Myrskyää

Kesä käsillä

Tänään aamupuuron keittohommissa muistui mieleeni eräs hetki tämän vuoden pääsiäisestä. Menimme ystäväporukalla pääsiäisyön messuun tuomiokirkkoon. Muistan, kuinka odotin vain koko tilaisuuden ajan, että milloin pääsen kotiin nukkumaan kirkon kovalla penkillä nuokkuessani. Jotain muutakin jäi kuitenkin mieleeni tuosta yömessusta. Saarnan aikana pappi kysyi kysymyksen: Mitä tekisit, jos saisit tietää elinaikaasi olevan kaksi vuotta jäljellä? Masentuisitko ja alkaisitko tekemään hidasta kuolemaa? Vai ottaisitko elämästä kaiken irti, matkustaisit ympäri maailmaa, kokeilisit kaikkea mahdollista ja täyttäisit elämäsi erilaisilla elämyksillä? Vai laittaisitko asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaisit elämään arvojesi mukaista, merkityksellistä elämää sisäistä rauhaa ja onnea tuntien?

Viime päivät ovat muistuttaneet minua siitä, että mikään ei ole varmaa elämässä. Koskaan ei voi 100% tietää mitä huominen päivä tuo tullessaan. Loppujen lopuksi tässä maailmankaikkeudessa on niin naurettavan vähän kyse minun tekemisistäni. Tai ihmiskunnan tekemisistä ylipäänsä. Olen miettinyt esimerkiksi luontoa ja sitä, kuinka voimaton ihminen on sen äärellä. Hyökyaalto, tulivuoren purkaus tai lumivyöry voi tuhota kokonaisen kaupungin. Pari viikkoa sitten olin Linnanmäellä ja kesken päivän alkoi sataa. Lähes kaikki laitteet pysähtyivät, sillä sateella olisi ollut vaarallista mennä laitteisiin. Pieni kesäsade. Mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä sataisi kaksi viikkoa putkeen.

Me emme tiedä mitä tapahtuu. Me yritämme silti niin kovasti esittää tietävämme mitä tapahtuu. Minä ainakin. On suunnitelmat tulevalle vuodelle ja seuraavalle viidelle vuodelle. Ja hyvä niin, kunhan välillä vaan pysähtyy ja muistuttelee itseään elämän mittasuhteista. Myrskyillä elämässä on paikkansa muistuttamassa meitä näistä mittasuhteista. Vaikka myrskyn silmässä on ikävää olla, tilanteen rauhoittuessa on taas vähän viisaampi ja vahvempi.

Tätä postausta kirjoittaessani istun Humallahden kallioilla ja hörpin tummapaahtoista kahvia. Tuulee kovaa ja on pilvistä, mutta lämmin. Edessä avautuvan meren aallot liplattavat ja kaislat huojuvat puolelta toiselle. Mietin, kuinka hyvä on olla tässä juuri nyt. Istua kalliolla ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Ei ole kiire tänään eikä oikeastaan tulevaisuudessakaan. Tajuan, kuinka niin yksinkertaisissa asioissa piilee onni. Ei ole kyse siitä, että elämässä pitäisi olla monta rautaa tulessa ja säntäillä edustavana paikasta toiseen. Mielestäni tärkeämpää on, että voi istua yksin luonnon keskellä ja kokea ihmeellisen täydellistä tyytyväisyyden tunnetta kaiken keskeneräisyyden keskellä.

Suosittelen kokeilemaan pientä tai isoa luontoretkeä. Yksin. Kahvit termariin ja mättäälle tai kalliolle istumaan.

 

- Jutta

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.