Ladataan...
Kesä käsillä

Kesällä 2014 myin mansikoita Oulun Kaakkurin Citymarketin edessä. Kuljin seitsemän kilometrin matkan aina pyörällä ja kuuntelin musiikkia. Sinä kesänä sain vatsataudin liiallisesta mansikoiden syömisestä, opin puhumaan Oulun murretta kesätyöni johdosta ja tein ”lomamatkan” Helsinkiin balettikurssille.  

Tuo kesä muistui mieleeni tällä viikolla, kun soitin spotifysta soittolistaa ”kesämuistosi”. Kuunnellessani Idän Ihmeiden ”huoleton sydän” biisiä, hymy tuli huulille. Ihan kuin olisin ollut pyöräilemässä Oulun Kaukovainion hiekkatietä pitkin. Erityisesti alkoi huvittaa tajutessani, että tämä biisi sopii hyvin kuvaamaan myös tämän kesän fiiliksiä.

 

Huoleton sydän

 

Liikkuuko viisarit lainkaan?

Ja kello seinältä nauraen tuijottaa eikä aika kulu.

Maailma on arkinen aavikko

ja viime keitaasta on liian monta mailia jo.

Minun on jano.

 

Ja juuri silloin kun vähiten kiinnostaa, joku huutaa

Woo-o-o-o.

 

Olla iloinen mieli ja huoleton sydän.

Woo-oo-oo-o-o-o-o

Uskoa sokeasti rakkauteen.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Seistä epäröimättä puolella hyvän.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Minne vain sinä tahdot, minä meen.

 

Riittääkö jokapäiväinen leipä?

Ainakin minusta tuntuu, että voimani uupuu

ja muruja nuolen.

Kauanko kestää nälkävuodet?

Ne vain jatkuu ja jatkuu ja peittää elämän kauniit puolet

jättäen jäljelle kuoret.

 

Olen minäkin kai ollut sellainen, joka huutaa:

Woo-o-o-o.

 

Olla iloinen mieli…

 

Unohtuu,

haalistuu.

Se ilo jonka sain joskus eikä ole niin helppoa.

Antaa.

Joka päivä kantaa.

Silti kovasti tahtoisin uudestaan oppia.

Woo-o-o-o.

 

Tahdon olla se ääni joka huutaa:

Woo-o-o-o.

 

Olla iloinen mieli ja huoleton sydän.

Woo-oo-oo-o-o-o-o

Uskoa sokeasti rakkauteen.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Seistä epäröimättä puolella hyvän.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Viedä lohdutusta kaipaukseen.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Kuulla Luojan ääni ja Hänelle laulaa.

Woo-oo-oo-o-o-o-o.

Minne vain sinä tahdot, minä meen.

 

Kesä alkaa olla kalenterin mukaan lopuillaan, joten ajattelin päättää myös tämän blogin kirjoittamisen tältä erää. Täytyy vähän haudutella, että mitä seuraavaksi tämän blogin jälkeen. Joitakin suunnitelmia on jo kylläkin hautumassa. Tähän loppuun jaan vielä muutaman kuvan tältä kesältä, jotka eivät välttämättä ole niin edustuksellisia. Niistä kuitenkin välittyy ehkä se iloinen mieli ja huoleton sydän, mikä on kulkenut lähes koko kesän matkassa. 

Toivottavasti sinunkin kesään on kuulunut ainakin jossain määrin iloista mieltä ja huolettomuutta. Pidetäänhän niistä kiinni, vaikka lehdet alkaa tippumaan ja syystuuli puhaltaa uusia kujeita?

 

Kiitos, jos olet lukenut juttujani kesältä. Uniikkia syksyä sulle! <3 

 

- Jutta

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kesä käsillä

 

 

Aamulla kun heräsin, katsoin ikkunasta ulos ja avasin ikkunaoven. Syksysää: viileä tuuli, hienoinen syksyn tuoksu ja hiljaisuus.

Vuodenaika vaihtuu hiljalleen, oh no vai yes? Heinäkuun puolivälissä ajattelin, että ei, ei, ei, miksi kesä ei voi jatkua loputtomiin, en halua kohdata syksyä. Mutta onhan syksy tunnelmallista, siinä on jotain mystistä. Saa alkaa sytytellä kynttilöitä iltaisin, tehdä omppupiirakkaa ja juoda teetä. Syksy tuo mukanaan myös tietyt rutiinit elämään, mikä lopulta on kivaa ja antaa energiaa. Ensi viikolla alkaa minulla treenitunnit ja sitä seuraavalla opetukset. Kyllä, kaivattuja rutiineja, vaikka hetken voisinkin viekä jatkaa kesän rentoilua.

Lapset kasvavat hurjasti kesän aikana. Muistan itse, kun kesän jälkeen oli aina vähän jännittävää mennä kouluun. Ymmärsin itsekin, että pikku Jutta oli vähän varttuneempi Jutta aina joka kesän jälkeen. Kesällä oli aina tapahtunut kivoja asioita, uusia kokemuksia ja kasvua. Mutta hei, kyllä aikuisiälläkin tapahtuu kasvua kesäisin.

