Juhlat ovat koko ajan

Kiitos hyvää

Meillä oli lauantaina juhlat. Vuosi sitten, 22.2. kanavoin maailmaan hurmaavan, humoristisen, tarkkaavaisen ja voimakastahtoisen tytön, jonka ensimmäistä syntymäpäivää vietimme viikonloppuna ystävien voimin.

Juhlat menivät ihanasti. Niinhän ne aina menevät. Siinä vaiheessa, kun vieraat ovat saapuneet ja ihmisten puheensorina täyttää talon, on kaikki hyvin ja juhlajärjestelyihin liittyvä häslinki unohtuu. 

Ihmiset tekevät juhlan. Ja toisin kuin hetken ajattelin, eivät ne mantelikeksit, jotka onnistuin polttamaan karrelle toisellakin tekokerralla, eivät ne perjantaina haetut kaasuilmapallot, joiden piti kestää pari päivää, mutta jotka juhlapäivänä olivatkin laskeutuneet lattian rajaan, eivätkä myöskään ne kukat, joita allekirjoittanut lähti hakemaan kukkakaupasta vasta minuuttia ennen vieraiden saapumista. 

Kaikki muu on toissijaista, paitsi ihmiset. Ihmiset ja heidän hyväntuulisuutensa. Etenkin isäntäväen hyväntuulisuus. Ja aivan ennen kaikkea emännän hyväntuulisuus, joka lienee useissa kodeissa juuri se, joka tahtoo olla koetuksella juhlien alla. Näin ainakin tässä taloudessa.

Joka kerta juhlia emännöidessäni päätän, että tällä kertaa aloitan suunnittelun ja järjestelyn hyvissä ajoin, hommaan ruokien raaka-aineet ajoissa, herään aamulla aikaisin laittamaan paikat kuntoon ja ruuat valmiiksi, päätän mitä puen ylleni ja käyn suihkussa tunteja ennen h-hetkeä. Joskus vielä opin olemaan aivan koko juhlapäivän ajan se rennon hyräilevä emäntä, joka ei anna mielialansa laskea tyhjentyneiden kaasuilmapallojen mukana tai järkytä tyyneyttään turhanpäiväisten pikkuseikkojen takia.

Jonain päivänä vielä... Se päivä ei kuitenkaan koittanut vielä eilen. 

Joskus siinä toisen keksipellillisen polttamisen jälkeen, tunti ennen juhlien alkua, sulkiessani miehen ja lapsen keittiön oven ulkopuolelle, koska heidän “tuijotuksensa” häiritsi “keskittymistäni” aistin myös omien hermojeni olevan pahasti vaarassa kärähtää.

Viimeistään siinä vaiheessa kun lähdin pinkomaan kohti kukkakauppaa vieraiden jo soitellessa kadulta ja kysellessä ovikoodia huomasin ajautuneeni siihen mystiseen ajatusansaan, jonka mukaan joku muu kuin hetkessä oleminen, tietoinen läsnäolo ja oma rentouteni olisi tärkeää.

Sännätessäni ulos kukkien perässä toimintaani todella sääteli niinkin huvittava ajatus, jonka mukaan se, että eteisessä on vieraita tervehtimässä iso kimppu valkoisia liljoja on tärkeämpää kuin se, että minä itse olen vastaanottamassa heitä. Hermostuneen ihmisen suppea ajatustoiminta voi kieltämättä olla pienuudessaan melko söpöä. Söpöä ainakin näin jälkikäteen korkeasta mielentilasta käsin katsottuna. 

Väitän, että osaan nykyisin suhtautua pääsääntöisesti omiin tunteisiini rennosti ottamatta itseäni kovin vakavasti. Suurimman osan ajasta kykenen säilyttämään ajatukseni kirkkaana ja soljumaan joustavasti elämän yllätysten mukana. Mutta sitten tulee näitä hetkiä, näitä siunattuja hetkiä, jolloin tapahtuu jonkin sortin taantuminen, kaikki viisaus pakenee päästäni ja muutun tuoksi säntäileväksi pikkueläimeksi, joka unohtaa omat oppinsa niin tyystin, että jonkun muun täytyy niistä muistuttaa. Se joku muu oli tällä kertaa kukkakaupan jonossa takanani seissyt tuntematon naishenkilö.

Itse luomani häsy ja häslinki olivat nimittäin onnistuneet pyyhkimään päästäni pois pankkikorttini tunnusluvun, ja kukkien ostohetkellä en kerta kaikkiaan onnistunut muistamaan tuota päivittäisessä käytössäni olevaa nelinumeroista numerosarjaa. Ähisin ja äimistelin ääneen unohdusta.

