Kohti vapaata virtausta

Ladataan...
Kiitos hyvää

Kas näin on raikastusviikkomme heilahtanut jo yli puolivälin, ja on aika esitellä tämän kuurin ehkä suurimmat ihastukseni. Kyseessä on aineenvaihdunnalle tehobuustin antavat kikat, kuten kuivaharjaus ja kylmä suihku.

Syy miksi suosittelen näitä molempia raikastuskuurilla on se, että ne kummatkin auttavat tehokkaasti kuona-aineiden ja myrkkyjen poistumista elimistöstämme vauhdittamalla sekä verenkiertoa että lymfakiertoa.

Puhtaiden ja puhdistavien ruokien ja nesteiden nauttiminen on toki tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää kuin hyvien juttujen saaminen sisään on huonojen juttujen ajaminen ulos, eli se, että avitamme kehomme jätteenpoistosysteemiä verenkierron ja lymfakierron tehostamisen avulla.

Voit kuvitella esimerkiksi kuinka huonojen ruokien, staattisten asentojen, liikkumattomuuden ja jäykkyyden ansiosta kehosi on kuin jokialue, jossa joen vesi on samea ja lietteinen, joki virtaa hitaasti, seisoo lähes paikallaan ja ympäristö on nuutunut ja kasvusto apeaa. Ravinteikkaiden, puhtaiden ruokien ja hyvien nesteiden nauttiminen, venyttely ja muut kehon nestekiertoa kiihdyttävät kikat taas saavat jokesi virtaamaan vuolaana ja kirkkaana ja pengerten kasvit ja kukat nostamaan päänsä iloisina ja elinvoimaisina.

Melkoista maalailua, myönnän, mutta jotakuinkin näin tämä homma meidän kropassammekin menee.  

Lymfakierto = Imunestekierto
Lymfasuonista ja imusolmukkeista koostuva järjestelmä, joka poistaa kuona-aineita elimistöstä virtsan, hien ja ulosteiden mukana. Lymfajärjestelmän ollessa tukossa, lymfasuonet vuotavat kuona-aineita verenkiertoon ja kudoksiin, mikä hidastaa kudosten hapensaantia ja aiheuttaa muun muassa selluliittia, hidastunutta verenkiertoa, nivelten jäykkyyttä, lihasjumituksia, päänsärkyä ja alentunutta vastustuskykyä.

Lymfakiertoon vauhtia:

-Liiku monipuolisesti, sillä lihasten liikkeet kuljettavat lymfanestettä, eli liikunta on välttämätöntä lymfakierrolle.
-Venyttele, sillä lihasten ollessa rennon vetreitä ne eivät paina lymfakanavia.
-Syö puhdasta ravintoa, sillä lisäaineet rasittavat lymfajärjestelmää.
-Juo runsaasti vettä, joka auttaa kuona-aineiden poistumisessa.
-Vältä staattisia asentoja, kuten jalat ristissä istumista. Jaloittele ja venyttele välillä.
-Kuivaharjaa koko keho päivittäin tai vähintään pari kertaa viikossa.
-Ota kylmiä suihkuja.

Kuivaharjaus
Itse ihastuin kuivaharjaukseen totaalisesti imetysaikana, jolloin harjasin kroppaani lähes päivittäin ennen suihkua. Ja täytyy sanoa, että ihoni oli todella pehmeä ja kimmoisa tuolloin. Säännöllistä harjailua tovin tehtyäni tuntui oikeasti kuin ylleni olisi vaihdettu lähes kymmenen vuotta nuoremmat nahat.

Tässä vauvavuoden tiimellyksessä kuivaharjailu on vaan tipahtanut prioriteeteissa melko alhaiseen kastiin, mutta nyt olet taas saanut harjailutavasta kiinni. Ja eron alkaa huomata ihan näin jo muutamankin päivän jälkeen. kaksi tai kolme harjauskertaa viikossa voi tuoda tuloksia, mutta parhaat tehot harjauksesta saa, kun sen tekee päivittäin. Aikaa harjailuun ei mene kuin muutama minuutti, joten oikeasti kyse on vain viitsimisestä ja muistamisesta. Kuivaharja kannattaakin sijoittaa jonnekin mahdollisimman näkyvälle paikalle, jotta siihen muistaa tarttua aina ennen suihkuttelua.

