Ladataan...
Kaunis utopia?

On jälleen jokakesäisen "Koira kuumassa autossa" -keskustelun aika. Omaa mielipidettäni tuskin tarvitsee sen kummemmin selventää. Olen siis sitä mieltä, että koiraa ei tule jättää kesähelteellä autoon sellaisiin olosuhteisiin, jossa se voi saada - ja todennäköisesti saakin - lämpöhalvauksen tai kärsiä muuten pitkittyneestä tukalasta olosta.

Entä jos paikalle osuva sivullinen huomaa koiran kesällä yksin autossa? Tulisiko hänen puuttua tilanteeseen ja jos, niin millä tavoin? Entä jos sivullinen murtautuu sisälle autoon pelastaakseen koiran ja osoittautuu ettei koiralla olekaan mitään hätää?

Kaikki koiran kuumaan autoon jättämistä koskeva valistus tuntuu kohdistuvan lähinnä koiranomistajiin. Tässä ei itsessään ole tietenkään mitään väärää, sillä tavoitteena toki on, ettei niitä sivullisen puutumista vaativia tilanteita pääsisi syntymään. Näille koirista tietämättömille sivullisille ei kuitenkaan tunnu olevan olemassa mitään julkista ohjeistusta, miten tunnistaa autossa tukalasta olostaan kärsivä koira.

Muun muassa poliisi on ottanut kantaa asiaan ja antanut kansalaisille luvan toimia havaitessaan koiran kuumassa autossa, mikä on mielestäni hyvä asia. Jos tämän poliisin lausunnon johdosta voidaan estää yksikin turha koiran kuolema, on se kiistatta osoittanut hyötynsä. Yleisenä pelkona valistuneiden koiranomistajien keskuudessa tuntuu kuitenkin olevan se, että joku murtautuu 10 minuutin kauppareissun aikana heidän autoonsa pelastamaan koiraa, jolla ei todellisuudessa ole mitään hätää. Jotkut koiranomistajat ovat kuulemani mukaan saaneet huoltoaseman parkkipaikoillakin aiheettomia kommentteja koiriensa jättämisestä autoon, mikä ymmärrettävästikin herättää huolestuneisuutta ja ärtymystä.

Suomesta puuttuu asioihin puuttumisen kulttuuri

Onko tämä pelko sivullisen aiheettomasta puuttumisesta turha tai ainakin selvästi ylimitoitettu? Itse olen sitä mieltä, että suomalaisessa kulttuurissa  puuttumiskynnyksen liiallisesta madaltumisesta ei tarvitse kovinkaan herkästi huolestua. Ylilyönnit ovat aina pahasta, mutta jos vaihtoehtona on ylilyönti tai se, ettei puututa vaikka aihetta olisi, niin valitsisin silti ensimmäisen, vaikka kyseessä olisi oma koirani, joka ei todellakaan vietä tunteja autossa kesähelteellä, tai muutenkaan.

Suomessa vallitsee ylipäätään sellainen kulttuuri, että toisten ihmisten asioihin ei puututa, koska sitä pidetään epäkohteliaana. On kyseessä sitten perheväkivallan kohteena oleva naapuri, kuumassa autossa kituva koira tai laiminlyöty lapsi. Suomalaisia ei siis todellakaan tarvitse kannustaa olemaan puuttumatta, päinvastoin.

Siksipä mahdollisessa sivullisille suunnatussa tiedottamisessa tulisikin korostaa, että puuttua saa ja pitää! Puuttuminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita autoon murtautumista. Mikäli on yhtään epävarma koiran tilanteesta, olisi ensin tarpeen yrittää tavoittaa sen omistaja. Koiran omistajakin on varmasti ihan hyvillään, että hänen koiransa hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita. Asiallisella lähestymistavalla saa useimmiten asiallisen vastaanoton. Mikäli koira taas on silminnähden veltto tai lähestulkoon eloton, ei radikaalinkaan puuttumisen suhteen tule viivytellä hetkeäkään.

