Ladataan...

Olen addiktoinut itseni täysin ulkona liikkumiseen. Huomaan heti jos pari päivää vain kökötän sisällä liikkumatta ulkona ollenkaan. En ole koskaan edes ajatellut, että talvella ei voisi liikkua ulkona. 

Kun seitsemisen vuotta sitten tutustuin mieheeni Mikkoon ja aloitin juoksemisen, mielessäni ei käynytkään ajatus siitä, että en juoksisi myös talvella. Nyt kun talvi on taas saapunut, vastaan päivittäin useasti kysymykseen: "Siis ootko sä käynyt juoksemassa? Siellähän on pakkasta ja lunta."

Uskon, että ulkona liikkumisen addiktioni on oikeastaan vanhempieni vika (omistan muuten maailman ihanimmat vanhemmat!). Jo pienestä asti he ovat heti aamulla pukeneet minut ja siskoni toppavaatteisiin ja nostaneet ovesta pihalle. Sisälle on nostettu välillä syömään ja sitten taas takaisin pihalle. Näin riippuvuus, joka nyt on muuttunut hyödyksi, on saanut alkunsa. Toki tästä en voi vanhempiani syyttää. Olen varmasti ollut raivostuttava 5-vuotias, joka on puhunut taukoamatta ja pörrännyt pitkin kämppää pyörremyrskyn lailla. Ainut selviytymiskeino on ollut ulos nostaminen :)  Kiitos tästä vanhemmille! Ilman tätä en ehkä vetäisi talvikelillä tätä määrää treenejä ulkona!

Talvella on ihana juosta ja treenata ulkona. Lumi narskuu ja pakkanen pistelee poskia. Maisema ympärillä näyttää kauniilta ja idylliseltä. Toki, talvella juoksuvauhti hieman lumessa kahlaamisesta putoaa ja juoksu tuntuu tönköltä kaikessa vaatemäärässä. Hengittäminen saattaa olla vaikeampaa pakkasen kiristyessä. Pitää kuitenkin olla itselleen armollinen ja antaa hieman anteeksi sitä, että vauhti saattaa hidastua. On se kuitenkin sitten keväällä asfaltin paljastuessa hienoa juosta, kun on talven juossut läpi, eikä tarvitse muutaman kuukauden talvitauon jälkeen aloittaa taas nollasta hakemaan kesän juoksukuntoa ja uusia ennätyksiä.

Tänään on lepopäivä. Onneksi. Jalat alkaa olla aika tönköt viikonlopun ja alkuviikon treeneistä. Huomenna taas pääsee treenaamaan.

Ensi viikolla on taidettu lupailla lämpimämpää, joten loskakelin saapuessa saatan tuuliviirinä vaihtaa mielipidettä ja kirjoitan siitä, kuinka loskan keskellä ei ole kiva treenailla. Onneksi porukassa on aina kiva juosta - kelistä riippumatta!

Tehokasta torstaita!

Share

Ladataan...

Hävettää. Onko mun pakko mennä näillä kamoilla ulos? Ihan pakko? Taas tämä sama melkeinpä joka ilta päähän putkahtanut ajatus valtaa mielen. Tsemppaan itseäni: Nämä eivät ole missikisat. Kohta on taas hiki ja räkä on poskella. Ei ole mitään väliä. Ja onneksi on talvi ja ulkona on pimeää. Se on täydellistä.

Tämän keskustelun käyn mielessäni melkeinpä joka ilta. Mistä on kyse?

Pakkaan aina, tai siis pyrin pakkaamaan aina, sunnuntaisin Vauhtisammakolle koko viikon treeni- ja ohjauskamat sekä pari vaatekertaa työvaatteita.

Rupeama on sunnuntaisin yleensä ylivoimainen, vaikka siihen menee vain pieni hetki. YLIVOIMAINEN.

Viime sunnuntaina tein episodista kunnon suorituksen. Seitsemän eri juoksuvaatekertaa muovipusseihin, parit sisäohjaus ja -treenikamat, kahdet työvaatteet. Talvitakit, huivit, hanskat, nilkkurit. Treenien jälkeiset kamat. Ekstrakamat sisälle ja ulos hätätilanteita varten. Paniikissa parit varasukat.

Nyt sitten viikolla pitää kantaa ne muovipusseihin pyykkitelineeltä mielipahassa ja paniikissa sunnuntaina mätkityt vaateyhdistelmät.

Muovipusseista paljastuu ilta toisensa jälkeen mitä erikoisempia kokonaisuuksia. Pussien sisältöä ei voi, eikä ehdi sekoittaa keskenään. Niillä on mentävä porukan eteen mitä kussakin pussissa on.

