Ladataan...
khalas, yalla!

 

Mulla on ollut tänään ihan tosi kova koti-ikävä. Ensimmäistä kertaa. Täällä on ihan surkea sää: pölyä on ilmassa niin paljon, että hengittäminen ärsyttää. 
Haluan korvapuustin ja valtavan kahvin. Haluan mennä ystävien kanssa brunssille ja odottaa ennen ruokailun alkua, että kaikki saavat kuvan Instagramiin. Virallinen ja äänekäs talvivihaaja kaipaa jopa lunta ja sitä tunnetta, kun näpit jäätyy kun unohti taas hanskat kotiin. Velloakseni tässä tunteessa, keitin pahaa kahvia ja kuuntelin kaikki Suomilempparini Spotifysta aina Tauno Palosta Ruger Haueriin. Sitten ryhdistäydin. Listasin asioita, joiden vuoksi täällä on niin kovin hyvä olla: 

-Yhteisöllisyys ja lämminhenkisyys. Täällä kukaan ei ole yksin. Jokainen puhelinsoitto aloitetaan sanoilla "Kifak habibti?" miten menee muru? Jokaista tervehditään erikseen, vaikka paikalla olisi jo 25 ihimistä. Yksi pusu oikealle, kolme vasemmalle poskelle. Ja neljäs kaupanpäälle. Jos olen hetken suomalaisittain hiljainen, multa kysytään heti, onhan kaikki hyvin.  Musta tuntuu, että olen jo alle kahdessa kuukaudessa saanut ympärilleni uskomattoman lämminhenkisen perheen, jossa kaikki pitävät kaikista huolta. Jordanialaisiin on äärimmäisen helppo tutustua! Olin jo toisena päivänä tanssimasssa salsaa aamuun saakka valtavassa, kovaäänisessä porukassa. Eikä tämä ystävällisyys ja rakkausaalto rajoitu vain kavereihin: jokainen saa apua tarvittaessa kadulla. Oli kyse sitten suunnan näyttämisestä, tavaroiden kantamisesta tai isommasta huolesta. Ketään ei tosiaakaan jätetä yksin. Tunnen olevani turvassa ja rakastettu täällä. 

-Uskomattomat maisemat! Amman koostuu käytännössä isoista mäistä. Joka puolella on siis mieletön sekamelska vaaleanruskeita kerrostaloja, moskeijoita, puistoja ja pilvenpiirtäjiä. Puhumattakaan luonnosta Ammanin ulkopuolella. Kuollut meri on 30 minuutin ajomatkan päässä, vierestä löytyy myös vesiputouksia ja aavikoita. Punaiselle merelle huristelee muutamassa tunnissa. 

-Tuorepuristetut mehut! Erityisesti medinassa (keskustassa, asun itse pohjois-Ammanissa) on erilaisia kauppoja, joista voi ostaa tuorepuristettua mehua. Jokainen kauppa on erikoistunut omiin mehuihinsa. Mun lemppareita ovat granaattiomenamehu ja sokerijuurikasmehu. Tiskille vain oman pullon kanssa ja kassit kilisten kotiin. Ihanaa! (Sokerijuurikasmehu on myös tosi terveellistä! Se esimerkiksi puhdistaa maksaa ja sisältää hurjan määrän antioksidatteja. Tykkään itse siitä eniten inkiväärin kanssa.)

-Hedelmäautot! Meidän kämpän eteen ajelee aina säännöllisin väliajoin hedelmäauto täynnä kasviksia ja hedelmiä superhalvalla. Auto soittaa jätskiauton tyyppistä ääntä, jolloin tiedämme kirmata heduostoksille. Kasvikset ovat myös tosi tuoreita, luomua ja isoja. Kukkakaalit ja parsakaalit ovat vähintään päänkokoisia ja kahden kilon pomelo maksaa about 90 senttiä. 

-Tai siis, ruoka ylipäätäänsä. Se vaatii oman postauksensa. Ai että. Hummus_lover_94 on täällä aika onnellisena. 

-Baareissa on siviilivartijat katsomassa, että ketään ei häiritä. Esimerkiksi meidän kaveriporukan suosimalla klubilla (Kuvittele Kaiku isoon tehdashalliin, niin pääsee lähelle tunnelmaa), on aina vähintään viisi vartijaa katsomassa että naiset saava olla rauhassa. Jos joku kokee ahdistavaa käytöstä, ahdistelija heitetään selittämättä ulos. En ole ikinä kokenut olevani niin turvassa baarissa, kuin täällä. 

