Grillattuja äyriäisiä ja perunasalaattia

Kivistössä

Ylen ihanan Puutarhaperjantai-ohjelman kausi loppui viikko sitten. Se on traagista ja Kivistö on hieman hukassa. Kauniit, hauskat ja rennot ruotsalaiset tekevät ohjelmaa, joka kertoo perennoista, keittiöpuutarhasta, kesäkukista ja ruoasta. Oh, tulis jo ensi kevät ja uusi tuotantokausi. 

Sateisena päivänä on hyvä muistella loman alkua. Silloin paistoi aurinko, tätä ruokaa grillattiin sortseissa ja hihattomissa topeissa, juotiin kylmää valkoviiniä ja kilisteltiin lomalle. Jaa, että mitä siitä Puutarhaperjantaista? No sitä, että ihana kokki-Tareq antoi tälle ruoalle inspiraation. Alunperin halusin grillata esikuvani mukaisesti sinisimpukoita foliossa, kunnes tajusin, että nyt on täysin väärä aika sinisimpukoille. Lisäksi olisin palavasti halunnut käyttää ruokaan punajuurien naatteja, mutta niitä ei kaupoista vielä viikko sitten löytynyt. Niinpä salaatista tuli kesken kaupassakäynnin alkuperäisen idean sovellus, mutta siitä me vähät välitetään!

Grillattuja äyriäisiä ja peruna-lehtivihannessalaattia

1 kg uusia perunoita
2 uutta sipulia
100 g pinaattia
50-100 g viinisuolaheinää
voita
suolaa ja pippuria
minttua, sitruunaverbenaa
sitruunaa

200 g scampeja
250 g mustekalan (octopus) lonkeroita (pakasteina)

Sulata ravut ja lonkerot. Laita ne pieniin vartaisiin grillaamista varten ja sivele öljyllä. Keitä perunat ja puolita ne. Anna jäähtyä hetki.

Laita äyriäiset kuumaan grilliin ja grillaa, kunnes niissä on hyvä pinta. Samaan aikaan sulata voita kattilassa ja nosta sinne pinaatti ja suolaheinä. Kääntele muutaman kerran ja lisää perunat. Kääntele varovasti, kunnes salaatti on haalean lämmintä. Nosta perunasalaatti vatiin ja suolaa ja pippuroi. Sekoita joukkoon kourallinen silputtuja yrttejä. Irrottele äyriäiset vartaista salaatin päälle, purista päälle hiukan sitruunaa ja ripottele vähän minttua koristeeksi.

Ps. vielä ehtii ja mahtuu mukaan ruokahaasteeseen, kaikki kisaamaan appuralla!

Share

Kommentit

jokihaka kokkaa (Ei varmistettu)

Vau! Komeen näköistä! Multa on jäänyt tuo jakso väliin, omituista...
Pitää myöntää että ruotsalaiset kyllä taitaa nuo puutarhaohjelmat!

MariMaalla
Kivistössä

Kiitos! Areenasta löytyy jakso vielä, tokavika tai sitä edellinen jakso. Se grillaili siis sinisimpukoita nyyteissä ja teki oheisentyylistä pottusalaattia alle. Ja juu, ruotsalaiset osaavat, kotimaiset on joko tylsää tositeevee-muutosremontti-huttua tai käsittämättömän tylsää tuholaisentorjuntapohdintaa. Vaadimme inspiroivaa, kaunista ja todellisuuspakoista!

vilma.p
Vilma.P

Selasin äsken monta teidän postausta läpi, ihan vain kuvien takia. Todella kauniita ruokakuvia!! :)

MariMaalla
Kivistössä

Heipähei vilma.p. Kiitos kauniista sanoista! Tuntuu erityisen hyvältä, kun joku ilmiselvästi taitava ja lahjakas kehuu :)

Kommentoi