Juotavat itseruskettavat - Drinkki 3

Tämä elämähän on mennyt ihan sellaiseksi kuin ulkomailla olisi. Niin lämmintä aamusta iltaan ja jotenkin rennonrempseä olemisen tyyli ihmisillä. Kyllä meidän nyt kelpaa.

Tämän päivän rusketusmehu, joka on sarjassaan kolmas ja viimeinen tällä erää, tuo myös mieleeni matkailun. Jostain syystä nimittäin juon aina tomaattimehua lentokoneessa. Mehun mausta ja koostumuksesta tulee siitä johtuen aina hieman kihelmöivän jännittävä ja odottavainen fiilis ja se assosioituu mielessäni yhteen maailman parhaista asioista, lentokoneen nousuihin ja pilvienpäällysmaisemiin.

Toivon, että ette näillä keleillä vietä aikaanne juurikaan tietokoneella, ette edes blogiani lukiessa, mutta jos nyt olet sattunut täällä piipahtamaan, niin nappaahan vielä tämä ihoa monella tapaa kaunistava resepti talteen. Papaijan entsyymit ja tomaattien ja punaisen paprikan karotenoidit antavat mikstuuran, jota sekä vatsa että iho kiittävät.

Elämä kuin ulkomailla -mehu

5 Tomaattia

1 Pieni papaija

1 Punainen paprika

Ripaus merisuolaa

Kuori papaija ja pese paprika ja tomaatit. Mehusta kaikki ainekset mehustimella. Lisää sekaan ripaus merisuolaa, sekoita, lisää jääpaloja ja nauti. Voit myös blendata kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi lisäämällä sekaan pienen määrän vettä. Siivilöi kuitumassa tai nauti sellaisenaan.

Nyt läväytän minäkin läppärini kannen kiinni ja toivotan teille kaunista ja mehukasta viikon jatkoa!

♥ Virpi

Share

Kommentit

Mari/pumpkinjam (Ei varmistettu)

Nämä itseruskettavat reseptisi ovat aivan mahtavia! Vaikken mehustinta omistakaan enkä sitä tule varmaan hankkimaankaan tilanpuutteen takia, niin nämä inspiroivat edes syömään kaikkea punaista/oranssia :).

Mietin muuten yksi päivä, miksi en ole saanut vielä joka kesäistä riesaani aurinkoihottumaa, mutta olenkin tosiaan syönyt viimeiset kuukaudet mansikoita monta monta kourallista päivittäin. Ehkä sillä on vaikutusta :)

T: Mari / pumpkin-jam.blogspot.com

Virpi Mikkonen

Kiva että tykkäät. :) Ja kylläpä ne karotenoidikasvikset toimivat tosiaan ihan syötyinäkin. Mehumuodossa vaan saa tankattua helpommin isoja määriä. 

Iloista kesää!

Candy (Ei varmistettu)

Hei :)
Tämä ei nyt oikeastaan liity tähän postaukseen, mutta olisiko sinulla neuvoja, mitä piristäviä & energiaa tuovia ainesosia raskauden aikana voisi smoothieen heittää..? Väsymys vaan jatkuu, vaikka rv 16 on jo aluillaan. Olen nyt pitäytynyt turvallisesti vain hedelmät, marjat, siemenet, pähkinät, salaatti- linjalla, mutta käytitkö itse jotain viherjauheita tms.?
Kiitos jo etukäteen, jos viitsit vastailla :)

Virpi Mikkonen

Moikka! 

Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta, olen tuolla uuden kotimme remontin keskellä huhkinut, enkä juuri koneelle eksynyt/päässyt.

Mutta tosiaan, nyt pistit aika pahan, en nimittäin ehkä noita mainitsemiasi perusjuttuja ihmeempää osaa raskauden ajalle suositella. Itse en käyttänyt mitään sen kummempia vippaskonsteja, muuta kuin nukuin nukuin ja nukuin, aina kun väsytti. Mutta ainahan se ei ole mahdollista, jos käy päivätöissä tai on jo lapsia. 

Ns. stimulantteja, kuten raakasuklaata tai puhdistavia viherjauheita en lähtisi raskauden aikana itse nauttimaan. 