Yksipuolinen valistus ja väärinkäsitysten mahdollisuus

Koiranomistajille suunnattu "Minuuttikin kuumassa autossa on koirallesi liikaa" -tyyppinen valistus on herättänyt närää joidenkin koiranomistajien keskuudessa. Minuutti kuumassa autossa kun ei tapa yhtäkään perustervettä koiraa. Itse taas en osaa pitää tällaista ehdotonta tai mustavalkoistakaan valistusta pahana. Jos ihmisiä valistettaessa alkaa lipsua linjalle "kyllä se koira siellä hetken kestää", niin helposti ne valistettavatkin lipsuu, kun vartin kauppareissu venähtääkin tunnin shoppailuksi ja koira käristyy autossa. Tai sitten vaan jätetään se koira hyvillä mielin pätsiin, kun "kyllähän se vähän aikaa voi olla".

Otetaan esimerkiksi, että teoriassa voisit juoda yhden kaljan ja hypätä sen jälkeen rattiin ilman, että vaarantaisit liikennettä. Miksi valistusjulisteet sitten huutavat nollatoleranssin puolesta, jos kerran oikeasti se yhden oluen nauttiminen ennen ajoa ei todellisuudessa vaaranna liikennettä? Ehkä juuri siksi, että jos valistusjulisteissa alettaisiin lässyttää että "ei se yks kalja vielä mitään", niin koko valistukselta menisi pohja, sen ikään kuin antaessa ihmisille luvan "juoda vähän" ennen auton rattiin hyppäämistä.

Harhaanjohtavan ja suorastaan väärän infon esittämistä pidän minäkin epäilyttävänä ja vääränä, tietenkin. Ei tässä kuitenkaan kai mitään propagandaa ole tarkoitus tehdä? Mutta nollatoleranssin korostamista valistuksessa en välttämättä osaa pitää laisinkaan huonona.

Sen sijaan, että ongelma olisi tiedotuksen ja valistuksen tyylissä, se onkin siinä, että kaikki aiheeseen liittyvä tiedottaminen on koiranomistajille suunnattua. Asioista tietämättömiä ja välinpitämättömiä koiranomistajia on ehdottoman tärkeää tiedottaa tästä tappavasta loukusta, jolle he koiransa altistavat. Tarvittaessa heitä on ravisteltava tiukoinkin sanankääntein. Tämän kaiken vastapainoksi asiasta olisi hyvä tiedottaa myös koirasta tietämättömille ihmisille ja tehdä se tavalla, joka hyödyttää heitä eniten. Tämä suoraan koiranomistajille suunnattu materiaali kun voi antaa koirista tietämättömille henkilöille väärän käsityksen, jolloin ylireagoinnin todennäköisyys kasvaa.

Meidän koiranomistajienkin tulisi tiedostaa, että kukaan ei puutu meidän koiranpitoomme pelkkää ilkeyttään. Ärsyyntymisen sijaan meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että ihmiset ylipäätään välittävät toisten elollisten hyvinvoinnista. Voisimme osaltamme tulla myös hieman vastaan ja esimerkiksi tarvittaessa laittaa automme tuulilasiin lapun jossa kerromme, että autossa olevalla koiralla ei ole mitään hätää. Puhelinnumeronkin lappuun voisi laittaa, jotta koiran hyvinvoinnista huolestunut kansalainen voi ottaa suoraan yhteyttä omistajaan ja selvittää tilanteen, eikä siitä syyttä suotta tule poliisiasiaa.

Jos koiranomistajaa kuitenkin vielä pelottaa, että joku murtautuu hänen autoonsa ja toimittaa hänen koiransa eläinsuojeluviranomaisten huostaan, lienee parempi jättää koira kotiin tai ottaa mukaan henkilö, joka voi seistä ulkona koiran kanssa sen aikaa kun omistaja asioi sisätiloissa.

Ei se vaikeaa ole, jos siitä ei sellaista tee.

 

Ladataan...
Kaunis utopia?

