Ladataan...
Kipinä ja Kumppanit

Kävin eilen ystäväni kolmekymppisillä Ravintola Sävelessä Hakaniemessä. En ollut käynyt siellä ennen, vaikka tosin en ole käynyt missään ravintolabaarissa varmaan kahteen vuoteen. Saati, että olisin liikenteessä nimenomaan perjantai-iltana.

Hyvin on lapsen saaminen muuttanut elämäntavat (parempaan suuntaan), mutta oli äärettömän virkistävää käydä ihmisvilinässä ihan niinkuin ennen. Poikkeuksena tietysti, että raskaana en sitä punaviinilasillista tietenkään voinut ottaa.

Alkoholillisen punaviinin sijaan olin suunnitellut tilaavani alkoholitonta punaviiniä, mutta pettymyksekseni tarjolla ei ollut kuin alkoholitonta siideriä. Join sitten colaa isosta, karhua mainostavasta, tuoppilasista. Pelkästään jo se tuntui, kuin nyt olisin tekemässä jotain luvatonta.

No mutta, vaikka punaviinit jäi saamatta ruoka oli hyvää! Kana-vuohenjuusto burgeriannos suli suussa ja lisukkeet kaikkineen nam. Mieli olisi tehnyt syödä enemmänkin, mutta sisuskalut alkaa olla taas sen verran puristuksissa, että niin paljon ei enää mahdu ahtaa kerralla.

Olen aika tylsä somettaja, koska illalta en juurikaan ottanut kuvia. Selfien toki nappasin juuri meikatusta pärstästäni. Keskityin hetkeen ja puhelin pysyi pitkälti laukun pohjalla, vaikka jännäilin ensimmäistä iltaa pois kotoa sitten M syntymän.

D ja M pärjäsivät kuitenkin mainiosti ja äiti sai sillä välin hengähtää ja nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta. Täytynee järjestää jotain vastaavaa vielä ennen kesää ja vauvan syntymää, sillä sitten ollaankin jälleen vauvakuplassa symbioosissa uuden pienen ihmisen kanssa.

- Kirsi - 

Ladataan...
Kipinä ja Kumppanit

Kuten otsikkokin jo kertoo, ei elämä ole viikossa muuttunut. Arki rullaa, tuutilullaa ja sitä rataa.

Ollaan selvitty vatsataudista ja päästy ulkoilemaan (oi autuus), että ei tarvitse hyppiä seinille. Ihanat aurinkoiset kelit tekevät ihmeitä mielelle. Vähän olen toki jo tuskaillut välikausivaatteita, joten inventaario ja varaston täydennys on ollut paikallaan.

1-vuotis neuvolassa juteltiin miten häikäisevää on huomata, miten uskomattoman paljon näin pienellä ihmisellä on jo ymmärrystä (täydellistä aliarviointia kutsua lapsia tyhmiksi) ja lohduteltiin, kun täti vaan tuli ja tuikkas piikkejä reisiin.

Raskausmasu on jo nyt melkoisen muheva ja huomenna starttaa rv 27+0, eli itseasiassa pian onkin jo viimeinen kolmannes.(!) Haussa on helposti jalkaan sujautettavat kevät- ja kesäkengät.

Siinäpä tiivistetysti.

Vähän olen pohtinut myös näitä blogialustoja ja mobiilikäytettävyyttä. Harkitsen siirrynkö takaisin bloggeriin vai jäänkö tänne. Täällä kirjoituskentän toiminta tökkii (ainakin tällä honor 8 litellä), kun taas bloggeriin on ollut vaikeuksia lisätä kuvia nimenomaan mobiilisti. Saako täydellisen responsiivisen ja käyttäjäystävällisen käyttöliittymän muuten kuin maksamalla tai koodaamalla?

No katsotaan.

Nyt hyvää yötä! 

- Kirsi - 

Ladataan...
Kipinä ja Kumppanit

 

Tänään raskaussovellus kertoi raskautta olevan jäljellä 100 päivää. Ilman sovellusta en olisi edes perillä millä viikolla tarkalleen ottaen olen. Hieman on erilainen odotus, kuin esikoisen aikaan, jolloin tiesin päivälleen missä mennään. Vauva ei silti ole yhtään vähemmän odotetumpi, mutta 1-vuotias tehohyrrä pitää arjen kiireisenä ja aikaa haaveiluille on vähemmän. Muutoin raskaus on ollut yllättävän samankaltainen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.

Alkuraskauden pahoinvointi ja oksentelu kulki aika samalla kaavalla, molemmista ensimmäiset 3 kk pönttö oli kiva kaveri monta kertaa päivässä. Pahimpaan aikaan molemmissa tuskailin, että tämä ei ikinä lopu ja kuolen näihin oloihin. Kummassakin kuitenkin kultainen keskiraskaus on kullannut muistot ja pahimmat muistot painuivat nopeasti unholaan. Eroina tähän mennessä on, että nyt kohtu kovettelee huomattavasti herkemmin, mutta sen sijaan liitoskivut eivät ole olleet niin tuntuvia. Vielä ainakaan. 

