Ladataan...
Kaunis utopia?

Helsingin Sanomissa julkaistiin 18.2.2015 koiran raakaruokintaa koskeva kirjoitus, jonka välittämä viesti herätti minussa suurta hämmennystä. Koko kirjoitusta leimaa perustavanlaatuinen väärinkäsitys, jossa koirien raakaruokinta yhdistetään eläimen inhimillistämiseen ja ihmisten raakaruokavalioon ja muihin trendiruokavalioihin. Itse raakaruokavaliolla olevan koiran ja raakapainotteista sekaravintoa syövien kissojen emäntänä näen asian aivan päinvastaisena. Monipuoliseen raakaan lihaan ja lihatuotteisiin perustuva raakaruokavalio kun ei minun mielestäni ole eläimen rinnastamista ihmiseen, vaan pyrkimys taata eläimelle lajilleen tyypillinen ja sitä kautta mahdollisimman luonnonmukainen ravinto. Siinä, missä ihmisten raakaruokavalio perustuu kypsentämättömiin kasviksiin, on koiran raakaravinnon peruskivenä taas raaka liha ja muut lihatuotteet (sisäeilimet, luut, rustot). Eläinten inhimillistäminen on minunkin mielestäni väärin ja siitä tulisi voida puhua avoimesti myös julkisuudessa, mutta tässä kohtaa ollaan kyllä väärän asian äärellä, jos yritetään vetää yhtäläisyysmerkkiä epäterveen inhimillistämisen ja raakaruokinnan välille.

Nyt kun eläinten raakaruokavalioon liittyvät käsitteet on avattu, voimme siirtyä toiseen kirjoituksesta löytyvään räikeään epäkohtaan. Eläimen ruokkiminen raakaruualla vaatii tietämystä ja kokemusta, jotta ruokavalio voidaan toteuttaa tasapainoisesti ja niin, että eläin saa ruuasta/ruuan joukossa kaiken tarvitsemansa. Kirjoituksessa puhuttiin niin kiihkeästi teollisen "valmisruuan" puolesta, että siinä unohdettiin täysin mainita, että myös ns. valmisruualla ruokkiminen vaatii eläimen omistajalta tietoa ja taitoa, sillä se että ruokaa myydään kaupoissa ei ole mikään tae ruuan sopivuudesta eläimelle.

Kirjoituksessa kyllä mainittiin "laadukas valmisruoka", mutta jätettiin täsmentämättä, mitä tämä laadukas valmisruoka on ja mistä se koostuu. Kaikki markkinoilla oleva valmisruoka ei todellakaan ole terveellistä ja käsittääkseni ainakin kissojen kohdalla on havaittu hyvin selkeä yhteys vääränlaisen ravinnon ja ylipainon sekä tiettyjen sairauksien välillä. Teollinen ruoka itsessään ei siis välttämättä ole autuaaksi tekevä asia, jos tuudittautuu siihen että ruuan teollisuus on itsessään jokin tae ruuan terveellisyydestä ja syöttää sokeasti eläimelleen mitä tahansa teollista, pohtimatta sen tarkemmin ruuan laatua, sisältöä tai sen soveltuvuutta eläimelle.

Vaikka Hesarin kirjoitus koskikin koiria, en voi olla laajentamatta omaa pohdintaani koskemaan myös kissoja. Niinpä otankin tässä esimerkin kissojen maailmasta: Hesarin kirjoituksessa perusteltiin valmisruuan mielekkyyttä sillä, että ne ovat valmiiksi vitaminoituja ja niistä eläin saa takuulla kaiken tarvitsemansa. Kissan kohdalla tilanne on kuitenkin eri, sillä jos haluat syöttää sille ruokaa jossa ei ole mitään ylimääräistä (eli kasviksia, viljaa, sokereita tai epämääräisiä teurasjätteitä), tulee kyseeseen ainoastaan täydennysravinnot, joihin ei ole lisätty vitamiineja. Jos vitamiinit ja rasvahapot joutuu siis jokatapauksessa antamaan erikseen purkista, niin miksi syöttää säilöttyä (ja suurella todennäköisyydellä ulkomaista) lihaa, kun samalla vaivalla voi syöttää kotimaista ja tuoretta?