Vaikka voi kuulostaa ankealta, niin ehkä nyt vain tulee kuunnella kroppaa, ja jos se kaipaa lepoa, niin sitä sille pitää antaa, ja suhtautua väsymykseen vain kiitollisena, viestinä kropalta sen tämänhetkisestä tarpeesta. Muistathan toki, että jos väsymys on todella voimakasta, kannattaa käydä tsekkaamassa veriarvot ym lääkärillä, että kaikki on varmasti kohdillaan.

Onnellista loppuraskautta! <3

Virpi Mikkonen

Testiin vaan! Ja muista suola, sillä ilman sitä se maistuu ainakin omaan suuhuni hieman latkulta. :)

polja (Ei varmistettu)

Hei Virpi,

Yritin etsiskellä juttuasi käyttämistäsi superfoodeista, mutta se jäikin vanhan blogin puolelle..Höh!
Lähinnä olisin kiinnostunut tietämään, mikä fytoplankton- valmiste sinulla on käytössä? Olen tekemässä tilausta iherbiin, onko siellä joku fytoplankton, jota osaisit suositella?

Kiitti tosi paljon, jos ehdit vastata!!! :-)

Virpi Mikkonen

Moikka!

Tämä on ollut mielestäni hyvä:

http://www.lootuskauppa.fi/Marjat/Marine-phytoplankton-sunfood-oceans-alive

Itselläni on juuri nyt tämä käytössä:

http://www.iherb.com/Umac-Core-Marine-Phytoplankton-2-oz-57-ml/9066

Mutta jostain syystä oma fiilis kallistuisi tuohon Ocean´s Aliven tuotteeseen. 

 

Miraaa (Ei varmistettu)

Millä ihmeen lentoyhtiöillä olen ikäni lentänyt kun en koskaan ole saanut käteeni tomaattimehua! Minulle se on paastojuomaa ja vuosi sitten ensimmäisellä paastollani kämppikseni mainitsi itse assosioivansa tomaattimehun juuri nimenomaan lentokoneisiin ja ihmettelin asiaa jo silloin :D

Virpi Mikkonen

Hahaa, ehkä et ole vain osannut kysyä. Mutta mielestäni tomaattimehua saa aina ja kaikista koneista. :)

Hannamanna

Olen myös lukenut, että chorella sisältää paljon beetakaroteenia, joten olen sitä ihon suojaksi vedellyt paljon kesän kynnyksellä ja nyt kesän tultua. Toinen kaappiin eksynyt on Urucum, jota lisäilen smoothieisiin. Helposti ihoni polttavana tuntuu, että nuo ovat auttaneet ihon päivettymisessä :)

Virpi Mikkonen

Hei mahtavat vinkit, kiitti! Tosiaan tuo Chlorella on kova juttu myös tässä hommassa. Urucumista ei itselläni ole omakohtaista kokemusta, mutta sitä on kyllä paljon kehuttu. Pitääpä itsekin testata, kiitos muistutuksesta. 

Lidia (Ei varmistettu)

Moikka!

Juuri kun olin aikeissa aloitella raikastuviikkoa, josta postailit aikaisin keväällä, en enää löydäkään siihen liittyviä postauksia. Luin ylläolevia kommentteja, osa postauksista on jäänyt ilmeisesti vanhan blogin puolelle?

Virpi Mikkonen

Moikka!

Blogiarkisto ei ole tosiaan vielä siirtynyt tänne uudelle alustalle. Mutta tulossa on, mahd. pian. 

Tässäpä kopioituna olennaisin kuurin kannalta. Toivottavasti siitä on apua. :)

 

Ruoka

Näitä päivittäin:

Lehtivihannekset, kuten tammenlehtisalaatti ja pinaatti

Idut ja versot

Tuoreet yrtit, kuten vesikrassi ja persilja

Kasvikset, kuten kurkku, paprika ja kesäkurpitsa

Juurekset, kuten bataatti, porkkana ja punajuuri

Kaalikasvit, kuten parsakaali ja kukkakaali

Luomuhedelmät, kuten avokado, omena ja meloni

Marjat, kuten mustikat, mustaherukat ja vadelmat

Sipuli ja valkosipuli

Puhdistavat yrttiteet, kuten koivunlehtitee ja lakritsinjuuritee

Siemeniä, pähkinöitä ja manteleita (Enintään kourallinen päivässä)

