Onnellisuus luo menestystä

Viime sunnuntaina iltapäivällä fiilistelin Juoksumessujen onnistumista sohvalla ja selailin Instagramia. Feediin tuli Vastaisku ankeudelle -blogin Jennyn kuva ja teksti: "Menestys tulee, kun on onnellinen. Onnellisuus ei siis ole menestyksen seurausta vaan sen edeltäjä."

Olen aiemmin lukenut Jennyn kirjoja ja pari viikkoa sitten pääsin tapaamaan hänet pikaisesti juoksukoulun valmennusryhmän avausluennolla (lue Jennyn osallistumisesta juoksukouluun tästä). Jennystä itsestään huokuu jotain todella voimaannuttavaa ja ihanaa. Ja tämän pystyy lukemaan myös hänen kirjoistaan.

Lauantaina Vauhtisammakolla olleet Juoksumessut tosiaan onnistuivat hyvin ja olin kiireisestä päivästä huolimatta kaikki olivat rennolla fiiliksellä. Oli ihanaa tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin tuttaviin. Tuntui itse asiassa, etten päivänä aikana tehnyt mitään, kun sain vain jutella ihmisten kanssa ja koordinoida kaikkea. Uskon, että messujen suhteen innostus toi onnistumisen. On hienoa järjestää muille tällaisia tapahtumia. Lauantaina onnellisuus toi konkreettisesti menestymisen. "Onnellisuus tuo menestyksen" ajattelumalli toi tässä pienessä asiassa konkreettisen toteutumisen :)

Omat fiilarit ovat olleet viime kuukausina hieman vaihtelevat, kun en ole päässyt treenaamaan normaalisti. Kunto on hieman niiannut ja sitä kauttta jaksamisen taso ei ole ollut samanlainen kuin ennen. Tällä viikolla maanantaina ja tiistaina pääsin juoksemaan ensimmäistä kertaa kuukausiin kovaa. Tai siis tämän hetken kovaa :) Se tuntui niin hyvältä. Treenien jälkeisinä aamuina jalka tietysti oli rasituksen runtelema, mutta se tottuu hiljalleen. Tällä viikolla aamujen yleisfiilis on ollut jotain aivan muuta kuin ennen. Treeni on todella nostanut endorfiinit kattoon. Totesin tiistaina aamulla Mikolle, että "On aivan mahtavaa saada ohjata treenejä!". Se tekee minut onnelliseksi. 

Jennyn ajatuksen kanssa siitä, että onnellisuus tuo menestymistä, olen täysin samaa mieltä. Oikeastaan on sitten kyse treenaamisesta tai työelämästä tai mistä tahansa elämänalueesta. Jenny kirjoitti IG:n kuvan tekstissä myös: "On bullshittia luulla, että menestys tai onnellisuus tulee suorittamisen kautta. Miten suorittaminen voisikaan tehdä ketään onnelliseksi, sillä eihän ihminen silloin ole tyytyväinen mihinkään, ja vain nostaa panoksia koko ajan. Miten ihminen silloin voisi olla onnellinenkaan?". Allekirjoitan myös tämän ajatuksen. Itse helposti vien elämäni suorittamisen puolelle, koska nautin arjen rutiineista ja niiden runttaamisesta. Sen kuitenkin huomaan välittömästi, että lopputulos ei ole sama, kuin jos tekee jotain rakkaudesta ja ollakseen itse tai saadakseen muut onnellisiksi.

Ainoa poikkeus oikeastaan, jossa katson, että suorittaminen tuo menestystä, on liikunta. Tai oikeastaan liikunnassakin suorittaminen tuo onnellisuutta ja sitä kautta menestymistä. Mitä kovemmassa kestäävyyskunnossa on, sitä onnellisempi on. Sitä parempi kyky on sietää arjen stressiä ja purkaa paineita. Kovaan kuntoon pääseminen on suorittamista. Suoritetaan treeniohjelmaa säännöllisesti, jotta kunto nousee. Toki tässäkin pitää olla onnellisuus mukana. Liikunnasta nauttimalla pystytään suorittamaan treenit säännöllisesti ja kovempaa. Treeni ei ole pakotettua, vaan jotain mistä nauttii ja sitä kautta haluaa suorittaa liikuntarutiineja.

Jennyn IG-postaus tuli itselle aivan täydelliseen ajankohtaan. Se muistutti asiasta, joka on oikeasti tärkeä. Onnellisuudesta. Koppasin tästä ajatuksesta kiinni ja mieli on ollut tällä viikolla aivan uusissa korkeuksissa. Kiitos Jennylle tästä postauksesta! Nyt kun pääsen taas treenaamaan hieman enemmän kuin ennen, aion todella nauttia kunnon nousemisesta ja unohtaa vanhan kunnon haikailemisen.

Tämä Jennyn postaus kannattaa nyt myös pitää mielessä, kun syksyn pimeys alkaa taas laskeutua. Nautitaan nyt syksystä ja sen väriloistosta. Ollaan onnellisia!

Kiitos Jenny!

Lue Jennyn blogia tästä. Jennyn kuva on napattu IG:stä @vastaiskuankeudelle

Seuraa Kilometritehtailijaa: Instagram, Facebook

Share

Kommentit

AnuN (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus ja kiitos kun jaoit tuon Jennyn postauksen! Se antoi itsellekin ajattelemisenaihetta. Niin helposti arki (ja viikonloput siinä sivussa) menee puristamiseksi ja suorittamiseksi ja mitä sillä saavuttaa? Yleensä ainoastaan kiukkua ja ahdistusta tekemättömistä asioista, siitä on onnellisuus kaukana. Jos lupaisi itselleen hellittää vähän ja olla vähän enemmän onnellinen?

