Kaverit kyselee toisinaan, että miksen bloggaa jostain tietystä tyypistä, jonka oon tavannut. No siksi että koska let's face it, suurimmalla osalla tapaamistani miehistä ei ole ollut niin suurta merkitystä, että jaksaisin miettiä niitä yhtään sen enempää.  

Esimerkkinä tämä nykyinen tilanne: Viime postauksen jälkeen oli tosi hiljaista, Matti-tilanne jotenkin vain unohtui, eikä mitään muutakaan tullut vastaan. Sitten yhtäkkiä havahduin siihen että olis tarjolla kaksi potentiaalista tyyppiä. Miksi ne tulee aina ryppäissä, eikä yksitellen?

Kutsutaan näitä tyyppejä vaikka Jalmariksi ja Joosepiksi. Tapasin Joosepin baarissa, kun olin jo ehtinyt kiinnostua Jalmarista. Jooseppi pyysi mun puhelinnumeron, ja kyseli seuraavalla viikolla, että lähtisinkö sen kanssa syömään. Jalmari kiinnosti enemmän, mutta sovin silti lähteväni Joosepin kanssa ulos. Hyvä niin, koska Jalmarin itsetunto-ongelmat ja kyyninen elämänasenne oli täysi turn-off, ja tyyppi ei voisi kiinnostaa enää yhtään vähempää sen itseinho-angstauksen jälkeen.

No, entä Jooseppi sitten? Oikein söpö ja mukava, mutta siitä ei (yllätys yllätys!) ole kuulunut mitään sunnuntain jälkeen. Okei, three day rule, odotellaan vielä hetki.

Tiedätte varmaan, kun tapaa pitkästä aikaa jonkun entisen säädön (tai poikaystävän), haluaa näyttää ihan supersöpöltä ja kauniilta, jotta se kusipää tajuaisi minkä virheen teki. Olettaen siis, että on itse ollut se dumpattu osapuoli. Jostain syystä en ole koskaan osannut ajatella sitä skenaariota sen pidemmälle, eli, että mitä jos se oikeasti tajuaakin, että teki virheen ja haluaa sut takaisin. Niin, että mitäs sitten?

Kerroin aiemmin kaveristani Seposta, jolla on kaksi kämppistä, Matti ja Teppo ja pohdin  myös miehen häpeää. Miehen häpeän ensimmäinen skenaario siis tapahtui meitsille, Matin kanssa. Tapahtuneen jälkeen ei olla erityisemmin oltu Matin kanssa yhteyksissä, mitä nyt muutama sana vaihdettu, kun ollaan hengailtu Sepon luona.

Lauantaina satuttiin samoihin bileisiin ja myöhemmin samaan baariin Sepon, Matin ja Tepon kanssa. Matti vaikutti lämpeävän taas meitsiin, tai ainakin se jostain syystä hiplaili mua tanssilattialla. Omasta aloitteestaan siis, itse olin ihan friendzonella sen suhteen. Juttu ei kuitenkaan edennyt sen pidemmälle, ja meitsi lähtikin jo suhteellisen aikaisin kotiin nukkumaan.

Niin, että mitäs sitten? Mitä jos olin oikeassa häpeä-pohdinnassani, ja sillä oikeasti meni pupu pöksyyn, ja sitä harmittaa nyt. Tai, mitä jos se onkin täysi kusipää? Miks se ei voinut pitää näppejään erossa musta? Mitä mun nyt pitäisi tehdä? Miksei se tee mitään? Miks oon taas kerran tässä tilanteessa, että pää on ihan sekaisin jonkun idiootin takia?

Törmäsin sattumalta Verkkosukkikseen pari viikkoa sitten saunanraikkaana squash-treenien jälkeen. Se näytti edelleen tosi söpöltä, ja sen seurauksena sitten viestiteltiinkin useampaan otteeseen, ja tänään illalla nähdään.

Sanokaa nyt joku, että tässä ei taas ole mitään järkeä, ja että mun kannattaa vaan jäädä kotiin virkkaamaan.