Kuivaharjauksen hyödyt
-Poistaa kuolleita ihosoluja
-Auttaa ihoa hengittämään paremmin
-Parantaa verenkiertoa
-Parantaa lymfakiertoa
-Tehostaa vastustuskykyä
-Tehostaa kuona-aineiden poistumista
-Kiinteyttää ihoa
-Parantaa ihon väriä
-Vähentää selluliittia

Oma kuivaharjaushetkeni menee näin:
Teen harjauksen aina ennen suihkua. Ihon ja harjan tulee olla täysin kuivia harjauksen aikana. Aloitan harjaamisen toisen jalan jalkapohjasta, josta etenen nilkkoihin, pohkeisiin ja reisiin. Harjaan jalat läpi ylöspäin suuntautuvin pitkin vedoin ja harjaan yhden kohdan aina pari-kolme kertaa. Yhden jalan käsiteltyäni teen saman toiselle jalalle. Pakaroiden ja lantion kohdalla siirryn pyöriviin harjausliikkeisiin, ja samalla tavalla pyörittelen myös vatsan seudun ja alaselän. Sen jälkeen harjaan toisen käden aina ranteesta olkapäähän ja kainaloihin, taas samoin pitkin ylöspäin suuntautuvin vedoin kuin jaloissa. Ja toiselle kädelle sama juttu. Sen jälkeen harjaan yläselän, alhaalta ylöspäin ja pitkin vedoin ja pyörittelen olkapäät ja rinta-alueen. Lopuksi harjaan kevyesti kaulan alaspäin suuntautuvin vedoin. Ideana on harjata aina sydäntä kohti, eli kuvitella harjauksen työntävän nesteitä kohti sydänaluetta. Kuivaharjauksen jälkeen iho voi punoittaa, mikä on vain hyvä merkki, sillä siitä tietää, että pintaverenkierto on lähtenyt vauhtiin. Harjauksen jälkeen otan suihkun.

Hyvä harja on luonnonharjaksesta valmistettu harja, jossa on kahva tai nuppi, josta pitää kiinni. Toiset pitävät pitkävartisista harjoista, joilla saa harjattua helposti esimerkiksi selän, mutta itse olen tykästynyt pieniin pyöreisiin harjoihin. Omat harjani ovat Rento-merkkisiä. Harjoja on tarjolla myös eri karheuksilla. Aluksi voi olla hyvä valita pehmeämpi luonnonharjas, ja ihon karaistuessa siirtyä karheampaan harjaan. Itselläni on kaksi erilaista harjaa. Ennen harjasin herkät ihoalueet, kuten dekolteen ja kaulan pehmeämmällä harjalla, mutta nykyisin vetelen koko kropan karheammalla harjalla, painaen kevyemmin herkemmillä ihoalueilla. Kuivaharjaus onnistuu myös luffasienellä tai riffikintaalla. 

Kylmät suihkut
Normaalin peseytymisen päätteeksi otettava kylmä suihku on ehkä paras tapa saada eloa kroppaan ja mieleen. Yhdessä kuivaharjauksen kanssa ne antavat päivälle niin energisoivan startin, että siinä ei kahvikupponen ole enää edes varteenotettava kilpailija mitä tulee piristäjiin. Kylmien suihkujen sanotaan aineenvaihdunnan kiihdyttämisen lisäksi antavan paljon muitakin terveyshyötyjä aina masennuksen karkottamisesta hormonitoiminnan tasapainottamiseen.  

Ajatus kylmästä suihkusta aamulla tuntuu varmasti monesta lähes vastenmieliseltä, mutta usko minua, tämäkin on tapa johon kerran kun oppii, niin siitä ei halua luopua.

