Kevyesti raskaana - Osa 2

Eilen aloittamani postaus raskausajan olonkevennysnikseistä jatkuu...

 

Ruokavalio
Raskaana olevat naiset ja ruoka. Siinäpä yksi ikuinen vitsailujen ja ihmetyksen aihe. Eikä syyttä. Itsekin on tullut huomattua kuinka makutottumukset ja himot ovat kohdistuneet melkoisen yllättäviin ruokiin, ja ei aina niihin terveellisimpiin.

 

Alkuraskauteni kuvotus teki syömisestä lisäksi melko haastavaa puuhaa, pienten annosten syöminen parin tunnin välein oli paras keino pitää olo edes jotenkuten siedettävänä. Vaikka olen vakaasti sitä mieltä että ennen raskautta ja raskausaikana kannattaa satsata erityisen ravinteikkaaseen ruokaan, sillä onhan ruoka kasvavan sikiönkin kasvuainesta, ei raskauspahoinvoinnin takia kannata ottaa stressiä tai morkkista syömisistään. Silloin on tärkeintä saada ylipäätään syödyksi, mikä voi tarkoittaa outojenkin mielihalujen mukaan menemistä.

 

Olon normalisoiduttua, mikäli sellaisesta voi ylipäätään raskausaikana puhua, kannattaa kuitenkin miettiä syömisiään. Monesti raskautta pidetään hyvänä tekosyynä vetää päivittäin roskaruokaa ja herkkuja, mutta yhdeksän kuukautta voi käydä melkoisen tukalaksi ajaksi, sekä fyysisesti että henkisesti, jos ruoka-asioissa ei pyri pitämään rotia.

 

Vaikka raskausaikana kehon viestejä kannattaa ehdottomasti kuunnella, sillä usein naisen intuitio omista tarpeistaan on silloin normaalia herkempi, ei hampurilaisia tai munkkeja päivittäin kaipaavaa kroppaa kannata uskoa. Ei ole järin kannattavaa hankaloittaa ties kuinka monennella lisäkierroksella käyvän ja sisässään uutta ihmisalkua kasvattavan kehonsa työtä tuuppaamalla sisuksiinsa kehnoa kasvuainesta, kuten transrasvoja ja valkoista sokeria. Yksi tai kaksi herkkupäivää viikossa on jo hyvä tapa pitää homma kurissa. Muuten makeanhimoa voi tyydyttää hedelmillä, kuten luomuviinirypäleillä ja -mandariineilla ja hiilarihimoa vaikka luomulaatuisella tai omatekemällä täysjyväleivällä ja sen päälle levitetyllä kirnuvoilla.

 

Yllä kirjoittamani ei todellakaan ole tarkoitus syyllistää ketään, pelkästään vinkata kiinnittämään tähänkin asiaan huomiota. Koska kannattaa todella muistaa että syömällä edes suhteellisen terveellisesti raskausaikana voi ehkäistä tai helpottaa monia vitsauksia aina raskausajan diabeteksestä, närästyksestä ja hiivatulehduksesta raskausarpiin, turvotukseen ja anemiaan.

 

Suositukseni:
-Raskausajan ruokavaliota on hyvä fiksata siten, että sieltä löytyy normaalia enemmän proteiinia, hyviä rasvoja, kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä sisältäviä ruokia. Raskausaikana erityistärkeän foolihapon saantia voi turvata syömällä reilusti vihreitä vihanneksia, kuten parsaa, marjoja, kananmunaa (keltuainen), paprikaa ja leseitä.
-Kokeile ottaa tavaksi nauttia joka päivä noin puoli litraa hyvin sulavaa marja- tai vihersmoothieta, joista ravintoaineet imeytyvät helposti. Kun päivittäisen smoothien sekaan tuppaa mahdollisimman paljon ravinteikkaita ja puhtaita aineksia voi olla jo hyvillä mielin.

-Nauti päivittäin liotettuja Chia-siemeniä, esimerkiksi 2-4 ruokalusikallista smoothien seassa. Saat niistä mm. tärkeitä rasvahappoja ja ne ehkäisevät ja hoitavat raskausajalle tyypillistä kovaa vatsaa.
-Suosi puhtaita, myrkyttömiä luomuruokia.
-Pidä ruokavalio mahdollisimman monimuotoisena, jolloin eri ravintoaineiden monipuolinen saanti paranee.
-Syö paljon tuoreita, erivärisiä kasviksia ja hedelmiä tai valmista niistä smoothieita ja soseita.

