Ladataan...
Kaunis utopia?

No niin, tämä postausidea on muhinut pääkopassani jo hyvän tovin ja nyt löysin vihdoin tarpeeksi aikaa ja voimaa tarttua tuumasta toimeen. Muutimme siis tosiaan viime vuodenvaihteessa ja nyt olemmekin koko kevään ja kesän laittaneet pihaamme uuteen uskoon. Nämä pohdinnat tulevat osaltaan ehkä hieman myöhässä, käydäänhän kohta jo elokuuta. Toivon kuitenkin herättäväni ihmisissä joitain ajatuksia, vaikka sitten jo ensi kesän puutarhahommia ajatellen.

Olemme nyt siis tehneet pihastamme pikkuhiljaa omannäköistämme keidasta ja mielestämme pihan viihtyvyyteen kuuluvat olennaisilta osin myös kukat, niin yksivuotiset kesäkukat kuin monivuotiset perennatkin. Meillä perennaostoksille lähtiessä oli kasveille yksi ainoa kriteeri: ne eivät saisi olla myrkyllisiä kissoille, joiden kanssa ahkerasti pihalla valjastelemme. Tämä olikin osasyy, miksi edellisen asukkaan istuttamat ja sinänsä kauniit tulppaanit saivat lähteä. Juju-kissamme kun oli turhan kiinnostunut niiden lehtien nakertelemisesta, emmekä halunneet ottaa tulppaaneiden myrkyllisyyteen ja kissan hyvinvointiin liittyviä riskejä.

Joten ei kun kukkakauppaan, Google auki ja kissoille myrkyllisten kasvien listaa etsimään. Yhtenäisen ja kaikenkattavan, kissoille myrkyllisten kasvien listan löytäminen osoittautuikin oletettua vaikeammaksi tehtäväksi, sillä listoja oli monia ja niiden sisältö poikkesi paikoin aika tavalla toisistaan. Itse päädyin kukkakaupassa paikan päällä tehdyn googlailun perusteella käyttämään useampaakin listaa ja niiden välillä sumplimalla saatiin ostoskärryyn koostettua meitä ihmisiäkin miellyttävä ja kissaystävällinen perennasetti.

 

Oman perennapenkkini koostamisessa käytin apuna seuraavia listoja kissoille myrkyllisistä kasveista:

Avatv.fi - Myrkylliset kasvit lemmikeille - varo näitä!

Perniön seudun eläinsuojeluyhdistys ry - Myrkylliset kasvit

Ilkka.fi - Asuntomessut 2016: Lemmikille myrkylliset kasvit

KissaWiki - UKK Kissalle myrkyllisiä kasveja

 

Allekirjoittanut olisi kyllä tykännyt esimerkiksi kuunliljoista, mutta niiden ollessa muiden liljakasvien tavoin myrkyllisiä kissoille, päädyimme sensijaan ostamaan isolehtistä ja itsessään näyttävää herttavuorenkilpeä.

Meidän puutarhamme tosin on vielä uusi ja hieman alkutekijöissään, joten mitään näyttäviä kukkakuvia ei meidän kukkapenkeistämme vielä tässä vaiheessa saa. Siksipä ajattelinkin hieman listata ja kuvailla sanoin meidän kissaystävällistä puutarhaamme, muutamalla kuvalla toki höystettynä.

 

Monivuotiset pensaat ja köynnökset

Villiviini
Säleikkövilliviini kasvoi piha-aitojemme köynnössäleikköjä pitkin jo meidän muuttaessamme ja päätimme antaa niiden kasvaa. Joissain lähteissä on villiviinikin kuulemma ilmoitettu kissoille myrkylliseksi, mutta koska itse en etsimälläkään löytänyt mitään viittausta tähän, olemme päättäneet antaa niiden olla.

Syreeni
Syreeni istutettiin meidän pihan päätyyn näköesteeksi, jollaiseksi siitä tosin ei vielä tänäkesänä taida olla, mutta josko sitten vuoden päästä. :D

Orapihlaja
Osa pihastamme on aidattu orapihlajalla ja sen ollaan annettu kasvaa.

 

Monivuotiset kukkivat kasvit

 

Tarha-alpi
Yksi ehdottomista perennasuosikeistani! Kasvattaa erittäin kauniita ja piristävänvärisiä keltaisia kukkia, leviää todella tehokkaasti kattamaan isommankin pinta-alan ja mikä tärkeintä, pysyy hengissä ja kukoistaa tällaisista allekirjoittaneen kaltaisista hieman surkeammistakin viherpeukaloista huolimatta!

