Rakkausvälipala

Kiitos hyvää

Tulevana maanantaina on ystävänpäivä, ja sitä ennakoiden ajattelin jakaa rakkaudellisen kaksoisreseptini kanssanne. Romanttista ilmastoa henkivät ruusuiset mansikkamantelimaito ja -keksit syntyvät molemmat samoista aineksista ja sopivat täydellisesti yhteen. Muista reseptissä ehdottomasti ruusuvesi ja vanilja, jotka antavat omintakeisen suloisen maun maidolle ja kekseille! (pst. ruusu toimii naisilla afrodisiakkina ja aito vaniljan tuoksu herättää miehessä suojelu- ja hoivavietin.)

 

Rakkausvälipala
-puolitoista desiä liotettuja manteleita.
-kolme liotettua taatelia
-kolme aprikoosin sydäntä
-neljä desiä mansikoita
-puoli teelusikallista aitovaniljajauhetta
-vajaa ruokalusikallinen orgaanista ruusuvettä (ostin omani ruohonjuuresta)
-reilu pari isoa lasillista vettä

Sekoita kaikki raaka-aineet tehosekoittimella. Aseta harsokankainen pussi ison kulhon päälle ja kaada tekemäsi seos/smoothie pussiin. Puristele ja rutistele pussia niin kauan, kunnes olet saanut niin paljon nestettä tiristettyä kulhoon kuin käsivoimin mahdollista.

Kaada kulhoon kertynyt mansikkamaito laseihin ja laita jääkaappiin odottamaan.

Kumoa pussin sisällä oleva massa (näyttää vaaleanpunaiselta muovailuvahalta) tehosekoittimeen ja lisää sekaan ruokalusikallinen kookoshiutaleita, ruokalusikallinen hunajaa ja yksi taateli. Sekoita. Kumoa massa lautaselle ja muotoile siitä noin sentin paksuinen levy. Leikkaa irti sydämenmallisia palasia, piparkakkumuotilla tai luovasti veitsellä. Voit myös pyöritellä taikinasta pieniä palloja, jolloin ne sopivat heti popsittaviksi. Mutta mikäli haluat keksimäisemmän koostumuksen, kuivata sydämiä kuivurissa tai uunissa. Itse lämmitin keksejä uunissa miedolla lämmöllä vajaan tunnin, jotta koostumus jämäköityi ja kekseistä tuli ihanan lämpöisiä.

Sitten vain mansikkamaidot esiin jääkaapista, lämpimät sydänkeksit lautaselle ja ystävänpäivän välipalaa nauttimaan! Lupaan että rakkautta sinkoilee ilmassa kun maistat ja tarjoat näitä.
♥ Virpi

Share

Kommentit

Suvi (Ei varmistettu)

Olen kuullut varoitteluja aprikoosinkivien haitallisuudesta (niissä on muistaakseni kuulemma jotain syanidin tapaista). Pitääkö tämä paikkansa, vai voiko niitä siis kuitenkin syödä?

Joan (Ei varmistettu)

Ihanan kuulonen resepti! Täytyypä kokeilla, vaikkakin mulla ei oo tehosekoitinta vaan sen sijaan käytän Bamixia, mutta eiköhän nuo silläkin suju! Kuinka kauan noita manteleita ja taateleita pitää liottaa? Ja mitä on aprikoosin sydämet, saako niitä esim ruohonjuuresta? Täytyy käydä jo tänään shoppailemassa :)

Joan (Ei varmistettu)

"Aprikoosi on sukua mantelin lisäksi luumuille, kirsikoille, persikoille ja karvasmantelille, näiden viimeksi mainittujen sukulaisten kivissä on amygdaliini-nimistä katkeraa ja myrkyllistä ainetta. Tämä aine puuttuu eräältä aprikoosi-lajilta, jonka kiveä käytetäänkin elintarvikkeena mantelin tavoin Keski-Aasiassa mm. maustamaan erilaisia leivonnaisia ja hilloja sekä Amaretto-likööriä." Näin ainakin sanoo Wikipedian Aprikoosi-artikkeli..

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Suvi, aprikoosin siemenissä on kyllä syanidia, kuten esim. kirsikoissa ja persikoissakin, mutta kun vuorokausiannostuksen pitää max. kahdessa siemenessä, ei tästä koidu ongelmaa. Aprikoosin sydämet kun ovat muuten hyvin ravinteikkaita ja sisältävät mm. B-17-vitamiinia, joka on tehokas syöpää vastaan.
Joan, Ja se ei pelkästään kuulosta ihanalta vaan myös on ihana! :) Itse liotan manteleita ja taateleita aina yön yli. Optimaalinen liotusaika manteleille on 8-12 h. Aprikoosin sydämiä olen ostanut Ruohonjuuresta. Ovat kiva lisä joihinkin raakajätskeihin ja smoothieihin - pakkauksessa sanotaan niiden antavat "marsipaanimaisen" maun.

