Raikas ja rento

Kiitos hyvää

Raikastusviikon loppusuoralla olisi varmaan hyvä puhua sananen myös henkisestä raikastumisesta.

Sitä voisi ajatella, että tässä saumassa olisi hyvä muistuttaa siitä, kuinka päästää irti tunkkaisista ja kielteisistä ajatuksista ja miten korvata ne kivoilla ja elävöittävillä aatoksilla. Jutella hieman siitä, kuinka tulkita kehon signaaleja ja sitä, mitä ne kertovat vinoutuneista ajatusmalleistamme ja kuinka itsestään voisi kehittää fyysisesti ja henkisesti vielä hieman jalomman yksilön. Tähän väliin positiivisen ajatusmenun tarjoilu saattaisi olla paikallaan.

Tai sitten ei. Niin kuin ei olekaan. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että usein parasta kaiken ja kaikkien kannalta on vain antaa olla. Älkäämme syynätkö liikaa tuntemuksiamme, olivat ne sitten fyysisiä tai henkisiä, kielteisiä tai myönteisiä. Älkäämme stressatko kehomme jokaista reaktiota ja päähämme pölähtävää ajatusta. Suurimmaksi osaksi ne eivät ole kovinkaan tärkeitä tai merkittäviä. Ne vain ovat. Anna niiden olla. Anna itsesi olla ja anna kaiken olla.

Anna itsesi nauttia siitä puhtaasta ruuasta, mitä itsellesi tarjoilet, ja jota et tee siksi, että pakottaisit kehoasi olemaan tietynlainen, vaan siksi, että arvostat itseäsi ja elämää.

Raikastuskuurin tarkoitus ei ole pinnistellä ja ponnistella kohti jotain puhdasta, eteeristä ideaalia, vaan herätellä keho ja mieli huomaamaan mikä meille on parasta. Kuurin tarkoitus ei ole käpertyä oman navan ympärille ihmettelemään jokaista kehon inahdusta, liikahdusta ja tuotosta. Sillä mitä enemmän ihminen yrittää puristaa hyvinvointia nyrkkiin, sen todennäköisemmin se soljahtaa karkuun. Hyvä olo pelkää pakkoa.

Ainoa tämän raikastusviikon henkinen ohjeeni siis on: Anna olla. Arvosta itseäsi ja unohda itsesi. Eikä se ole lainkaan niin ristiriitaista miltä se saattaa äkkiseltään vaikuttaa. Uskon sen itseasiassa olevan aidon hyvinvoinnin elinehto - itsensä kunnioittamisen, arvostamisen ja hyvällä tapaa itsensä unohtamisen ja vapauttamisen kaunis tasapaino.

 

Eli raikasta ja ennen kaikkea rentoa viikonloppua ystäväiseni. Palaan vielä ennen ensi viikkoa kuurin loppukaneettiin ja lupailemaani yllätykseen. Pysy siis kanavalla!

♥ Virpi

Share

Kommentit

Katri Manninen (Ei varmistettu) Http://www.kutri.net

Ihanasti ja viisaasti kirjoitettu! Kiitos Virpi!

Veera1 (Ei varmistettu)

Kivoja ajatuksia! Itse tuppaan ylianalysoimaan kaikkea ja stressaamaan joka tuntemuksesta ja tunteesta. Tässä oli paljon hyviä neuvoja. Hyvää viikonloppua!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Kiva jos sait jotain hyödyllistä irti. Stressitöntä viikendiä. :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

No hei kiitos Katri! :)

Jatta (Ei varmistettu)

Juu.. annetaan vaan kaiken olla ja kukoistaa omana itsenämme, sillä loppujen lopuksi kaikki menee kuitenkin parhain päin jos vain niin haluamme ja vieläpä pakottamatta :) Aurinkoista viikonloppua :)

Ulla (Ei varmistettu)

Tämä raikastusviikko oli tosi loistava ja toimiva idea! Oli mukavaa ja helppoa ryhtyä tuumasta toimeen lempeän patistelusi voimalla (: Lisää teemaviikkoja!

elina (Ei varmistettu)

Kiitos Virpi, tämä oli juuri se, mitä tarvitsin tähän hetkeen, aikaan ja ajatuksiini.

Tämä taitaa muuten olla ensimmäinen kerta, kun kommentoin tänne, vaikka olen lukenut viisaita ajatuksiasi täältä jo hieman yli kahden vuoden ajan. Silloin aikanaan, kun löysin blogisi, innostuin niin, että oli pakko ahmia kaikki postauksesi arkiston alkuun saakka :) ei silti ihan yhdellä istumalla kuitenkaan ;) Kiitos kuitenkin ihanasta blogistasi, on aina mukavaa tulla katsomaan, mitä olet postaillut, kun innostuksesi ja hyvä tuulesi kuultaa teksteistä läpi.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

No hei siistiä että intouduit nyt kommentoimaan! Kiitos. Ja tosi kallisarvoista kuulla, eli lukea, että nämä juttuni puhuttelevat. Kiitos vielä että kommentoit ja iloista viikonloppua!

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Huippua että olet tykännyt tästä ideasta! Itsestäkin on ollut kivaa tehdä jotain "yhdessä". Ja erityisen kivaa on ollut huomata kuinka moni on innostunut mukaan. Ja tosiaan, täytyy tehtailla taas jokin teemaviikko. Ei vaan hetkinen, mullahan on ihan kohta tulossa yks! Unohdin ihan. :D Mutta siitä myöhemmin lisää. 

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

"Asiat mennee just eikä melekeen niin niinku niitten pittää." Se on mottoni. :)

Katri (Ei varmistettu)

Sain ystäväni innostettua mukaan raikastelemaan parin viikon päästä.on mukavaa saada nämä vinkkisi kuivaharjailuista ja sopista ennen viikon aloittamista :) ja kiitos ihanasta blogista joka tuo valoa viikkoihini ja ihmeellisiä ruokalajeja poikaystäväni lautaselle aina silloin tällöin :)

Hosuli (Ei varmistettu) http://hosuli.blogspot.com

Ihana perjantaipanda!

Nasu (Ei varmistettu)

Tässä on järkeä! Elämä helpottui omalla kohdalla huomattavasti kun lopetin kaiken analysoinnin ja annoin vaan mennä :) Puhdistusviikko on ollut täälläkin käynnissä, tosin vähän mukautettuna. Minulla on melkein päivittäin "pakollisia" treenejä ja tästä syystä en ihan superkevyellä ruokavaliolla ollut liikenteessä.. mutta mutta, sitruunavesi uppoaa aina aamuisin ja olen "vaihtanut" muutaman päivittäisen aterian smoothieksi :) toimii!

Chlorellaa kiinnostaisi kokeilla. Oletko Virpi sitä mieltä että se sopii urheilijalle ihan arkeen, vai enemmin "puhdistusjaksoina" kuurityyppisesti?

Maija (Ei varmistettu)

Moikka! Voisitko tehdä postauksen (tai vastata ihan vain tähän) siitä, mitä on olla healt coach? Minua kiinnostaisi saada ihan käytännön esimerkkejä siitä, mitä työnkuvaan kuuluu, missä health coach voi työskennellä yms. Ja onko sinulla kokemuksia IIN:nästä opiskelupaikkana?

Kiitos ihanasta blogista!

Liina (Ei varmistettu)

Ehdin lukea raikastusviikosta vasta nyt ja aion ehdottomasti "raikastaa" ensi viikkoni! :) PS. Taannoinen tuorepuuro-ohje on aivan ihana, sitä on tullut lempiaamupalani!

Kommentoi