Kylmän suihkun hyödyt
-Parantaa verenkiertoa
-Parantaa lymfakiertoa
-Kiihdyttää aineenvaihduntaa
-Lisää energiaa
-Vahvistaa vastustuskykyä
-Auttaa painonpudotuksessa
-Kaunistaa ihoa

Oma kylmäsuihkusessioni menee näin:
Peseydyttyäni suihkussa käännän ensin hanaa hieman viileämmälle ja annan kehoni tottua raikastuvaan lämpötilaan kymmenisen sekuntia. Tämän jälkeen käännän hanaa selvästi kylmemmälle ja valutan vettä ensin jaloille ja käsivarsilleni. Raajojen saatua ensimakua kylmyydestä astun kunnolla suihkun alle. Oma tapani on pyöriä suihkun alla hengitellen samalla syvään ja voimakkaasti nenän kautta. Kylmä vesi saattaa aiheuttaa puuskuttamisreaktion ja rankka suun kautta huohotus voi alkaa pyörryttää. Kylmän suihkun alla kannattaa pyrkiä olemaan noin 30 sekuntia tai minuutti. Toinen vaihtoehto on vuorotella kylmiä ja kuumia suihkuja, eli kääntää hana kylmälle, olla siinä hetki, kääntää taas lämpimälle ja ns. sulatella, kääntää taas kylmälle jne. Tämä antaa myös todella tehokasta vipinää verenkierrolle.

Ja lopuksi vielä lisävinkki koskien noita kuvissa näkyviä hassuja vihreitä kumikuppeja. Kyseessä on kuivakuppauskupit, joilla voi käsitellä kroppaa. Eri kokoiset kupit on tarkoitettu eri kehonosien kähittelyyn, isot esimerkiksi reisille ja pienemmät vaikka käsivarsille. Kuivakuppaus toimii siis kupin ja ihon väliin syntyvän alipaineen avulla, joka tehostaa verenkiertoa ja lymfakiertoa ja on myös erittäin tehokas tapa saad kropan nesteen liikkeelle ja kuona-aineet ulos. Ystäväni on saanut kupeilla myös tehokasta apua selluliitin poistamisessa. Oma kuppisettini on Fit-Jar-merkkinen

Tällainen tietopaketti tänään. Toivottavasti innostutte testaamaan näitä nestekierron kiihdyttäjiä.

Ja muistakaa, että viikon loputtua arvon pienen raikastuspaketin kuuriin osallistuneiden ja osallisuutensa täällä ilmaisseiden kesken, joten jaa toki kokemuksiasi kuurisi etenemisestä. Olisi kiva kuulla millaisia tuntemuksia viikko on tuonut tullessaan!
♥ Virpi

Share

Kommentit

Tiia (Ei varmistettu)

Moikka!
Hyvä postaus, itse myös raskausaikana kuivaharjasin ja jotenkin se on nyt unohtunut. Pitää tsempata heti tänä iltana! )

Mulla olisi yksi aiheeseen kuulumaton kysymys. Omistatko ollenkaan mikroaaltouunia? Jos et, miksi? Olen viime aikoina perehtynyt muutamiin juttuihin ja tullut siihen tulokseen, että en enää ainakaan lapsen ruokia siinä lämmitä...

Hyvää loppuviikkoa!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

En ole koskaan omistanut mikroaaltouunia, enkä todennäköisesti tule omistamaankaan. Ruuan lämmitys onnistuu helposti liedelläkin. Mikroaaltouunien riskeistä puhuvat leimataan usein foliohattuilijoiksi, mutta täytyy myöntää, että itselläkin intuitio vetää sinne mikron välttämisen puolelle. Kovin syvällistä tietoa itselläni ei aiheesta ole, joten en nyt uskalla mihinkään mikroboikottiinkaan lähteä ihmisiä lietsomaan. Mutta itse en tosiaan käytä.

