Aloita liikkuminen nyt!

Kevät tulee ja se innostaa uudetkin liikkujat taas nousemaan sohvalta ja miettimään liikunnan aloittamista. Jos valon määrän lisääntyminen yhtään houkuttaa lähtemään liikkeelle, kannattaa laittaa tossut jalkaan ja lähteä tepastelemaan pihalle. Ja tietysti kevät tulleessaan tuo taas bikinikuntoon tavoittelijat - vapun tienoilla joko koitetaan mehupaastoilla kesäkuntoon tai siirretään kesäksikuntoon projekti vuodella eteenpäin :)

Jos et ole talven pimeydessä juurikaan liikkunut, kannattaa lähteä nyt rauhassa liikkeelle. Käy vaikka parina kolmena päivänä lenkkeilemässä ja ulkoilemassa. Jos et ole aiemmin ollut juurikaan liikunnallinen, älä vaadi itseltäsi jokaisena päivänä tehtävää rääkkitreeniä. Liiku sen sijaan kevyemmin, vaikka luonnossa ulkoillen. Nauti kevään merkkien esiin nousemisesta samalla kun kuljet metsäpolulla. 

Ja nimenomaisesti - NAUTI! Liikunnan tulee olla kivaa ja nautinnollista. Toki treeni jossain vaiheessa, kun kunto alkaa nousta, pitää välillä olla myös niin kovaa, että se ei juuri tehdessä tunnu kivalta, mutta jälkeenpäin on sitäkin parempi fiilis. Aluksi kuitenkin tärkeintä on pitää liikunta kivana. Raastosta ehtii sitten nauttia myöhemminkin.

Jos kevät on tuonut tullessaan liikuntakimmokkeen, hyödynnä se heti. Liikunnan aloittamisen puolella on niin paljon plussia, jotka liittyvät terveyteen, vireyteen, minäkuvaan ja työnaiheuttamiine jumituksiin, kuten niska-hartiavaivoihin. Ja liikkuminen tuo aloittamisen jälkeen hiljalleen lisää minuutteja päivään. Lue tästä aiheesta postaukseni täältä. Jos haluat aloittaa liikkumisen juoksemalla, lue aloitusvinkit täältä.

Inspiroidu auringosta ja liiku :) Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Seuraa: InstagramFacebookBloglovin

Share

Kommentoi