Ollaan viimeaikoina pohdittu tyttöjen (ja skumppapullojen) kanssa myyttiä miehen häpeästä. Siis ei sitä, että hävettää, kun tuli raahattua kauhean ruma mies kotiin, vaan sitä, kun miestä nolottaa ja hävettää joku juttu. Yleensä seksiin liittyen.

Mietitään muutamaa skenaariota. Huomautettakoon kuitenkin, että näistä ensimmäinen on tapahtunut allekirjoittaneelle, loput on joko kuvitteellisia, tai tapahtunut jollekin muulle.

1. Hengailet kivan tyypin kanssa, ja kun paneminen tulee ajankohtaiseksi, tyyppiä alkaakin jännittää ihan hirveästi ja se ilmenee suorituspaineina. Kerrot tyypille, että ei haittaa, ja sitä sattuu kaikille. Loppujen lopuksi paneminen on ala-arvoista sähläämistä, mutta koska tyyppi on kuitenkin tosi kiva, niin suhtaudut asiaan ymmärtäväisesti. Seuraavalla viikolla se keksii kaikenmaailman tekosyitä, ettei ehdi tavata, ja lopulta saatkin kaverikortin.

Tässä vaiheessa jäätkin sitten pohtimaan, että oliko se samanlainen pillun perässä juokseva kusipää, kuin muutkin miehet, vai hävettikö sitä sen huono suoritus niin paljon, että se päätti viheltää pelin poikki?

2. Tokat treffit mukavan tyypin luona. Tarkoituksena katsoa elokuvaa, mutta syvennytte juttelemaan kaikesta mahdollisesta niin paljon, että koko leffa unohtuu. Ja tietty pussailua. Tyyppi on tosi kiva ja haluaisit edetä hitaasti. Sille ei kuitenkaan tunnu riittävän pelkkä pussailu, ja vaikka huomautat siitä useamman kerran, se ei ymmärrä lopettaa. Ahdistut ja lähdet kotiin. Myöhemmin se pahoittelee käytöstään, ja ilmoittaa, että sitä hävettää sen käytös niin paljon, että ei halua enää nähdä.

Jahas, kusipää joka oli vain pillun perässä, vai oikeasti pahoillaan oleva tyyppi, jota hävetti sen käytös ihan hirveästi?

3. Päädyt syystä tai toisesta panemaan kaveriasi. Tyyppi on ihan söpö ja kiva, mutta huono panemaan. Niin huono, että se tajuaa sen ihan itsekin. Ja radiohiljaisuus.

Edelleen, kusipää, joka halusi vain pillua, vai hävettikö sitä?

Käytiin Raitapaidan kanssa eräänä tammikuisena iltana bissellä ja höpistiin useita tunteja kaikesta maan ja taivaan välillä. Kun tehtiin kotiinlähtöä, niin se jotenkin sai mut vakuuttuneeksi, että oli kiva nähdä pitkästä aikaa, ja sovittiinkin, että nähdään seuraavalla viikolla. Arvatenkin tyypistä ei kuitenkaan kuulunut mitään, joten laitoin sille viestiä, että oisko se halunnut nähdä loppuviikosta. Sain vastaukseksi jotain lässytystä siitä, kuinka on kauhea kiire töissä, mutta palaillaan. Palaillaan. Hehheh, no palailtiinko? Ei.

Vastapainoksi Raitapaidan viestittömyyteen jostain astui esiin kaverin kaverin kaveri Lasse, johon törmättiin eräällä baarireissulla. Ihan mukava ja söpö, mutta ei erityisemmin kuitenkaan sytyttänyt, koska se vaikutti todella nuorelta. Tyyppi pyys heti seuraavana päivänä meitsiä kahville, mutta kieltäydyin epämääräisesti. Pyys vielä pari kertaa uudelleen, kunnes meinasin antaa periksi tyypin sinnikkyyden takia ja harkitsin oikeasti lähteväni sen kanssa kahville. Ja sitten selvisi, että se on syntynyt 90-luvulla. Välittömät puumafiilikset. Annoin sille kohteliaasti pakit, tällä kertaa kuitenkin niin, että se ymmärsi etten halua juoda sen kanssa kahvia. Ja sitten sainkin kuunnella luentoa siitä, kuinka meillä on selkeästikin eri käsitys siitä, mitä kahville pyytäminen tarkoittaa, ja kuinka se halus vaan tutustua muhun kaverina, ja kuinka oon lapsellinen kun kuvittelen olevani 25-vuotiaana kypsempi kuin 21-vuotias. Jep.

