Ladataan...
Kivistössä

Kirkkaankeltaiset sitruuna-rosmariinileivokset, inspiraationa amerikkalaistyyppinen Lemon Bars. Paljon makeankirpeää pehmeää täytettä, suosikkiyrtti tiiviin pohjan mausteena. Ei tässä malta enempää höpötellä, kun on kevät lautasella.

Sitruuna-rosmariinileivokset

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1  3/4 dl tomusokeria
0,5 tl suolaa
220 g suolatonta voita
2 tl hienoksi hakattua tuoretta rosmariinia

Täyte:
6 kananmunaa
5 1/4 dl sokeria
3 dl sitruunan mehua (5-6 sitruunaa)
1 raastettu sitruunan kuori
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola suuressa kulhossa. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi, kaada kulhoon ja hiero kämmenten välissä pienimuruiseksi taikinaksi. Sekoita joukkoon hienonnettu rosmariini. Vuoraa noin 24x28 cm kokoinen syvä uunivuoka leivinpaperilla ja voitele kevyesti. Painele taikina tiiviisti pohjalle ja reunoille. Paista 180-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia kunnes pohja on saanut hiukan väriä. Laske lämpötila 150 asteeseen.

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa kulhossa sokeri ja munat käsin tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon sitruuunan mehu ja kuori, mutta älä enää vatkaa (vatkaaminen nostaa täytteen pintaan epäesteettisen tiheän kuplakuoren.) Lisää lopuksi sitruunatahnaan jauhot. Kaada täyte kuuman pohjan päälle ja nosta takaisin uuniin n. 35-45 minuutiksi, kunnes täyte vaikuttaa vuokaa heiluttaessa kiinteältä.

Jäähdytä, leikkaa levy leivoksiksi ja siivilöi päälle tomusokeria.


 

Share

Ladataan...
Kivistössä

Snellman lanseerasi helmikuun alussa uuden Kunnon lenkkimakkaran ja haastoi samassa syssyssä bloggarit kehittämään reseptejä tästä uutuustuotteesta. Kivistöläiset osallistuvat kisaan täällä pretzel-piilolla, jossa makkara kääritään taikinaan, kylvetetään soodavedessä ja paistetaan. Kylkeen laitetaan makeantuju sinappidippi. Ja kas, saunalenkki on pessyt kasvonsa!

Äänestä Kivistöläiset voittoon Snellmanin sivuilla ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa illallisen huippuravintolassa ja hotelliyön Helsingissä!

16 pientä pretzel-piiloa



1 paketti Kunnon lenkkimakkaraa

3,5 dl lämmintä vettä

1 rkl sokeria

2 tl kuivahiivaa

9,5 dl vehnäjauhoja

2 tl suolaa

2 rkl sulatettua voita (n. 30 g)

3 litraa vettä

2,5 dl ruokasoodaa

1 muna kevyesti vatkattuna

merisuolahiutaleita ja mustapippuria



Tee ensin taikina. Yhdistä suuressa kulhossa lämmin vesi, sokeri ja hiiva. Anna seisoa viitisen minuuttia kunnes

seos alkaa kuplia ja vaahdota. Lisää jauhot, suola ja sulatettu voi. Sekoita aineet puuhaarukalla ja sen jälkeen vaivaa kunnes taikina on sileää ja irtoaa kulhon reunoista. Jatka vielä vaivaamista viisi minuuttia, kunnes taikina on joustavaa, pehmeää ja hieman tahmeaa.



Ota taikinapallo pois kulhosta ja öljyä kulho kevyesti. Laita taikina takaisin ja pyörittele niin, että se on kauttaaltaan öljyn peitossa. Peitä kelmulla ja anna kohota lämpimässä paikassa n. tunnin kunnes taikina on kaksinkertainen.

Pilko odottaessasi molemmat lenkit kolmeen yhtä pitkään osaan. Näistä pätkistä tarvitset neljä. Leikkaa ne vielä

neljään osaan niin, että saat 16 lenkkimakkaratankoa. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Kaada kattilaan 3l vettä 2,5 dl ruokasoodaa ja kuumenna kiehuvaksi.



Kippaa taikina leivinalustalle ja jaa se ensin kahteen yhtä suureen osaan ja sitten taas puoliksi. Jaa kukin taikinapala vielä neljään osaan niin, että alustalla 16 taikinapalaa. Rullaa taikinapala varovasti sormien alla n. 30 cm pitkäksi suikeroksi. Kieritä se lenkkimakkaran ympärille ja nipistele päädyt umpeen.