-Jatkoilla juodaan aina kofeiinitonta kahvia tai teetä! Siis ihanaa. Ei räkäisiä jallujatkoja sammaltavin puhein. Täällä juodaan minttuteetä ja lauletaan despacitoa. Olen useammin kuin kerran nukahtanut teekuppi hyppysissä rakkaan kainaloon kun joku soittaa kitaraa ja toinen etsii viimeisiä halwan jäämiä keittiöstä. Alkoholia ei muutenkaan täällä kuluteta juhliessa niinkuin Suomessa. Yhden tai kahden drinkin jälkeen voikin tanssia tyytyväisenä pilkkuun saakka ja sitten suunnata jatkoille.

- Citadel. Antiikin Roomalaisen vallan ajalta kaupungin yhdellä korkeimalla kukkulalla on vanhan antiikkikaupungin jäämistöä. Sisäänpääsy aluella maksaa paikallisilta tai täällä asuvilta ulkkareilta 25 senttiä. Kaikkien raunioiden päällä saa kiipeillä, joka luonnollisesti saa mut pomppimaan into piukeena pilarilta toiselle. Paikka on usein täynnä lapsiperheitä piknikillä viikonloppuisin. Koko alue on täynnä leikkiviä lapsia ja onnellisen näköisiä ihmisiä. Sovittiin juuri, että joku ilta mennään sinne juomaan teetä auringonlaskun aikaan. En malta odottaa!

-Illan rukouskutsu. Usein istun teellä meidän parvekkeella, kun asuinalueemme minareetit alkavat soittaa rukouskutsua auringonlaskun aikaan. Tässä lähellä on kolme moskeijaa, ja kaikista kuuluu imaamin laulu hiukan eriakaisesti. Se muodostaa maagisen kaanonin, johon en usko koskaan kyllästyväni. 

- Tämä biisi. Täällä busseja ei oikein ole, ja etäisyydet ovat isoja, joten usein menemme autolla paikasta toiseen. Rakastan istua pimeän jälkeen autossa ja kuunnella tätä kappaletta! Ymmärrän sanoista ehkä 5 prosenttia, mutta se ei menoa haittaa. Mun paikallisilta kavereilta lähtee ihan lapasesta jos tämä biisi soi ravintolassa tai jossain julkisella paikalla. Ei ole koskaan liian epäsoveliasta aloittaa epävireistä yhteislaulua ja tanssia tämän kappaleen tahtiin. 

Kyllä tämä tästä. Todellisuudessa täällä on aivan ihanaa, enkä mistään hinnasta tulisi kotiin vielä.  On varmasti ihan tosi ok, että joskus sitä kaipaa omia tuttuja ympäristöjä. Nyt lähden kavereiden kanssa ulos syömään. On kuitenkin perjantai eli mun lempparipäivä! Huomenna pitää tosin herätä aikaisin, sillä lähdetään mun kämppisten kanssa seikkailemaan As Saltiin, parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Kivaa!

(Siis yritin saada tuota videota sellaiseksi pieneksi palkiksi. Kaikki runotyttöaikaset blogspot.com -koodaustaidot ovat 10 vuoden aikana unohtuneet. Teknistä tukea otetaan vastaan.)

Share

Ladataan...
khalas, yalla!

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä nyt viikon: ensin netti katosi asunnostamme viikoksi, sitten hukkasin koko tekstin ja kirsikkana kakun päälle tulin todella kipeäksi. Lopulta löysin teksin blogin automaattitallenuksista. Kiitos teknologia 2018.

Täällä sataa. Takana on ihana ihana ihana viikonloppu: torstaina vietettiin mun syntymäpäiviä meillä kotona ja juhlat jatkuivat aamu kuuteen. Eilen mentiin parantamaan oloja blinibrunssille. Mun ystävän äiti on Venäjältä kotoisin ja hän kokkasi meille nälkäisille nuorille makeita blinejä. Ah. Meillä oli myös vieraita Irbidin kaupungista. Al Hasa Street Bed And Breakfast(®)  palveluksessanne.