Koirani on rodultaan borderterrieri, joka on alkuperältään pienpetojen luolametsästykseen jalostettu rotu. Niitä käytetään edelleen jonkin verran tähän tarkoitukseen, Suomessa vähemmän, mutta käsittääkseni esimerkiksi Ruotsissa sitten taas enemmän. Tähän alkuperäiseen käyttötarkoitukseen liittyvät tarpeet ja vietit ovat omassa lälläriterrierissänikin selvästi läsnä, kuten melko voimakkaat riista- ja saalisvietit, tarve käyttää tassuja esim. kaivamiseen sekä tarve ryömiä pieniin ja ahtaisiin koloihin.

Luolametsästyskoirille järjestetään taipumuskokeita ns. keinoluolilla. Näissä kokeissa on tarkoitus valvotuissa olosuhteissa testata oikean ja elävän ketun avulla, miten koira reagoi riistaan. Koska meillä ei ole minkäänlaisia metsällemenoaikeita, en halua mennä turhaan koirani kanssa kokeisiin kiusaamaan kettuja. Se, että koiralla ehkä olisi hauskaa, ei riitä syyksi. Nämä kokeet itsessään eivät muutenkaan ole mikään harrastus, vaan niiden on vain ja ainoastaan tarkoitus antaa koiran omistajalle tietoa koiran soveltuvuudesta metsästyskäyttöön. Varsinainen asiaan liittyvä harrastaminen, eli metsästys tapahtuu normaaliin tapaan metsässä. Haluan kuitenkin tarjota koiralleni rodunomaista ja monipuolista tekemistä ja siihen tarkoitukseen Koira- ja kissakoulu Heiluvan hännän virkileluolasto tarjoaa oivan mahdollisuuden.

Kiinnostus virikeluolastoa kohtaan heräsi Helsingin seudun borderterriereiden Facebook-ryhmässä ja päätimmekin kesän kunniaksi lähteä porukalla testaamaan virikeluolaston antia. Paikalle saapui neljä borderterrieriä omistajineen, jokainen virikeluolaston ensikertalaisia. Paikan päällä meidät otti vastaan Heiluvan Hännän kouluttaja, joka kertoi meille mistä on kyse. Virikeluolasto on siis sisätiloissa oleva puinen tunneliverkosto, joka on täytetty erilaisilla hajuilla ja materiaaleilla, joita koira saa vapaasti tutkia. Lisäksi koira saa haisteltavakseen erilaisia riistan hajuja, kuten sorsan siipeä, supikoiran turkkia ja peuran sorkkaa.

Virikeluolastoon tutustuttaessa on aina talon puolesta mukana kouluttaja, joka ottaa vetovastuun. Tarkoitus on, että koira saa työskennellä virikeluolastossa itsenäisesti ja omilla ehdoillaan, omistajan istuessa paikallaan seuraamassa koiransa touhuamista. Mikäli koiraa pitää ohjata, sen tekee kouluttaja.

Omistaja astuu aktiivisena henkilönä kuvaan vasta sitten, jos koira sattuu nostamaan jalkaa ja merkkaamaan jonkin luolaston osan. Omistajan vastuulla on nimittäin huolehtia koiransa aiheuttamista sotkuista ja siivota ne salin reunustalta löytyvillä puhdistusaineilla ja rätillä. Tämä tilanne tosin vaikutti olevan ainakin meidän ensikertalaisillemme niin jännittävä, ettei jalan nostaminen tainnut käydä yhdelläkään uroksella edes mielen vieressä.

Jos virikeluolastossa on mukana seurue tai useampi koira, voivat ne mennä luolastoon yhtä aikaa, mikäli tulevat keskenään toimeen. Muuten luolastossa käydään yksi koira kerrallaan, muiden odottaessa vuoroaan portin takana. Odotustila oli kolmelle pienehkölle koiralle melko nafti, mutta odotus sujui oman koirani äänekkäästä kommunikointityylistä huolimatta todella hyvin, eivätkä koirat ahdistuneet tiiviistä tunnelmasta. Pienessä tilassa useamman vieraan koiran kanssa möllöttäminen olikin meille tervetullut treenitilanne.