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Joan, Kiitos infopaketista. Aprikoosin sydämiä taitaa tosiaan olla karvaita ja makeita lajikkeita. Ja nämä makeat ovat juuri näitä turvallisempia herkkuja.

Joan (Ei varmistettu)

"Aprikoosi on sukua mantelin lisäksi luumuille, kirsikoille, persikoille ja karvasmantelille, näiden viimeksi mainittujen sukulaisten kivissä on amygdaliini-nimistä katkeraa ja myrkyllistä ainetta. Tämä aine puuttuu eräältä aprikoosi-lajilta, jonka kiveä käytetäänkin elintarvikkeena mantelin tavoin Keski-Aasiassa mm. maustamaan erilaisia leivonnaisia ja hilloja sekä Amaretto-likööriä." Wikipedian Aprikoosi-artikkeli.

Olga (Ei varmistettu)

Suvi, aprikoosin sydämet kyllä sisältävät syanidia, mutta noin pieninä määrinä se ei ole haitallista:)

Joan (Ei varmistettu)

Kommenttini katosi jonnekin joten laitoin vahingossa uusiksi :)
Joo tarvii tehdä! En kyllä vielä tiedä että laitanko noita aprikoosinsydämiä, kun en oikeastaan pidä marsipaanin mausta. Mahtaisiko nämä herkut maistua sit yhtä hyviltä ilman niitä? Tarvii miettiä siellä kaupassa sitten.. :) Kerron sitten, miltä maistuivat! En ole koskaan ennen tehnyt mantelimaitoakaan, mutta oon arvellu että siinä vois olla hyvä herkku :) Ai että noi näyttää kyl niiin hyviltä! Kiitos Virpi!

Joan (Ei varmistettu)

Vieläkin on epäselvää tossa reseptissä, sori nyt :D Pitääkö olla tuoreita vai kuivattuja taateleita? Ottaa kumpia tahansa, ni molempia pitää kuitenkin liottaa sit vai?

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Joan, Saa kysellä, eli ei mitään soreja. :) Noista aprikoosin sydämistä ei kannata tehdä tässä kynnyskysymystä, varmasti onnistuu aivan mainiosti ilmankin. Ei siis huolta niiden (puuttumisen) suhteen. Ja tuoreita taateleita voi käyttää sellaisenkaankin, kuivattuja kannattaa liottaa.

Marie (Ei varmistettu)

Nam! Kiitos tästä herkkureseptistä. :) Voisitko muuten tehdä pienen referaatin siitä, mitä opit great health debatesta? Harmittaa kun en itse ehtinyt kuunnella mm. David Wolfen ja Daniel Vitaliksen osuutta. Olisi hienoa, jos jaksaisit kertoa vaikka pääpointit heidän puheestaan? Se olisi varmasti hyödyksi kaikille! (Jos siis ehdit kuunnella heitä) :) Iloa! <3

M (Ei varmistettu)

Kuulostaapa ihanalta ystävänpäivä reseptiltä, täytyykin pistää kokeiluun joku päivä! :)
Onko se kaupassa myytävä lähdevesi sellaista puhdasta vettä juuri, jota saisi juoda? Monessa paikassa suositellaan tätä lähdeveden juomista tai itse suodatetun hanaveden juomista, ja ajattelin nyt vielä varmistaa että onko se kaupassa myytävä vesi sellaista "hyvää" vettä ennen kun alan sellaista ostaa :)

April (Ei varmistettu)

Asun kaukana Afrikassa, Kapkaupungissa Atlantin myrskyjen armoilla. Eksyin sattumalta Trendin sivuille ja ilahduin suuresti löytäessäni blogisi. Paljon asiaa ihanalla suomenkielellä, kannustavia ajatuksia ja hyvän olon hehkua ilman pinnallista hypetystä. Pääsi saman tien suosikkilistalleni, ja huomenna teen kavereille siemenläpyköitä :)

Virpi Mikkonen
Kiitos hyvää

Marie, juu! tarkoitus on kirjoitella jotain muistiinpanojani GHD:n lähetyksistä. Eli stay tuned!
M, itse juon mieluummin puhdistettua hanavettä kuin kaupan muovipullossa ties kuinka kauan muhinutta lähdevettä. Pulloveden juominen tulee suhteettoman kalliiksi, on epäkäytännöllistä ja lisäksi muovipulloista voi liueta haitallisia yhdisteitä veteen. Parasta vettähän toki saa kun hakee elävää vettä itse jostain turvalliseksi todetulta luonnonlähteeltä. Vesiasiaa muuten tulossa blogiin piakkoin.
April, Jee, terveisiä tyrskyjen taa! toivottavasti siemenläpyköistä tuli makoisia!

neps (Ei varmistettu)

Mistä ostat ruusuvettä? Itse olen nähyt vain joissain apteekeissa ja ne on tosi isossa "pullossa". Käyttöä ei mulla ainakaan oo niin paljon että ehtisin käyttää sen kokonaan kun se ei myöskään sitten kestä hyvänä ihan kauhean kauaa...

Kommentoi