Nyt mun pitäisi opiskella, mutta koska olen prokrastinoinnin mestari, kerron sen sijaan yliopistostani. Opiskelen siis University of Jordaniassa arabiaa kielitieteiden laitoksella. UOJ on Jordanian isoin yliopisto. Kaikki tiedekunnat sijaitsevat samalla kampuksella, joka tarkoittaa sitä, että kampusalue on valtava. Kymmenen tiedekunnan lisäksi kampuksella on asuntoloita, sairaala, kirjasto ja urheilukenttä. Olen nähnyt kampuksesta ehkä yhden kymmenesosan, koska oma laitokseni sijaitsee suhteellisen lähellä pääportteja. Kirosin jo ensimmäisenä päivänä, että hankin Segwayn selvitäkseni matkoista. Onneksi sen jälkeen huomasin, että kampuksella liikkuu myös busseja. Kampuksen turvallisuuspolitiikka on näennäisen tiukkaa: jokaisen oppilaan tulee rekisteröityä ja hankkia kuvallinen id-kortti. Kaikilla yliopiston porteilla on vartijat ja sisään pääsee vain elektronisista porteista näyttämällä id-korttia. Todellisuudessa esimerkiksi mä en ole vieläkään saanut omaa korttiani ja pääsen sisään vain huikkaamalla vartijalle " ana adhabidu ilaa al markazii al lurat" olen menossa kielikeskukseen, ja pääsen sisään. 

Opiskelen pelkästään arabiaa.  Kaikki vaihtarit laitettiin arabian kielen laitoksen tasokokeeseen ja jaettiin tasoille 1-9. Itse olen arabiassa tasolla kaksi. Arabiaa  yliopistossa opiskelee varmaan muutama sata ihmistä, vaihtareita tästä määrästä on noin 1/3. Omassa ryhmässäni on vain vaihtareita, koska olemme niin alkeistasolla, mutta ylemmillä tasoilla kieltä opiskelee myös usea paikallinen, silti opetus kursseilla tapahtuu englanniksi. 

Alkuperäinen tarkoitukseni oli lukea myös muita kursseja, mutta kandikurssit ovat kaikki aamupäivästä samaan aikaan kieliluentojeni kanssa. Tai sitten opetus on arabiaksi. Löysin sharialain tiedekunnasta yhden englannin kielisen kurssin, mutta todellisuudessa opetus oli 90% arabiaksi, joten jätin kurssin sikseen. Tämä ratkaisu on osoittautunut tosi hyväksi. Mulla on joka arkipäivä 9-13 arabian luentoja, ja kotona täytyy opiskella paljon.Uusia sanoja tulee joka viikko ainakin kymmeniä, kieliopin lisäksi. Se on aika kuluttavaa. Lisää haastavutta kielen omaksumiseen tekee se, että yliopistossa me opiskelemme fushaa. Fusha on arabian formaali versio. Sitä käytetään uutisissa, virallisissa dokumenteissa ja Koraanissa, esimerkiksi. Mutta kadulla fushaa ei puhuta. Amiia (tai ammyah, amiiah, amyyah: rakkaalla lapsella on monta nimeä.) on arabian puhuttu versio. Jos puhun fushaa kadulla tai kavereilleni, mua katotaan kuin alienia. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että opettelen kahta kieltä yhtä aikaa. Fushaa koulussa, amiiaa kotona. Kielet ovat suhteellisen samanlaisia onneksi. Tilanne on tavallaan sama, kun alottaisin Suomen kielen opiskelun alusta, mutta kaikki ympärilläni puhuisivat stadin slangia. Paitsi, että amiia, jota opiskelen koulussa on Palestiinan, Jordanian ja Syyrian alueella puhuttavaa murretta, sillä siitäkin kielestä löytyy kymmeniä eli versioita. 

Onneksi amiiaa opetetaan myös 2 tuntia viikossa koulussa. Kieliopin ja kirjottamisen lisäksi meillä on keskustelutunteja sekä kuulunymmärtämistä. Mun kielitaito oli ihan surkea, kun tulin tänne, joten haastetta riittää. Olen usein tosi väsynyt koulun jälkeen, mutta nautin tästä kyllä ihan hurjan paljon! Olen oppinut kahdessa viikossa enemmän, kuin koko vuoden aikana Suomessa. Professorit täällä todella haluavat saada meidät oppimaan, ja osaavat tehdä alkeisfushasta hauskaa, vaikka luentomateriaalimme vastaavat lähinnä ala-asteen oppikirjoja. Mun ystävät myös pyrkivät kirjoittamaan tekstareita arabiaksi ja muistavat hidastaa puhuessaan, jos pyydän. Olen nyt siinä vaiheessa, että erotan sanat puheesta. Ymmärrän siis, mitä en ymmärrä. Se on aikamoinen kehitys jos kuukausi sitten en osannut edes lukea näitä kirjaimia. 

