Luottoresepti: nuudelisalaatti

Ladataan...
Kivistössä

Iisa heitti haasteen klassikkoreseptistä. Minulle se on ehdottomasti tämä nuudelisalaatti. Ohje on jokusen vuoden takaa Glorian Ruoasta ja viinistä, suosikkiruokatoimittajaltani Sanna Kekäläiseltä, jonka ohjeista löytyy usein ruokia, jotka jäävät käyttöön ja elämään omaa elämäänsä. Tämä salaatti on Kivistön klassikko jo siksikin, että teimme tätä ensimmäistä kertaa yhdessä Liisan kanssa Kivistössä silloin, kun emme vielä haaveilleetkaan omistavamme paikkaa.

Ohje on saattanut hieman muokkautua käytössä ajan mittaan, ja se elää omaa elämäänsä monessa eri keittiössä nykyään. Aina, kun tätä tekee, ruokailijat pyytävät reseptin. Minusta kaiken kantavana voimana on korianteri, mutta korianterinvihaajat vakuuttavat, että salaatti on herkkua ilman sitäkin. Pientä pilkkomista ruoka vaatii, mutta kaikki on vaivan arvoista, eikä se pilkkominenkaan ole niin turhantarkkaa. Salaatti käy grilliruoan lisäkkeeksi, sellaisenaan  kahdelle-kolmelle lounaaksi, illalliseksi, iltapalaksi.. Koskaan ei kulhon pohjalle jää ripaustakaan. Olenpa todistettavasti kerran syönyt koko annoksen puolikkaassa päivässä yksinkin.

Nuudelisalaatti

1 pkt riisinuudeleita
1 puska korianteria
(1 granaattiomena)

Kastike
1/2 punainen paprika
1-2 kesäsipulia/kevätsipulin vartta/1 pieni talvisipuli
3 rkl rypsiöljyä
3 rkl soijakastiketta
2 rkl sweet chili-kastiketta
1 limen mehu

Kypsennä nuudelit pussin ohjeen mukaan, huuhdo ja anna jäähtyä. Tee kastike: leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi ja hienonna sipuli. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään salaattikulhon pohjalla ja sekoita joukkoon nuudelit. Jos on aikaa, tämä salaatti paranee pienestä muhimisesta, mutta toimii hyvin ilmankin. Tarjolle laitettaessa leikkaa mukaan niin paljon korianteria kuin sielu sietää.

Alkuperäisessä reseptissä oli mukana granaattiomenan siemenet. Ne sopivat erinomaisesti salaattiin, etenkin, jos tätä käyttää vierastarjottavana: tyylikäs lisä ja emännälle  paljon kiitosta. Mutta se vaatii jo erillisen kaupassakäynnin, muita aineita löytyy Kivistön keittiöstä aina. Niinpä homma hoituu usein ilman granaattiomenaakin.

Ottakaa ja käyttäkää, tehkää oma versionne! Olen tehnyt samalla ajatuksella myös mm. vokkia: tuo kastike vaan toimii niin hyvin kaikessa.
 

Share

Kommentoi

Ladataan...