Ladataan...
khalas, yalla!

Mä lähden tänään kotiin. Päätin seurata sydäntäni ja tulla Helsinkiin juhannukseksi. Olen kotona pari viikkoa ja jatkan siitä sitten Saksaan. Nyt on vain mentävä. Se ei tarkoita, etteikö mun sydän särkyisi täältä lähtiessä. Tämä puoli vuotta on muuttanut mun elämän. Ammanissa olo on tehnyt mulle hirvittävän hyvää. Olen oppinut paljon arabiaa, mutta se ei oikeasti ole se tärkein asia. Sinä aikana, kun olen ollut täällä, olen oppinut olemaan lempeämpi itselleni, musta on tullut itsevarmempi ja rennompi. Jordanialainen asenne on vähän sellainen, että kaikki järjestyy aina. Asiat ovat toki kaaottisia, ja joskus hankalia, mutta aina ne järjestyvät jotenkin. Haluan tuoda tämän asenteen Suomeen, enkä upota takaisin siihen kuplaan jossa suorittaminen ja tulevaisuus painaa takaraivossa. 

 

Eniten Jordaniasta mä tulen kaipaamaan mun ystäviä. En todellakaan olettanut, että tulisin saamaan ympärille tämän valtavan kummallisen perheen. Tää yhteisö, johon uppouduin on tullut mulle todella tärkeäksi ja tänne jää hurja määrä aitoja sydänystäviä. Siksi lähteminen tuntuu niin vaikealta. Toki tulen kaipaamaan myös monia muita asioita, mutta toivoisin niin, että saisin tän jengin mukanani Suomeen. Mulla on vähän jakomielinen olo, koska samalla kun kaipaan mun perhettä, ystäviä ja liesing-koiraa Helsingissä, niin ajatus siitä, että nää tyypit täällä ei olekaan mun kanssa ensi viikolla, tuntuu ihan hirveältä. Sitä se matkustaminen ja ulkomailla asuminen aina varmasti on. Onneksi Amman ei katoa minnekään, ja tänne pääsee aina takaisin.

Lisäksi tulen kaipaamaan hummusta ja falafeleita, rukouskutsua, lempiklubia, paikallista kaljaa, aurinkoa, aavikkoa, kasuaaleja kameleita ja aaseja tienvarsilla, arabimusiikkia (en ois ikinä uskonut....), perjantain kirpputoria, sitä, että kaikille voi sanoa habibi tai habibti (beibi) ja teehetkiä keskustan kukkuloilla. Ainakin. Ja varmasti monia muita asioita, mutta ala taas pillittämään jos mietin asiaa liikaa. 

Mä en tiedä mitä tälle blogille tapahtuu, mun elämä Helsingissä ei suoraan sanottuna ole kovin jännittävää haha. Tuumaillaan sitä sitten, kun tiedän minne sydän vie syksyllä. Oon rehellisesti suunnitellut mun elämän elokuuhun asti ja sen jälkeen kaikki on avointa. Bishufek habibi, nähdään muru, täällä sanotaan. Niin tehdään. 

Ladataan...
khalas, yalla!

 

Palasin juuri kotiin Beirutista. Voi että! Ihana kaupunki. Ja niin erilainen, kuin Amman. 

Jos Beiruttia pitäisi verrata johonkin toiseen kaupunkiin, niin sanoisin, että se on Berliinin ja Barcelonan sekoitus. Beirut on elävä ja superkaunis kaupunki, jossa jokaisella kadunkulmalla on kahviloita ja taidegallerioita. Yksi sana, joka Beiruttia kuvaisi hyvin on cool. Beirut on hip ja cool ja ihmiset pukeutuvat trendikkäästi ja puhuvat politiikkaa. Mä viihdyin tosi tosi tosi hyvin. Lähdin matkaan yksin, mutta tapasin heti ekana päivänä makeita tyyppejä, lähdin viereiseen rantakaupunkiin seuraavaksi päiväksi ja vietinkin sitten jokaisen illan tän jengin kanssa. Pääsin läyhäämään politiikkaa kaljan äärelle, jota mulla on oikeesti ollut tosi tosi tosi kova ikävä. Suomikamut varmaan tunnistaa sen Hetan joka huutaa viattomille pienessä humpussa, että "Why do you hate poor people?!?".

Libanonin väestöstä 50 prosenttia on kristittyjä, joten ramadania tuskin tunsi kaduilla. Täytyy myöntää, että noin puolen vuoden jälkeen tuntui oikeasti tosi ihanalta heittää lyhyt mekko päälle ja ottaa lasi viiniä terassilla. Beirut on nimensä mukaisesti Lähi-idän Pariisi. Siellä on helppo unohtaa olevansa edes arabimaassa, ja kaikkialla pärjää englannilla. 

Libanonin kipeä historia kuitenkin näkyy ja tuntuu. Historian voi aistia kaduilta ja itse esimerkiksi osallistuin poliittiselle kävelykierrokselle, jossa historiaa valaistiin vielä lisää. Vois tavallaan sanoa, että nuorempi sukupolvi on niin done kaikkien riitojen kanssa, että mitkään pukeutumiskoodit tai säännöt ei vaikuta. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä muistaa, että turrelle pinnan alla vaikuttavat ogelmat ei tietenkään kokonaisuudessa näy. Esimerkiksi asuinalueet on tiukasti jakautuneet uskonnon mukaan. Kristityt asuvat omissa kortteleissaan, shiiat omissaan ja sunnat omissaan.