Malva
Malva kasvattaa kauniita violetteja kukkia, mutta on jostain syystä meidän pihallamme jäänyt ainakin toistaiseksi hieman kitukasvuiseksi. Jäämme nyt mielenkiinnolla seuraamaan, miten se kestää talven ja jaksaako kukkia ensi kesänä. Viihtyy varjossa tai puoliauringossa.
 

Saniainen
Kaikessa perinteisyydessään kaunis vihreä perenna. Ostimme tätä yhden taimen ja jäämme innolla seuraamaan miten se alkaa viihtyä. Nauttii auringosta.

Herttavuorenkilpi
Kissaystävällinen vaihtoehto isolehtisistä kasveista pitäville. Valitsimme tämän kissaystävälliseksi vaihtoehdoksi kuunliljoille. 

Isokaunosilmä
Isokaunosilmä tekee kaunista keltaista kukkaa. Meillä tosin vielä hieman heikolla menestyksellä.

Päivänkakkara
Ihana, kaunis, perinteinen päivänkakkara! Tarha-alpin lisäksi yksi ehdottomista suosikeistani, joskaan emme vielä tänä kesänä ole saaneet nauttia täydellisestä päivänkakkaroiden kukkaloistosta. 

Syysleimu
Syysleimu kukkii nimensä mukaisesti syksyllä ja tekee sen täyteläisenvärisin ja isoin kukin! Halusimme valita puutarhaamme perennoja, jotka kukkisivat tasaisesti alkukesästä syksyyn ja syysleimu valikoitui mukaan edustamaan myöhäisempää kukkijaa.

Loistopeurankello
Nimensä mukainen kellokasvi, jonka kukintaa odotan suurella innolla.
 

Hyötykasvit:

 

Viinimarja
Viinimarjaa pihaltamme löytyy useampi pensas, sekä punaista, että mustaa. Viinimarjat ovat oikein kunnon vitamiinipommeja ja maltan tuskin odottaa sadon kypsymistä!

Karviainen
Karviaista pihaltamme löytyy niinikään yhden pensaan verran ja karviaismarjat ovatkin parhaita suoraan pensaasta syötynä. :)


Mansikka
Marjapensaidemme juurelle on edellisen asukkaan toimesta istutettu mansikkaa, jonka lajikkeesta en ole varma. Tämänkesäisen sadon runsaus on kuitenkin ylittänyt kirkkaasti kaikki odotukset ja sain eilen kaksi ensimmäistä rasiaa pakkaseenkin.


Salaatti
Salaattia meillä kasvaa paria eri sorttia, jääsalaattia, sekä punaista ja vihreää lehtisalaattia. Salaatin kasvattamisen ongelmana on, että lopputuloksesta meinaa väkisinkin tulla kitkerän makuista. Ilmeisesti pitäisi vaan muistaa huolehtia salaattien riittävästä kastelusta nykyistä huolellisemmin.

Herne
Ostimme ruokakaupan yrttihyllystä herneenversoa ja istutimme sen maahan. Muutaman pienen palon herne on sittemmin jaksanut pukata, mutta niiden litteydestä päätellen varsinaisia herneitä ei vielä tänäkesänä ole luvassa. Ensi kesän hernesatoa odotellessa. :)

Ruohosipuli
Helppo, monivuotinen kasvi, yksi ehdoton hyötykasvisuosikkini. Rakastan lisätä ruohosipulia salaatteihin ja leivän päälle. Välillä sitä käyvät kissatkin nakertelemassa.

Vehnänoras
Maahan istutetusta vehnänoraasta tulikin sitten ajan saatossa vehnää, mutta koska olen aivan täysin amatööri, en oikein tiedä mitä tuolle vehnälle tai sen siemenille pitäisi tehdä. :D 

Omenapuu
Hankimme pihallemme Pirja-lajikkeisen hillittykasvuisen omenapuun, jolta satoa lienee luvassa aikaisintaan ensi syksynä. Tähän mennessä taimi onkin toiminut lähinnä kissan kynsien terotuspuuna, jota on kyllä ollut pakko rajoittaa ihmisten toimesta. :D

Raparperi
Raparperi on meidän penkissämme ainoa kissoille haitallinen kasvi, jonka olemme kyllä valmiita poistamaan, mikäli kissamme osoittavat sen lehtiä kohtaan liikaa kiinnostusta.

