Ladataan...
Kesä käsillä

Ennen kuin alan jakamaan omia treenivinkkejä tanssijoille, haluan kertoa muutaman ajatukseni treenaamisesta. Tarkoitan sanalla treenaus tässä postauksessa tanssituntien ulkopuolella tapahtuvaa harjoittelua. Oheistreenaaminen ja erityisesti kesällä kunnon ylläpitäminen on tanssijalle tärkeää, sillä fyysinen kunto vaikuttaa tanssijana kehittymiseen. Itse saan motivaatiota treenaamiseen, kun teen sitä kehittyäkseni tanssijana. Ahdistuisin, jos alkaisin päivittäin käydä kuntosalilla nostelemassa painoja. Tanssi ei nimittäin ole pelkkää liikkumista tai urheilua. Kesällä itseäni on välillä lannistanut, kun on ollut enemmän taukoa tanssitunneista. Tanssijat tietävät, että tanssi on tarve ja itseilmaisun keino. Treenaaminen tuo kyllä kehoon hetkellisesti hyvää oloa, mutta ei tyydytä tanssin tarvetta. Treenauksen tavoitteena on usein pitää keho ja mieli kunnossa, ikään kuin välinearvona. Tanssi on tanssijalle itseisarvo.

Kun olin 15-16 vuotias, olisin kaivannut kovasti neuvoja siihen, miten tanssijan tulee harjoitella loma-aikoina tai oheisharjoitteluna. Olen kasvanut yleisurheilu/urheilumaailmassa ja päähäni oli iskostunut ajatus, että mitä enemmän treenaa, sitä enemmän kehittyy. No eihän se niin mene. Lukioikäisenä lähdin aina koulun jälkeen balettitunneille ja viikonloppuisin juoksin lenkkejä ja tein lihaskuntoharjoittelua. Liian paljon ja ilman tarkoitusta. Jälkeenpäin ajateltuna fyysinen kuntoni kyllä kehittyi, mutta jos olisin ottanut viikonloput rennosti, kehittyminen tanssijana olisi ollut varmasti nopeampaa. Olisi jäänyt yksinkertaisesti aikaa levähtää koulun ja harrastuksen luomasta fyysisestä ja psyykkisestä paineesta ja voida muutoinkin paremmin. Kasvu kun tapahtuu lopulta levossa.

Kuluneiden vuosien aikana, olen tutustunut ja kokeillut monenlaisia oheisharjoittelumuotoja tanssin ohella. Ainakin pilatesta, joogaa, juoksua, kävelyä, uintia, kuntosaliharjoittelua ja lattiatankobalettia. Ei ole olemassa mitään treeniohjelmaa, jota jokaisen tanssijan tulisi noudattaa. Olennaista on löytää itselle sopivat treenimuodot ja ymmärtää, minkälaista ärsykettä oma kroppa kaipaa treenin muodossa.

Yhtenä kesänä kävin kuntosalilla sen vuoksi, että olin liian heiveröinen. Yksi kesä on riittänyt minulle tähän mennessä, sillä kuntosalit eivät vain ole minun juttu. Ennen juoksin paljon lenkkejä, mutta nykyään käyn juoksemassa noin kerran kahdessa viikossa ja maksimissaan viisi kilometria :D Nautin juoksemisesta, mutta juoksu lajina on nykyään liian erityyppistä verrattuna siihen, mihin kehoni on tanssin kautta tottunut. Uinti puolestaan on erittäin hyvää kestävyysharjoittelua tanssijoille: keho saa pituutta samalla kun lihakset työskentelevät monipuolisesti.

Nykyään loma-aikoina rakennan viikoittaisen treeniohjelmani pitkälti lattiatankobaletin, pilateksen, joogan ja kävelylenkkien varaan. Joogaan olen tutustunut paremmin vasta viimeisen parin vuoden aikana ja pidän erityisesti hotjoogasta. Esimerkiksi bikramissa on sopivissa määrin kehoa vahvistavia, tasapainoa ja keskittymistä kehittäviä, hengitystä tehostavia ja lihasten elastisuutta ylläpitäviä liikkeitä, jotka tukevat tanssimista. Pyrin treenaamaan aina kuusi kertaa viikossa, jolloin yksi päivä on lepopäivä. Joskus lepopäiviä tulee useampia, varsinkin kesällä. Toisinaan saatan tehdä aamulla lattiatankobaletin ja illalla mennä joogaan tai tehdä pilatestyyppisen keskivartaloharjoituksen kotona. Toisinaan taas kävelylenkki ja syvävenytykset riittävät. Baletin kannalta itselleni on tärkeää vahvistaa säännöllisesti myös aukikiertolihaksia, takareisiä ja pohjelihaksia. Pilateksen ja lattiatankobaletin yhdistelmä on parasta treeniä minun keholleni lomalla.