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2010/05/18/microwave-hazards.aspx

Pumpuli (Ei varmistettu)

Hei, ajattelin päivittää kuulumisia. Kiitos eilisestä tsemppauksesta kahvin suhteen, oli meinaan aika karmea olo. Ajatus ei juossut ja kenties muutkin puhdistusoireet iskivät samantien päällä, sillä makasin onnettomana ja horkassa kolmen peiton alla eilisen illan. Aamulla nukuin iloisesti pommiin 1,5 h ja olo olikin jo eiliseen verrattuna mainio. Tänään puhtia on riittänyt ja mieliala ollut korkealla, vaikka joku aivosolu kahvistimulanttia huutaakin. Hullu juttu on, että kahvia ei niinkään varsinaisesti tee mieli, enemmänkin vain työni vaatima luovuus ja strateginen ajattelu kärsivät. Tuntuu, ettei vaan irtoa... Lohduttaudun sillä että tämä on väliaikaista. Ja nyt kun olen "kärsinyt" kahvin lopettamisen vuoksi, en siihen tapaan ihan heti aio palata! Että hyvin menee, mutta menköön! Voimia kaikille kahvioireista kärsiville kanssasiskoille, onneksi se on ohimenevää!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hei kiva että päivität kahvikuulumisiasi, tai siis kahvittomuuskuulumisia. Ja nuo vierotusoireet kuuluvat niin asiaan, ei voisi kuvitellakaan, että jostain niinkin addiktoivasta kamasta kuin kahvi pääsisi noin vain kevyesti irti. Mutta vahvasti voiton puolella menet, kun olet noin jämäkän päätöksenkin tehnyt. Ja kyllä ne aivotkin alkavat toimia kohta hienosti ilman kahvia, ja luovuus pääsee pulppuamaan esiin, entistä paremmin, uskon. 

On tosi ihailtavaa, että olet tehnyt noin ison päätöksen hyvinvointisi kohentamisessa. Ihminen kun itse tietää aina lopulta parhaiten mitkä ovat ne avainasiat, jotka ovat oleellisimpia hänen hyvinvointinsa kannalta. Eri asia uskaltautuuko sitten lisäämään tai jättämään niitä tarvittavia asioita. Susta saa varmasti nyt moni tosi hyvää tsemppiä ja esimerkkiä. Kiitos siis jakamisesta. :)

Kissis (Ei varmistettu) http://www.kissaamma.blogspot.fi

Hih, taidan itsekin innostua tänään pitkästä aikaa kuivaharjailemaan...!

Mua jotenkin hyvällä tavalla huvittaa sun postaukset, siis just nää mainitsemasi "maalailut". Hauskoja! :) Ja inspiroivia!

Ja se sitruunavesi on jäänyt pysyvästi aamuihini. En ole laihtunut, enkä oikeastaan näe mitään eroa missään muussakaan, mutta se on vaan jotenkin kiva tapa.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Heh, saa huvittua. En kovin ryppyotsaisesti näitä juttujani kirjoittelekaan. :) Ja kiva että sitruunavesi on pesiytynyt aamuihisi! Toivottavasti saat myös kuivaharjauksesta toisen kivan tavan. 

Tuikku (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/palsta/uusia-tuulia

Mukana ollaan edelleen ja olo on todella hyvä! Syötkö muuten lainkaan mitään makeaa raikastusviikon aikana? Hunajaa käytän edelleen mutta muut jutut olen jättänyt pois. Mieli himoaa raakasuklaata mutta ajattelin, että kaipa tämän viikon voisi pärjätä ilman..:)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Mahetsua että olo on hyvä! En ole käyttänyt nyt mitään makeuttajia. Mulperimarjoja ja inkamarjoja olen popisnut manteleiden kanssa, ne ovat mun karkkeja. :)

Hanna (Ei varmistettu)

Itsellänikin löytyvät kaapista nuo samaiset kuivakuppauskupit :) Osaatko sanoa, onko niiden käyttö myös raskauden aikana ok, vai pitäisikö kuppaus jättää nyt pois?