 

Joka tapauksessa, mä suosittelen Beiruttia matkakohteena! Se sopii täydellisesti pidennetylle viikonlopulle, ja on varmasti helpoin matkakohde Lähi-idän maista. Mun äiti ainakin jo innoistui haha. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Israelin leiman kanssa maahan ei pääse missään tapauksessa. Mitään poikkeuksia asian kanssa ei tehdä. Mullakin oli jo ongelmia rajalla, vaikka leimaa mulla ei Palestiinan reissulta passisani ole(Palestiinan pitää siis aina mennä Israelin kautta). Mun Jordanian viisumissa on kuitenkin 6 päivän aukko, joten ei ole vaikeaa selvittää mistä se aukko johtuu. Mä käytin kaikki "olen tyhmä blondi" -korttini rajalla, ja lopulta pääsin maahan. Vähän hävettää, mutta ehkä tässä tapauksessa omista feministististä arvoista kannatti poiketa. 

Vaikka Beirutin vapaus suorastaan huumannutti ja nautin lomasta tositosi paljon, on Amman mulle kuitenkin ykkönen. Amman ei ehkä ole niin moderni ja hip, mutta täällä kaikki on niin ihanan rosoista ja aitoa. Okei tää on varmasti aika puolueellinen kommentti, mutta Amman best nyt ja aina. 

Ladataan...
khalas, yalla!

Täällä on ollut koko viikon miekkareita. Eli mielenosoituksia, ei mellakoita. Naurattaa ja surettaa koska ilmeisesti Eurooppaan päässä uutisoinnisssa mielenosoitukset on kuvattu aika paljon rajumpina, kuin ne oikeasti on. Kiitti vaan, länsi median narratiivit. Länsimedian tavasta kuvata Lähi-itää on muuten hyvä kolumni, Al Jazeerassa, kaivan sen tekstin loppuun. 

Anyway, mielenosoitukset ovat siis olleet isoja. Niin isoja, että isoimmat tiet on suljettu ja tuhannet ihmiset ovat kaduilla. Ja syystä. Jordanian politiikka on läpeensä korruptoitunutta ja maan taloustilanne on suoraan sanottuna tosi huono. Hallitus lähinnä pahentaa tilannetta, ja korkeasta veroprosentista huolimatta verorahat eivät näy julkispalveluissa tai infrakstruktuurissa ollenkaan.

No nyt hallitus on päättänyt vastauksena talouskriisiin korottaa palkkaverotusta noin 20%. Ja tää sai ihmiset kaduille. Jordania on ihan älyttömän kallis maa, ja Amman lähi-idän kallein kaupunki. Itseasiassa Amman on jopa maailman kalleimpia kaupunkeja. Bensan hinta (käytän bensaa esimerkkinä, koska täällä auto on käytännössä pakko olla, eli bensaa menee.) on sama kuin Suomessa, mutta keskimääräinen palkka on noin 300 euroa kuussa. Jos ajatellaan, että mun suht koht halpa vuokra on 250 euroa kuussa jaetussa asunnossa, saa varmaan aika hyvin hahmotettua ongelmaa.

Jordaniassa ei oikeastaan ole keskiluokkaa. On köyhyttä ja varautta. Eikä nää poliittiset älyttömyydet auta tilannetta yhtään. Siksi tää mielenosoitusten aalto on tärkeä. Ja se on hieno, koska se on saanut jordanialaisia kaduille kaikista sosioekonomisista luokista. Tää ei oo yleistä Jordaniassa, sillä täällä on totuttu sopeutumaan kuninkaan (jolla on btw rahapeliongelma ja viimeksi hän pelasi oman lentokoneensa pois Egyptissä) ja hallituksen sekoiluihin. Oon tosi iloinen tästä, ylpeä suorastaan! 

Vitsi harmitti taas, että uutisointi oli ilmeissti maalaillut kuvan lähesetulkoon uudesta arabikeväästä. Huoh. Jordanian politiikka ja talous on hauras ja vaatii muutoksia. Mutta yleinen tahtotila on rauhanomainen muutos. Ihan samalla tavalla meillä Suomessa on vaadittu muutoksia suurmielenosoituksilla. Se, että mielenosoittaja on arabi ei tarkoita, että polttopullot lentää ilmassa. Ihan vaan terveisinä BBC:n ja muiden ulkomaantoimituksiin. 

Pääministeri erosi eilen, ja mitä todennäköisemmin veronkorotus perutaan. Mun kaveri sanoi hyvin, että toiveena on, että uusi pääministeri on parempi, mutta syvääniskostettu korruptio on se perimmäinen ongelma, ei tää yksi veronkorotus. Katsotaan miten käy! Mun sydän on miekkareissa vaikuttavien ystävien puolella. 

Tässä vielä linkki Al Jazeeran kolumniin, josta mainitsin aikaisemmin. Ja kanssa Middle East Eye:n tiivistykseen miekkareista!

Ladataan...

Pages