Koska virikeluolastossa koiria voidaan kannustaa makupalojen avulla, pyydetään omistajaa kertomaan etukäteen lemmikkinsä mahdollisista ruoka-aineallergioista. Näin voidaan varmistaa, ettei luolastoon ole jäänyt allergisoivia makupaloja edellisen koiran jäljiltä. Itselläni on ruoka-aineallergikko eliminaatiodieettiläinen ja meidän allergiamme huomioitiinkin todella hienosti. Pääsimmekin tämän johdosta ensimmäisinä tutkimaan luolastoa.

Oli hauska huomata, miten eri koirayksilöt suhtautuivat eri tavalla virikeluolaston tarjoamiin ärsykkeisiin. Oma koirani (5-vuotias uros) tyytyi pääosin pintahaisteluun ja kävi muutaman kerran tunneleiden suulla pyörähtämässä. Tämä on kuulemma hyvin tyypillinen ensikertalaisen koiran tunnusteleva toimintatapa. Kun koirani sai oman vuoronsa lopuksi haisteltavakseen eri riistan hajuja, se oli niistä todella kiinnostunut ja haistelikin niitä ennakkoluulottomasti. Yhteisvuoromme aikana näimme myös borderterriereitä, jotka rynnistivät suorilta luolille, mutta suhtautuivat sitten varauksellisemmin riistanosien haisteluun. Eli yksilöitä kaikki, eikä niiden toimintatapoja tietyissä tilanteissa voi millään ennustaa.

Virikeluolasto on erittäin tervetullut lisä mahdollisuuksiin aktivoida omaa lemmikkiään. Tämän ensimmäisen käynnin myötä olemme saaneet vasta pintaraapaisun verran irti tästä aktivointimuodosta. Jotta eläin todella pääsisi vauhtiin, tulisi virikeluolalla varmasti käydä useamman kerran. Meiltä virikeluolastoon on julkisilla kulkuvälineillä lähes 1½ tunnin matka, mutta silti uskallan luvata, ettei tämä tule jäämään viimeiseksi kerraksemme virikeluolastossa! Sinne kun ovat myös kissat tervetulleita, joten pakkohan sinne on uudelleen mennä ja ottaa koko porukka mukaan!

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, minulla oli mukana ainoastaan puhelimen kamera, jolla yritin parhaani mukaan näpsiä kuvia niin, etten häiritse koiraa.

Ylin kuva: Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Minä olen näköjään kuin paraskin iltapäivälehden toimittaja, kun napsin heidän tapaansa keskustelufoorumilta aiheita omaan blogiini. :D Osallistun itsekin aktiivisesti keskusteluihin eräällä lemmikkiaiheisella palstalla ja usein keskustelut saavatkin minut pohtimaan asioita niin, että niistä tekee mieli samalla kirjoittaa tänne blogiinkin.

Tällä kertaa kuuma peruna on tapaus Mickey, pitbull-rotuinen koira, joka raateli naapurinsa 4-vuotiaan Kevin-pojan pahaan kuntoon tämän vuoden helmikuussa. Tapahtuneen jälkeen viranomaiset takavarikoivat Mickeyn ja asettivat sen lopetusuhan alle. Tapaus sai ihmiset liikkeelle ja lopetuspäätös herätti ennennäkemättömän vastarinnan. Facebookiin perustettu Save Mickey -ryhmä on kerännyt kymmeniä tuhansia tykkääjiä (tämän postauksen kirjoitushetkellä niitä on 73 645), jotka vaativat Mickeyn lopetuspäätöksen kumoamista.