Elisa (Ei varmistettu)

Mun aineenvaihdunta on ihan täysin sekaisin sitruunavedestä! Olen aiemminkin kokeillut parin viikon ajan sitruunavettä aamuisin (tosin en raikastusviikolla, vaan ihan normaalin ruokavalion yhteydessä) ja silloinkin kävi näin... Ja siis se tosiaan on tuo sitruunavesi, joka sen aiheuttaa, koska se on aina ollut ainoa "erikoinen" juttu. Normaalisti juon 0,5-1 l vettä heti aamulla, mutta kun lasilliseen vettä tyrkkää sitruunaa, niin avot, homma on sekaisin! Loppuiskohan tää, jos vaan jatkan sitkeästi? Laitankohan liikaa sitruunaa suhteessa veteen...

Mut joo, hyvin menee muutoin!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Oho, Tuopas jännä reaktio. Mitä tarkoitat että aineenvaihdunta on täysin sekaisin? Ethän ole allerginen sitruunalle? Silloin ei tietenkään sitruunavesi sovi. Mikäli et ole allerginen, kannattaa ehkä kokeilla laittaa sitruunaa vähemmän ja katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta, jos parinkin viikon jälkeen tuntuu, ettei kroppa totu sitruunaveteen, niin kannattaa ehkä jättää se tapa. Kaikkihan ei sovi kaikille. Mutta puhdistusoireisiin voi tosiaan kuulua erilaiset vatsan toimintamuutokset, kuten ripuli, mutta niiden ei tulisi kestää viikkotolkulla.

Ja hyvä, jos muuten pyyhkii hyvin. :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Käsittääkseni kuivakuppausta ei suositella raskauden aikana. En sitten tiedä ihan tarkkaa syytä siihen, mutta epäilen, että ajatellaan, että alipaine voi vatsaan kohdistettuna vahingoittaa raskautta. Muuta riskiä en keksi. Mutta kannattaa ehkä käyttää vain kuivaharjaa varmuuden vuoksi. 

Kardemumma (Ei varmistettu)

Kuivaharjausta pitäisi kyllä kokeilla! Mistähän löytäisin sopivan harjan?

Raikastusviikon inspiroimana olen palauttanut smoothiet aamuihini ja osin iltoihinikin. Äskeiseen tuli mustikoita, mustaherkuoita, tammenlehväsalaattia, basilikaa, banaania ja riisiproteiinijauhetta <3

Sitruunavesi on ollut aamurutiininani jo pitkään. Ihana aloittaa aamu raikkaasti.

Nukkumaanmeno kymmeneltä on tällä hetkellä ehkä se suurin haaste...

Kardemumma (Ei varmistettu)

Mustaherukoita!

anne mahkonen (Ei varmistettu)

Hyviä vinkkejä. Käyn usein avannossa ilman saunaa. Kuivakuppausta pitää varmasti harkita ja luonnonharja meni jo ostoslistalle :D

Laura (Ei varmistettu)

Täälläpäin kahvin poisjättö on tuonut kyllä parhaita tuloksia aikoihin, sisäinen kello on herättänyt meikkiksen joka aamu juuri pari minuuttia ennen kellon sointia, melkeinpä maagista hommaa!
Olo on superkevyt ja energinen, mutta puhdistusoireet on kyllä iskeneet tännekin; vatsa protestoi nyt vähänkään tuhdimmasta ravinnosta kuten linsseistä, ja tuntuu että mömmöt on kyllä lähtenyt hyvin kiertämään! Oudointa on varmaan satunnaiset kuumat aallot jotka lehauttavat välillä päänkin ihan punaiseksi ja ihokin heloittaa hetken. En usko kyseessä olevan allergian, sillä minkäänlaista urtikariaa tai kutinaa hommaan ei liity. Hylkäsin e-pillerit tuossa reilu kuukausi sitten, luuletko että hormonit heiluvat kauankin ja voisivat tuolla tavalla ilmoitella itsestään kevennyskuurin aikana?

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Laura, no onpa hienoa tuollainen enrgisöityminen! Ja nuo sun tekemät havainnot puhdistuskuurin mukanaan tuomista kuumista aalloista voivat hyvinkin liittyä noihin e-pillereihin. Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika hormonitoiminnan tasapainottumisen kannalta.

Mukavaa puhdistuskuurin jatkoa ja energiaa myös kuurin jälkeiseen aikaan! :)

Aurora (Ei varmistettu)

Hei!

