Honey I´m home!

Kiitos hyvää

Hei, nimeni on Virpi ja olen hunajaholisti. Oireiluni ilmenee holtittomana hunajashoppailuna ja hunajapurnukoiden kasvavana hamstraamisena. Nautin hunajaa ensimmäisenä herättyäni ja viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Vaadin kokoajan kovempaa ja kovempaa kamaa. Vain raaka luomuhunaja kelpaa minulle. Lähimmäiset ovat huomautelleet käytöstä ja kyllähän tähän rahaakin on mennyt. Pahimpina aikoina olen sisäisen käytön lisäksi valellut hunajaa kasvoilleni päivittäin. Härskin näköistä hommaa. Raaka luomuhunaja pehmittää ihon addiktoivan ihanasti, silottaa ryppyjä ja hoitaa epäpuhtauksia. Joskus vielä töissäkin on löytynyt hunajajälkiä kaulalta tai hiuksista. Jos minulla olisi kylpyamme, olisin todennäköisesti repsahtanut kokovartalohunajakylpyihin. Hävettää myöntää, mutta ujutan poikaystäväni tietämättä useisiin ruokiimme hunajaa. En vain pysty käyttämän enää muita makeutusaineita. Muutama päivä sitten yllytin myös työkaverini mukaan tähän hommaan ja tarjosin hänelle kovinta kamaani, Manuka-hunajaa, siinä toivossa, että hänestäkin tulisi käyttäjä. Suunnittelemme nyt yhdessä suuria Manuka-tilauksia ulkomailta. Suomesta ei valitettavasti saa kovin tiukkaa Manukaa. Tällä hetkellä käytän iHerbin minulle diilaamaa UMF-lukemaltaan, eli lääkinnälliseltä arvoltaan 16-asteista Manukaa, jonka antibioottinen vaikutus auttaa ruuansulatuksessa ja on pelastanut useita akne-ihoisia. Kovimmat käyttäjät puhdistavat raakahunajalla kasvonsakin. Tähän hunajahommaan kun kerran lähtee mukaan, niin paluuta ei ole. Mutta pakko myöntää, että hunaja on yksi parhaista paheistani, ja addiktio, josta en halua parantua.

♥ Hunajapupusi Virpi

Share

Kommentit

Leena (Ei varmistettu)

Kuulostaa aikamoiselta herkulta. miten tuo iherbin tilaus toimii, tuleeko maksettavaksi veroja/tullia/muita kuluja? kauan paketin tulo kestää? onko muita suosituksia mitä voisi tilailla?

voisin altistaa itseni myös raakahunajakokeilulle :)

Leena (Ei varmistettu)

Tekstissä mainittu työkaveri ilmiantaa itsensä. Hunaja on munkin karkkia. Ihan turhaan kuvitellaan että terveellisesti syödessä joutuisi elämään ilman makeita herkkuja. Juokseva hunaja + pari ruokalusikallista macaa = parempaa kuin kermatoffee, suosittelen.

Anniina (Ei varmistettu)

Käytän itsekin paljon hunajaa, mutta ihan tavallista suomalaista luomua. Mikä on siis konkreettinen ero tavallisen ja tämän 16-asteisen Manukan välillä? Lähinnä että mitä tuo asteluku tarkoittaa:)

Venla (Ei varmistettu)

Sama manuka on täälläkin yks suosikki. Y.S Organics (samoin iherb) propolis-ginseng-royal jelly-hunajat aivan ykkösiä suklaasmoothieissa.
Maailman parasta vaniljahunajaa saa, kun avaa tangon, tökkää purkkiin ja seisottaa muutaman viikon.
Edellisessä viitattu kermatoffee on uber-superia, kun sen tekee macasta, tocotrienolsista, siitepölystä ja kennohunajasta(+vaniljasta). Ko. mönjän voi ujuttaa myös raaka(valko)suklaaseen.

annapieni (Ei varmistettu)

kiinnostaa tuo hunajan vaikutus akneen?

olen paininut iho-ongelman kanssa kuutisen vuotta, ja tämmöisestä en ole ennen kuullut.
nyt iho on ollut parempana d-vitskujen ja kasvisruokavalion ansiosta. avokadoilla ehkä jotain tekemistä tän kanssa myös, elikkä rasvoilla?

kun menin joululomalle kotiin ja en syönyt oman sekalaisen ruokavalioni mukaan, naama suorastaan räjähti. luulen että hyvien rasvojen väheneminen ja sokerin/valkoisen vehnän lisääntynyt osuus oli syypäänä.

Helinä (Ei varmistettu)

Hei Leena!
Käypä katsomassa uberhifistelijän, Viidakkomiehen, suosituksia iherbistä tilattavista tuotteista. http://www.viidakkomies.com/
Ne ovat etusivulla oikealla kun scrollaa aika alas. Sieltä löytyy hakemalla myös tulliasiaa. (iherb + tulli)

Virpi Mikkonen

Leena, kun pitää ostokset alle 80 euron, ei tavarat jumahda tulliin, vaan paketti kiikutetaan suoraan kotiin. Ja ei veroja. Itse olen tilannut Manukan lisäksi mm. Ohhira´s probiootteja ja Now Foodsin D-vitamiinia. Ensimmäistä kertaa tilaava saa 5 dollarin alennuksen kun käyttää esim minun iherb-koodiani: PIM161. Näin minulle tulee pieni hyvitys jatkotilauksissani. Ensimmäisen tilauksen jälkeen jokainen saa oman iherb-koodin, jota voi sitten jakaa uusille tilaajille.