Kasvihuoneessa meillä kasvaa lisäksi tomaatti, basilika, chili ja paprika

Yksivuotiset kesäkukat

Verenpisara
Verenpisaran on mainittu olevan myrkyllinen kissoille, joten hankimme sellaisen pihamme ulkopuolelle, etuoven eteen, josta kissat eivät pääse sitä nakertelemaan. Päädyimme kuitenkin hankkimaan verenpisaran tälle nimenomaiselle paikalle, sillä täysin varjossa viihtyvien kasvien valikoima on hyvin rajallinen.


Samettikukka
Meidän yksivuotisten kesäkukkien kestosuosikki, jota on löytynyt pihaltamme niin kauan kuin meillä jonkin sortin piha on ollut. Tämän kukan myrkyllisyydestä kissalle on olemassa hyvinkin ristiriitaista tietoa, enkä itse löytänyt yhtään yksiselitteistä lähdettä sen puolesta, että kukka olisi myrkyllinen. Olemme siis täten uskaltaneet näitä pihallamme pitää. :)

Auringonkukka
Saimme lahjaksi auringonkukansiemeniä, jotka olivat peräisin lahjanantajan itse kasvattamasta kukasta. Mikäli istuttamamme auringonkukat ehtivät kukkia tämän kesän aikana, aiomme jatkaa perinnettä ja ottaa niistäkin siemenet talteen. :) 

Tässäpä meidän suht kissaystävällisen puutarhamme koostumus. Olisi kiva nähdä ja kuulla, millaisia puutarhoja teillä muilla, mahdollisesti kissallisilla viherpeukaloilla on ja miten olette ratkaisseet kasvivalinnat omien mieltymystenne ja kissojen välillä? :) Pahoittelen luokattoman huonoja kuvia, mutta tosiaan, mulla oli käytössä ainoastaan puhelimen kamera. Lisäksi meidän perennapenkkimme tosiaan on vielä hyvin alkutekijöissään, ehkä vuoden päästä saan siitä otettua jo astetta houkuttelevampia kuvia.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Tämän kuun lopulla koittava muutto nosti taas pintaan tietyn faktan, jonka olin jo ehtinyt kahdeksan tässä asunnossa eletyn vuoden aikana painaa taka-alalle. Kiinnyn paikkoihin. Olen kuin kissa, jolle paikan vaihdos on suunnaton järkytys. Vaikka ihmisenä tiedänkin paikanvaihdoksen tuovan mukanaan paljon kaikkea uutta ja mukavaa, on vanhasta luopuminen aina yhtä vaikeaa.

En minä niinkään näihin seiniin kiinny, kuin kaikkeen siihen mitä ne minulle edustavat. Minun ja avomieheni ensimmäinen yhteinen koti, pihalla yhdessä istuttamamme omenapuu ja se kartiokuusi, joka on kahdeksan vuoden aikana tuplannut kokonsa. Viinimarjapensas, josta keräsimme kesällä viimeisen satomme. Tämä turvallinen pesäkolomme, johon pitäisi nyt päästää joku aivan ventovieras asumaan ja laittaa ovi perässään kiinni, vailla mahdollisuutta päästä enää koskaan sisälle. Entäpä ne kaikki ihanat naapurit ja lähimetsät? Kaikki jäävät taakse, historiaan. Muuttamisessa on aina jotain niin lopullista ainakin minulle, jonka tähänastiset muutot ovat laskettavissa yhden käden sormilla. En siis ole missään määrin tottunut muuttamaan usein asunnosta ja paikasta toiseen, enkä ihmisenäkään koe olevani alati asuinpaikkaa vaihtava nomadi. Saan turvaa siitä, että elämässäni on jotain pysyvää.

Tottakai olen innoissani uudesta asunnosta, mutta se ei vielä ole minulle koti. Vaikka asunnosta tuleekin siellä käydessä todella hyvä fiilis, ei siitä pääse rakentamaan omaa turvasatamaa kuin vasta sitten, kun sinne on saanut viimeisenkin muuttolaatikon kannettua, avaimen käteen ja riittävästi aikaa totutella. Siihen asti tunnen suurta haikeutta ja luopumisen tuskaa sen tosiasian edessä, että jotta voi tavoittaa jotain uutta, on jätettävä jotain vanhaa taakseen. Tuntemuksiani ei helpota tippaakaan se, ettei tässä asunnossa, seudussa tai naapurustossa ole mitään vikaa. Se on ollut hyvä koti meille vuosien ajan, mutta on vain käymässä auttamattoman pieneksi meidän vuosien mittaan muuttuneisiin tarpeisiimme nähden.

