Talvisangria

Ladataan...
Kivistössä

Meillä on Marin kanssa muodostunut perinteeksi askarrella joulukortit yhdessä Kivistön kuistilla. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kaivaa askartelutarvikkeet kaapeista, sytyttää kynttilät, hakea netin syövereistä mauttomimmat joululaulut ja siemailla omenaista talvidrinkkiä.

Inspiraatio tähän talvisangriaan löytyi Pinterestistä, joka onkin varsinainen aarreaitta jos kaipaa ideoita ihan mihin vaan ruuanlaitosta askarteluun. Varsinaista reseptiä kurkittiin täältä.

Talvisangria

3 pientä omenaa

1 dl kuivattuja karpaloita

1 dl kuivattuja viikunoita

2,5 dl punaviiniä (esim. cabernet sauvignon)

8 dl omenasiideriä (puolikuivaa)

4 kokonaista kanelitankoa

1 maustemitallinen jauhettua muskottipähkinää

(hedelmäistä kuohuviiniä)

Pese omenat huolellisesti ja suikaloi ne. Puolita viikunat. Lisää kaikki aineet korkeaan kannuun. Sekoita ja anna tekeytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli. Annostele sattumat laseihin ja kaada päälle nestettä niin, että lasiin jää vielä vähän tilaa. Halutessasi jatka juomaa kuohuviinillä. 

Meillä ei maltettu odottaa juoman maustumista ihan tuota ohjeistamaani neljää tuntia mutta makoisaa se oli silti. Kylmänä ja kuohuviinin kera nautittuna juoma toimii ehkä paremmin syksyisenä juomana. Kannattaa kuitenkin testata kuumentaa juoma ilman kuohuviiniä sattumineen kattilassa. Lämmittäessä mausteiden maku tulee paremmin esiin ja omenista irtoaa myös kivasti makua.

Viime keväisellä Japaninreissulla ostin itselleni tuliaisiksi lajitelman washi-teippejä. Joulukortteja varten täydensin kuitenkin varastoa hullaannuttavan teippivalikoiman omaavassa Teippitarhassa. Erilaisia teippejä on todella tarjolla ihan pyörryttävä määrä joten olkaa varoitettuja, ostoskoriin kertyy kuin huomaamatta rulla toisensa perään..

Share

Kommentit

Tiina - Fanni ja Kaneli (Ei varmistettu) http://www.evitalehti.fi/blogit/fanni-ja-kaneli

Innostuin kans talvisangriasta kun näin siitä yhden versio Sprouted Kitchenissä. Muistan nähneenä myös tuon Pinterestissä. Kerrassaan nätti juoma!

LiisaMaalla
Kivistössä

Tiina, nätti on juu! Ja se kuohu mikä tulee, kun kaataa siihen kuohuviiniä päälle, on kans jotenkin ihana efekti!

Yaelian (Ei varmistettu) http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/

Ihanan houkuttelevalta kuulostaa tämä glögi:) Ja nuo teipit,ihastuttavia!

LiisaMaalla
Kivistössä

Kiitos Yaelian! Washi- ja muutkin paperiteipit on kyllä kauniita,  koukuttavia ja yllättävän monikäyttöisiä!

Minnan (Ei varmistettu) http://minnankeittokirja.blogspot.fi/

Ihana idea, maistuisi varmasti itsellenikin. Teippitarhan sivuilta olen yrittänyt taktisesti pysyä poissa ettei kukkaro rasitu liikaa :D.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kivistö kuulostaa jokaisen jutun jälkeen aina vaan houkuttelevammalta paikalta. Joulukortit, kuisti, hyvä seura ja drinkki - elämä, miten ihanaa!

Teippitarha on tooooosi paha paikka. Been there.

LiisaMaalla
Kivistössä

Vierailija, onpa kiva kuulla että viihdyt Kivistössä! Elämän ihanuus tosiaan koostuu noista pienistä asioista.

Juuri tuollaista jouluaskartelun kuuluu olla, ei stressaavaa vaan rentouttavaa ja kuuman juoman siivittämänä.

Ihania nuo teipit, ennätinkin jo ihastella niitä Facebookissa. Onko nuo ihanat palloteipit Japanista vai Teippitarhasta?

LiisaMaalla
Kivistössä

Jonna, osa palloteipeistä on Teippitarhasta ja osa Japanista, suurin osa kuitenkin ensin mainitusta. Oli äärettömän vaikeaa tehdä päätöksiä värien suhteen, kun pallokuvio on mun heikko kohta. Olisin mieluusti ottanut kaikki tarjolla olleet. 

Kommentoi

Ladataan...