Minulla on ollut pitkään haaveena toteuttaa puhdistuskuuri, itse asiassa siitä lähtien kun muistaakseni kirjoitit aiheesta Trendi-lehteen joitakin vuosia sitten.
Kiitos alkutsemppauksesta, yhdessä oli helpompi aloittaa ja reseptit helpottivat, kun ei tarvinnut metsästää ohjeita eri paikoista sun blogia.
Kuuri tuntui ihan mahtavalta nämä pari päivää jotka olin mukana, mutta tänään oli pakko keskeyttää. Niin huono viikko sattui kohdalle, että arkeni on ollut unenlaatua myöten sekaisin ja stressissä. En ole pystynyt rauhoittua, joten oli parempi näin. mutta jatkan tätä kuuria varmasti pian! Tuorepuurot ja smoothiet jäävät ilta- ja aamurutiineihini.
Lisäksi tänään hieman maitoa käyttäessäni vahvistui pitkäaikainen epäilys, että minulla on laktoosi-intoleranssi. Ja olen melko varma että aiheuttaja on laktoosi eikä gluteeni. Kuinka tarpeellista on mielestäsi käydä lääkärillä tutkittavana, jos itse ratkaisee suurin piirtein ongelman?

Haluaisin tietää vielä, mistä olet hommannut omat kuivaharjasi? Ovat juuri oikean näköisiä :)

Tulipa pitkä tekstiä, anteeksia ja kiitoksia maan miellyttävimmästä blogista!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Niin ja nuo mun harjat ovat tosiaan Rento-merkkisiä. Niitä saa mm. Kodin Ykkösistä. 

Blue_Sky (Ei varmistettu)

Loistava muistutus tännekin suuntaan kuivaharjauksesta! Olen viime aikoina harjaillut vain pari kertaa viikossa, pitää koittaa skarpata ja ottaa rutiiniksi useammin! Äsken harjailin kehon kaksi kertaa läpi vinkkiesi mukaan ja wou! Sehän tuntuu paljon paremmalta kuin vain kerran kropan läpi käyminen! :)

En lähtenyt raikastusviikkoon mukaan, koska olen ayurveda-lääkärin yrttilääkekuurilla saadakseni vatsani taas toimimaan :) Enkä viitsi nyt uhmata hänen ohjeitaan ja heittää pois esim. hapanmaitotuotteita, kun hän niitä suositteli kehotyypilleni. Mutta mahtavaa huomata kuinka moni on lähtenyt mukaan! Itsellä onneksi ei kovin montaa "pahetta" ole, joten raikastuskuurilla tavallaan täälläkin mennään, tosin kuurini on "vatsa toimintakuntoon" :) Aurinkoa päiviisi!

Hosuli (Ei varmistettu) http://hosuli.blogspot.com

Mää oon jo vaikka kuinka kauan aikonut aloittaa kuivaharjauksen, mutta aina se on jäänyt, kun en ole ollut varma, mistä sopivan harjan saisi hankittua. Vinkkejä? Ehkä kokeilen kaapista jo valmiiksi löytyvää kinnasta näin aluksi. :)

Poimin noista kuurin ohjeista sopivia juttuja tälle ja kaikille tuleville viikoille, suuri kiitos niistä!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moi! Omat kuivaharjani ovat Rento-merkkisiä. Ko. sarjaa myydään ainakin käsittääkseni Kodin Ykkösessä. 

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hyvää yrttilääkekuuria siis! ja paljon aurinkoa myös sinne. :)

Salla-Maaria (Ei varmistettu)

IHeippa, ja kiitos ihanasta blogista!

Tämä viikko ei olisi voinut tulla parempaan saumaan! Lopetin viime viikolla tupakoinnin, ja raakaruokaan vaihtaminen on auttanut valtavasti. Aikaisemmat yritykseni lopettaa tupakointi ovat lopahtaneet hirveään makeanhimoon, mutta ruokavalion muutoksen myötä makeanhimo on jäänyt pois, ja olenkin ollut nyt viikon tupakoimatta! Ja muutenkin kun tietää että muutkin jättävät kahvin yms. pois, on huomattavasti helpompaa kestää omat detox-oireet.

