Ladataan...
Kelluva maailma

Vittuilu - tai sen korkeampi muoto, passiivis-aggressiivinen sarkasmi - ovat jo pitkään olleet osa internetin kanssakäyntiä. Anonymiteetin suojissa on kaikkien ollut mahdollista netin välityksellä huoletta purkaa pahaa oloaan toisiin käyttäjiin, yhteisöihin, yrityksiin, kansanryhmiin... Mihin vain. Koska nämä vittuilut on suoritettu nimettöminä, tai tekaistujen nimimerkkien (kuten esimerkiksi Kumiankka) allekirjoittamina, ovat sappea sylkevät yksilöt voineet ripotella paskaa fiilistään ympärilleen vailla minkäänlaisia konkreettisia jälkiseuraamuksia.

Viime aikoina olen pistänyt merkille, että tämä nettivittuilu on vaivihkaa ravistellut anonymiteetin tarpeensa. Hyvänä esimerkkinä Facebookissani vilahtanut muotialan mainos, jossa tarjottiin halukkaille kesätyöpaikkaa. Mainos sai kohderyhmänsä sormet näppäilemään:

Ketään ei tuntunut erityisemmin haittaavan, että heidän räävittömät kommenttinsa olivat muiden nähtävissä. Joissakin tapauksissa kyse oli ilmeisesti huumorista; vittuilu on selkeästi nykypäivänä jopa suvaittavaa jos se tapahtuu huumorin varjolla. Se on kuin turboahdettua kuivan huumorin ja sarkasmin yhdistelmää, joka tanssii huoletta hyvän maun rajojen ulkopuolella.

Ehkä tämä on vain luonnollinen osa sosiaalisen media kehitystä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kelluva maailma

Olen viime aikoina pistänyt merkille Facebook-piirissäni lisääntyneen trendin, jossa enemmän tai vähemmän ylipainoiset ystäväni julkaisevat muiden ylipainoisten itsestään ottamia puolialastonkuvia, joihin on sitten liitetty teksti tyyliin "olen iso, mutta silti kaunis" tai "tiedän olevani hot, sanoivat muut sitten mitä tahansa." Vähän aikaa sitten pyöri myöskin jokin "hyväksyn itseni täydellisesti"-meme, jota myöskin pyörittivät samainen ihmiskollaasi.

Mielenkiintoista, että kukaan näistä ihmisistä - no, myönnetään: naisista - ei julkaissut kuvaa omasta vartalostaan, vaan aina jonkun muun. Miksei, jos he kerran olivat vakuuttuneita olevansa hotteja, eikä muiden mielipiteillä oikeasti ollut merkitystä?

Nykyaikaisen kauneusihanteen rinnalle on kehittynyt ajatus siitä, että kaikilla on oikeus olla "hot", ja vaatimusten rimaa sopivasti laskemalla tämäkin voidaan saavuttaa. Ajatus oman itsensä hyväksymisestä on hieno ja jopa kadehdittava, mutta ei silloin kun se perustuu hetkelliseen itsepetokseen. Kukaan, joka todella on sinut itsensä kanssa ja sisimmässään hyväksyy itsensä vailla rajoitteita, ei todellisuudessa mainosta sitä Facebook-sivullaan - koska sille ei yksinkertaisesti ole tarvetta. Nämä julkaisut tyypillisesti ovatkin eräänlaisia itseapukonsteja, oman egon herättelyä ja itsetunnon teippaamista.

Siinä ei tietenkään sinänsä ole mitään vikaa, mutta näen sen lähes yhtä vääristyneeksi kuin sairaalloiset modernit kauneusihanteetkin. Vähän sama asia kuin nämä "vaihda profiilikuvasi siksi julkkikseksi jolta näytät"-viikot, jotka menevät useimmilta todella pahasti päin persiitä. John Candy vaihtuu Philip Seymour Hoffmaniin, ja sitä rataa. Itsensä ja läskiensä hyväksymisen pohjana ovat yhäti ne samat ihanteet.

Olen itsekin ylipainoinen, enkä tunne itseäni hotiksi, eikä minun kuuluisikaan, koska hot ei tarkoita sitä että on "yhtä kaunis/komea kuin X, vaikka onkin Y". Ei tänään, eikä varmasti vielä huomennakaan.

Tekisi mieleni joskus sanoa näille "fat but beautiful"-julkaisijoille, että ei, et todellakaan ole. Miksi nyökytellä ja "tykätä" näistä kirjoituksista vaikka niissä ei ole piirun verran perää, ja kaikki tietävät sen, mutta koska ihanteita ei ole saavutettu, eikä enää jakseta edes yrittää saavuttaa, tai saavuttamisen mahdottomuus on alkanut painua kaaliin, meidän pitää teeskennellä että ollaan yhtä hyviä kuin X, vaikka ollaankin Y?