Lopuksi vielä haluan muistuttaa, että treenaus eikä tanssikaan ole elämän tärkein asia. Joskus oman hyvinvoinnin ja sitä kautta tanssijana kehittymisen kannalta on olennaisempaa lähteä kesällä viikoksi reissuun, levähtää ja viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa. Vapaudesta käsin!

 

- Jutta

Ps. Luultavasti blogikirjoitukset harvenevat elokuun aikana. Uuden työn aloittaminen ja tuleva muutto vauhdittavat elämää siihen tahtiin, että kesälomamoodi on päällä taas ensi kesänä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kesä käsillä

Siis älä pelkää kun jokin muuttuu: matkaan jo lähde, tässä on tie.

Jumala antaa sen mitä puuttuu. Lävitse kaiken Hän sinut vie.

Huhhei, näin se taitaa mennä. Heinäkuu on jo yli puolenvälin ja syksy häämöttää pikkuhiljaa. Syksy ja uudet kuviot. Ensimmäinen konkreettinen muutos tapahtuu elämässäni jo tällä viikolla, kun aloitan uuden työn. Tämä työpaikka avautui luontaisesti, olisinpa vain luottanut asioiden järjestymiseen viime toukokuussa työpaniikissa. Elokuussa puolestaan alkavat tanssinopetustyöt ja tuntuu hassulta olla virallisesti alan ammattilaisena töissä. Lisäksi muutto uuteen ja ihanaan kotiin olisi tulossa lähiaikoina. Kodista ei kyllä ole vielä tietoa, mutta luotan siihen, että jossain se kaunis koti odottaa.

Usein sanotaan, että asiat aukeavat ajallaan. Minusta tuntuu, että elämän haasteellisimpia asioita on luottaa oikeasti tähän ajallaan aukeamiseen. Haluaisin niin kovasti tietää ja päättää etukäteen mille raiteille nykyiset asiat menevät ja miltä tulevaisuus näyttää. Tyypillistä on myös pitää kiinni korteista, jotka käsissä ovat nyt ja taktikoida elämänpeliä näiden korttien varassa. Mitä jos vain heittäisi kortit pöytään ja nostaisi pakasta uudet?

Tämä kesä on todella ollut tähän asti hienoa latautumisen aikaa. On tuntunut hyvältä viettää kesälomalaisen elämää Helsingissä ja tuntea, kuinka samalla jotain uutta rakentuu kaikessa rauhassa. Kesä on ollut myös harjoittelemisen aikaa. Olen opetellut heittämään joitakin kortteja pois ja nostamaan uusia tilalle. Luottaen juuri siihen, että kaikki järjestyy ja asiat aukeavat ajallaan. Kuinka paljon paremmalta elämä maistuukaan, kun saa enemmän ja enemmän kiinni siitä, että ei pelaa elämää omien korttien ja peliratkaisujen varassa.

Muistan, kuinka kevättalvella haaveilin sisäisestä rauhasta ja pilkkeestä silmäkulmasta. Sitä ei silloin paljoa ollut. Olen älyttömän kiitollinen, että tämän kesän aikana olen kokenut enemmän iloa kuin koskaan aiemmin. Olen saanut tehdä jonkin verran kivoja kesäjuttuja, mutta kyse ei oikeastaan ole ollut mistään jutuista. Paljon aikaa on kulunut nimittäin myös yksinolemiseen. Olen istunut rannalla, kävellyt Helsingin katuja ja paikkoja läpi, kokkaillut uusia reseptejä, lukenut, kirjoittanut… Tärkeintä on se, mitä on sisällä. Onko siellä rauhaa vai myrskyä, varmuutta vai epävarmuutta?  

Tuntuu, että hiljalleen alan olla valmis kääntämään uusia sivuja elämässä. Toiveeni on, että tulevien muutoksien keskellä osaisin ja muistaisin kantaa mukanani sitä, mitä tämä kesä on minulle opettanut.

 

- Jutta

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kesä käsillä

Kun lähdin vaihto-opiskelemaan Budapestiin viime vuoden elokuussa, jouduin kohtaamaan luonnollisesti monia uusia asioita. Ennen lähtöä pelotti mitä tuleman pitää ja mielessä oli miljoona kysymystä. Pelonsekaisesta jännityksestä huolimatta sisimmässä oli kuitenkin tunne, että kaikki menee hyvin ja on tulossa elämäni paras lukukausi. En tiedä oliko paras, mutta ainakin kasvattavin.