Otin tänään kylmän aamusuihkun, ja olo on kyllä aivan käsittämättömän hyvä! Myös aamusmoothiet ja keittolounaat tulivat jäädäkseen.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Moikka! Hyvä että kuuntelit kroppaa. Raikastuskuuri on hedelmällisintä suht. seesteisenä aikana toteutettuna. Ja jos sellaista aikaa ei meinaa itsestään ilmaantua, tulee sellainen järjestää. Mutta hyvää kuuria, sitten kun sen aika tulee! :) Ja tuosta havaitsemastasi maito-/laktoosiherkkydestä, niin mikäli oireesi helpottavat maidon pois jättämisen myötä, niin mielestäni ei ole syytä mennä sen tarkempiin tutkimuksiin, ellet sitten itse halua. Herkkyys maitotuotteille on suht. yleistä eikä vaadi sen kummempaa hoitoa kuin että välttää maitotuotteita.

jen (Ei varmistettu)

Tämä viikko on kyllä tehnyt ihan huippuhyvää! Oma ruokavalio on jo aika lähellä tätä, mutta silti on hyvä skarpata! Ja ravistella pinttyneitä tapoja. Tällä viikolla olo on tuntunut kevyeltä ja levänneeltä. Ja tuo kuivaharjaus - en ole koskaan saanut siitä tapaa ja se on tuntunut jotenkin vaivalloiselta ja aikaavievältä. Mutta nyt vasta tajusin, että eihän minun tarvitse pyöritellä koko kehon jokaista osaa harjalla hitaasti ja perusteellisesti. Pitkät ja vähän nopeammatkin vedot käyvät :) Tuntuu nyt itsestäänselvyydeltä, mutta en vain tätä jotenkin hoksannut. Nyt koitan ennen suihkussa käyntiä ottaa tämän tavaksi. Eihän tähän tarvitse kuin minuutin!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

No todellakin! Vain muutama minuuttia ja reippaita sukaisuja! :) Ja mukava kuulla että olet ollut kuurissa mukana ja että olosi on keventynyt, jess. :) 

Saija (Ei varmistettu) http://www.divaaniblogit.fi/cosyhome/

Hei Virpi, mäkin oon mukana! :) Hieman myöhässä tosin, sillä jostain syystä bloglovin ei ole pitkään aikaan näyttänyt mulle, että sun blogi on päivittynyt. Mutta kun poikkesin katsomaan, niin täällähän oli paljon uutta luettavaa! Samat raikastumisajatukset ovat olleet mielessä, joten tämä oli mainio ajankohta. Mun raikastumisvirkistäytymisviikko alkoi siis eilen ja mikä ihanampaa kuin olla juuri samaan aikaan lomalla töistä ja vielä mieskin lähti lomille. Saan ihan yksin olla kotona rauhoittumassa. :)

jennikysyy (Ei varmistettu)

Hei! Mitä mieltä olet The Body Shopin ei-luonnonharjaksisesta kuivaharjausharjasta? Onkohan liian karhea? Hommasin sen. on aika raapiva tunne. Kuuluuko harjauksella saada iho punoittamaan? Oikea harjauspaine mietityttää. Riittääkö vain kevyt ihon harjaus vai onko tarkoituksena syvempi ihon möyhiminen?

Katri (Ei varmistettu)

Hih,kokeilin eilen harjailla kroppa läpi illalla, kun aamulla ei ollut aikaa.no jopas ei uni tullut kuin vasta kahdelta yöllä, kun oli niin energinen olo! Liekö syynä sunnuntai-maanantai ahdistus,vai kuivaharjailus,mutta ehkäpä pitäydyn jatkossa aamuharjauksessa. Ja kokeilen tuota nopeaa harjailua, mun harjailut kun ovat olleet 20 Minuutin sessioita tässä harjoitteluvaiheessa.

Kommentoi

Ladataan...