Kun soodavesi kiehuu, laske varovasti 3-4 pretzel-piiloa kerrallaan veteen ja kiehauta n. 30 sekunnin ajan. Nosta pois reikäkauhalla ja aseta leivinpaperin päälle. Kun olet keittänyt kaikki, voitele kananmunalla, ripottele pintaan reilusti merisuolahiutaleita ja rouhi päälle myllystä mustapippuria. Paista 12-14 minuuttia tai kunnes väri on tumman kullanruskea. Jäähdytä ritilällä.

Maalaissinappidippi

1 dl majoneesia

0,5 dl kokojyväsinappia

1 rkl dijon-sinappia

1 rkl vaahterasiirappia



Sekoita ainekset kulhossa. Maista, lisää dijonia jos kaipaat lisää potkua. Nosta kupillinen dippiä pretzel-piilojen viereen ja dippaile herkut saunan jälkeen tai illanvieton suolapalana.

Kokeilimme näiden pretzel-piilojen kanssa myös etikkaista dippiä joka sekin oli oikein passeli.

Viinietikka-hunajadippi

1,5 dl mallasviinietikkaa (tai siideriviinietikkaa)

3 rkl juoksevaa hunajaa

ripaus suolaa

runsaasti mustapippuria myllystä

Sekoita ainekset kulhossa ja maistele tarvitseeko dippi lisää hunajaa tai muuta ainesosaa.

Share

Ladataan...
Kivistössä

Täytyy heti aluksi myöntää, etten ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kaupan valmiiksi grillaamista kokonaisista broilereista. Viime perjantaina päätin kuitenkin tehdä myönnytyksen ja antaa sille mahdollisuuden. Ajattelin, että kyllä siitä hyvä tulee, kun vähän tuunaa.  Toinen asia, mistä en ole ollut kovin innostunut sitten lapsuusvuosien, on muovipussiin pakattu ranskis. Lapsuuskesiin ja maauimalaretkiin faijan kanssa kuuluivat olennaisesti mukavasti hionneet eväsleivät, jotka luonnollisesti oli päällystety meetvurstilla ja juustolla. Kutsuin leipää pupuleiväksi, sillä kyllähän se on sivuleikkaukseltaan ihan kuin pieni jänöjussi!

Jos sinulla on aikaa suosittelen, että grillaat tai paistat kanan itse. Näin saat varmasti mehukkaampaa lihaa, vaikka kyllä se valmiiksi paistettukin passasi oikein hyvin, kun sen pyöritteli tässä kastikkeessa.  Minä käytin mausteena jääkaapista löytyneen chimichurrin jämät mutta voit oikaista tässäkin ja ostaa kaupasta valmista salsakastiketta. Pientä tulisuutta kastikkeessa saa olla, sillä ranskankerma taittaa siitä pahimman kärjen. Ohjeesta riittää neljään leipään.

n. 1/3 valmiiksi paistettu broileri, liha riivittynä

1 pieni sipuli pilkottuna

1 valkosipulinkynsi pilkottuna

2 tl hunajaa

1/2 limen mehu

n. 1 dl chimichurria tai valmista salsakastiketta

n. 100 gr ranskankermaa

suolaa ja pippuria

1-2 dl cheddaria raastettuna

Laita uuni lämpiämään 220-asteeseen. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä sipuleita muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle limen mehu ja hunaja. Sekoita mukaan chimichurri tai salsa ja kuumenna. Lisää lopuksi ranskankerma ja riivitty broilerin liha. Kääntele niin, että broileri on kauttaaltaan kastikkeen peitossa. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Kasaa kastiketta ranskanleipäviipaleiden päälle ja ripottele pinnalle kunnon kerros juustoraastetta. Paista uunissa ylätasolla kunnes juusto on saanut väriä. 

Ranskankerma toi tähän mukavasti mehukkuutta ja sopivaa happamuutta yhdessä limen mehun kanssa. Voisin kuvitella, että täyte sopisi erinomaisesti myös tortillojen tai pitaleipien täytteeksi. Kaiken kaikkiaan aikaa valmistamiseen meni reilu puolisen tuntia, josta enin aika meni broilerin lihan nyhtämiseen. Ja itse syömiseen meni ehkä sitten viisi minuuttia.. Nälkä lähti!

Share

Pages