Virpi Mikkonen

Leena & Venla, wowsers! tein vinkkienne inspiroimana "suklaatoffeeta" - manukaa, macaa, tocoa, aitovaniljajauhetta ja carobia. mummsk.
Anniina, Manuka on Uusi-Seelantilaista hunajaa, joka on lähtöisin tea tree -puiden kukkia pölyttäviltä mehiläisiltä. tooosi hoitavaa kamaa. UMF-lukema kertoo hunajan lääkinnällisen arvon, alin taitaa olla 5+ ja ylin 25+. Tsekkaa esim tämä: http://manukahoney.com/.
annapieni, hunaja auttaa akneen antibakteerisuutensa vuoksi. Manuka on erityisen hoitavaa. Linkkasin jutussa erääseen videoon, joka saattaisi kiinnostaa sinua: http://www.youtube.com/watch?v=Ks1zPu-MDr0&feature=channel
Helinä, Ollilla on kyllä hyviä iherb-suosituksia sivuillaan. Kannattaa tosiaan tsekata.

mariaelina (Ei varmistettu)

Hei Virpi, kiitos mahtavasta blogista! Ihania tekstejä ja paljon hyödyllistä tietoa.

Ja annapieni, toinen hyvä lähde aknen luontaiseen hoitoon on australialaisen naisen (Fran Kerr) sivusto www.highonhealth.org. Siellä on muun muassa täysin ilmainen video-ohjelma akneihon avuksi. Suosittelen!

Maija (Ei varmistettu)

Kiva on ollut lueskella näitä postauksia ja poimia ideoita, just sekotinkin täältä Leenalta vinkin saatuani macaa hunajaan, hauskaa jankkia tuli, eikä taatusti tarvi toista satsia makeanhimoon ;) Keep up the good work, sis! <3

inka (Ei varmistettu)

täällä toinen juuri hunajaan addiktoitunut !!!;) en tosin ole vielä päässyt noille levelille mutta tält tullan ja kovaa ... hunaajaa namaan ja menoks .. mahti blogi sulla !!!!

Noora / noorakatariina.blogspot.com (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen postaus (taas) ja videolinkki! Kuulostaa aika mielenkiintoiselta tuo raakaruokaihonpuhdistusohjelma (mikä sanahirviö!), mutta en ihan heti uskalla maksaa jostain ohjetiedostosta, jonka sisällöstä ei voi olla varma. :P Joissain noista ohjevideoista vinkit on sellasia, että pitää olla aloe-kasvi kotona naamioita varten, mikä ei ole ihan realistista. Harmi, koska muuten tuo vaikuttaa aika hyvältä! Löytyisköhän samantyyppisiä ohjeita jostain ilmaiseksi?

Virpi Mikkonen

mariaelina, kiitos kommentista ja linkkivinkistä! Vaikuttaa informatiiviselta sivustolta, täytyy heti ottaa tarkempaan syyniin.
Maija, thänx sis!
inka, heh, terve vaan kanssa-addiktini. :) Tästä tulikin mieleeni yks huippu hunajavideo, jonka näin viikonloppuna: http://www.youtube.com/watch?v=3W_iMve4xvg
Noora, En osaa valitettavasti vinkata mitään vastaavaa perusteellista infopakettia, joka olisi ilmainen, mutta tuolta Raw radiant healthin youtube -arkistosta löytyy paljon hyviä, aiheeseen liittyviä videoita, joita kannattaa tsekata. Paljon on kuitenkin tuollaista tiputeltua tietoa netti täynnä, kun vain googlailee. Esim tuo aiemmassa kommentissa ollut linkkivinkki: http://www.highonhealth.org/ vaikutti pätevältä.

Noora / noorakatariina.blogspot.com (Ei varmistettu)

Okei, kiitos paljon! :)

Anna (Ei varmistettu)

hei vähän viiveellä liityn tähän manuka-villitykseen. onko suosittaa jotain tiettyä brändiä jonka manukaa kannattaa hankkia? ruohonjuuressa esiteltiin Comvitaa, mutta ajaakohan tämä saman asian kun kerroinkin näyttää olevna korkeampi ..

http://www.iherb.com/New-Zealand-Honey-Manuka-Honey-Bio-Active-20-100-Ra...

viidakomies taasen suositteli vielä jotain kolmatta merkkiä. mietin vain kun nuo hinnat vaihtelee melkoisesti.... kiitäen, toivottavasti joku tätä vielä seuraa...

Erika (Ei varmistettu)

Moikka! Toivottavasti luet vielä näin vanhoja komentteja ja ehtisit vastata :) Olisin kysynyt manuka hunaja merkeistä ja laadusta? Mitä merkkejä sinä olet kokeillut (ja mistä ostanut)? Katselin IHerbistä erilaisia Wedderspoon Organic,
The Synergy Company, New Zealand Honey jne. ja Suomesta sitten saa Comvitaa... Tiedätkö/oletko tutkinut/kokeillut onko nämä kaikki yhtä tehokkaita laadullisesti (+ numero tietenkin vaikuttaa)? Jos haluaa kunnon antibioottisia vaikutuksia.
Kiitos

manukafani (Ei varmistettu)

Itse tilaan manukaa neglannista , + 20, tulee postissa ihan muutamassa päivässä täältä:
http://www.wellbeing-uk.com/SearchResults.aspx?find=manuka

suosittelen!!!

eLiza81 (Ei varmistettu)

Onko noita terveysväitteitä muka oikeasti todistettu? ainakaan maun takia ei näköjään kannata Manukaa ostaa http://www.xn--mttmestari-q5a2t.fi/kalleimmat/manuka-hunaja-kokemuksia/

Kommentoi