No onkos tullut kesä

Suomalaisen vaatimattomaan tyyliin voisin kirjoittaa, että ”tässä nyt on vaan tällainen ihan vaatimaton pieni raakapiirasresepti, jossa ei ole mitään kovinkaan ihmeellistä, mutta on se kyllä ihan hyvää, vaikka kuvakin on ihan huono ja rakeinen, kun oli niin pimeää ja kaikkea.” Mutta enpä kirjoitakaan, eiku oho, kirjoitinpa sittenkin.

 

Mutta voin ilmaista asian näinkin:

 

Tässä on tosi nopeasti valmistuva ja ihana pieni mansikkapiirasohje, joka vie mielen kesälaitumille, tyydyttää makeannälän ja antaa mukavasti ravintoaineita yhdellä herkuttelulla!

 

(Edellisen ja tämän postauksen perusteella voi huomata että allekirjoittanut on potenut pari päivää melkoista kesäkuumetta, joka tosin on nyt helpottamassa kun saatiin valaiseva lumipeite tänne Helsinginkin kamaralle.)

 

Talven raaka mansikkapiiras

pohja:
reilu desi manteleita
kolme taatelia
vajaa 1 rkl luomua maapähkinävoita
1 tl hunajaa
ripaus aitovaniljajauhetta

(piristyssä halutessa pikkutiraus sitruunamehua)

Surauta mantelit hienoksi blenderillä tai sauvasekoittimella. Viipaloi sekaan taatelit ja lisää loput ainekset. Blendaa tasaiseksi. Painele pieneen vuokaan tai kulhoon.

täyte:
sulatettuja pakastemansikoita
banaani

Surauta yksi banaani ja noin puoli desiä mansikoita vaahtomaiseksi seokseksi. Täytä taikinalla vuoraamasi kulho mansikkabanaaniseoksella ja mansikkaviipaleilla. Nauti ja sano nam.

 

♥ Virpi

Share

Kommentit

Hannamaria (Ei varmistettu)

Saakohan jostain luomuja pakastemansikoita? Jäi keräämättä kesällä :/

jokseenkin joku (Ei varmistettu)

Oon 16 v. tyttö ja mulla haluisin ensinnäki kiittää sua tästä blogista ja näistä 'elämänohjeista'. Mulla alko syksyllä masennus, tosin se on 'vain' lievä. Se tuli stressistä kun ensimmäinen vuosi lukiossa alkoi. Nyt elän kuitenkin jo lähes normaalia elämää eli tokenin siitä hyvin nopeasti. Haluisin siis kiittää näistä sun kaikista meditaatio ja mielen hyvinvointi vinkeistä koska ne oikeesti helpottaa paranemista :) Oon nyt päättäny kun vuosi 2012 alkaa, että alan nauttia elämästä taas täysin siemauksin ja haluun löytää sisäisen rauhan. Oisko sulla vinkkejä tämmöseen?

jokseenkin joku (Ei varmistettu)

Mulla ois myös semmonen ongelma. Jos joku valittelee huonovointisuutta, mahakipua, kertoo että lähipiirissä on oksennustautia mä meen ihan vainoharhaseks ja se on ajatuksissa aika lailla koko ajan. Niin oisko sulla jotai vinkkejä tämmösen lievittämiseen? En varmasti oo ainoo kellä tää on ongelmana ja haluis helpotusta.

Kiitos vielä! Tän blogin avulla oon löytäny semmosen ns. meditoinnin. Se tuskin on oikeenlaista, mutta mun mielestä mulle hyvä tapa :)

YogaGames (Ei varmistettu)

We at Yoga Games would like to inform you and your blog followers of Scandinavia´s largest Yoga Event. After last year´s success we´re going to run Yoga Games again at Svenska Mässan in Gothenburg and the date is set to May 18-20. The tickets will be released on our website; www.yogagames.org January 11. Book your ticket as early as possible to get the most favorable price.
Yoga Games is for everyone! Those who want to try yoga, beginner yoga, yogis and experienced instructors. You as a participant choose how advanced positions you want and can take on, it´s personal development as the challenge. Well-known presenters, from different part of the world, participate in Yoga Games to motivate, develop and give you an unforgettable experience. For three days you have the opportunity to meet and share communion with others who share the same interest in health and wellbeing. During Saturday and Sunday offered a wide variety of classes with some of the best presenters and inspiring lect ...

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Hannamaria, Ruohonjuuressa ainakin myydään luomupakastemansikoita! . Jokseenkin joku, kiitos kommentista ja kokemuksesi jakamisesta. Upeaa että olet pääsemässä valoon masennuksesi jälkeen, Onnittelut siitä! :) Noita kysymiäsi vinkkejä on ehkä hieman haastavaa näin lonkalta lähteä heittämään, kun en tunne sinua tarkemmin. Sisäisen rauhan löytämiseen täytyy kai jokaisen vain löytää se ihan oma polkunsa. Onneksi meillä on koko elämä aikaa tähän kauniiseen kasvuun ja kehittymiseen. Rohkeasti vain kohti niitä asioita mille sydän sykkii ja luottamusta itseensä ja elämään. Vaikuttaa että olet jo hyvällä tiellä meditoinnin ja itsesi kuuntelun kanssa.

Anna (Ei varmistettu)

Tuleeko tästä ohjeesta yhden annosmaljan verran? Vai piirakkavuoallisen verran?

Kommentoi