Pari viikkoa sitten satuin samaan paikkaan erään ruutupaitaisen miehen kanssa, ja lyhyen jutustelun jälkeen tyyppi kysyi, että lähdenkö sen kanssa kahville joku päivä. Se oli nörttimäisellä tavalla hämmentävän söpö ja mielenkiintoinen, joten suostuin. Vaihdettiin puhelinnumerot, ja sovittiin, että nähdään lauantaina iltapäivällä cafe esplanadissa. No, nähtiin ja jutusteltiin useampi tunti. Erottaessa oltiin yhtämieltä siitä, että oli tosi kivaa, ja että olisi kiva myös nähdä uudestaan, ja että ollaan yhteyksissä. Ollaan yhteyksissä. Hehheh, no ollaanko oltu yhteyksissä? Ei.

Ja joo, tietenkin voisin olla itsenäinen, vahva nainen, ja laittaa ihan itse sille viestiä (paitsi että en voi, kun ärsytti niin paljon että poistin sen numeron). Mutta kun olin se, joka ensimmäiseksi sanoi, että oli tosi kivaa ja olis kiva nähdä uudestaan. Ja Raitapaidan jälkeen on vaan ihan supertyhmä fiilis, kun se viestin laittaminen jäi aina mun tehtäväksi. Niin, no sitä ei vaan kiinnosta.

Jotta tästä ei tulisi liian sekavaa, niin aloitan kertomalla miespuoleisesta kaveristani Seposta, jolla on kaksi kämppistä, Matti ja Teppo.

Rebekan kanssa hengaillaan aina välillä Sepon luona, ja välillä Matti ja Teppokin liittyy seuraan. Sattuipa  eräänä skumppaisena lauantai-iltana marraskuun alussa, että päädyttiin em. kokoonpanolla erääseen keskustan yökerhoista (ei varmaan vaikea arvata, että minne) ja Matti hiplaili meitsiä. Vaikka Matti on toki tosi mukava, se ei kuitenkaan ole mikään ihmeellinen adonis. Sytyin kuitenkin semisti siihen sen hiplailuun, mutta asiat eivät edenneet hiplailua pidemmälle silloin. Eikä seuraavinakaan viikkoina.

Matin hiplailua seuraavana viikonloppuna oli eräät pikkujoulut, joissa tapasin Raitapaidan. Se oli niin söpö, että koin tarpeelliseksi viedä sen kotiini nukkumaan ja syömään aamupalaa. Seuraavina viikkoina yritin keskittyä Raitapaitaan, mutta Matti kiinnosti jostain syystä vähän enemmän. Joulukuun alussa se sai aikaiseksi jopa ehdottaa, että hengailtaisiin ihan vaan kahdestaan. Raitapaidasta ei ollut kuulunut pariin viikkoon mitään, niin hengailin sitten Matin kanssa. Kuten arvata saattaa, Matti paljastui täydeksi urpoidioottikusipääksi, ja koko homma jäi siihen.

Vuodenvaihteen jälkeen aloin kuitenkin miettimään, että mitähän Raitapaidalle kuuluu. No, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan ja kysymällä selviää, joten laitoin alkuviikosta tyypille "Moi, mitä kuuluu?" -utelua menemään. Vaihdettiin pari viestiä, ja niiden rohkaisemana kyselin tänään, että "haluisitsä lähtee vaik bisselle joku päivä".

(hassuna anekdoottina kerrottakoon, että viestin lähtemisen jälkeen pelkäsin typottaneeni sen muotoon "haluisitsä lähtee vaik bisselle JOKA päivä". Eeeeh, oisko ees semisti creepyä ja borderline alkkista...)

Joo, katotaan mitä se vastaa. Jos vastaa.

(Ja joo, meitsi yrittää ryhdistäytyä nyt tässä bloggaamisessa. On nimittäin monta hienoa tarinaa kerrottavana, esim. Hobitti)