Kilometritehtailija

Kiukku ja ahdistus tekemättömistä töistä kuulostaa niin tutulta. Ja yleensä kiukku tulee vielä sellaisista pienen pienistä jutuista, jotka olisi tehnyt monen kertaan yhden kiukuttelun aikana :) Olemalla elämässään tyytyväinen, saa paljon enemmän aikaan :)

Jenny/Vastaisku ankeudelle (Ei varmistettu) https://vastaiskuankeudelle.fi/

Kiitos Anni tästä postauksesta!
Hienoja oivalluksia oot tehnyt!
Itse entisenä suorittajana oon tajunnut tämänkin asian kantapään kautta aikoinaan. Että kun teen asioita, koska todella haluan tehdä niitä, olen onnellinen ja sitä kautta tulee sitten myös sitä menestymistä, minkä jokainen määrittelee tietty omalla henkilökohtaisella tavallaan esim. omien arvojensa mukaisesti.
Olen myös jahdannut onnellisuutta (sen jälkeen, kun oli muutama todella vaikea vuosi ja mietin, voinko edes koskaan olla onnellinen enää) ja menestymistäkin, mutta jos tuntuu, että on pakko saavuttaa jotain, niin se ei ole ainakaan omalla kohdallani ollut kestävää.
Mutta näähän on näitä asioita, joita me opitaan koko ajan ja joiden mukana me kasvetaan ja muututaan ja esim. onnellisuuden määritelmä on itselläni muuttunut vuosien varrella. Pienet asiat ovat jo pitkään tuoneet onnea ja välillä sitä just havahtuu, että on onnellinen, ilman mitään näkyvää syytä, pelkkä olemassa olon mahdollisuus riittää.
Ja liikunnasta ja suorittamisesta voin sanoa, että tällä hetkellä kai sitten suoritan mun juoksuohjelmaa tai ainakin orjallisesti noudatan sitä, mutta se ei kyllä tunnu suorittamiselta. Ehkä se on just se, kun sitä haluaa tehdä, niin sekin johtaa onnellisuuteen.
Olen kai ollut myös liikunnassa sellainen ”huono suorittaja”, ja se näkyi ennen ohjaajavuosiani siinä, että oli pakko mennä jumppaan, oli pakko jumpata monta tuntia putkeen ja jos ei mennyt, oli huono omatunto ja sitten mietti, että olisko sittenkin pitänyt mennä.
Sellaiseen suorittamiseen en aio koskaan palata.
Kyllä mulla kuitenkin se hyvinvoinnista huolehtiminen ja liikkuminen just näkyvät niin, että sitä on silloin onnellisempi, kun jaksaa paremmin, voi hyvin, kestävyyttä riittää niin liikkumiseen kuin arjestakin ”suoriutumiseen”.
Ihanaa päivää!

poppis

Olen teidän molempien kanssa samaa mieltä, mutta haluaisin silti tuoda myös toisenlaisen katsantokannan asiaan.

Kun elämä mättää (on työttömyyttä, fyrkat loppu, lapsi hengaa väärissä porukoissa jne...), silloin onnellisuus on arjesta kaukana. Toki kaunis ilma, toimivat jalat ja kaikki vastaava voivat tuoda hetkellisiä onnentunteita, mutta perusasioiden ollessa vinossa, ne eivät välttämättä auta kovinkaan pitkälle. Kuopasta pääsemiseen tarvitaan suorittamista ja usein myös hyvää onnea. Se, että lopultaa onnistuu tavoitteessaan saada elämä tolalleen (= menestyminen), tuo mukanaan myös onnellisuuden.

Mielestäni lähtökohdista riippuen onnellisuus voi olla myös seurausta menestymisestä. Siinä vaiheessa kun perusasiat ovat kohdallaan, termit voidaan kääntää toisin päin.

Jenny/Vastaisku ankeudelle (Ei varmistettu) https://vastaiskuankeudelle.fi/

Kiitos Poppis tästä kommentista ja katsantokannasta!
Tiedän niin ainakin osan tuosta, mistä kirjoitat, toki kaikkea en ole kokenut, mutta aika paljon kuitenkin yhden ihmisen kestettäväksi (kuten niin moni meistä). Ja kuten just tuossa yllä kirjoitin, sen jälkeen, kun itse halusin voida paremmin ja olla onnellinen, itsellä meni se homma ensin onnen jahtaamiseksi.
Kuitenkin silloin, kun oli kaikista vaikeinta, usein just ne pienet asiat auttoivat jaksamaan, vaikka toki välillä vituttikin kovasti ja tuli tuijotettua kattoa enemmän kuin tarpeeksi. Toki myönnän, etten alussa osannut nähdä niiden pienten asioiden arvoa, ja kun ihminen velloo murheissa, huolissa ja siellä jossain syvällä, ei niitä asioita osaa aina edes katsoa.
Nyt, kun elämä on varsin mallillaan ollut jo kauan, en oikeasti edes näe yhtään syytä, etten olis onnellinen. Kun perusarki toimii, kaikki vain on niin helppoa. Mutta toki siihen perusarkeenkin kuuluu kaikenlaisia päiviä ja tunteita, ei pelkkää ruusunpunaa, se ei olis normaalia :)

Kilometritehtailija

Tuurilla on elämässä paljon merkitystä. Onnellisuuden lisäksi uskon myös siihen, että kaikella on jokin tarkoitus (vaikka ei se aina tunnu siltä :)) sekä siihen, että elämä aina kantaa :) Kai se on myös niin, että välillä pitää käydä pohjalla, jotta elämän hyviä asioita arvostaa, eikä pidä niitä vain itsestään selvyyksinä. Kiitos kommenteista Jenny ja Poppis!

Kommentoi