Ladataan...

Perustin Kirjaviinikerhon kaksi vuotta sitten kun ajattelin, että olis ihanaa kerätä ison pöydän ääreen kavereita ja kavereiden kavereita puhumaan kirjoista ja juomaan viiniä isoista viinilaseista. Ajatuksena oli kokoontua kerran kuussa aina keskiviikkoisin meillä kotona. Ajattelin, että vaikka meille tulisi yksikin ihminen, olisi mahtavaa tehdä jotain kivaa arki-iltoina. Ensin meitä oli kolme, sitten viisi ja lopulta Kirjaviinikerhossa on jo n. 15 jäsentä. Nyt ollaan kokoonnuttu n. kahden vuoden ajan ainakin joka toinen kuukausi. (En ois ikinä uskonu!) Nyt huomasin, että vähitellen ihmisten tuomat ihanat tarjoilut, meidän testailemat viinit ja lukemat kirjat unohtuu, jos niitä ei kirjoita ylös. Joten ajattelin nyt (vihdoin) alkaa merkkaamaan tänne blogiin kivoja löytöjä, hyviä reseptejä ja ennen kaikkea kirjoja, joita voin suositella! Hyvä kirja tai hyvä viini ei ole helppo käsite, koska jokaisella on niin omat fiilikset. Siksi koitan laittaa tänne mahdollisimman paljon esimerkkejä kirjoista, joista pidän. jos olet pitänyt yhdestä, saatat pitää myös toisesta.