“Hengitä rauhassa. Ei ole mitään kiirettä. Elämä on koko ajan.”, takanani ollut nainen sanoi.

Elämä on koko ajan.

Miten mahtavan osuvasti sanottu. Makustelin tuota lausetta koko kotimatkan naureskellen samalla ääneen itselleni. Elämä on koko ajan. Tottakai. Jokainen hetki on yhtä oleellinen ja yhtä tärkeä. Se, että kävelen kukkapaketin kanssa kadulla on yhtä tärkeää kuin se, että kukat ovat ovat kohta paikallaan eteisen maljakossa. Se, että emäntä on hyvällä tuulella ja nauttii juhlien järjestämisestä on aivan yhtä tärkeää kuin se, että hän on hyvällä tuulella juhlien aikana.

Elämä on koko ajan, juhlat ovat koko ajan.

Lisäkomiikkaa säntäilylleni ja kaiken kiteyttävää vertauskuvallisuutta tilanteelle antoi vielä se, että vieraat toivat tullessaan niin paljon kukkia, ettei niitä olisi edes tarvinnut olla omasta takaa.

Syy miksi jaoin kanssanne tämän hieman hysteerisen lauantai-iltapäivähetkeni on se, että tarinan opetus on mielestäni tärkeä ja kukkakauppanaisen lause toistamisen arvoinen. Koen myös oleelliseksi muistuttaa, ettei edes armas hyvinvointiblogaajanne säilytä jatkuvasti zeniään. On silti tietyllä tavalla virkistävää löytää aika ajoin tuo pyristelevä pikkueläin itsestään ja huomata, että tasapainon ehkä kaunein piirre lienee siinä, että sen voi palauttaa aina uudelleen.

Näihin sanoihin ja ajatuksiin, lupsakkaa alkavaa viikkoa.

♥ Virpi

Share

Kommentit

Anni (Ei varmistettu)

Ihana teksti, kiitos!
Juuri niin kaikesta tuosta elämässä on kyse! Kiitos!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Kiitos sinulle. :)

Mia (Ei varmistettu) http://miakuusisto.nettisivu.org

:) ei voi olla tasapainoa ilman toista. se toinenkin puoli kuuluu aina kokonaisuuteen. se vain muuttaa muotoaan ajan myötä.... :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Juurikin näin. Toisinaan sen muistaa, toisinaan vähemmän valveutuneena hetkenä sitä taas koittaa epätoivoisesti karkoittaa sen "toisen puolen" jonain negatiivisena asiana, jonain virheenä. Ihan mielenkiintoista tämä pienen ihmisen elo ja aivotoiminta. :)

akissfromthepast (Ei varmistettu) http://www.akissfromthepast.blogspot.com

Tosi upea ja ajatuksia herättelevä teksti!
tuosta löytää kyllä niin itsensä aina välillä..kun tuommoinen hermosuma iskee niin sitä jotenkin tarrautuu tosi pieniin asioihin jotka lopulta järjestyy aina itsestään. (kuten kukat kutsuille) ihan mielettömän hieno tuo lausahdus kassajonossa! vielä upeampaa on se, että siellä jonossa oli tuollainen eikä semmoinen joka olisi ollut itsekin kiireesssä ja paniikissa :) Sun blogiin jää ihan koukkuun! mukavaa päivää sulle!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Kiitos kommentista! Ja tosiaan, oli aika sattumaa, että tällainen kanssajonottaja sattui juuri silloin paikalle. Mietin jo jossain välissä jälkikäteen, että olinkohan stressitiloissani kuvitellut koko naisen, mutta ei, kyllä se oli siellä ja sanoi noin. :D Ihanaa viikkoa sinne!

Hanna (Ei varmistettu)

Voi, tunnen itseni niin tuosta tekstistäsi, minulle käy usein samoin. Ressaan jostain pikkujutusta ja sitten kun juhlat ovat ohi, huomaan että vieraat eivät todellakaan olleet edes HUOMANNEET tuota minun pikkujuttuani (esim. ovatko pyykit kodinhoitohuoneesta paikoillaan), josta niin kovasti ressasin.

Joka kerta myös päätän nuo sinun edellä mainitut asiat :). Mutta se on hyvä. että edes itse jälkeenpäin ymmärtää että turha kiukuta ja ressata, olisi vaikka vain herännyt aikaisemmin ja tehnyt hommia etukäteen, jos kerta tietää, että niistä ressaa. Ja kun muistaisi seuraavalla kerralla vielä ottaa niistä opikseen :).