Ilman rumia ihmisiä ei olisi olemassa kauniitakaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kelluva maailma

Mainonta on aina osannut nykiä ihmisiä korvanipukasta ja kerjätä huomiota arveluttavilla sloganeilla tai mielipiteitä rajustikin jakavilla kuvilla. Mieleen tulee esimerkiksi Benetton jostain 90-luvulta. Näistä mainoksista yleensä näkyy se, että ne on viimeisen päälle mietittyjä ja hiottuja, ammattilaisten väsäämiä.

Sosiaalinen media on kuitenkin selkeästi päässyt muovaamaan mainontaa siinä mielessä, että varsinkin pienyritysten on helpompi julkaista ja levittää mainoksiaan esim. Facebookin kautta. Hyvä juttu yrityksille, mutta samalla näiden mainosten mukaan ammattilaisotteen puuttuessa mahtuu aika paljon suoranaista paskaa, joka saattaa loppupeleissä jopa kostautua pahasti.

Erityisesti olen huomannut että Facebookin mainoksissa on armottomasti kirjoitusvirheitä, koska yrittäjät kirjoittavat mainostekstinsä itse ja nappaavat Googlesta jonkun aiheeseen sopivan kuvan lisukkeeksi, niitä sen kummemmin lisensoimatta. Hyvin menee.

Koska olen kolmekymppinen, nyttemmin taas sinkku mies, minun Facebookissani viljellään jatkuvasti linkkejä erinäisille deittisivustoille. Jokaisen mainoksen kuvana on iso tissipari, jonka lisäksi yläreunasta on yleensä hahmotettavissa naisen kasvot tai edes osa niistä. Näistä on Benetton-tyylinen vihjailu kaukana.

Tissithän eivät minua tietenkään häiritse, mutta viime aikoina on alkanut esiintyä monta eri versiota yhdestä tietystä mainoksesta joka hankaa minua vastakarvaan:

Tämä on tietysti pelkkä tippa avomeressä maailman muiden mauttomien mainosten seassa, mutta minusta ei ihmisen tarvitse olla äärifeministi saadakseen tästä mainoksesta pahan maun suuhunsa. Jos sinkkumutseille on oma sivustonsa, se on ihan ok, mutta ajatus siitä että heille pitää erikseen "antaa tilaisuus" tuo mieleen olettamuksen että normaalisti näin ei tehdä.

Koska en ole täysin aivoton, tiedän kyllä että sinkuista yh-äideistä on olemassa mauton stereotyyppi, kuten myös sinkkumiesten suhtautumisesta yh-äiteihin. Molemmat mielestäni hevonpaskaa, mutta okei. Selkeästi isotissimainokset on myöskin laadittu tiettyä demografiaa silmällä pitäen.

Verbalisointi on kuitenkin isompi juttu, enemmän in your face. Isotissimainostenkin teksti on aina tyyliä "etsi uusi rakkaus" tai "kivat naiset odottavat yhteydenottoasi", eikä suinkaan että "anna isotissisille sinkkumuijille tilaisuus".

--

Toinen mainosmaailman erikoisherkku tuli vastaan kun eräänä myöhäisiltana älyluurillani (joka siinä vaiheessa iltaa oli minua taatusti älykkäämpi, heh heh) selailin Livestrong.com-sivustolla tietoja herkkusienistä. Tällainen automaailman mainosjalokivi tuli vastaan:

Livestrong.com on jenkkiläinen sivusto, mutta sen mainokset on laajalti lokalisoitu eli suomalainen vierailija näkee suomenkielisiä mainoksia, sikäli kuin niitä on saatavilla. Minua näin jälkikäteen harmittaa että otin mainoksesta kuvankaappauksen menemättä sen mainostaman yrityksen sivuille; olisin niin mielelläni antanut heille mainoksestaan verbaalista palautetta.

Ymmärrän kyllä, että monet normeja loukkaavatkin verbit ovat alkaneet sulaa osaksi suht' tavallista verbaalista kanssakäyntiä ja katupuhetta. Mutta en silti mitenkään saa järkeistettyä sitä, että termiä "raiskaus" voidaan käyttää puhuessa mistään muusta kuin siitä itsestään. Raiskauksen trivialisointi ei pitäisi missään muodossa olla hyväksyttävää, varsinkaan maassa jossa siitä ei rikoksena anneta edes millään tavalla suhteellisia rangaistuksia.

Ehkä olen tällä viikolla tavallista tiukkapipoisempi, mutta rajansa kaikella.

Share
Ladataan...

Pages