Kuolemaakin pahempi rangaistus

Lopetuspäätöksen kumoamista vaatineet "aktivistit" vetosivat muun muassa siihen, että koiralle ei saa kostaa omistajiensa tekemää laiminlyöntiä, eikä sitä saa rangaista tappamalla. Phoenixin osavaltion kuntaoikeuden tuomari (Muncipal Court Judge) Deborah Griffith kumosikin lopetuspäätöksen ja Mickey määrättiin sen sijaan sijoitettavaksi "no-kill" -eläinsuojaan eristyksiin, koko loppuelämänsä ajaksi. Kuolemantuomio vaihtui elinkautiseen ja itseään eläinrakkaiksi tituleeraavat "Mickey-aktivistit" juhlivat onnistumistaan. He eivät tunnu ymmärtävän, että vastustamalla lopetuspäätöstä ja vetoamalla siihen, että koiraa ei saa rangaista omistajansa teoista, he ovat itse antaneet koiraparalle kuolemaakin pahemman rangaistuksen.

Mielestäni tässä yhteydessä on väärin ylipäätään puhua rangaistuksesta. On täysin eri asia antaa koiralle välitöntä palautetta sen toiminnasta, kuin olettaa että se osaisi yhdistää tämän pitkäkestoisen "rangaistuksen" johonkin yksittäiseen elämänsä tapahtumaan tai tekoon, jota tehdessään se tuskin on edes tajunnut tekevänsä mitään väärää.

Koira ei tekosiaan kadu, eikä se ole tietoisesti tehnyt mitään pahaa tyylillä "suunnittelenpa tässä nyt murhaa". Sen takia tuollainen Mickeyn tapauksen kaltainen "vankeusrangaistus" on mielestäni koiraakin kohtaan täysin kohtuuton. Koira ei myöskään ajattele olevansa kiven sisässä kärsimässä rangaistusta ja katumassa tekojaan. Se tietää vain olevansa itselleen täysin epäluonnollisessa ympäristössä, vailla virikkeitä ja mahdollisuutta laijinomaiseen käyttäytymiseen. Sanomattakin lienee selvää, että se myös kärsii siitä.

Koska koira ei ole tietoisesti tehnyt rikosta, ei sitä mielestäni tulisi tuolla tavalla sille kostaa, tyyliin "ihan oikein sille tappajahirviölle virua pienessä kopissa vuosikausia". Ihmisten ja/tai toisten eläinten kimppuun tappomielellä käyvää, aggressioon taipuvaista ja toimintamalliinsa tottunutta koiraa ei myöskään pitäisi sijoittaa uuteen kotiin, sillä käsittääkseni suurin osa tällaisista koirista päätyy täysin vääriin käsiin ja ongelmat jatkuvat. Uudelleen sijoittaminen ei siis ole vaihtoehto, jolloin vaihtoehdoksi jää joko eutanasia tai koiran pitäminen pysyvästi löytöeläintarhalla, eristyksissä muusta maailmasta. Jos ympäristön turvallisuuden vuoksi tehtyä eutanasiaa pidetään kostona koiralle, niin mielestäni sen tuomitseminen ikuiseen vankeuteen se vasta kosto onkin. Kummasti se eutanasia ei enää kuulostakaan vaihtoehdoista julmimmalta.

Eläinrakkauden äärimmäinen muoto

Mistä tällainen eläinrakkauden äärimmäinen ja sen myötä usein myös itseään vastaan kääntyvä muoto sitten oikein kumpuaa? Yhdeksi teoriaksi on esitetty Disney-elokuvista omaksuttua ruusuista kuvaa, jossa eläin rinnastetaan suoraan ihmiseen ja ihmisen tarpeisiin. Tähän ilmiöön liittyy voimakkaasti myös hengen pelastamisen halu ja näkemys elämästä itseisarvona. Tottakai elämä onkin itseisarvo, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sitten kun elämästä tulee syystä tai toisesta yhtä kärsimystä tai elämänlaatu heikkenee merkittävästi ja pysyvästi, sen itse elämän ei mielestäni enää tulisikaan olla ykkösprioriteetti. Tällöin sen "pelkän" elämän edelle tulisi laittaa se, ettei eläimen tarvitse kärsiä eläessään. Hyvä elämä on itseisarvo.

