Kynsien kertomaa

Pieni katsaus kynsiin voi antaa yllättävän paljon informaatiota henkilön terveydentilasta. Kynnet nimittäin kärsivät kehonosistamme ensimmäisten joukossa mahdollisista ravintovajeista, olipa syynä sitten jokin sairaus, elimistön kyky imeyttää mineraaleja tai puutteellinen ruokavalio. Voivatpa kynnet juoruilla joissain tapauksissa jopa myös ihmisen mentaalisesta tilasta.

Mikäli omat kyntesi eivät ole terveen tasaiset, vahvat ja vaaleanpunaiset, kurkkaa alla olevaa listaa, josta löytyy mahdollisia syitä joihinkin kynsiongelmiin ja muutama kokeilemisen arvoinen hoitovinkki.  Ohuet ja kuopalla olevat kynnet. Etenkin peukalon kynsissä esiintyvä ns. kuoppamaisuuden yksi syy voi olla sinkin ja raudan puutos. Lisää rautaa ravintoonsa saa mm. kalasta, lihasta, sisäelin- ja veriruuista, vihreistä lehtikasviksista, spirulina-levästä ja täysjyväviljasta. Kiinnitä myös huomiota siihen mitä nautit rautaa sisältävien ruokien kanssa. Esimerkiksi teen sisältämä tanniini heikentää raudan imeytymistä, kun taas C-vitamiinipitoiset ruuat tehostavat sitä. Oma suosikkini C-vitamiinipommeista on tällä hetkellä Amla-uutejauhe. Muita erityisen hyviä C-vitamiinilähteitä ovat mm. Acerola ja Camu camu, tyrni ja ruusunmarja sekä sitrushedelmät. Hauraat kynnet. Liuskottuvat, ohuet kynnet voivat kertoa sinkin puutoksesta. Sinkkiä saa mm. lihasta, äyriäisistä, kalasta (etenkin ruotoineen syötävistä kaloista), maitotuotteista, pähkinöistä, siemenistä, pavuista ja herneistä, täysjyväviljoista ja leseistä sekä raakakaakosta. Kynsiä ympäröivän ihon tulehdukset. Jatkuvasti ärtyvä, punoittava ja tulehtuva kynsivalli tai kynnen reunamat voivat myös johtua sinkin puutoksesta. Katso sinkkisuositukset ylhäältä. Myös muut mineraalivajeet ja diabetes voivat altistaa krooniselle kynsivallitulehdukselle. Kynsivallitulehdus voi olla seurausta myös bakteeri- tai hiivatulehduksesta. Hiivantorjuntaohjeet löydät kohdasta Kynsisieni.

Valkoiset täplät. Kynsissä esiintyvät vaaleat laikut voivat juontaa juurensa sekä kynteen kohdistuneesta kolhusta että sinkin puutoksesta. Useimmiten täplät katoavat hyvän sinkkivalmisteen ja sinkkipitoisten ruokien lisäämisen myötä.