Budapestissa vastassa oli erilainen kulttuuri, mikä tuntui erittäin oudolta ja turvattomalta. Ensimmäiset kolme viikkoa olivat henkisesti niin rankkoja, että en saanut enää nukuttua ja itkin monesti päivässä pienistäkin asioista. Olin joutunut liian paljon jaksamaan yksin ja minusta tuntui, että luhistun. Lähdin Helsinkiin tuulettumaan siskon luokse viikonlopuksi ja se auttoi. Viikonlopun jälkeen olikin hyvällä tavalla jännittävää palata takaisin Budapestiin, uusin voimin seikkailuja kohti.

Neljä kuukautta Budapestissa teki minusta rohkeamman. Alun sopeutumishaasteista ja ulkopuolisesta olosta johtuen aloin taistella häpeää ja riittämättömyyden tunnetta vastaan. Tai oikeastaan aloin opetella ”taistelemaan”. Alla katkelma päiväkirjastani vaihdon alkuajoilta. Karun kuuloista, mutta totta minulle.

26.9.2016

I feel myself totally outsider. Mun kämppikset on ihan erilaisia kuin mä, koulukamut puhuu vaan unkaria ja opet myös. Tunnilla mua ei huomioida. Oon ilmaa ja samaanaikaan mua tarkkaillaan. Nettikään ei toimi, et voisin olla yhteydessä rakkaisiin. Musta tuntuu et mua vihataan ja oon epätoivottu joka paikassa. Hirvee olo. Tekis mieli itkeä, mutta kyyneleet ei tule. Esitän, että kestän, että ei tunnu missään. -  - Mua pelottaa. Mä en pysty. Mä oon heikko. Tuntuu vaan niin sairaan pahalta. Sairaan pahalta.

Tunne siitä, että ei ole hyväksytty, on ollut koko elämäni ajan suurin pelko ja varjostaja. Budapestissa tämä tunne kärjistyi niin pitkälle, että aloin pikkuhiljaa tajuta ja oppia, kuinka naurettavan väärä ajatus se on. Nykyään voin jo nauraa sille, että treenasin melkein aina lämmittelyvaatteissa, enkä pystynyt välillä katsomaan itseäni peilistä tanssisalissa, koska häpesin. Muistan, kun yksi päivä katsoin muita tanssijoita salissa ja mietin kuinka kauniita ja taitavia he ovat. Tajusin, että ainut mikä heidän kukoistamista varjostaa, on pelko epäonnistumisesta ja sen myötä omien taitojen vähätteleminen. Näin itseni heidän joukossa. Tajusin, kuinka typerää on alistua elämään epäonnistumisen pelosta käsin, häpeästä käsin.

Budapestin ajoilta päiväkirjani on täynnä pohdintaa ja ajatusten taistelua siitä, mikä on oikeasti tärkeää niin elämässä kuin tanssissa. Pohdin, että voinko olla tanssija ilman tanssijan identiteettiä. Voinko olla 100 % tanssija, jos en anna tanssiasioiden 100 % määritellä minua. Miltä tuntuu ja näyttää tanssia täysillä, itsensä likoon laittaen, virheitä tehden, niistä välittämättä ja arvioivista ulkopuolisista välittämättä? Mielestäni se tuntuu hyvältä ja näyttää kauniilta, aidolta.

Tanssijan tulee olla esillä, sillä tanssi on esiintyvää taidetta. Jos häpeää itseään, on erittäin vaikeaa olla esillä ja tanssia. Häpeä on tunne riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Tanssijat kokevat usein riittämättömyyttä ja huonommuutta. Selkeä ristiriita…

Nykyään en jaksaisi enää hävetä, suostua häpeän tuomaan kahleeseen ja rajoitteeseen. En sano, etteikö minua koskaan hävettäisi. Useinkin, ja se on hyvin luonnollista, mutta opettelen nostamaan pääni häpeän yli. Joskus häpeä tietenkin myös on hyvä asia ja ojentaa oikeaan suuntaan, jos on esimerkiksi kohdellut toista ihmistä väärin. Mutta jos häpeä kohdistuu esimerkiksi omaan kehoon tai persoonaan, voin sanoa että siihen ei tarvitse suostua.

Meinasi muuten alkaa hävettää tämän kirjoituksen julkaiseminen. Mitä jos joku kokee myötähäpeää, kun häpeästä kirjoittelen? Sitä suuremmalla syyllä haluan tästä kertoa! Toivottavasti joku muukin haluaa nostaa minun kanssa päätä ylöspäin.

 

- Jutta

Share
Ladataan...

Pages