-Muista hapatetut ruuat, kuten maustamaton luomujukurtti. Ne ovat helliä ruuansulatukselle mikä voi auttaa pahoinvoinnissa. Saat niistä myös hyviä maitohappobakteereja, jotka ovat tärkeitä raskaudesta alentuneen immuniteetin takia.
-Pyri syömään joka aterialla laadukasta proteiinia, kuten papuja, linssejä, pähkinöitä, siemeniä, myrkytöntä kalaa, luomulihaa tai riistaa. Vapaiden luomukanojen munat ovat mahtavaa raskausruokaa.
-Omasi ja vauvasi hyvinvoinnin takia vältä valkoista sokeria ja viljaa ja korvaa ne kasviksilla, täysjyvällä ja luomuhedelmillä.
-Lisää rasvojen, kuten härskiintymättömien öljyjen käyttöä raskausaikana.

 

Näiden lisäksi suosittelisin vielä Omega-3-rasvahappoja, jonkun laadukkaan öljylisän muodossa (tarpeen muun muassa omille ja vauvan aivoille ja hermostolle, auttaa myös hormonipyörityksen aiheuttamaan alakuloon ja masennukseen), hyvää maitohappobakteerilisää ja D-vitamiinia 100-125µg(mikrogrammaa)/vrk, joka on mm. useiden amerikkalaislääkäreiden suositus raskausajalle. Erilaisten raskausajan ravintolisien turvallisuudesta ja tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä, ja jokainen tekee lopulta valinnan omaan fiilikseen nojaten. Suosittuja orgaanisia raskausravintolisiä löytyy esimerkiksi New Chapterilta  ja Super Nutritionilta . Edellä mainittuja olen itse käyttänyt, tosin hieman epäsäännöllisesti.

 

Kivut ja kolotukset
Niin kutsuttujen väistämättömien raskausoireidenkaan kanssa ei ole välttämättä pakko kärsiä, vaan oloaan voi koittaa helpottaa lukuisin eri menetelmin, joista harvassa neuvolassa puhutaan. Moniin vaivoihin on saatavilla apua luonnollisista ja ns. vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä. Itse kuulin parikin kertaa raskauteni aikana lääkärin suusta lauseen: ”Tämä nyt vain kuuluu raskauteen, ei sille oikein voi mitään.”, mutta hetken asiaa tutkiskeltuani löysin itse ratkaisun vaivaani ja oivalsin taas jotain uutta kehostani ja sen tavasta reagoida. Itsenäinen ja monipuolinen tiedonhankinta on ollut se paras tapa viisastua tässäkin aiheessa.

 

Yksi esimerkki: Viimeisen raskauskolmanneksen alussa aloin saamaan ennenaikaisia, kivuliaita supistuksia, joille lääkäri ei löytänyt mitään syytä. Minulle tämä oli vaikea hyväksyä, sillä uskon että kaikkeen on olemassa syy. Kaiken huippuna neuvolalääkäri määräsi minulle ikään kuin varmuuden vuoksi antibioottikuurin (jota en kuitenkaan ottanut), mikäli supistelut johtuisivat emätintulehduksesta, josta minulla ei kuitenkaan ollut oireita. Hakeuduin yksityiselle lääkäriasemalle, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kari Teramon pakeille, joka yli 20-vuoden kokemuksella totesi antibioottikuurin olevan täysin tarpeeton, kuten olin ounastellut. Muuten loistavasta palvelusta ja tutkimuksesta huolimatta en silti saanut tyydyttävää selitystä supisteluilleni, joten jatkoin etsintää.

 

Sitten ystäväni vinkkasi minulle pätevää osteopaattia, Hannu Koivistoa, joka työskentelee Töölön osteopatia -nimisessä yrityksessä. Hannu totesi että lantiossani on lievää epätasapainoa ja leuoissani oli jännitystä (leukojen jännitys heijastuu suoraan lantioon ja kohtuun), jotka voisivat olla selityksinä supisteluille. Ja niin ihme tapahtui, jo yhden käsittelykerran jälkeen päivittäin piinanneen supistelut todella loppuivat! Toisella käsittelyllä hävisivät närästys ja satunnaiset issiaskiputyyppiset kolotukset. Loppuraskauteni olen tallustellut mainiossa voinnissa ja hyvillä mielin. Näillä kokemuksillani suosittelen siis lämpimästi raskausvaivojen kanssa kärvisteleviä etsimään käsiinsä osteopaatin, jolla on hyvää kokemusta raskaana olevien hoidosta. Osteopatian lisäksi akupunktio ja vyöhyketerapia ovat hoitomuotoja, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla jos raskaus käy turhan raskaaksi.