Itse uskon tuossa "Disney-ilmiössä" olevan kyse myös eläinrakkauden ja "eläinrakkauden" eroista. Ihminen voi ihan vilpittömästi ja pyyteettömästi tuntea rakkautta eläintään kohtaan, mutta se ilmeneekin ylenpalttisena paapomisena, yli-inhimillistämisenä ja täytenä kykenemättömyytenä asettaa minkäänlaisia rajoja itselleen ja eläimelleen.

Kun eläimen oletetaan nauttivan samoista asioista kuin ihminen, tarjotaan sille ihmisen mielestä mukavia huvituksia, useimmiten lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistavien asioiden kustannuksella. Vai luuletko koirasi todella nauttivan hepeneistä ja syntymäpäiväjuhlista, jos se tarkoittaa sitä, ettei se pääse toteuttamaan itseään esimerkiki ulkoilemalla? Samaa periaatetta noudattaen myös selkeästi aggressiivisia, muuten henkisesti epätasapainoisia (esimerkiksi todella arkoja), tai vakavasti ja parantumattomasti fyysisesti sairaita eläimiä pidetään hengissä, sillä "niillä on oikeus elää".

Eläinrakkaus ja pelastamisen halu riistäytyy käsistä myös silloin, kun ihminen ottaa huolehtiakseen omiin resursseihinsa nähden liian suuren määrän (kodittomia) eläimiä. Aate, jonka mukaan kaikki elolliset halutaan pelastaa kuolemalta, aiheuttaa monelle eläimelle kohtuutonta ja turhaa kärsimystä. Sitä onkin kaikessa absurdiudessaan käytännössä mahdoton toteuttaa niin, että kaikilla on hyvä olla.

Vaakakupissa painaa ehkä myös ihmisten halu tosielämän sankaritarinoihin. Vaaleanpunaiset lasit silmillään he hankkivat näitä aggressiiviseksi ja haastaviksi tiedettyjä rescue-koiria ja luulevat, että ne pystytään taikomaan lutuisiksi perhekoiriksi paijaamalla, hoivaamalla ja myötätuntoa osoittamalla. Kirsikkana kakkuun mukana tulee tietenkin se sankarin viitta, jota voi sovitella harteilleen ja kiillotella sädekehäänsä sillä, että on pelastanut eläimen. 

Ymmärrän kyllä jalon ajatuksen "no-kill" -aatteen taustalla ja hyvähän se itse ajatus onkin. Suoriltaan ei siis pistetä yhtäkään eläintä piikille, vaan annetaan kaikille mahdollisuus. Se, että tuo "no-kill" -aate kääntyy puolikuolleiden tai henkisesti todella epätasapainoisten eläinten pitämiseen elossa väkisin, taas on mielestäni kaukana eläinrakkaudesta.

Lähteet:
http://www.azcentral.com/story/news/local/phoenix/2014/04/29/pit-bull-mauled-phoenix-boy-live-sheriffs-shelter-abrk/8468613/
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pitbull-raateli-4-vuotiaan---kymmenet-tuhannet-vaativat--ettei-koiraa-lopeteta/3108356

 

ps. Kotoisa Iltalehtemmekin uutisoi tuon Mickey-tapauksen tiimoilta, että "Pitbull raateli pojan -sai ihmismäisen tuomion!", ikään kuin se olisi jokin ylpeyden aihe! Mielestäni on hienoa, että eläintenkin oikeuksia ajatellaan koko ajan enemmän ja enemmän, mutta eläinten oikeudet eivät mielestäni ole yhtä kuin ihmisoikeudet. En tarkoita sitä, että eläimellä tulisi olla vähäpätöisemmät oikeudet kuin ihmisillä, vaan sitä, että eläimelle tulisi taata eläinten oikeudet. Niihin ei mielestäni kuulu oikeudenkäynnit tai elinkautiset vankeusrangaistukset, vaan mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä arvokas ja kivuton kuolema, kärsimysten minimoimiseksi. 

Pages