Ladataan...
Kivistössä

I am the frying queen, young and sweet, only thirty-three! Näin lurauttelin menemään, kun paistoin lauantai-iltapäivän helteessä corn dogseja.



Miten kukaan voi vastustaa näitä söpöjä pötkylöitä? Jos lohturuokaa kaipaa, niin nämä kyllä taatusti lohduttavat jo pelkällä ulkonäöllään ja ovat myös melko herkullisia!


2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl maissijauhoja
2 rkl sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 muna 
1,7 dl maitoa
rypsiöljyä paistamiseen
n. 12 nakkia 
puutikkuja


Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa muna, maito ja 2 tl öljyä toisessa kulhossa. Kaada maitoseos kuivien aineiden päälle ja sekoita tasaiseksi puulusikalla. 


Kuumenna öljy kattilassa tai frittikeittimessä 180 asteiseksi. Jos nakit ovat kovin märkiä, kuivaa ne kevyesti talouspaperilla. Työnnä tikku nakin läpi pitkittäin niin, ettei se kuitenkaan lävistä nakkia. Itse käytin sellaisia puisia kahvin sekoitustikkuja.  Puiset grillivarrastikutkin varmasti ajavat asian vähän lyhyemmiksi pätkittyinä.


Taikina kannattaa kaataa korkeaan ja kapeaan astiaan (esim. suuri mittamuki tai oluttuoppi) niin nakki on helpompi dipata. Kun öljy on kuumentunut dippaa nakki taikinaan niin, että se peittyy kokonaan. Paista öljyssä n. viisi minuuttia tai kunnes koira on kauttaaltaan kullanruskea.



Valuta paistetut pötikät talouspaperin päällä ja nauti sinapin ja ketsupin kera. Me käytimme näissä Makulihan Salarakas-nakkeja. Ajattelin, että friteeraus käy kätevämmin jos nakit ovat hieman lyhyempiä ja nakkien mausteisuus toi myös mukavan lisän. Jos käytät "tavallisen" mittaisia nakkeja, niin niitä riittänee muutama vähemmän. 


Share

Ladataan...
Kivistössä

Kivistö päätti ottaa osaa elokuun ruokahaasteeseen, jonka raaka-aine on kiehtova wasabi. Monin tavoin käyttökelpoinen siskonmakkara maustettiin raikkaaksi mm. limenkuorella, kuorrutettiin pähkinä-wasabijauheella ja muotoiltiin nugeteiksi. Nugettien seuraksi tehtiin raikas, itämaiseen vivahtava kirkas kaalisalaatti, myös wasabilla piristettynä.

Wasabi-cashewpähkinäkuorrutetut siskonmakkaranuggetit

500 g siskonmakkaroita
1 limen raastettu kuori
2 rkl hienonnettua korianteria
1 hienonnettu valkosipulin kynsi

öljyä

85 g cashewpähkinöitä
2,5 tl wasabijauhetta
0,5 tl suolaa

Purista siskonmakkarat* kulhoon. Lisää limenkuori, korianteri ja valkosipuli ja sekoita tasaiseksi massaksi. Hienonna cashewpähkinät monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon wasabijauhe ja suola. 

Muotoile öljytyin käsin  massasta nugetteja (n. 20 kpl) ja kieritä ne pähkinä-wasabi -jauheessa. Paista nugetit uunissa 225 asteessa 25 minuuttin ajan.

* Käytimme Wigrenin siskonmakkaroita, joiden massa on hieman jäykempää kuin siskiksissä yleensä. Muillakin varmasti onnistuu, muotoilu vain vaatinee hieman enemmän hermoa.

Liisan kaalisalaatti

1 pieni kaalinpää
2 porkkanaa
2-3 vartta kevätsipulia tai esim. 1 punasipuli
seesaminsiemeniä

3 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl soijaa
1 rkl seesamöljyä
3 tl wasabijauhetta
suolaa ja mustapippuria

Suikaloi kaali, porkkana ja sipuli ohueksi ja laita salaattikulhoon. Sekoita kastike pienessä kulhossa ja kaada salaatin sekaan. Sekoita hyvin ja anna maustua 15 min. Ripottele seesaminsiemenet salaatin päälle ennen pöytään laittoa.

M&L

Share

Ladataan...
Kivistössä

Papujahan sitä taas. Voipapuja. Jos tuntuu siltä, että saa jo riittää, ei voi mitään. Lakkaan vasta, kun ruokailijat saavat tarpeekseen. Jos silloinkaan.

Chorizo-voipapusalaatin ohje on Saveurs-ruokalehdestä. Ohjeen kastike on juuri sopivan etikkainen ja kirpeä pehmeille pavuille. Mukaan paistetaan chorizo-viipaleita. Ja sekaan kauden mehukkaimpia kirsikkatomaatteja. Mitäpä sitä ihminen lautaselleen viikonloppuna muuta.

600-800 g keitettyjä tai säilöttyjä voipapuja
1/2 chorizo
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 uuden sadon sipuli varsineen
tuoretta basilikaa ja silolehtipersiljaa

3 rkl siideriviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus (espelette)chilihiutaleita tai -tahnaa

Valuta pavut. Leikkaa chorizo viipaleiksi ja paista viipaleet kuumalla, kuivalla pannulla molemmilta puolin nopeasti. Puolita tomaatit, viipaloi sipuli ja pieni yrtit.

Sekoita salaattikulhon pohjalla kastikkeen ainekset, lisää päälle salaatin ainekset ja kääntele sekaisin. Tarjoa maalaisleivän kanssa.

 

 

Share

Pages