain aivan muuta. Historia kun ennenkaikkea kutkuttaa visuaalista mielikuvitustani ja auttaa minua itseäni asettumaan omaan rooliini, osaksi sukupolvien ja aikojen jatkumoa. Kun jättää happamat "haukionkala" -menetelmät suosiolla pois, on historia mielestäni todella suuri ihmisen henkilökohtaisen kulttuurisen pääoman lähde. Yleensä kiinnostuttuani jostain asiasta haluan myös tutustua sen historiaan sillä historia on osa meitä ja osa kulttuuriamme, halusimme tai emme.

Tottakai on myös hienoa besserwisseröidä ja höystää keskusteluja joillain "tiesittekö että jo muinaiset kreikkalaiset" -tyylin nippelitiedolla. Se ei kuitenkaan ole pääsyy sille miksi juuri historia kiinnostaa, vaan koen sen itselleni tärkeäksi ja omaksi väyläkseni jäsennellä tätä maailmaa. Joku toinen haluaa tarkastella maailmaa fysiikan silmin, joku taas tähtitieteen. Minä haluan tehdä sen katsomalla hieman menneisyyteen, hahmottaakseni nykyhetken ja tulevaisuuden osana jotakin suurempaa. Pelkäänpä siis pahoin, että myös te mahdolliset blogini lukijat joudutte jossain vaiheessa harrastelijamaisten historianluentojeni yleisöksi.

YHTEISKUNTA

Olen jo ala-asteikäisestä tuntenut yhteiskunnalliset asiat ja niihin vaikuttamisen itselleni tärkeiksi asioiksi. Olenkin aktiivisesti yhdistys- ja järjestötoiminnassa mukana ja omaan siltä saralta jonkin verran kokemusta. Koen itselleni tärkeiksi vihreät ja vasemmistolaiset arvot. Ihmisten ohella myös eläinten hyvinvointi ja sen edistäminen on minulle tärkeää. Olen toiselta koulutukseltani koulunkäyntiavustaja ja tehnyt töitä lasten iltapäivätoiminnassa "kerhontätinä", joten sen myötä myös lapsiin, kouluihin ja kasvattamiseen liittyvät aiheet kiinnostavat. Tulen siis varmasti tulevaisuudessa niin räkyttämään yhteiskunnan epäkohdista, kuin pohtimaan ajan ilmiöitäkin, mahdollisimman monipuolisista näkökulmista. Historian lisäksi olen siis kiinnostunut myös nykyajasta ja huolissani tulevaisuudesta.

ELÄMÄ

Jokaisella meistä on sellainen, nimittäin elämä. Minulla myös, omanlaiseni sellainen. Tulenkin siis varmasti bloggaamaan myös elämääni liittyvistä asioista, kuten naapureista ja naapurisuhteista. Yritän pysyä positiivisena ja pitää angstailun minimissä, lupaan! :D

Tässäpä siis pieni, tai siis oikeastaan melko pitkäksi venähtänyt esittelypostaus, joka toivon mukaan antaa jonkinlaista osviittaa siitä kuka minä olen ja millainen uusi blogini tulee olemaan. Toivon myös että lukijat löytäisivät tänne blogiini ja jatkossa löytäisivät myös itseään kiinnostavia kirjoituksia, ajatuksia ja puheenaiheita. :) Tervetuloa Kauniiseen utopiaan! 

ps. valtaosan Tämän postauksen valokuvista (kuten mitä todennäköisemmin tulevienkin postausten) vastaa rakas kamerahifistelijä-avomieheni. Hänelle siis kaikki kunnia upeista valokuvista. Tämän postauksen heppakuvasta kiitokset Mila J:lle. :)

Pages