Kirjoituksessa esille tuotu kylmäketjun mahdollinen katkeaminen ja sen vaikutus omistajaan taas kuulostaa jokseenkin omituiselta. Minä en koe pöpöjen leviämisen ihmiseen eläinten ruuaksi tarkoitetusta lihasta olevan mikään todennäköisin skenaario, jos pitää lihan käsittelyssä maalaisjärjen päässä ja huolehtii normaalista käsihygieniasta. Jos joku menee laittamaan likaiset sormensa suuhun heti koiranruokaa käsiteltyään, niin siinä on kyllä sitten syyttäminen jotakuta aivan muuta, kuin ruuan valmistajaa tai kuljettajaa. Syötän hyvin mielelläni eläimilleni ihmisille tarkoitettuja lihoja sekä kotimaisesta lihasta valmistettuja raakatuotteita, sillä tiedän kotimaiselle lihalle asetettujen kriteerien ja määräysten olevan hyvin korkeat. Ulkomaisten valmistajien teollisista ruuista taas ei voi mennä takuuseen.

En kiellä enkä vähättele vääränlaisen raakaruokavalion aiheuttamaa terveydellistä haittaa, enkä väitä että kenenkään tulisi alkaa hetken mielijohteesta syöttää eläimelleen pelkkää raakaruokaa. Mahdollisten suolitukosten lisäksi vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen puutos on mielestäni huolestuttavin vajaavaisen raakaruokavalion seuraus. En kuitenkaan suostu hyväksymään täysin perusteetonta näkemystä, jolla raa'an lihan syöttäminen lihansyöjälle tai hyvin vahvasti lihapainotteiselle sekasyöjälle rinnastetaan suklaan tai xylitolin syöttämiseen. Joko tämä väittämä on virheellisen päättelyketjun lopputulema, tai teollisten ruokavalmistajien mainos. Muita selityksiä en vain tälle absurdiakin absurdimmalle väitteelle keksi.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Miisu, eli tuttujen kesken "Mise" tuli minulle ollessaan 14-vuotias ja sain viettää sen kanssa neljä ihanaa yhteistä vuotta.

Harmittaa. Jälleen kerran luin kodittomasta kissasta, joka oli päässyt löytölän kautta sijaiskotiin viimeisillään kantavana. Emo oli synnyttänyt pennut, jotka oli hoidettu sijaiskodissa esimerkillisesti luovutusikäisiksi ja sijoitettu sitten uusiin koteihin. Kaikki pennut löysivät uudet kodit, mutta tämä emo on edelleen sitä omaa kotia vailla. :(

Minulle on ollut paljon aikuisia kodinvaihtajakissoja, eikä yhdenkään hankkiminen kaduta. Yhdenkään kohdalla en ole miettinyt, että olisipa sittenkin pitänyt hankkia pentu. Juu, enhän minä ole kaikkien kissojeni pentuajassa saanut olla mukana, mutta se pentuaika on muutenkin niin lyhyt, että sitä merkityksellisempänä olen pitänyt niitä aikuisvuosia, jotka olen saanut (ja toivottavasti näiden nykyisten kohdalla vielä saan) niiden kanssa viettää.

Tällä hetkellä 2/3 kissoistani on siis aikuisina kodinvaihtajina minulle tulleita, joita ennen minulla on ollut yksi iäkkäänä kodinvaihtajana minulle tullut kissavanhus. Tämän lisäksi lapsuudenkotimme Valtsu-kissa tuli meille eläinsuojeluyhdistyksestä, niin ikään nuorena aikuisena. Olen pystynyt muodostamaan kaikkiin näihin kissoihin hyvin voimakkaan siteen siitä huolimatta, että ne ovat viettäneet pentuaikansa jonkun muun kanssa. Kissat ovat myös kiintyneet voimakkaasti minuun ja mieheeni, siitä huolimatta, etteivät ole olleet meillä pennusta asti.

