Makkaraa!

Kivistössä

Olen tehnyt makkaraa kerran elämässäni, vuonna -97. Tässä on useamman kerran, yhden jos toisen kaveriporukan ja kivistöläisten kanssa käyty pitäis tehdä -tyyppisiä keskusteluja, eikä mitään ole tapahtunut. Tällä viikolla kävi tsäkä, pääsin aika lähelle makkarantekoa katsoessani sitä vierestä. Vaikka itse en saanut käsiäni tekoon työntää, lopputulos oli sen verran herkkua, että raportoin sen siitä huolimatta.

Olkoon tämä lievästi off-topic-ei-Kivistössä -raportti sysäys sille, että Kivistössä vietetään joku pimeä talvi-ilta makkaramassojen ja suolien parissa.

Makkaraa tehtiin Hyvinvointia pellavasta -hankkeen kokkaustilaisuudessa, jonne menin pelkkää puhelimen kameraa heiluttaen, ihan työtehtävissä kokkailemaan.  Omaksi tehtäväksi osuneiden pellavapatonkien leipominen lipsahti lopulta vähän vasemmalla kädellä tehtäväksi, kun vieressä pursoteltiin makkaramassaa, pyöritettiin ja solmittiin pötkylöitä, keitettiin ja paistettiin. En voinut olla innostumatta! (ohje Uudenmaan Marttojen laatima)

Lintumakkarat

Sian ohutsuolia
1,2 kg jauhettua kalkkunaa
1,5 dl vettä
1,5 dl valkoviiniä
1 dl yrttisilppua (persiljaa, ruohosipulia...)
0,5 dl murustettua sinihomejuustoa
n. 2 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
50 g korintteja
50 g pellavarouhetta
curryjauhetta, chilijauhetta tai -hiutaleita

Keittämiseen
Vettä, valkoviiniä, korianteria

Sekoita jauhettuun lihaan mausteet, korintit, pellavarouhe ja juusto. Vatkaa sekaan neste ohuena nauhana. Paista koekakku ja maistele mausteet: tässä vaiheessa maku saa olla hyvinkin tuju. Maku mietonee keitettäessä ja paistettaessa. Jätä taikina tasaantumaan ja turpoamaan.

Kaada laakeaan syvään pannuun tai kattilaan (esim. wok on hyvä) vettä ja muutama desi valkoviiniä sekä runsaasti tuoretta korianteria. Pursota makkaramassa suoleen.

Tässä kohti minun täytyi muistuttaa itselleni, että patonkien olisi tarkoitus olla pöydässä samaan aikaan makkaroiden kanssa ja pestokin pitäisi pyöräyttää. Niinpä jäin pursotuskuvatta.

Kuvallisia tai tarkkoja makkaranpursotusohjeita on verkossa heikonlaisesti lyhyen kuuklauksen perusteella. Jonkinmoinen täällä. Kiierrä joka toinen makkaranpätkäisykohta suolessa eri suuntaan, jotta suoli ei kypsennettäessa aukea. Ja muista vielä, ettet täytä suolta liian pinkeäksi, ettei touhu kypsennettäessä poksahtele käsiin.

Tuikkaa valmiisiin makkaroihin reikiä hammastikulla. Kun keitinvesi kiehuu, madalla lämpo lievästi kuplivaksi ja keitä makkarat kypsiksi, noin 10-15 min.

Paista makkarat pannulla öljyssä tai voissa ennen tarjolle laittamista.

Voilà!

Share

Kommentit

LiisaMaalla
Kivistössä

Makkaraaaa! Joo nyt kyllä pitää ryhdistäytyä ja buukata joku viikonloppu makkaroille. Kotikeittiössä näitä on jo tullut tehtyä ja kirjallisuuttakin aiheesta löytyy ihan useita kappaleita.

Minna Vuo-Cho (Ei varmistettu)

Itse tehdyt makkarat ovat herkkua ja ainakin tietää, mitä suoleen on tungettu :-)

MariMaalla
Kivistössä

Minna: jeps, on hämmentävää kuinka kauan olen makkarantekoa lykännyt. Eihän se ole edes vaikeaa!

Kommentoi