Ladataan...
Kaunis utopia?

Olen kierrätysmateriaalien suuri ystävä. Minua kiehtookin jo aikansa jossain tarkoituksessa palvelleen materiaalin käyttö uudelleen, aivan jossain erilaisessa tarkoituksessa. Olen myös aivan täysi tahvo mitä tulee tekstiilikäsitöihin, joten käsityö- ja kierrätysmateriaalien käyttöintoni ilmentämiseen oli keksittävä jokin muu tapa kuin ompelu tai neulominen.

Tarpeeton muovi = jätettä?

Ensimmäiset HUUpöllöt tein vuonna 2008. Elettiin aikaa jolloin käsiini oli sattumalta jäänyt useampia muovisia jäsen- ja kanta-asiakaskortteja. Ne olivat lyhyen aikaa toimittuaan jääneet tarpeettomiksi, joutuessaan väistymään uusien tieltä. Siinä sitten pyörittelin muovilätysköitä käsissäni pohtien, mitä niillä nyt sitten oikein tekisi. Siitä se ajatus sitten lähti.

Niin syntyi HUUpöllöt, joiden valmistukseen olen käyttänyt materiaaleina mm. vanhoja ja alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan tarpeettomiksi jääneitä muovisia maksu- ja kanta-asiakaskortteja. Lisäksi käytän myös muuta kierrätysmuovia, kuten digiaikakauden myötä tarpeettomiksi jääneitä mappien muovisia välilehtiä. Niistä syntyy käsityönä ja itse kehittämälläni menetelmällä HUUpöllö-jääkaappimagneetit, rintaneulat sekä muut korut ja esineet.

Ensimmäiset tekemäni pöllöt olivat mustavalkoisia. Vuosien ja runsaan "tuotekehittelyn" jälkeen koen viimein löytäneeni oikean tekniikan ja sopivat välineet kestävien, ekologisten ja kauniiden korujen tekemiseen. Tuotekehittelyn lomassa myös HUUpöllöjen värivalikoima on kasvanut ja tällähetkellä uusien versioiden synnyssä vain mielikuvitus on rajana.

Mitä enemmän pöllöjä olen tehnyt, sitä vähemmän tekovaiheessa myös syntyy hävikkiä. Nyt tilanne on siis senkin osalta hyvä, että materiaalia menee tekovaiheessa roskiin melko vähän. Pyrin myös korujen tekoon tarvittavia lakkoja ja liimoja valitessani ottamaan huomioon ekologiset tekijät.

Teen jokaisen HUUpöllön käsityönä. Ainoastaan kuvat tulostetaan koneellisesti, kaikki muu syntyy pala kerrallaan allekirjoittaneen omin pikku kätösin leikkaamalla ja liimaamalla. Korutaustoina käytän askartelukaupasta saatavia nikkelittömiä koruneuloja ja magneetteja. 

Muovi kierrätysmateriaalina on noussut minulle henkilökohtaisesti kaikkein tärkeimmäksi, sillä sitä menee roskiin niin älyttömät määrät. Itsestäni tuntuu oudolta ajatella että muoviset asiat toimittavat meille lähinnä kertakäyttöhyödykkeen roolia, vaikka sen maatuminen kestää satoja vuosia. Siksi pyrinkin pitämään silmäni auki ja pelastamaan roskamyllyltä muovia, jolle voisi vielä antaa uuden elämän.

Muita käsitöiden tekijöitä? Mitä teette? Miten? Mistä materiaaleista? Mistä käsityöinnostuksenne alkoi? :) 

KUVAT: Allekirjoittanut (joka pahoittelee ottamiensa kuvien huonoa laatua) sekä Jenni Kaurila/Studio Nevian (keskimmäinen kuva, vas. ja alin kuva, vas.)