Kesän alussa otin tietoisesti asenteen, että haluan olla avoin. Ensimmäisestä blogipostauksestanikin sen voi aistia. Olen halunnut olla avoinna kasvulle, mitä se sitten ikinä onkaan ollut. Reilu pari kuukautta ei ole pitkä aika elämässä, mutta jotain on kesällä ehtinyt tapahtua. Täytyy myöntää, että toivoin kesältä myös hauskoja seikkailuja ja uusia kokemuksia uudessa kotikaupungissa. Niitäkin tuli, mutta kesä ei ole ollut niin extreme kuin haaveilin. Eipä se kyllä haittaa. Tämä kesä on ollut ennen kaikkea levon ja rauhallisuuden aikaa, mistä varmasti kiitän itseäni jälkeen päin. Etten turhaan ole hötkyillyt ja turhautunut kun ”mitään siistiä ei tapahdu”. Sen sijaan ajatukset ovat ehkä vähän selkiytyneet tulevasta ja asiat ovat saaneet selkeämmän tärkeysjärjestyksen. Ehkä olen valmiimpi ja energisempi uusiin syksyn koitoksiin, ehkä olen saanut myös muutaman ystävän. Kesän aikana olen ollut myös onnellisempi kuin muistan aikoihin olleeni. Se jos mikä on mahtavaa.  

Tällä viikolla instagramini mukaan useat kaverit ovat olleet mustikassa. Pitihän sitä sitten itsekin lähteä. Kun google ei kertonut minulle Helsingin mustikkapaikkojen sijaintia, suunnistin lähimpään metsän tapaiseen. Ei mustikan mustikkaa. Olin juuri lähdössä metsästä pois, kun suuret vadelmapensaat avautuivat eteeni. Oi nam, parempaa kuin mustikat! Puolessa tunnissa löytyi ainakin puoli litraa vadelmia. Vadelmia poimiessani muistui mieleeni iskän hieno marjavertaus. Vertaus kertoi muistaakseni hilloista, mutta sama pätee vadelmiin. "Kun marja on kypsä, se on valmis poimittavaksi. Ennen se ei suostu irtoamaan varresta ja toisaalta ylikypsää mädäntymispisteessä olevaa marjaa ei tee mieli edes poimia."

Aika aikansa kutakin. Turha siis hätäillä, kun asiat aukenevat ajallaan. Nyt minä ryhdyn koristelemaan jääkaapissa odottavaa vadelmatuorepuuroa ja keittelemään syysteetä.

 

- Jutta

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kesä käsillä

Tänään aamupuuron keittohommissa muistui mieleeni eräs hetki tämän vuoden pääsiäisestä. Menimme ystäväporukalla pääsiäisyön messuun tuomiokirkkoon. Muistan, kuinka odotin vain koko tilaisuuden ajan, että milloin pääsen kotiin nukkumaan kirkon kovalla penkillä nuokkuessani. Jotain muutakin jäi kuitenkin mieleeni tuosta yömessusta. Saarnan aikana pappi kysyi kysymyksen: Mitä tekisit, jos saisit tietää elinaikaasi olevan kaksi vuotta jäljellä? Masentuisitko ja alkaisitko tekemään hidasta kuolemaa? Vai ottaisitko elämästä kaiken irti, matkustaisit ympäri maailmaa, kokeilisit kaikkea mahdollista ja täyttäisit elämäsi erilaisilla elämyksillä? Vai laittaisitko asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaisit elämään arvojesi mukaista, merkityksellistä elämää sisäistä rauhaa ja onnea tuntien?

Viime päivät ovat muistuttaneet minua siitä, että mikään ei ole varmaa elämässä. Koskaan ei voi 100% tietää mitä huominen päivä tuo tullessaan. Loppujen lopuksi tässä maailmankaikkeudessa on niin naurettavan vähän kyse minun tekemisistäni. Tai ihmiskunnan tekemisistä ylipäänsä. Olen miettinyt esimerkiksi luontoa ja sitä, kuinka voimaton ihminen on sen äärellä. Hyökyaalto, tulivuoren purkaus tai lumivyöry voi tuhota kokonaisen kaupungin. Pari viikkoa sitten olin Linnanmäellä ja kesken päivän alkoi sataa. Lähes kaikki laitteet pysähtyivät, sillä sateella olisi ollut vaarallista mennä laitteisiin. Pieni kesäsade. Mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä sataisi kaksi viikkoa putkeen.

Me emme tiedä mitä tapahtuu. Me yritämme silti niin kovasti esittää tietävämme mitä tapahtuu. Minä ainakin. On suunnitelmat tulevalle vuodelle ja seuraavalle viidelle vuodelle. Ja hyvä niin, kunhan välillä vaan pysähtyy ja muistuttelee itseään elämän mittasuhteista. Myrskyillä elämässä on paikkansa muistuttamassa meitä näistä mittasuhteista. Vaikka myrskyn silmässä on ikävää olla, tilanteen rauhoittuessa on taas vähän viisaampi ja vahvempi.

Tätä postausta kirjoittaessani istun Humallahden kallioilla ja hörpin tummapaahtoista kahvia. Tuulee kovaa ja on pilvistä, mutta lämmin. Edessä avautuvan meren aallot liplattavat ja kaislat huojuvat puolelta toiselle. Mietin, kuinka hyvä on olla tässä juuri nyt. Istua kalliolla ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Ei ole kiire tänään eikä oikeastaan tulevaisuudessakaan. Tajuan, kuinka niin yksinkertaisissa asioissa piilee onni. Ei ole kyse siitä, että elämässä pitäisi olla monta rautaa tulessa ja säntäillä edustavana paikasta toiseen. Mielestäni tärkeämpää on, että voi istua yksin luonnon keskellä ja kokea ihmeellisen täydellistä tyytyväisyyden tunnetta kaiken keskeneräisyyden keskellä.

Suosittelen kokeilemaan pientä tai isoa luontoretkeä. Yksin. Kahvit termariin ja mättäälle tai kalliolle istumaan.

 

- Jutta

Share
Ladataan...

Pages