Vaikka nyt haikeilenkin ja tulen varmasti aina tuntemaan tietynlaista haikeutta ja kaihoa valokuvia tästä asunnosta katsoessani ja tätä ajanjaksoa muistellessani, olen kuitenkin valmis antamaan uudellekin asunnollemme mahdollisuuden. Sillä tiedän, että kun pääsemme asettumaan sinne ja tekemään siitä itsemme näköistä, siitä tulee meidän kotimme, isolla koolla. Se ei tule viemään mennessään edelliseen kotiin liittyviä muistoja, sillä niitä kukaan tai mikään ei voi viedä minulta pois. Mutta se voi kyllä auttaa luomaan uusia ja yhtä ihania muistoja!

Olenko minä ainoa muuttolaatikoiden keskellä pillittäjä, vai onko muitakin saman asian äärellä kamppailevia?

Kuva Ari K.

Ladataan...
Kaunis utopia?

Ei tullut 1950-luvun rintamamiestaloa. Tuli vuoden 2003 paritaloasunto, kahden paritalon yhtiöstä. Ei riittänyt kantti vanhaan omakotitaloon, kaikista romanttisista haaveista huolimatta. Ehkä meidät peloteltiin - tai palautettiin realistisesti maan pinnalle - siitä, mitä vanhan omakotitalon kanssa voi pahimmillaan käydä. Ehkä emme olleet vielä valmiita ottamaan sellaisia riskejä, kun vaihtoehtona oli siirtyminen rivitalomuotoisesta asumisesta askel omakotimaisempaan suuntaan eli paritaloon, jossa ympärillä on naapureita ja taloyhtiö vastuuta jakamassa.

Ei paritaloon muuttaminen omakotitalon sijaan kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme radikaalisti joutuneet tinkimään haaveistamme tai uudelle asunnolle asettamistamme kriteereistä. Noh, pihan koko nyt ei päätä huimaa alkuperäisiin suunnitelmiin verrattuna, mutta kokoa on kuitenkin monin verroin nykyistä rivitalon pikkupihaa enemmän ja sen verran että siihen mahtuu suurin piirtein kaikki se, mitä haluammekin.

Uudessa asunnossamme on tilaa ja lukemattomia sisustusmahdollisuuksia. Pihaakin on ihan riittämiin niin koiralle kuin kissoillekin ulkoiltavaksi ja meille ihmisille laitettavaksi. Meillä on takka, polttopuita ja pihalle tuleva halonhakkuupiste. Ympärillä avautuu luontoa ja lukemattomat ulkoilumahdollisuudet. Mitä sitä enempää voi uudelta asunnoltaan toivoa?

Ehkä tästä asunnosta puuttuu se tietty "talon henki", joka tulee vanhoihin taloihin siinä eletyn elämän myötä. Mutta minä ajattelenkin niin, että se talon henki syntyy meistä ja me tulemme olemaan mukana luomassa taloon sellaista henkeä, jota tulevat sukupolvet saavat sitten käydä nuuhkimassa. Samalla tavalla me olemme saaneet käydä vanhoissa rintamamiestaloissa aistimassa menneiden sukupolvien sinne jättämiä jälkiä, ja niiden mukanaan tuomaa talon henkeä. Sitäpaitsi, tähänkin taloon liittyy sen nuoresta iästä huolimatta jo elettyä elemää ja se on ehtinyt muodostua monelle ihmiselle tärkeäksi paikaksi. Me astumme seuraavaksi tämän asunnon puikkoihin ja luomme siellä oman palamme tämän asunnon historiaa.

Tämä talo ei ole 1950-luvun rintamamiestalo, mutta se on silti unelmiemme talo. Viemme sinne elämämme muistoineen ja rakennamme uusia. Ehkä tämä ei ole loppuelämämme koti, mutta juuri nyt se tuntuu siltä. Kunhan pääsemme sinne muuttamaan, emme aivan heti halua pois.

KUVA ARI K.

Pages