Ladataan...
Kiitos hyvää

Että on ihana perjantai. Että on ihana elämä. Että on upeaa, kuinka yksi päivä  ja yksi päätös voi tehdä apeahkosta ja raskaasta olotilasta kuplivan kepeän ja vapauttaa mielen ja kropan lamaannuksesta.

Ja sitten kun vielä saa viilattua edellisenä päivänä epäonnistuneeksi tuomitusta suklaapiirakastakin jalon herkun, niin kyllä taas kehtaa säkenöidä omissa fantastisissa nahoissansa. Etenkin kun on saanut ujutettua piirakan täyteen huipputerveellisiä raaka-aineita, ilman että pahaa-aavistamaton - tässä tapauksessa hyvääaavistamaton maistelija ei huomaa mitään eroa tavan brownien kanssa.

Suklaapiirakan salaiset raaka-aineet paljastan teille nyt, mutta sen toisen vuorokauden aikana muhittamani päätöksen kerron teille vasta ensi viikolla.

YLLÄTTÄVÄ MINTTUSUKLAAPIIRAKKA

(noin puoli pellillistä)

3 rkl pellavansiemeniä + ½ dl vettä

1 tölkki mustapapuja

3 rkl kookosöljyä

1,5 dl kookosjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

1 tl vaniljauutetta

0,5 dl hunajaa

1,5 tl leivinjauhetta

Hyppysellinen merisuolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita pellavansiemenet veteen noin 15 minuutiksi, jotta niiden ympärille muodostuu paksu geeli. Liota ja huuhtele pavut. Lisää pellavansiemengeeli, pavut ja juokseva kookosöljy tehosekoittimeen ja sekoita. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikinan tulee olla koostumukseltaan paksua, mutta lusikoitavaa/kaadettavaa. Lisää tarvittaessa hieman vettä tai jauhoja.

Kaada taikina esimerkiksi (tarvittaessa kookosöljyllä voideltuun) kulmikkaaseen piirakkavuokaan tai tee tuplaannos ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista piirakkaa uunissa noin 25-45 minuuttia, riippuen piirakan koosta. Piirakan kuuluu kuivua pinnoilta ja reunoilta, mutta jäädä aavistuksen pehmeäksi sisältä, mutta kuitenkin kiinteäksi, ei valuvaksi.

Anna piirakan jäähtyä kokonaan ennen kuin levität kuorrutteen.

Suklaakuorrutus:

2 kypsää avokadoa

1 rkl raakakaakaomassaa

2 rkl raakakaakaojauhetta

2 rkl hunajaa

1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

1 tl piparminttuöljyä

Rouhi raakakaakaomassa rouheeksi ja sulata lämpimässä vesihauteessa sulavaksi kookosöljyn ja hunajan kanssa. Lisää avokadot tehosekoittimeen ja lisää sula kaakao-hunaja-kookosöljy massa, kaakaojauhe ja piparminttuöljy. Sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen suklaapiirakan pinnalle. Ripottele päälle vielä esimerkiksi kookoshiutaleita ja tuoretta piparminttua. Piirakka on parasta levättyään yön yli jääkaapissa.

Kuten huomasit, on suklaapiirakan pääraaka-aineena mustapavut ja suklaakuorrute syntyy avokadojen pohjalle. Terveysherkuttelijoille kumpikaan näistä, papubrowniet tai avokadosuklaalevite ei ole varmaan mikään jymyuutinen, ja onhan näitä tämänsuuntaisia eksperimenttejä täällä omassakin blogissa joskus näkynyt. Mutta ennen en ollut saattanut näitä kahta friikkiyhistelmää yhteen, enkä ennen kaikkea maustanut piparminttuöljyllä. Siinä nimittäin piilee mielestäni tämän kyseisen reseptin taika, joka tekee syvän makeasta makuelämyksestä samalla raikkaan.

Niin ja ne avokadot ja pavut eivät tosiaan maistu tässä piirakassa, vaikka miten yrittäisi makunystyröitään pinnistellä.

HUOM! Kannattaa kuitenkin malttaa antaa piirakan tekeytyä jääkaapissa yön yli, sillä laatu on taattu vasta seuraavana päivänä.

Nyt lähden liihottelemaan suupielet suklaassa viikonlopunviettoon laulaen

“What a difference a day made”...