Nyt palaan kuunteluharjoitusten pariin. Mun pitäisi ymmärtää 6 minuuttia puhetta, olen kuunnellut nauhoitteen about 25 kertaa ja saanut yhden vastauksen...Posin kautta! (Mun kuvat on ihan kammottavia, anteeksi siitä. Arjen keskellä ei osaa enää kuvata kaikkea, joten esimerkiksi yliopistoalueesta mulla ei oikeasti ole yhtään kuvaa puhelimessa. Nämäkin kuvat ovat vain muistiinpanoja varten, sillä en aina jaksa kirjoittaa kaikkea taululle kirjoitettua ylös... Koitan tsempata!)

Share

Ladataan...
khalas, yalla!

Vaikka viimeiset kolme viikkoa ovat tuntuneet lähinnä jatkuvalta tykitykseltä glitteriä ja yksisarvisia, on asia, joka ärsyttää mua ihan suunnattoman paljon. Käsitys ajasta. Tiedän, että aikakäsitykseni on verrattain tiukka. Jos tapaaminen sovitaan klo 13, olen paikalla klo13 tai ilmotan myöhästymisestäni. Täällä saavutaan, kun halutaan. Esimerkiksi lauantaina sovimme pitävämme leffaillan kotona klo 1930. Viimeiset pääsivät paikalle yhdeksän jälkeen, ja elokuva aloitettiin kymmeneltä. Ärsyttävää. Olen alkanut oppimaan, että "arab 5 minutes" tarkoittaa noin puolta tuntia. Ja, että mun kannattaa ehdottaa tapaamisajaksi kaksi tuntia aikasempi kellonaika, kun tarkoitan. Ystävien kanssa tämä on vielä ihan ok. Asun espanjalaisen ja italialaisen kanssa, joten heidän aikakäsityksensä lähentelee jordanialaisten aikakäsitystä. On siis oletettavaa, että minä opettelen. Eikä mulla toisaalta täällä ole kiire mihinkään. 

Erityisen ärsyttävää on kuitenkin, että sama aikakäsitys koskee myös virallisia asioita. Tarvitsin viisumiani varten lapun yliopistolta. Pyysin sitä viime viikon torstaina (eli ennen viikonloppua), ja minulle luvattini se sunnuntaiksi. Maanantaina menin kysymään lappua ja selvisi, että lapun luvannut virkailija on lomalla, joten lappua ei ole. No, se luvattiin mulle seuraavaksi päiväksi sen jälkeen, kun olin suhteellisen agressivisesti selittänyt, että viisumini vanhenee pian ja tarvitsen lapun nyt. Arvatkaa kuuluiko lappua seuraavana päivänä? No ei. 

Onnistuin onneksi saamaan viisumin ilman tätä todistusta (toinen asia jota en ymmärrä: ensin painotetaan jonkun asian tärkeyttä, mutta viikon päästä sillä ei olekaan merkitystä). Tänään kesken luennon mut haettiin luokasta. Lapusta vastaava työntekijä tuli näyttämään vihdoin opiskelutodistustani, mutta ilman allekirjoitusta. Saisin kuulemma allekirjoitetun lapun viikonlopun jälkeen. Eli viikkoa myöhemmin, kuin mulle luvattiin. Kiitos kovin, shokran vaan. Parastahan tässä on se, että lappu on valmiiksi täytetty kaavake, johon tarvittiin vain yksi leima. Katsotaan, onnistuuko paperin tulostaminen ja sen leimaaminen viikossa, vai odottaako mua sunnuntaina taas uusi "Inshallah, tomorrow okay?"

 

Kuvassa todistusaineistoa siitä, mitä suunnitelmien tekeminen täällä tarkoittaa. 32 puhelua myöhemmin mulle vastattiin ja ravintolaan päästiin klo 16. Tänään tuli myös sähkölasku. Kuukauden sähkön hinta 80 neliöisestä asunnosta: 150 dinaaria (175 euroa). Ajattelin tästä lähteä myymään munuaisiani torille, ja sitten baariin. Ma salama!

Share

Pages