Kookosöljyä ½ - 1 rkl päivässä

Näitä kohtuudella, muutaman kerran viikon aikana:

Kvinoa, tattari, hirssi

Pavut ja linssit

Kaura- tai mantelimaito, kookosmaito

Poistolistalla:

Gluteeniviljat

Maitotuotteet

Eläinkunnan tuotteet

Prosessoidut valmisruuat

Sokeriherkut, kuten pullat, jäätelöt ja karkit

Lisätty sokeri

Kahvi

Tupakka

Alkoholi ja muut päihteet

Päivittäiset lisät:

Probiootti-/maitohappobakteerivalmiste

Chia-siemenet http://cocovishop.com/fi-wp/products-page/chia/chia-siemenet-1000g/

Chlorella-mikroleväjauhe http://www.superfoodit.com/chlorella.html

Reippaasti vettä, noin kaksi litraa päivän aikana.

Eritysiplussaa:

Päivittäin nautitut itse tuorepuristetut mehut

Päivittäin nautittu pakuritee http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa/pakurikääpä-kirja

Muuta:

-Unohda viikon ajaksi raskaasti kypsennetty ruoka. Suosi raakoja ruokia, kevyttä kypsennystä kuten höyrytystä, smoothieita, keittoja ja salaatteja.

-Ulkoile päivittäin noin tunnin ajan rauhallisesti kävellen. Vältä raskasta ja kuormittavaa liikuntaa.

-Vähennä television katselu ja internetissä pyöriminen minimiin, tai jätä mieluusti kokonaan. Niinä hetkinä kun tekisit edellä mainittuja toimintoja, venyttele, joogaa, tee hengitysharjoituksia tai meditoi. Tai vaikka lue kirjaa.

-Aloita aamut sitruunavedellä.

-Aloita ja lopeta päivä vähintään 15 minuutin venyttelyllä.

-Kuivaharjaa kroppa päivittäin

-Ota kylmiä suihkuja

Tässäpä vielä esimerkinomainen ohjelma raikastusviikolle:

Startti

Aloita raikastusviikko käymällä kaupassa ja ostamalla viikkoon tarvittavia ruokia.

Pyyhi kalenterista kaikki ylimääräiset menot. Vastaa jo nyt viikonlopun bilekutsuihin kieltävästi. Tee asioita vain omassa tahdissasi.

Aamut

-Aloita päivä juomalla iso lasillinen sitruunavettä. http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa/sitruunavesi

-Tee joka aamu 15 minuutin venyttely, jossa käyt läpi koko kehosi.

-Valmista aamupalaksi smoothie. Kokeile esimerkiksi lisäämällä blenderiin mustikoita, banaania, 1 rkl chiasiemeniä (liotettuja tai sellaisenaan), manteleita ja kookosöljyä tai omenaa,banaania ja avokadoa. Lisää smoothiereseptejä löydät täältä: http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa?tag=336. Joka toinen aamu voit aloittaa päiväsi esimerkiksi tuorepuurolla. Turvota esimerkiksi hirssiä tai tattaria yön yli ja lisää aamulla sekaan marjoja. Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää tuorepuuroohjeita löydät täältä: http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa?tag=114

-Päätä aamusuihkusi minuutin tai muutaman minuutin kylmään suihkuun, joka saa veren kiertämään ja aineenvaihdunnan liikkeelle.

-Mikäli ehdit, tee heti aamusta puolen tunnin kävelylenkki ulkona.

Päivät

-Tee lounas valmiiksi edellisenä iltana soseuttamalla kasviksista sosekeittoja. Kokeile raaka-aineiksi esimerkiksi porkkanaa, bataattia, purjoa, kevätsipulia, palsternakkaa, selleriä, kesäkurpitsaa, persiljaa + kasvislientä. Valmista kerralla isompi määrä, josta saat useamman päivän eväät. Hyvä lounas syntyy myös salaatista, kasviksista ja lisukelinsseistä.

-Pidä taukoja. Tämän viikon aikana tee oikeasti niitä taukojumppia ja venyttelyitä kesken työ- tai opiskelupäivän. Käy ulkona haukkaamassa happea ja hengittele syvään.

-Juo runsaasti vettä. Pidä vesipulloa mukanasi. Muista juoda noin kaksi litraa joka päivä.