 

Omatoimisesti erilaisia kipuja kannattaa ennaltaehkäistä ja hoitaa mammajoogalla ja venyttelyllä, joihin löytyy hyviä neuvoja alan kirjoista ja netistä. Oma suosikkiopukseni on ollut Malla Rautaparran Raskaus, synnytys, äitiys - Äidiksi omaa kehoa kuunnellen, josta löytyy mm. hyviä jooga- ja venytysliikkeitä.

 

Lopuksi vielä itse hyödyllisiksi ja kiinnostaviksi kokemiani linkkejä ja kirjoja raskautta ja synnytystä silmällä pitäen. 

(pst, synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta tulossa myöhemmin ihka oma postaus!)

 

Ja jakakaa toki te muutkin raskaana olijat ja raskaana olleet omia hyvinvointivinkkejänne ja linkkejänne aiheen tiimoilta!

 

Linkkejä:
Hyvää yleistietoa raskaudesta ja synnytyksestä:

-bebesinfo

 

Hoitoja:
Osteopatia:
-Töölön osteopatia
-Lasten osteopatia
Akupunktio:
-Heket - kätilö Anu Lampinen

 

Aromaterapia, luonnonyrtit ja homeopatia apuna raskaudessa ja synnytyksessä:
-Frantsilan Onnellinen odostus
-Aromatherapy for Pregnancy and Birth
-Homeopatia raskaudessa ja synnytyksessä

 

Tietoa ja tukea aktiiviseen ja luonnolliseen synnytykseen sekä tietoa luonnollisesta kivunlievityksestä:
-Aktiivinen synnytys Ry 

-Doulapalvelu 

-Yebomama 

-Luonnollinen kivunlievitys 

-Synnytyslaulu 

 

Voimaannuttavia, hyviä synnytyskertomuksia:
-Voimaannuttavat synnytyskokemukset 

-Birth stories 

-Hypnosynnytyskertomuksia

 

Synnytysrentoutus ja hypnosynnytys:
-Synnytä rentoutuneena 
-Alternative Relaxation Techniques 
-Hypnosynnytys 
-Hypnobirthing UK 
-Hypnobirthing 
-Orgasmic Birth 

 

Vauvan optimaalisesta synnytysasennosta:
-Spinning babies 
-Optimaalinen vauvan asento 

 

Raskaus-/synnytysblogit:
-Synnytysmatkalla 
-Voimaannuttava synnytys
-The Art of Making a Baby 

 

Kirjoja:
-Ina May Gaskin: Guide to Childbirth.
-Ina May Gaskin: Guide to Breastfeeding.
-Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys. Äidiksi omaa kehoa kuunnellen.
-Hilkka-Liisa Vuori & Marjaana Laitinen: Synnytyslaulu – rentouttava äänenkäyttö synnytyksessä ja raskauden aikana.
-Minna Haataja: Hyvä syntymä. Kirja odottavalle äidille.
-Hanna Hirvonen: Isä syntymässä. Vauvan odostus, syntymä ja hoito.
-Elina Tanskanen: Jetlagissa – Yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen.
Muita: 

-Bebes.fi - Kirjat
 

♥ Virpi

Share

Kommentit

Jenna (Ei varmistettu)

Ooi, ihana postaus. Paras ystäväni on raskaana ja minusta tulee siis toivon mukaan kummitäti huhtikuussa! Hermostuttaa aivan älyttömästi, vaikka en joudu/pääse itse synnyttämään! :))

-J- (Ei varmistettu)

Olen tosi kiitollinen näistä raskausaiheisista jutuista. Olen näitä salaa toivonutkin. Olipas ihana yllätys päästä lukemaan näitä.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos näistä hyvistä vinkeistä. Hieno mobile kuvassa, oletko itse tehnyt vai mistähän voisi löytää?

Virpi Mikkonen

Jenna, mahtavaa että myötäelät ystäväsi vauvautumisessa, ja onnea mahdollisesta kummiutumisesta! mutta ei tosiaan kannata liikoja hermoilla, synnytys on maailman luonnollisin tapahtuma. :) . -J-, Ole hyvä, ompas kiva kuulla että tuli toivottu postaus! . Anna, olen tehnyt mobilen itse, mutta otin mallia täältä: http://www.etsy.com/shop/goshandgolly?ref=seller_info . Löysin myös äsken tuota sivustoa etsiessäni sivun jossa neuvotaan miten ko. mobilen voi tehdä itse: http://www.paperkawaii.com/2011/12/14/3d-cloud-decoration-tutorial/# . Itse tein pilvet hieman toisin, leikkasin jokaiseen pilveen kolme pilvimuottia, joista kaksi taitoin keskeltä ja liimasin taitoskohdasta keskellä olevan pilven kummallekin puolelle keskikohtaan.