Oman tämänhetkisen kissalaumani laumadynamiikan takia meille ehkä joskus mahdollisesti tuleva neljäs kissa tulee olemaan pentu. Aikuista kissaa en tähän uskalla ottaa hämmentämään soppaa, joten siksi valinta kallistuu pentuun. Haluan kuitenkin rohkaista ihmisiä miettimään niiden söpöäkin söpömpien (sitähän ne ovat, ei voi kieltää!) kissanpentujen sijaan aikuisen kodinvaihtajakissan hankkimista.

Ovathan ne pennut suloisia, mutta nekin ovat pieniä vain hetken ja kasvavat aivan hujauksessa isoiksi ja aikuisiksi. Vaikka hankkisitkin pennun, niin suurimman osan sen kanssa viettämästäsi ajasta - mahdollisesti jopa 20 vuotta - tulet viettämään aikuisen kissan kanssa. Lisäksi moni tosielämän tapaus on ajan saatossa osoittanut, että kodittomat kissanpennut löytävät aina kodin, joten kodin antaminen aikuiselle kissalle ei siis ole yhdeltäkään kodittomalta kissanpennulta pois. Sen sijaan se voi merkitä suunnattoman paljon sille aikuiselle kissalle, joka pääsee mukanasi uuteen rakastavaan kotiin.

Kuva Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Eläinten omistajat ymmärtävät ja muiden ei tarvitse. Koirankakkapökäleen ja kissanpissalätäkön muodon ja koostumuksen analysointi ja vertailu on täysin normaali asia ja kertoo, että omistaja on kiinnostunut ja ehkä huolissaan rakkaan lemmikkinsä terveydentilasta. Nyt aion minäkin siis puhua kissanpissasta ja sen eri ilmenemismuodoista ihan urakalla, joten he jotka eivät siedä eritteistä puhumista, skipatkoot tämän tekstin suosiolla.

Kissanpissa on hauska asia niin kauan, kunnes sitä ilmaantuu kissan hiekkalaatikon ulkopuolelle. Kissa on lähtökohtaisesti siisti eläin, jonka hiekkalaatikon ulkopuoliseen, eli niin kutsuttuun "hutipissailuun" on aina syy. Todellisuudessa tämä syy lienee usein konkreettisempi, kuin korkealentoiset "se vaan osoittaa mieltään" -selitykset, joita kuulee hutipissailevien kissanomistajien suusta vielä tänä päivänäkin yllättävän paljon. Usein tämän mielenosoituskommentin yhteydessä viitataan kintaalla kissan normaalista poikkeavaan käytökseen ja oletetaan asian olevan sillä kuitattu. Sen sijaan, että kissa osottaisi mieltään emäntänsä uudesta kumppanista pissaamalla tämän kenkään, se todennäköisimmin oireilee joko fyysistä tai psyykkistä sairautta tai omasta mielestään vääränlaisia hiekkalaatikko-olosuhteita.

Kissanpissa haisee pahalle ja pilaa huonekalut, se lienee sanomattakin selvää. Siispä keskitynkin nyt siihen, mitä hutipissailu kissan näkökulmasta tarkoittaa. Hiekkalaatikon ulkopuolelle pissaaminen on oire, joka vaatii välitöntä reagointia. Mikäli hiekkalaatikon ulkopuolelle pissaaminen johtuu virtsakivistä, voi tilanne kehittyä kissan kannalta hengenvaaralliseksi lyhyessäkin ajassa, aiheuttamalla virtsamyrkytyksen. 

Kissa voi oireilla hutipissaamalla myös stressiin tai esimerkiksi vääränlaiseen kissanhiekkaan. Näiden asioiden vaikutusta kissan "pissakäyttäytymiseen" voidaan lähteä selvittämään vasta, kun fyysisten sairauksien mahdollisuudesta on keskusteltu eläinlääkärin kanssa. Useimmiten tämä vaatii tarkempia tutkimuksia ja harvoissa tapauksissa eläinlääkärikään voi ottaa kantaa kissan hutipissailun aiheuttajaan ilman virtsanäytteen analysointia. 