Kiitos todella mahtavasta blogista, monta vinkkiä olen jo itselleni saanut täältä.

Nauttikaa myös juhlien jälkeisestä ajasta :).

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Näin se menee, yhdenlaista elämän kiertokulkua tämäkin, mutta ehkä mekin jonain päivänä vielä opimme ja saamme ne lehmän hermot. ;)

SM (Ei varmistettu)

Mielestäni lohdullisin ja oivaltavin lausahdus oli tämä: "--tasapainon ehkä kaunein piirre lienee siinä, että sen voi palauttaa aina uudelleen".

Tuota hoen aika usein mielessäni muutenkin; sitä, että vaikka ote joskus herpaantuisi, vaikka välillä romahtaisi (tai siltä ainakin tuntuisi), aina, siis ihan aina, voi itsensä koota uudelleen, nousta ylös ja jatkaa matkaa. Ja kuinka hyvältä se tasapainon löytyminen usein tuntuukaan juuri sen jälkeen, kun sen on hetkeksi kadottanut.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Niinpä, ja nimenomaan kun se otteen herpaantuminenkin on tosiaan vain oma ajatus tai tunne, ei mitään sen "todellisempaa". Helpoimmalla pääsee kun ei ala hikoilututtamaan itseään kaikenmaailman ajatusten ajamina, että "näin kuuluisi tuntea" ja "näin ei saa tuntea ja ajatella". Jos hermostuttaa niin silloin hermostuttaa, ei se ole sen kummempaa, tai mitenkään väärin sekään. Mutta hermostuneena sitä ei valitettavasti kovin usein ymmärrä niin suvaitsevaisesti suhtautua niihin omiin tunteisiinsa, vaan ajattelee, että nyt tämä ajatus ja tunne on totisinta totta ja jotain jolle täytyy tehdä jotain, mikä tietenkin vain pahentaa asiaa. No mutta, eiköhän tässä kuitenkin jotain kokoajan opita, vaikka toisinaan tuntuukin, että sitä kapsahtelee samoihin ansoihin kerta toisensa jälkeen. ;)

Wilhelmiina (Ei varmistettu)

Pähkinä ja kuori ympärille. <3 Kiitos.

Arja (Ei varmistettu)

Kiitos sanoista ja ajatuksista Virpi!

Minunkin poikani täytti vuoden 22.2. ja vkonloppuna juhlittiin. Meillä ennakkoon ostetut tulppaanit nuupahtivat maljakkoon kun kukaan ei muistanut antaa vettä janoisille ja kakkukahvien aikaan tein havainnon, ettei pöydässä ollut ihan kaikkea mitä piti. Onneksi huomasin nämä silloin kun mitään ei ollut enää tehtävissä ja säntäilyt jäivät säntäilemättä. Juhlat jokatapauksessa olivat ja elämä näytti sekä maistui erittäin hyvälle pienistä, pikkiriikkisistä, puutteista huolimatta.

Onnea myös sinulle hurmaava tytön hurmaava äiti! 22.2. on ihanalla tavalla myös sinun juhlapäiväsi :)! Ja kiitos blogistasi. Näistä kirjoituksista välittyy paljon hyvää!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Wau, synttärikaima! Paljon onnea myös teille molemmille! Ja kiva että luet ja kiitos että kommentoit. :)

K (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus!

Olen kiinnostunut luomuruuasta, superfuudeista ja raakaruuasta, ja haluaisin opetella käyttämään niitä ruokavaliossani. Mietin kuitenkin usein, onko näiden terveysherkkujen ominaisuudet hintansa arvoisia. Olen aina tottunut syömään tavisruokia, ja ajatuksiini nousee jatkuvasti se, että voisin käyttää rahat "järkevämmin" kuin vain superkalliiseen ekosapuskaan.

Miten voisin vakuuttaa itselleni, että luomu- ja raakaravinto ovat oikea valinta hinnasta huolimatta?

Ja jos osaisit kertoa minulle vähän siitä, miksi luomu on parempaa kuin "tavis"-raaka-aineet? Tai miksi "tavis"-raaka-aineet ovat huonompia kuin luomu? Olen yrittänyt etsiä tietoja luomun hyvistä puolista, mutta tutkimukset ovat erittäin ristiriitaisia (ja ymmärrän sen, koska uskon että tulokset näyttävät juuri siltä, mitä tutkija itse on halunnut/uskonut saavansa :D).

Olisin todella kiitollinen jos voisit jakaa omaa tietämystäsi ja antaa minulle vähän suuntaviittoja :).