ES (Ei varmistettu)

Aika hurjia määriä D-vitamiinia suosittelet, jospa kuitenkin pysyteltäisiin MIKROgrammoissa... Ja virallinen suositushan on 10 mikrogrammaa vuorokaudessa. Eiköhän se riitä lisänä, kun lisäksi ravinnostakin D-vitamiinia tulee.

Ida (Ei varmistettu)

Täällä ei olla raskaana, eikä toivottavasti vielä lähelläkään sitä, mutta oli pakko tulla kommentoimaan kun kerroit noista vaihtoehtohoidoista.
Olen nimittäin kuullut ihan samanlaisia tarinoita, joita kerroit! Hyvältä ja ammattitaitoiselta osteopaatilta voi löytyä ratkaisu vaikka mihin, jo kauankin vaivanneeseen "pikkupulmaan".
Lisäksi äitini tekee akupunktiota ja olen kuullut häneltä monia tarinoita, joissa juuri raskaana olevat naiset ovat saaneet helpostusta vaivoihinsa. Esimerkiksi aamupahoinvointi ja lantion alueen kivut saa kuulemma reippaasti yli puolelta parannettua, kun oikea hoito aloitetaan! Aika mahtavaa! Minusta näistä hoidoista puhutaan aivan liian vähän!

Virpi Mikkonen

Huh, hyvä huomio! kiitos. eli 100-125 µg, ei mg. Mielestäni suomalaiset viralliset suositukset ovat todella liian alhaiset. Kuten kirjoitin, tuota määrää useat jenkkilääkärit suosittelevat raskaana oleville, ja olenpa nähnyt tuon mainitsemani määrän jo meillä päinkin useiden asiaan perehtyneiden suosituksissa. Mutta, kukin tekee päätöksen itse. Ketään en lähde käännyttämään. :) Täällä aiheesta mielenkiintoista asiaa: http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2010/07/22/pregnant-w...

Virpi Mikkonen

Täällä muuten myös mielenkiintoinen artikkeli: http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=126 . Vaikka Tri Tolosesta ollaan montaa mieltä, niin mielestäni hyvinkin varteenotettavia pointteja tulee esiin ko. tekstissä. Hänenkin D-vitamiinisuosituksensa raskausajalle on muuten 100 µg päivässä.

Virpi Mikkonen

Ida, Aivan. Itse olen saanut esim akupunktiosta ja osteopatiasta avun moneen vaivaan, sellaisiin, joille lääkärit ovat tuhahtaneet, nostaneet kädet ilmaan tai joihin tarjoavat turruttavia myrkkyjä. Arvostan länsimaista lääketiedettä ja sen saavutuksia, mutta itse olen saanut useammin(=aina) kestävän avun esim. yllä mainituista hoitomuodoista. Se on myös totta että näistä hoidoista puhutaan liian vähän, ja meillä edelleen monet mieltävät esim. akupunktion ja osteopatian joiksikin huuhaahoidoksi, mikä on ihan hassua, tosin tietämättömyyttähän se vain on. Euroopassahan nuo mainitut ovat paikoin vahvasti länsimaisen lääketieteen palveluiden tukena/osana. Mutta onneksi näitä palveluita on tarjolla ja niitä haluavat löytävät hoitajansa! Ehkä toivoisi Suomessakin enemmän tiettyä järjestäytymistä alalle ja mm. selkeämpää koulutussysteemiä esim.akupunktion saralla, jolloin uskottavuus tod.näk. kasvaisi. Epäpäteviä tyyppejäkin kun valitettavasti löytyy, kuten myös perus sairaanhoidon parista.

Liina (Ei varmistettu)

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos aihepiirin tiimoilta on Maija Buttersin "Väkevä hauras", joka on kaunis, kannustava, voimaannuttava ja silti realistinen matka raskauteen, luonnonmukaiseen synnytykseen ja äiteyteen. Plussaa ihana valokuvakuvitus raskaana olevista naiskehoista!

Tämä kirja on ollut tukenani molemmissa raskauksissani ja se on antanut todella paljon voimaa ja ihan konkreettistakin apua synnytykseen.