Pinkit sukat, trikoiden alla hassulta näyttävät shortsit, oranssit kengät, kirjava takki, musta pipo, ylisuuret hanskat, keltainen fleece, jonka huppu paistaa takin alta, hopeinen huivi. Kaiken päälle heijastinliivi. Käsivarteen punainen valo.

Ei hyvä. Nolottaa. Ei voi nolottaa. Ei ehdi. Ei ole vaihtoehtoa.

Luojan kiitos ulkona on pimeää! Tikkurilan värikartta on taas liikkeellä!

 

Ensi sunnuntaina taas uusiin suorituksiin!

Pimeyden turvin! Muistakaa laittaa heijastin!

 

PS. Tikkurilan värikartta on täysin ohjaajaltamme Tiinalta varastamani termi, joka sopii aivan erinomaisesti kyllä juoksijoihin :)

 

 

Share

Ladataan...

Niskaa kutittaa.

Ponnari liimaantuu pipon alla hikiseen niskaan ja kutittaa ihoa. Pakko raapia. Juoksurepussa jokin painaa selkään. Olisi pitänyt pakata paremmin. Enää ei voi korjata. Jos repun avaa, pitää ottaa hanskat pois kädestä. Viima on kova. Ilman hanskoja ei voi olla.

Ylämäki. Miten aina voi olla ylämäki? Viikonlopun kilometrit ja eiliset kahdet juoksukoulun treenit painaa jaloissa. Se on kyllä hienoa! Alamäkeä odotellessa.

Yöllä on satanut reippaasti lunta. Pyörätiet on auraamatta. Hoka uppoaa astuessa syvälle lumeen. Kilometrivauhti on olematon.

Viime viikon ensimmäisillä liukkailla kaaduin työmatkalla kaksi kertaa pyörällä. Kaksi kertaa. Juosten on parempi. Helpompi. Mustelmattomampi.

 

Puoliväli häämöttää. Garmin piippaa kolmen kilometrin merkiksi. Kolme ja puoli enää jäljellä. Onneksi loppumatka rullailee alamäkivoittoisesti. Radiosta tulee hyvä biisi. Alan jännittää, otinko varmasti Vauhtisammakon avaimen mukaan, että pääsen suihkuun. Aina tarkastan ennen lähtöä, että avain on, mutta joka kerta matkalla epäilen, että onko se sittenkään repussa. Vainoharhaisuutta. Onkohan vaihtosukat varmasti? Sukat unohtuvat liian usein.

Saavun Kupittaalle. Viima hellitää talojen välissä. Alan rullata nopeammin. Radiosta tulee vain mainoksia. Kuuloke putoaa. Miksi ne eivät pysy korvissa? Ärsyttää. Viima tuntuu raskaalta.

Viimeinen kortteli. Pysähdyn, kävelen ja alan kaivamaan avainta repusta. Pujahdan ovesta sisälle.

Onpa hyvä mieli. Mielettömän hyvä mieli! Treeni on tehty. Onneksi työmatkalla saa tehtailtua muutaman kilsan viikkokilometreihin.

Pitäisi tulla aamulla useammin juosten.

Lämmintä vettä suihkussa, aamupuuro, työvaatteiden vaihto ja ponnarin nosto korkealle takaraivoon. Iloisella mielellä töihin. Kannatti aamulla kohdata pimeys, lumi, viima, radion mainokset ja liukkaus. Ihana fiilis.

Onneksi illalla on juoksukoulun treenit. Pääsee juoksemaan ja ohjaamaan muita kohti liikunnan riemua. Saa kerätä  ja tehtailla muille kilometrejä. Kilometritehtailijan arkea.

Tervetuloa Kilometritehtailijan blogiin!

Olen kilometritehtailija eli juoksija ja juoksuohjaaja. Kerään itselleni ja järjestelen muille kilsoja. Pidän treenaamisesta ja olen täysin koukussa ulkona liikkumiseen. Olen juoksuvalmentajan vaimo. Mieheni on juoksuvalmentajani.

Blogissa ajatuksena on kertoa treenaamisesta, ruokavaliosta, kisamatkoista, ajatuksista jotka pulpahtavat päähän kilometrejä kerätessä sekä jakaa treenivinkkejä. Lisäksi mukaan tulee tietysti sitä aivan tavallista arkea: työmatkajuoksua ja tiskaamista.

Tämä oli avaus. Seuraavissa teksteissä enemmän sitä mitä Kilometritehtailija kilometritehtaalla tehtailee.

Muistakaa seurailla myös IG:ssä @anniliukka.

Palataan!

 

Share

Pages