Oma hienohelmakissani (kuvassa) säikäytti pissaamalla lattialle, jota se ei koskaan ennen ollut tehnyt, vaikka joskus saattaakin nyrpistellä omasta mielestään likaisille hiekkalaatikoille ja pissata kylpyhuoneeseen hiekkalaatikon viereen. Tämä hiekkalaatikon viereen pissaaminen loppuu aina, kun emäntä saa hiekkalaatikko-olosuhteet palautettua takaisin kissan mielestä riittävän siistille tasolle. Usein pystynkin paikallistamaan hiekkalaatikoista kissan hutipissailun aiheuttajat pökäleen tarkkuudella.

Lattialle pissaamisesta seurasi eläinlääkärikeikka, ja tällä haavaa ei ole syytä epäillä fyysistä sairautta. Itse en ollut tapahtumahetkellä paikalla, mutta todistajalausunnon (mies) mukaan on mahdollista, että kissat olisivat keskenään rallatessaan kiilanneet eteisen maton kylpyhuoneen oven eteen ja täten estäneet itseltään pääsyn huussiin. Tämä onkin todennäköisin Elmo-kissan hutipissauksen syy ja tulemme tulevaisuudessa olemaan entistä tarkempia siitä, että kissojen pääsy hiekkalaatikolle ei esty missään olosuhteissa. Mikäli tarvetta ilmenee, tullaan asiaan palaamaan uudelleen eläinlääkärin kanssa.

Tämä oman kissan tuore hutipissaus sai myös muistot nyt jo edesmenneen ja pissavaivoista kärsineen kissavanhukseni sairasteluista palaamaan kirkkaasti mieleen. Tämän kissan kohdalla virtsatietulehdukset ja struviittikiteet olivat diabeteksen ensimmäiset oireet. Siksi pissavaivojen vakavuutta ja niiden syyn selvittämisen tärkeyttä ei mielestäni voikaan tarpeeksi korostaa.

Henkinenkään hutipissailu ei ole leikin asia

Samassa taloudessa asuvien kissojen väliset kärhämät saattavat aiheuttaa stressipissailua.
(Kuva lavastettu)

Kissan hutipissailun henkiset aiheuttajat vaativat mielestäni myös toimenpiteitä, eivätkä ole yhtään fyysistä sairautta vähäpätöisempiä. Sen sijaan, että kissan vääriin paikkoihin pissailuun sopeudutaan, jolloin sekä kissa, että omistaja stressaavat, tulisi kissan elinolosuhteet mahdollisuuksien mukaan järjestää sellaisiksi, että syytä hutipissailuun ei ole. Kissojen mielenliikkeet ovat välillä sellaista salatiedettä, että tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta kuten vanha sananlaskukin sanoo: "yrittänyttä ei laiteta"

Mikäli fyysisten aiheuttajien mahdollisuus on suljettu pois, voidaan tilannetta lähestyä pohtimalla vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Onko kissan elämässä hiljattain tapahtunut suuria muutoksia, joita se voisi stressata? Onko kissalla käytössään tarpeeksi hiekkalaatikoita? Millaista hiekkaa kissan hiekkalaatikoissa on, voisiko kokeilla toisenlaista hiekkaa? Onko taloudessa muita kissoja? Millaiset niiden keskinäiset välit ovat? 

Näitä kysymyksiä oman kissansa näkökulmasta pohtimalla päässee jo alkuun. Kissan henkisen hutipissailun syyt ja aiheuttajat ovat aina yksilöllisiä, joten niitä ei voi mitenkään yleispätevästi lähteä arvuuttelemaan. En myöskään ala tässä sen kummemmin mitään hoito-ohjeita laatimaan, sillä en ole eläinlääkäri. Omalta eläinlääkäriltä saanee ne omalle kissalle sopivimmat hoito-ohjeet.

Tämän pitkäksi venähtäneen kirjoituksen yhdinviesti kaikessa yksinkertaisuudessaan onkin se, että kissa ei koskaan pissaa hiekkalaatikkonsa ulkopuolelle huvikseen, vaan se on aina oire jostain. Hutipissaava kissa ei osoita käytöksellä mieltään, vaan yrittää kertoa omistajalleen, että jotain on vialla.

Kuvat Ari K.

Lähteet ja lisätietoja:
http://www.felina.fi/nettiklinikka/arkisto/kissan-virtsatieongelmat.aspx

http://www.elainklinikkatakala.fi/ajankohtaista/kissojen_virtsatieongelmat.html