Mutta silti kyllä täytyy nyt sanoa, että kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen synnytys on omanlaisensa ja aina yhtä tärkeä, vaikkei sitä ihan kaikkein luonnonmukaisinta tai ideaaleinta kokemusta saisikaan. Turhia paineita ei kannata mielestäni tästä(kään) asiasta ottaa; tärkeintä lienee kuitenkin, että vauva saadaan ehjänä ulos ja äiti kestää synnytyksen. Mutta hyvää kannustusta näistä kirjoista, kuten Buttersinkin, voi toki saada. :)

http://www.like.fi/kirjat/vakeva-hauras-kuvia-teksteja-aitiyden-mysteerista

Virpi Mikkonen

Liina, kiitos kovasti kirjasuosituksesta! Vieläköhän ehtisin tuon jostain hommaamaan... Ja olen kanssasi täysin samoilla linjoilla, että positiivista ja voimaannuttavaa kannustusta on hyvä hakea, mutta en itsekään ole hirttäytynyt esim. noihin luonnollisen synnytyksen juttuihin tai ajattele että olisi joku yksi ainoa oikea tapa miten synnytyksen "kuuluu" mennä. Parasta vain päästää irti, luottaa omaan kehoon ja ottaa vastaan se mitä tulee. Näin olen näin ennakkoon ajatellut. :) Ja että menee miten menee, kaikella on tarkoituksensa.

Liisimaaria (Ei varmistettu)

Kiitos Virpi ihanasta blogistasi, josta voi oikein aistia hyvinvointisi :) On mahtavaa, kun on sinunlaisia ihmisiä, jotka haluavat jakaa hyvinvointiaan muillekin :) "Raskaudenhoitovinkeistä" tuli mieleen kysyä sinulta, että onko sulla ollut käytössä joku hyvä tuote apuna raskausarpien ehkäisyyn? Olen lähinnä kuullut vain kokemuksia weledan raskausöljystä, mutta ajaako kookosöljy mahdollisesti saman asian? Tsemppiä viimeiseen loppurutistukseen ja ihanaa tulevaa pienokaisen tuoksuista arkea <3

Virpi (Ei varmistettu)

Liisimaaria, kiitos kauniista kommentistasi! :) Olen käyttänyt vähän vaihdellen erilaisia kroppakosteuttajia, pääasiassa Terre d´Ocin Nourishing Body Butteria (Argan from Marocco, ostin Helsingin Stokkalta), Bionan kookosöljyä, A. Vogelin Johannisöljyä (Kutsutaan myös mäkikuisma- tai kuismasöljyksi, löytyy myös esim. Frantsilalta. Tuoksu ei ole kovin hemaiseva, mutta hoitavuus mahtava!) ja mainitsemaasi Weledan Raskausajan hoitoöljyä. En tiedä ovatko nuo ja kuivaharjaus auttaneet, vai mikä, mutta nyt kun raskausviikkoja on kasassa 40, ei ole ainoatakaan raskausarpea tullut. Toivottavasti iho säilyy joustavana loppuun asti!

Tii (Ei varmistettu)

Vinkkinä doulista kiinnostuneille: Maksullisen doulapalvelun lisäksi doulan voi saada itselleen järjestöjen kautta. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset kouluttavat vapaaehtoisia doulia synnytystukihenkilöiksi ympäri Suomea. www.ensijaturvakotienliitto.fi/

Liisa (Ei varmistettu)

Tässä vielä yksi hypnosynnytyslinkki:
http://www.hypnobabies.com/
Osa jutuista liittyy Amerikkaan, mutta perusmetodi toimii varmasti maassa kuin maassa.

Itse kärsin loppuraskaudessa liitoskivuista ja kipu vaivaa välillä edelleen, vaikka synnytyksestä on jo 8 kk. Löysin tällaisen kirjan, jota en tosin ole vielä kauheasti ehtinyt lukea, mutta jos toivon olevan apua:
Cecile Röst: Relieving Pelvic Pain During and After Pregnancy.

Alouna (Ei varmistettu)

Anu Leena kirjoitti:Nyt on aika mosudotaa syksyn Aurasoutujen joukkueet. Jos olet kiinnostunut olemaan mukana joukkueessa, ilmoita minulle (tytf6t) osoitteeseen anu.latva-pukkila(at)tse.fi. Mukaan ovat tervetulleita niin vanhat soutajat kuin uudetkin. Mukana on aiemminkin ollut kyseisene4 syksyne4 aloittaneita soutajia, joten uusienkaan ei kannata pele4te4, soudun oppii kylle4 kun jaksaa hieman treenata!

wctaqegjqr (Ei varmistettu)

P3YZIH svhavygtergm

xjeduhxksxx (Ei varmistettu)

jANCO1 iejvwxwfuelr

Harripett (Ei varmistettu) http://d-vitamiinit.com/

Paljon hyviä vinkkejä ja kiitos näistä. Itse olen kokenut d-vitamiinilisät käytännössä pakolliseksi itselleni talviaikaan. Tuntuu, että energiat loppuvat täysin ilman niitä ja iho alkaa voimaan huonommin.

Kommentoi