-Syö säännöllisesti jotain, älä päästä ruokailujen välejä yli kolmen tunnin. Kokeile välipaloiksi esimerkiksi omenoita, avokadoa, manteleita, siemeniä, pähkinöitä, inkamarjoja, mulperimarjoja ja kuivattuja viikunoita. Tee kotona valmiiksi rasiaan sekoitus yllä mainituista kuiva-aineksista.

Illat:

-Tee pitkä ja rauhallinen kävelylenkki.

-Siivoa ja järjestä kaappeja. Heitä pois käyttämättömiä tavaroita ja vaatteita, vie ne kierrätykseen tai lahjoita kavereille.

-Suunnittele mitä haluat tulevaisuudeltasi ja laadi itsellesi esimerkiksi aarrekartta.

http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa/unelmia-ja-aarrekarttoja

-Jos olet kiireinen, suunnittele kuinka hallitsisit aikaasi paremmin. Jäsennä tekemättömät asiat paperille ja tee itsellesi aikataulu.

-Sen sijaan että notkuisit TV:n ääressä tai netissä, joogaa, venyttele, meditoi tai lue hyvää kirjaa.

-Ennen suihkua kuivaharjaa koko kroppa pyörivin liikkein. Se puhdistaa ja vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.

Kas näin. Kyseessä ei siis ole varsinainen paasto, vaan pikemminkin lempeä raikastuskuuri. Joillekin teistä yllä mainitut ohjeet ovat varmasti ihan arkipäivää, sillä mitään erityisen radikaalia tässä ruokavaliossa ei ole. Uskon silti, että useimmille yllä kuvattu kuuri on selkeästi erilainen kuin mihin on arkiruokailussaan tottunut ja että sen toteuttaminen käy monelle oikeinkin hyvänä puhdistuskuurina.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

iherbistä puheen ollen, mitkä onkaan nyt uudet säädökset, ne taisi muuttua taas? ja mitä sun paketeissa on viime aikoina ollut (jos siis olet tilannut rapakon takaa)?

aurinkoa etelään! :)

ps. olen koittanut ettiä noita rento-kuivaharjoja muttei rollossa myydä missään! onko vinkkejä nettikauppoihin, vielä ei ole itsellä osunut silmään... nyyh!

Mariee (Ei varmistettu)

Itse olen jo pitkään suunnitellut tilaavani iHerbistä tuota Dr Ohhiran probioottivalmistetta, mutta pakkaus näyttää maksavan jo itsessään yli 40 dollaria. Onko sinulta onnistunut sen tilaaminen ongelmitta ja oletko tilannut samassa tilauksessa mitään muuta vai vain tuon yhden valmisteen? Kiitos muuten aivan ihanasta blogista :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Ja niistä kuivaharjoista vielä, niin käypä kyselemässä luontaistuotekapuoista, jos niillä olisi hyviä. 

N (Ei varmistettu)

Heippa! Löysin blogisi aika äskettäin kun siinä oli vielä sivukaupalla houkuttelevia reseptejä, ja koin "ruokaherätyksen". Nyt kauhukseni huomasin ohjeiden hävinneen enkä ehtinyt ottaa talteen kuin muutaman - tuothan myös niitä vanhoja reseptejä tänne?!!? Kiitos!!!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi!

Vanhat blogipostaukset ovat siirtymässä tänne uudelle pohjalle, mutta en osaa tarkkaan sanoa, että milloin saapuvat. Mahd. pian. Mutta ei siis hätää, tulossa ovat. :)

Sannamaria (Ei varmistettu)

Kiitos resepteistä (ovat muuten makoisia :)), kaunis rusketus piristää aina!

Minerva L (Ei varmistettu)

Moikka! Mitä mieltä oot ainakin elävän ravinnon "filosofian" ohjenuorasta: Vihanneksia ja hedelmiä ei tulisi sekoittaa samalla aterialla. Tämä pätee sekä mehuissa että salaateissa ym. Itse oon porkkanaa sekoittanut hedelmämehuihin, kun koen sen olevan jotenkin niin mieto. Mutta tomaatin yhdistämään hedelmään kuulostaa jo aika villiltä! En itse oikein tiedä, miten suhtautuisin tähän ohjeeseen. Koetko itse sitä mitenkään järkeenkäypänä? :)

Kommentoi