 Raidat ja kohojuovat. Leveät raidat ja kohoumat kynsissä saattavat johtua seleenin puutoksesta. Seleeniä saa mm. pähkinöistä, etenkin parapähkinästä, munasta, lihasta ja kalasta, maito- ja viljatuotteista. Kynsisieni. Kynnen sienitulehdus eli silsa voi kertoa suoliston bakteerikannan epätasapainotilasta ja liiasta hiivasta elimistössä. Tällöin suositeltavaa olisi nauttia laadukkaita maitohappobakteereita sisältäviä tuotteita ja unohtaa ruokavaliosta runsaasti nopeita hiilihydraatteja ja sokereita sisältävät ruuat, kuten leivät, riisi, pasta, karkit, limppari, kuivatut hedelmät jne. Kynsien pureskelu. Nysiksi jyrsittyjä kynsiä harvoin näkee sillä kaikkein rennoimmalla tyypillä. Yleensä kynnenpureskelijat tuppaavat huolehtimaan ja stressaamaan asioista enemmän kuin olisi ehkä tarpeen. Myös kehon liian happamuuden on sanottu aiheuttavan kynsien pureskelua. Emäksisten ruokien, kuten vihreiden lehtivihannesten, yrttien, kurkun, parsan, sellerin ja sitrushedelmien lisäämistä kannattaa kokeilla. Muita kokeilemisen arvoisia kynnenkunnonkohottajia ovat Pii (Silica) ja Msm-jauhe. Ruuasta piitä saa nauttimalla merileviä, vihreitä lehtivihakkenksia, selleriä ja kurkkua. Myös stressi ja kehno ruokavalio voivat näkyä kynsien yleiskunnossa, sillä ne heikentävät kehon omien ruuansulatusentsyymien muodostusta. Tällöin ruokien mineraalit ja vitamiinit eivät pääse imeytymään tehokkaasti elimistön hyötykäyttöön. Entsyymivalmisteet voivat tällöin tulla tarpeen. Siinäpä siis muutama vinkkivinkkinen kynsien sisäiseen huoltoon. Toivottavasti joku kynsiongelmainen saa niistä ahaa-elämyksen ruokavalionsa tarkkailuun. Kärsin itse aikoinani tuskastuttavasti liuskottuvista ja hauraista kynsistä. Kokeilin kaikenmaailman kynnenkovettajat ja kosteuttajat, mutta mikään muu ei tuonut korjausta kynsien kuntoon kuin ruokavaliomuutos. Nykyään, jopa nyt imetysaikana, kynteni ovat vahvat, joustavat ja kasvavat vauhdilla. Eli ihan omakohtaisista kokemuksista käsin suosittelen ottamaan kynsien hätähuudot todesta.  Ja sitten loppukevennykseksi hieman pinnallisempia juttuja! Kuvissa esiintyvät kynsien positiiviset värimuutokset on nimittäin saatu aikaan testaukseen saamillani ihanilla Kure Bazaarin 85 prosenttisesti luonnollisilla kynsilakoilla. Sormieni kynsissä keimailee sävy Beige Milk ja ja varpaissa sävy Kerria. Molemmissa pohjalakkana Clean ja päällä Final Touch. Muita kuvien värikollaaseissa esiintyviä lakkoja ovat Rose Milk ja Macaron. Itse nudesävyjen ystävänä hullaannuin erityisesti sävyihin Rose Milk ja Beige Milk - Ah niin eteerisen nättejä, luonnollisia ja stylejä. ♥ Virpi

 

Share

Kommentit

Mia (Ei varmistettu) http://miakuusisto.nettisivu.org

Kiitos lakkavinkeistä ! Iiks, pakko laittaa vielä, sinkkiä tarvitaan vapauttamaan A-vitamiinia maksassa. Ilman sinkkiä ei Aata vapaudu vereen. A-vitamiini kuten kaikki vesi/rasvaliukoiset eivät ole niin yksiselitteisiä koska kaikilla on vielä ns. yhteisvaikutuscoctail, joka onkin sitten ns. ydinfysiikkaa :D mutta nuo ruuat ovat aivan mielettömän hyviä <3 ja takuulla auttavat vahvistamaan joka taholla ! esim. parapähkinät ovat avain kilpirauhasen vahvistamiseen. Nykyään kun osa ihmisistä karttaa pähkinöitä ja esim. voita, kermaa, jossa suomalaisille kuuluvia omia D-vitamiineja (puristettu d-vitamiini on aivan turhaa rahantuhlausta, se ei edes imeydy. Se tarvitsee aina öljyä mukaan) on tullut näitä kilpirauhasvajeita todella paljon. Toki vaikuttaa myös henkinen hyvinvointi. Pitäisi jaksaa muistaa Ihminen kokonaisuutena <3

Sini. (Ei varmistettu)

Mites kynnenvihat ja "kovettumat" kynnen sivuilla? Eivät tulehdu itsessään, mutta tarraavat vaatteisiin ja repeävät ja sen jälkeen kipuilevat/tulehtuvat. :/

Kommentoi