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi! Kiitos kommentistasi. Kysymyksesi on hyvin relevantti ja samalla todella laaja. Ymmärrän, että silloin kuin on alkutaipaleella ruokavaliomuutoksessa voi ns. terveysruokien maailma tuntua isolta ja hämmentävältä. Itse lähestyisin asiaa alkuperäisyyden kautta, eli mitä tuoreempaa ja prosessoimattomampaa ruoka on, sen todennäköisemmin siinä on tallella kaikki ne kehoa ravitsevat aineet, mitä siinä ikään kuin kuuluukin olla. Mitä vähemmän ruokaan on lisätty kemikaaleja ja täyteaineita, sen lähempänä aitoa ruokaa ollaan. Ja aito ruoka on se mitä keho tarvitsee säilyttääkseen tasapainon ja tervehtyäkseen. Kehomme rakentuu siitä ruuasta, jota syömme. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää onko tuo ruoka ravinteiden, entsyymien ym. puolesta kuollutta vatsan täytettä, vai oikeasti elävöittävää kasvuainesta ja “viisasta” informaatiota soluillemme. Valitsemalla luomutuotteen karsiutuu ruuasta pois kaikki turhat kemikaalit, tuholaismyrkyt ja täyteaineet, esimerkiksi luomuelintarvikkeissa sallittujen lisäaineiden ym. käyttö on rajattu vain välttämättömimpiin. Luomu-merkki paketin kyljessä ei toki tee ruuasta automaattisesti terveellistä, esimerkiksi luomueines on eines ja ravintoarvoiltaan köyhää, vaikka raaka-aineiden viljelystavat olisivatkin luonnonmukaiset. Sen sijaan, että jäisin miettimään liikaa sitä ostaako luomua vai ei-luomua, keskittyisin itse ensisijaisesti ruuan alkuperäisyyteen, eli siihen, että käyttää mahdollisimman paljon tuoreita perusraaka-aineita esimerkiksi He-Vi-osastolta. En siis tarkoita, että pitäisi syödä raakaruokaa, vaan että ruuan raaka-aineet ovat mahdollisimman prosessoimattomia. Itse valitsen luomuna ainakin kaikki vihannekset ja hedelmät mitä käytän kuorineen tai sellaisenaan + kaikki eläinkunnan tuotteet, sillä en halua ruokaani esimerkiksi lääke- ja hormonijäämiä. Luomun puolesta puhuu toki myös kestävään kehitykseen ja luonnon ja eläinten kunnioittamiseen liittyvät aspektit, jotka otetaan sillä saralla ainakin aavistuksen paremmin huomioon. Näin lyhyt ja suppea vastaus ei varmaan riittänyt kattamaan laajaa kysymystäsi, mutta jatka ihmeessä tiedon hakua. En epäile hetkeäkään, ettetkö olisi oikealla tiellä. Täältä blogistanikin löydät varmasti linkkejä sinua kiinnostaviin sivustoihin ja blogeihin, se vaatii vain hieman koluamista.

Iloista alkavaa kevättä!

K (Ei varmistettu)

Kiitos hurjasti! Tässä oli juuri sitä oikeanlaista kannustusta ja valaisemista, kiitos :).

Tiina (Ei varmistettu)

Taidan ottaa tuon uudeksi mantraksi. Elämä on koko ajan.

Itsellänikin on tapana pimahtaa aina juuri ennen juhlien järjestämistä. Kaikki näyttää olevan sekaisin, tuhisen, puhisen ja ärähtelen sille kaikkein rakkaimmalle, joka vain yrittää auttaa. Lopputulos on viime aikoina ollut se, etten yksinkertaisesti ole järjestänyt juhlia. En vietä syntymäpäivinäni enkä pyydä ystäviä brunssille tai iltanapostelulle. Olen ajatellut, etten ehkä osaa. Mutta tämän tekstin inspiroimana muistan taas, mistä hommassa on oikeasti kyse. Kiitos, Virpi!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Älä luovuta! Kasvu tapahtuu kipualueella! :D Eli eikun juhlia järjestämään ja hermoja venyttämään. Niin sitä oppii lupsakaksi emännäksi, sinnikkäällä harjoittelulla. Näin uskon. :)

Hosuli (Ei varmistettu) http://hosuli.blogspot.com

Mainio tarina ja lause! Kiitos tästä. :)

Jasmine (Ei varmistettu)

Ihana blogi, tulee hymy lukiessa! :)

Virpi Mikkonen

kuten myös tätä kommenttia lukiessa. :)

Kommentoi