 

♥ Virpi

Share

Ladataan...
Kiitos hyvää

Teille urheille unelmiensa toteuttajille, teille, joiden sydämet palavat, katse on kirkas ja mahdollisuuksien maailma on avoinna. Teille, jotka joudutte toisinaan epätoivon valtaan, ette ehkä muista mihin tähtäsitte, onko teistä siihen tai onko maailma valmis. Teille tulenkantajille, pioneereille, sankareilleni -  Jatkakaa, uskokaa ja rakastakaa! Te tiedätte keitä te olette. Ette ole yksin, maailma muuttuu, aika kypsyy ja meitä on koko ajan enemmän. Sydämen säännöillä pelaavat voittavat aina. 

♥ Virpi

(kuva:täältä)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kiitos hyvää

Voi kulkaa, te pienet leivännälkäiset ja gluteenia karttelevat ystäväiseni, johan minulla on teille meheviä tuliaisia viikonlopulta. Tai oikeastaan rouskuvia. Kauranäkkäreitä nimittäin.

Omatekoisen oliiviyrttivoin kanssa nautittuna kokonaisuudesta tuli niin elämyksellinen, että mies intoutui jo suunnittelemaan uutta uraa leipäalalla ja myyvänsä tätä suositun arkileivän variaatiota miljoonille. Päätin kuitenkin sabotoida hänen bisnesideansa ja jakaa reseptin näin kommunistisesti koko kansalle.

KAURANÄKKÄRIT

1 dl pellavansiemeniä

3 tl psylliumkuitujauhetta

4 dl vettä

6 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

1 dl siemeniä, kuten seesaminsiemeniä, auringonkukansiemeniä ja/tai kurpitsansiemeniä

1 dl vettä

2 tl merisuolaa

Sekoita pellavansiemenet, psylliumkuitujauhe ja vesi ja anna seoksen tekeytyä geelimäiseksi noin puolituntia.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Hienonna puolet, eli 3 dl kaurahiutaleista jauhoksi tehosekoittimella. Sekoita kulhossa tekemäsi kaurajauhot loppujen kaurahiutaleiden ja siemenien kanssa. Kaada sekaan pellavansiemengeeli. Lisää vettä ja merisuolaa. Taikinan tulee olla paksua, mutta sellaista, että sen saa leviteltyä lusikalla levyksi pellille. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Pidä huoli, että taikina on tasaisesti levittynyt, jotta se myös paistuu tasaisesti. Paista uunissa noin 20 minuuttia. Ota pelti uunista ja leikkaa veitsellä taikina sopivan kokoisiksi leipäpaloiksi. Älä kuitenkaan yritä irrottaa paloja, sillä leipä on vielä pehmeää. Siirrä leipä leivinpaperin päällä uuniritilälle ja paista toiset 20 minuuttia. Käännä uuni 100 asteeseen ja ota leipä uunista. Irroittele leipäpalat ja käännä ne ylösalaisin uuniritilälle. Kuivata leipiä uunissa vielä noin 30-45 minuuttia.

Huom! Leivän rouskuvuusasteeseen voi itse vaikuttaa kuivatusaikaa ja leivän paksuutta säätelemällä. Ohuesta tulee luonnollisesti kuivempaa. Kuivatin omiani, noin 1 cm paksuisia leipiä vajaa 30 minuuttia, jolloin leivistä tuli keskikuivia, eli ei aivan kräkkerin lailla murenevia, mutta aavistuksen rapsakoita, pehmeähköjä näkkäreitä.

 

OLIIVIYRTTIVOI

200 grammaa luomulaatuista kirnuvoita

2,5 dl kylmäpuristettua oliiviöljyjä

5-7 kalamataoliivia

Yrttejä, kuten timjamia ja rosmariinia

Anna voin sulaa huoneenlämmössä hieman pehmeäksi. Paloittele se ja sekoita blenderillä tai sauvasekoittimella oliiviöljyn kanssa tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon oliivit ja sekoita tasaiseksi. Ripottele joukkoon yrtit ja kaada voiseos rasiaan tai purkkiin ja laita jääkaappin jähmettymään. Säilytä jääkaapissa.

Näine hyvineni menen ja toivotan teille onnellista maanantaita ja maukkaita arkileipiä!

♥ Virpi

Share

Pages