Muutoin olo on nyt ollut melko normaali. Pikku-ahven tuntuu viihtyvän istualteen, sillä aikamoista monotusta saa alakertani kestää. Lantionpohjan lihakset kovassa testissä sanoisin ja rakkoa ei tosiaan pidä päästää liian täyteen. Tyyppiä ei tarvitse innostaa jalkapalloiluun rakkoparkani kustannuksella. Tähän monotukseen verrattuna esikoinen tuntui paljon rauhallisemmalta,  vaikka hän on kyllä nyt osoittautunut todella vilkkaaksi taaperoksi.

Innolla odotan minkälainen pikku-veli sieltä syntyy M kaveriksi. Onko yhtä vilkas kuin nyt antaisi ymmärtää, vai kenties kävisikin päinvastoin ja saisimmekin perheeseen rauhallisen filosofin. Ulkonäköä olen miettinyt selvästi vähemmän kun luonnetta, mutta sitäkin pohdin paljon etenkin rakenneultran jälkeen. Ultrakuvissa sivuprofiili oli todella samankaltainen, mutta kuinka paljon he muistuttavat lopulta toisiaan on kutkuttavaa odotella. 

Jännitän toki myös paljon käytännön asioita. Perhedynamiikka muuttuu. Nukkuuko toinen yhtä hyvin, kuin iso-veljensä? Saanko huomioni jaettua tasaisesti kahdelle pienelle? Onkohan M kovin mustasukkainen? Onnistuuko imetys? Onko vauva terve? Pysynkö itse tällä kertaa terveenä? Paljon kysymyksiä ja ajatuksia siis välähtelee mieleen, mutta ainakin toistaiseksi pääpiirteittäin olo on ihan luottavainen. 

Raskautta on jäljellä kuitenkin vielä 100 päivää, kyllä tässä vielä ehtii ahdistua ja helpottua monta kertaa. 

- Kirsi - 

Ladataan...
Kipinä ja Kumppanit

En muista milloin olisin viimeeksi ollut vatsataudissa, enkä myöskään muistanut sen olevan näin karseaa. M sairastui ensin ja pientä potilasta hoitaessa ajattelin, että jos tarttuu minuun niin olenhan minä kestänyt molemmissa raskauksissa 3 kuukautta pahoinvointia ja oksentamista, niin selviän tästäkin. Ei tunnu missään.

Hah!

Todellakin viime vatsataudista on aikaa, koska tämä oli kyllä paljon rajumpi kokemus. Raskauspahoinvointi sentään tulee vaan yhdestä päästä. (poissuljen tästä nyt oikeasti tosi rajut hypermereesit) 

M on selvinnyt suhteellisen vähällä sekä myös mies. Minuun tauti iski rajuiten. (Liekö johtuu raskaudesta, kun kaikki flunssatkin on tuntuneet pahemmilta) Pikku-ahven monotti aggressiivisesti aina oksentamisen jälkeen. Kävi ihan sääliksi ja ehdin myös vähän huolestua, kun koko vatsa tuntui kramppaavan ja olevan ihan maitohapoilla. Kohtu ei kuitenkaan supistanut kun pariin otteeseen. Onneksi. Rajuin vaihe taitaa olla kuitenkin jo takanapäin, vaikka edelleen vähän etoo. Ugh. Pikku-ahven on tänään ollut myös rauhallisempi. (esikoisen työnimi oli ahven, koska kuvailin potkujen tuntuvan samalta, kun miltä näyttää ämpärillinen vasta-ongittuja ahvenia törmäilemässä seiniin, siksi pikku-ahven) 

Laitanpa muuten tämän tännekin, kun emme ehtineet apteekista hakemaan nesteytysjuomaa joten tein sitä itse tälläisella ohjeella:

1 l vettä

8 tl sokeria

1 tl ruokasuolaa

Tasaisia lusikallisia.

(Olikohan tää who:n suositus vai mikä, anteeksi laiskuuteni, ehkä etsin lähteen myöhemmin)

Itse käytin teelusikkamittaa, oiskohan se semmonen 5ml(?)

Pahaa kun mikä, mutta vähän mehua päälle niin sen sai alas. Helpotti huomattavasti. M jouduin antamaan ruiskulla pariin otteeseen, kun mikään ruoka tai juoma ei kelvannut. Onneksi pian taas maistui hedelmäsose ja maito.

Ps. Mun vanhemmat kävi jättämässä oven taakse selviytymispaketin! Jaffaa, vichyä ja mehujäätä <3  

Pages